Olen häkeltynyt (taas)
Mikko Alatalon ikivihreässä hitissä Vesilasi, vessanavain, heiniä paali laulaa rallatellaan, kuinka rahaa on niin paljon, ettei paskalle taivu. Eurokriisin myötä Suomella alkaa olla kuitenkin velkaa, takauksia ja erinäisiä ”vastuunkantomaksuja” pankeille ja muille koijareille Euroopan köyhille ja kurjille Suomen valtion ensi vuoden budjetin verran eli yli 50 miljardia euroa.
Pikkasen minua kyllä pisti tuossa naurattamaan, kun ekana jostain huomasin linkin 28.3. kirjoitettuun Hesarin juttuun, jonka otsikko on ”VM myöntää Suomen takausvastuiden olevan yli 30 miljardia euroa” ja heti perään luin Hesarin uutisen tältä päivältä, joka kuvailee Suomen rahoitusvastuiden (takaukset ja ihan konkreettiset maksut) olevan yhteensä noin 50 miljardia euroa, jos siis eduskunta hyväksyy Euroopan vakausmekanismia koskevan sopimuksen – ja miksipä se ei hyväksyisi.
EVM aloittaa toimintansa heinäkuussa, jolloin täytyy myöskin maksaa EVM:lle yhdessä erässä ja ilman vänähtelyjä 1.44 miljardia euroa. Noh, kun kuitenkin olen ainoastaan tämmöinen
maalaistallukka, niin minua vähän ihmetyttää se, että mikä on se 12,6 miljardia euroa, joka Suomen pitää vakausmekanismia koskevan sopimuksen mukaan sijoittaa vakausmekanismiin ”peruuttamattomasti ja ehdoitta”?
Kataisen ja Urpilaisen on helppo ohittaa näitä lukuja vetoamalla, että eihän se takaaminen tarkoita että pitäisi jotain maksaa (vaikka kyse on myöskin ihan konkreettisesta rahasta? Siis niin konkreettisesta kuin mitä raha nykyään edes on). Mutta kuitenkin minulle tulee tästä vähän sellainen samanlainen olo kuin puolustusvoimauudistuksenkin suhteen, että jos koko Suomea ei voida puolustaa, niin onko vaille puolustusta jääville alueille tehty evakuointisuunnitelma? Tarkoitan sitä, että mitä sitten jos koko Eurojärjestelmä kaatuu tai vaikkapa Kreikka ajautuu täydelliseen maksukyvyttömyyteen?
Minua myöskin hieman epäilyttää se, että Suomi antaa melkoisen taloudellisen vastuun taholle (EVM), jolla ei ole mitään vastuuta kuinka asioita tulee hoitamaan. EVM on työntekijöineen suojattu kaikenlaisilta syytteiltä, ja epäilenpä syvästi sitäkin, että näinköhän esimerkiksi Urpilaisella tai Kataisella on mitään käsitystä siitä porukasta, jotka EVM:ssä ihan konkreettisesti toimivat.
Euron kriisi on saavuttamassa naurettavuutensa huipentuman, jonkinlaisen kulminaatiopisteen, jonka jälkeen lähinnä itkettää. Hyvä esimerkki koko touhun järjettömyydestä onkin se, että
Kreikalla oli 2010 velkaa 325 miljardia ja sen jälkeen kun Kreikkaa on jeesattu 240 miljardilla, on Kreikalla velkaa melkein 400 miljardia.
Kuten olen ennenkin todennut, koko tämä nk. kriisi on pankkien nerokas keksintö taikoa yhdestä velasta monta velkaa, kun Suomi ja muut ”auttajat” joutuvat ottamaan velkaa, jotta voivat auttaa ylivelkaantuneita maita, jotka koko ajan velkaantuvat lisää.
Sähköpostiin tullutta valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 –lärpäkettä selatessani havaitsin, että siitäkin ilosta, että olemme EU:ssa, pitää jatkossa maksaa entistä enemmän. Maksut tulevat kasvamaan vuosittain noin 1,5% ja ovat vuonna 2015 yli 2 miljardia.
