Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Päivänä jona Baabelin torni sortui

Katselin tornin sortumista kädet värähdellen, mutta en
tuntenut enää yhtään mitään. Tornia, jonka perusta oli ollut vankka, vaikkakin
ulkomuoto rujo ja arkinen, oli ryhdytty rakentamaan tarmokkaasti korkeammaksi
ja kauniimmaksi. Säihkyvin korulausein ja meripihkalla verhotuin tiilin Valta
kehotti sitä rakentamaan ja ideologiansa sokaisemat arkkitehdit saivat
kansalaiset uskomaan, että se oli oikein ja niin tuli tehdä.

Kun kuitenkin ylimielisyys valtasi ne, jotka tornia
niin kovin kaipasivat, alkoi yksi jos toinenkin kyseenalaistamaan sitä, mikä
oli järkevää ja oikein, ja kun tarpeeksi moni oli pettynyt rakentamisesta
saamaansa tyydytykseen, alkoi rakentajien keskuudessa koko hankkeen
järjettömyyden kyseenalaistaminen. Väki kritisoi kansankielellä ja rohkeimmat tieteellisestikin,
mutta tornin rakentamista jääräpäisesti kannattaneet kehittivät oman kielen,
joka kuulosti monen korvaan vieraalta eikä heidän puhettaan ymmärtänyt enää
juuri kukaan. Väkeä ei tornikaan enää jaksanut kiinnostaa, vaan työtä tehtiin
väkinäisesti ja kiviä ladottiin huolimattomasti rakennusmääräyksistä
piittaamatta.

Alkuun minua hieman huvitti moinen jääräpäisyys, mutta
kun huomasin, ettei kukaan ollut enää aikoihin ymmärtänyt muuta kuin itseään ja
kielet vieraantuivat toisistaan, petyin ja hieman huolestuinkin, sillä muistin
kaikki vanhat tarinat ja sen, kuinka ne tarinat päättyivät.

Minulle kuitenkin se päivä, jona Baabelin torni
sortui, oli aivan erityinen. Sinä päivänä minä nimittäin rikoin sydämeni.

Aamukahvia juodessa silmiini sattui lojumaan jäänyt
viesti, jonka luin ja tajusin, ettei se ollut lainkaan minulle tarkoitettu.
Viestissä Sinä kiittelit häntä mukavasta seurasta juhlissa, johon minua et
mukaasi halunnut. Hän oli ollut kauniimpi kuin koskaan, kirjoitit. Valittelit,
kuinka et ollut enää nauttinut niistä iloista, joista olitte joskus yhdessä
iloinneet. Kirjoitit kaipaavasi häntä, mitä en voinut ymmärtää, olihan hän
ollut petollinen ja ilkeä Sinulle. 

Luettuani viestin alkoi sydämeni oireilla. Raivostuin
ja kiskaisin korahtelevan elimen rinnastani ja paiskasin sen maahan. Tallasin
vielä varmuuden vuoksi jalan sen päälle, litistelin sitä niin, että tunsin
sydämen tursuavan varpaitteni välistä, ja vihasin sitä ja Sinua ja olin
valtavan pettynyt.

Tallattuani sydämen kohautin hartioitani ja olin
tyytyväinen, sillä en tuntenut enää mitään. En raivoa tai vihaa eikä minua
itkettänyt, sillä en enää tuntenut mielihyvää ajatellessani käsiäsi tai
nauravia kasvojasi, joilla oli tapana katsella minua ylimielisen lempeästi.

Koska en tuntenut enää mitään, menin katsomaan
Baabelin tornin sortumista. Ylimääräisten uutislähetysten järkyttyneet
uutistenlukijat olivat siitä jo kertoneet ja kehottaneet ihmisiä pysymään
poissa tapahtumapaikalta, sillä näky saattoi järkyttää herkimpien mieltä. Minä
tuhahdin kyynisesti ja lähdin, sillä olinhan juuri tuhonnut sydämeni, enkä
tuntenut enää yhtään mitään. Astelin pitkin katua kohti eteläistä
kaupunginosaa, jonka vanhan puiston kukkulalle oli torni aikanaan pystytetty.
Kevät oli kaunis ja lämmin, mutta ilmassa oli katkera rikinkatku, aivan kuin
miljoona tonnia kananmunia olisi jätetty mätänemään auringonpaisteeseen
viikoiksi.

Torni kohosi vanhan mukulakivikadun päässä. Sen
juurella oli paljon väkeä, mutta itse jättäydyin kauemmaksi katselemaan. Tornin
juurella seisoskelevat ihmiset tuijottivat korkeuksiin niskat vääränä
kasvoillaan hätääntynyt ja hämmentynyt ilme. He eivät edes tajunneet väistellä
tornin huipulta maahan putoilevia tiilenmurikoita, enkä minäkään hätkähtänyt
nähdessäni satunnaisten tiilien iskeytyvän ihmisiin. Hölmistynein silmin väki
tuijotti maahan kaatuvia tovereitaan ja he ihmettelivät, kuinka mitään
sellaista voi tapahtua.

”Olihan tuo odotettavissa” kuului viereltäni ääni.
Käänsin päätäni vasemmalle ja näin vanhan herran, jonka paksut kulmat olivat
valuneet uhkaavasti silmien päälle ja jonka kookasta vartaloa peitti pitkä
popliinitakki.

”Mitä tarkoitatte?” kysyin ja herra oli hetken vaiti.
Hän hieraisi peukalolla nenäänsä ja katsahti minua kulmiensa alta juuri päätään
kääntämättä.