Vaan ei mitään pahaa jollei jotain hyvääkin.
Kyllähän tässä nyt varmasti pääsee jotain erityisen historiallista lähitulevaisuudessa näkemään, ja tulipa tässä mieleen sekin, että tulevaisuusvaliokunta on järjestänyt kirjoituskilpailun, jonka tiimoilta voi jokainen kauhuskenaarionsa fiktiiviseen muotoon pukea.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kaksi miljardia on ainoa summa mitä tavallisen suomalaisen pitää muistaa. Se kai lienee absoluuttinen fakta edelleen.
Ne EVM-porukka on jumalia. He ovat erehtymättömiä, ja vaikka he ostaisivat sukulaisilleen kullattuja taloja, niin sekään ei ole mikään erehdys, ja aivan taatusti ne jumalat tulevat elättämään joka ikisen sukulaisena ja tuttunsa.
Mutta! Onneksi meillä on jo Kreikan vanha jumaltarusto, joka kertoo, miten ne jumalat riitautuvat keskenään, ja sukurutsaavat ja jopa naivat taviksia, joista syntyy niin entisaikoin kuuluisia sankareita ja muita kyklooppeja.
Sanotaan, että jo neljän vuoden kuluttua netissä kerrotaan, miten yletöntä elämää ne jumalat viettävät.
Helena,
ei sinun kannata häkeltyä. Meillä on hyvin viisas pääministeri, joka kantaa kapeilla hartioillaan paljon vastuuta, sinun ja minun puolesta. Lisäksi meillä on valtiovarainministeri, jonka vartalosta verkkosukkahousut tuo monia hyviä puolia esiin. Meillä taviksilla on kaikki asiat hyvin, kunhan kyseiset ministerit saavat kaiken tarvittavan tuen tehtäviensä hoitamisessa.
Kreikka edustaa minulle kyklooppikansaa, joka ilkeämielisesti väijyy muita merenkulkijoita, ottaen heitä vangeikseen ja syöden niitä elävänä. Ahneita kun ovat, heille ei nekään riitä, vaan aina tavoittelevat lisää viatonta ihmislihaa.
Jutta lupasi hoitaa "takuudet" ja se on sitten sitä "gongkreettista".
Luokanopettaja ja kutosen matemaatikko ovat vallassa, ja niinpä suurin ongelma valtakunnassa on polyamoria, ja sitten ruotsin kieli ja sitten Salattujen eläimien Seppo.
Helena, taisit kirjoittaa aiheesta, johon harva jaksaa enää kommentoida.
Ja harva tässä on enää mukana pysynytkään.
Ne vastuut tulevat Suomen suorasta lainasta Kreikalle (0.9 mrd) ja takuista + ylitakuista Irlannin, Portugalin ja Kreikan II-paketin osalta EVVR: ään. Niiden suuruudesta on paha sanoa tarkkaan mutta 30 mrd (korkoineen) lienee aika lähellä.
Tuo 1.44 mrd EVM: lle kerralla on sitä Jutan "takuutuksien" hintaa. Lisäksi meitä odottaa paljon suurempi lasku EKP: n kautta. Jonka suuruutta emme pysty edes aavistamaan. Sillä jos/ kun Espanja ja/ tai Italia kaatuu/ kaatuvat, siinnä eivät enää pysty auttamaan mitkään vakautusmekanismit. EKP pystyy - mutta kalliiksi tulee.
Suomen osuus pysyvän vakausmekanismin sitoumuksista on 12,5 miljardia, josta osa maksetaan käteisellä ja osa on takuuta mekanismin ottamille lainoille. Se tulee aikaisempien sitoumusten päälle. Valitettavasti kenelläkään ei enää tunnu olevan käsitystä sitä, paljonko niitä sitoumuksia Suomella jo on (30 miljardia, 50 miljardia, ...).
Koko tuon summan voi laskea Suomen sitoumukseksi. Jo aikaisemmin sovittiin, että Suomi luopuu veto-oikeudesta takauspäätösten teossa eli rahoja voidaan käyttää Suomen tahdosta riippumatta. Siis Suomen piikki on auki, eikä eduskunnan kannalla ole enää merkitystä EVM:n toiminnassa.
Kuka olisi osannut pari vuotta sitten kuvitella, että Suomella on kymmenien miljardien sitoumukset konkurssikypsien kriisimaiden velkojen takauksena eikä Suomessa edes tiedetä Suomen sitoumusten määrää. Eikö olekin luottamusta herättävää?
Jyrki Kataisen vastaus eduskunnan kyselytunnilla Timo Soinille Suomen vastuista veloista, takauksista ja lainoista:
"Kaikkihan sen tietävät, että kukaan ei tiedä...". Tätä luokkaa on hallituksen pääministerinkin tiedot hallituksen kasaamista veronmaksajien maksettaviksi tulevista veloista ja takauksista.
En ikinä ymmärrä vaalilupausten rikkojia. Parlamentismiä ohi omatunnon.
Vassarit toki ajavat omaa Wanhaa agendaansa.
Siis miun on pitänyt ties kuinka monta kertaa kysyä Alatalolta, että missä rahojen on oltava, jotta ne estävät paskalle taipumisen?
Takatasku? Housut nilkkoihin, Mikko - se on välttämätöntä niissä puuhissa!
Povitasku? Ei pitäisi olla esteenä, jollei valuutta ole plootu.
Pankkitili? Hölmö ajatus.
Piirongin laatikko? No jaa... jos piironki on vessassa niin lähellä pönttöä, että istahtaminen ei onnistu. Joko polttaa, Mikko?
Helena: Aika kilpailun ovat "parlamentaarikot" julistaneet. Huijaus isolla Hoolla:
"9. Tulevaisuusvaliokunta saa vapaan käyttöoikeuden raadin valitsemiin kilpailutöihin (voittaja, kunniamaininnat ja muut julkaistavaksi valikoidut työt). Eri foorumeilla julkaistuissa teksteissä mainitaan kunkin tekstin kirjoittaja. Lisäksi näistä julkaistavaksi valituista kirjoituksista maksetaan 50 euron julkaisupalkkio. Tämä palkkio maksetaan vain kerran riippumatta siitä, kuinka usein ja kuinka monessa mediassa kirjoitus julkaistaan. Kirjoittajat eivät saa julkaista valittuja tekstejä muualla ennen kuin kaksi vuotta on kulunut niiden ilmestymisestä tässä julkaisussa."
Oman tekstini julkaisen mielummin vaikka Usarissa.
Huusko: Varjokilpailu pystyyn ?
EVM:lle annettiin/annetaan paljon oikeuksia ilman vastuuta.
Suomelle on näistä vastuista ollut toistaiseksi vain tuloja. Tärkeämpää on kuitenkin osoittaa markkinavoimille, kuka määrää. Ei voi loputtomiin jatkua, etä nää persujen tukemat markkinavoimat mellastavat kuin siat pellossa.
"Sitten tuon maalaitytön huomautettua, ettei keisarilla ollutkaan minkäänlaisia vaatteita, kansa alkoi kauhistella ja osoitella keisarin alastomuutta".
Kuka oli tuo silmänkääntäjä/räätäli?
J. Gagarin uusi
"Tuo "yhteisvastuu" -termi on siinä mielessä oikea, että kyseessä on todellakin euroalueen yhteisvastuu.
Vastuut jyvitetään absoluuttisen BKT:n suhteessa. Jos Suomi joutuu tulevaisuudessa "kuseen" niin aivan samaan joutuvat muutkin euromaat. Mikä tarkoittaa käytännösssä sitä, että siinä vaiheessa keksitään jälleen yhteisvastuun periaatetta noudattaen yhteiset keinot välttää nuo vastuut.
Näin se menee ja vaikuttaa siltä, että melkein pelkästään Suomessa kansa on niin "seriöös", että ottaa nämä asiat todesta ..."
**********
Voi Juri sinun kanssasi! Älä sinä hyvä ihminen (ajattelin laittaa, että "hyvä mies", mutta sitten tuli mieleeni, että sinä voit yhtä hyvin olla nainen) luota noin sinisilmäisesti noihin asioihin, johon kommentoit. Se ei paljon Suomea ilahduta sitten, kun olemme todella päätä myöten kusessa. Mikään muu maa Euroopassa ei ole varmasti ottanut lainarahaa niin suuria summia kuin Suomi!
Hittoon "takuudet" (sanoi valtiovarainministerimme...) tai vakuudet, ne ovat varmasti vessapaperia siinä vaiheessa, kun tämä Euroopan korttitalo alkaa sortua. Kaikki Euroopan maat elävät nyt todella epävarmoissa oloissa. Tästä ei hyvää seuraa.....
EV
Voisitko Helena kertoa, että paljonko nykyinen hallitus on "lapioinut" Kreikkaan rahaa?
Miksi tähän kysymykseen ei saa persuilta tai kepulaisilta säällistä vastausta?
Koska hallitus ei ole oppositiolle eli Keskustalle tai Perussuomalaisille Kreikalle lupaamaansa rahasummaansa kertonut.
Turun Sanomien toimittaja tunnusti blogitekstissään olevansa tuomittu pedofiili, ja jatkavansa edelleen harrastustaan. Hän lisäksi tunnusti harrastavansa kesäisin eläimiinsekaantumista apunaan harrastajakaverinsa Iltasanomista ja Iltalehdestä.
Blogiteksti on valitettavasti poistettu.
Varmentamattomien tietojen mukaan toimittajakolmikko harrastaa myös öisin tuoreiden ruumiiden ylöskaivamista nekrofilian merkeissä, mutta tämä on vain huhu. Toistan, viimeinen tiedonjyvä on vain huhu, mutta aion siitä huolimatta määrätä itseni krematoroitavaksi kuolemani jälkeen.
Turussa kähähtivät taas asuntoviilailuista Åbo Akademissa + eduskunnassa on tulenarkoja asioita käsiteltävänä = pitää huomio kiinnittää pois ja todistaa että PS on se oikeasti paha tällä planeetalla. Normikuvio.
Näinhän se menee. Persut on kaikki juntteja, Rasisteja ja kaikenlisäx tyhmiä! (sain kuulla hiljattain etten PS:den vuoksi sovellu asiakaspalvelutehtäviin ja 2. kommentti oli etten kuitenkaan ymmärrä kirjoittajan kommenttia? Miksi sitten edes kirjoitti sen? prkl?)
...Mut toi oli loistava kommentti ja pelasti tän päivän! XDDD
Miksiköhän hallitus ei pysty kertomaan hintalappua sille ratkaisulle ettei olisikaan tuettu Kreikkaa lainkaan? Epäilenpä vain että nämä meta-näkyvät lukemat ovat hallituksen mielestä pienempi paha kuin näkymättömät ja sen mielipiteen taustalla on ainoastaan omien kasvojen säilyttäminen. Jos Kreikka olisi päästetty ajelehtimaan siten että olisi potkittu saman tien eurosta poijes olisimme varmaan paljon paremmassa tilanteessa ja koko eurokriisiä ei olisikaan tullut. Mutta pahinta tietty kaikessa on salamyhkäilyjen myötä se, että oikeastaan kukaan ei tiedäkään kuinka suuriin sitoumuksiin on menty mukaan ja mikä on velan takaisinmaksun odotusarvo. Toivoisin että velkakirjoihin myöntyvät kansanedustajat joutuisivat kiinnittämään vaikkapa henkilökohtaista omaisuuttaan ratkaisun tueksi. Eikai sen pitäisi olla ongelma kun ovat kerran niin varmoja siitä että niin kannattaa tehdä.

Kommentoi 37 kommenttia