”Jos joku on niin tyhmä, että väittää kaiken tämän
tulleen yllätyksenä, niin joutaisi saada tuollaisen tiilenmurikan päähänsä.”

Hän kohotti katseensa kohti taivasta hipovaa tornin
huippua, jonka sortuminen näytti kiihtyvän, sillä kiviä satoi maahan jo niin
paljon, että ihmiset pakenivat tornin juurelta ja ilma täyttyi pelokkaista
huudoista. Pilviin katselin minäkin ja olin vähällä tuntea kunnioitusta vapaina
tuhon ohi lipuvia pilviä kohtaan, mutta sitten kuitenkin muistin, että olin
vain hieman aikaisemmin tallannut sydämeni rikki enkä siksi tuntenut mitään.

”Jos siinä vaiheessa, kun väiteltiin laastin
kestävyydestä ja keskustelusta tuli turhanpäivästä räksytystä, ihmiset olisivat
ymmärtäneet, että nyt olisi aika istua alas ja vetää henkeä, olisi tältäkin
tuholta vältytty. Jos olisi tyydytty siihen, että tornia ei tarvitse rakentaa
korkeammaksi kuin mikään muu sivilisaatio on tornin koskaan pystynyt
rakentamaan, eikä sen laastina oli koreudenrakkaudesta käytetty hunajaa ja
keinotekoista silikoniliimaa, olisi torni edelleenkin yhtä vankka kuin
millaiseksi se alun perin rakennettiin, vaikkakin se olisi vaatinut tornin
tietynlaisen rumuuden hyväksymistä. Kun aatemaailmat ja ahneus sekoittuvat
toisiinsa, syntyy niistä sellainen soppa, että se on aina johtanut
katastrofiin, siis ihan jokainen siunattu kerta. Ihmiskunta on aina kompastunut
tyhmyyteen ja näin kävi taas kerran.”

Taivas tummui, vaikka oli vasta keskipäivä.

”Olen kokenut itseni jotenkin ulkopuoliseksi, sillä en
koskaan uskonut tuohon” sanoin ja päätin tarkentaa, jotten vaikuttanut
ylimieliseltä. ”Tarkoitan, että kun Valta valjasti laitakaupungin kaduilla
kuljeskelleet nälkiintyneet piskit vartioimaan tuota tornia ja ne
verenhimoissaan raatelivat jokaisen joka asetteli kiven rakennusmestarin
mielestä väärällä tavalla rakennukseen, niin silloin minun päässäni kävi
kieltämättä ajatus siitä, että noinkohan tuosta tornista tarkoituksenmukaista
koskaan tulee.”

”Jos sinä huomasit, ettei rakennuksesta tule suora, niin
miksi et avannut suutasi?”

Menin hämilleni ja katsahdin sormiani. Sitten keksin
tekosyyn. ”En uskaltanut sanoa mitään, sillä he olisivat nauraneet minulle.”

Mies ei tuominnut, mutta ei sanonut ymmärtävänsäkään.

”Minä olin hiljaa siksi, että tajusin liian myöhään ja
heti tajuttuani ymmärsin, että tuon tornin hajoaminen perustuksiinsa oli ainoa,
mitä tulisi tapahtua” mies sanoi ja nyökkäsi kohti kauemmaksi vetäytynyttä
väkijoukkoa. ”Mitä hyötyä olisikaan ollut yrittää kertoa tuollaisille
hupsuille, ettei sitä tornia tarvitse niin korkeaksi rakentaa, että se kutittaa
Jumalan varpaita ja saa Jumalan kumartamaan kohti ihmistä, kuten Valta väitti.
Mitä hyötyä olisi ollut kertoa sellaista, kun he olisivat kuitenkin vain
katsoneet silmät suurina kysyvästi kohti Valtaa ja Valta olisi kieltänyt kaiken
ja usuttanut haisevat piskit kimppuuni.”

Juuri kun olin kysymässä, mitä tapahtuu nyt, kun torni
sortuu eikä jäljelle jää kuin valtava monttu tai hyvällä tuurilla ne perustukset,
jotka muutaman miehen voimalla oli useampi sukupolvi takaperin rakennettu,
keskeytti ajatukseni tärinä. Maa järisi ja torni huojui hetken ja kuului
rakennuksen romahtamisesta kertova ääni.

”Älä pelkää” vanha herra sanoi ja taputti olkapäätäni
isällisesti.

”En minä pelkää, sillä minä en tunne enää yhtään
mitään.”

Mies kohotti kiinnostuneesti mustia kulmiaan ja katsoi
minua alas kuin opettaja katsoo yllättävästi käyttäytynyttä lasta.

”Minä rikoin sydämeni tänään aamulla hieman kello kahdeksan
kolmenkymmenen jälkeen” kerroin.

”Miksi sinä niin teit? Oliko se vahinko?”

”Voi kai sitä niinkin kuvailla” vastasin. Minua
ujostutti puhua sydämestäni tuntemattomalle herralle, varsinkin kun tämä
vaikutti viisaalta ja sydämestä puhuminen sai minut tuntemaan oloni hölmöksi.

”Toivottavasti laitoit kuitenkin sydämesi palaset
talteen, sillä sen voi aina korjata.”

”Tiedän. Siksi tallasinkin sen aivan muusiksi. En
halua sitä sydäntä enää.”

Kun alkoi sataa, vanhaherra ehdotti siirtymistä
läheiseen kahvilaan. ”Sen ikkunasta näkee tornillekin” hän sanoi. Olin
ehdotuksesta hyvilläni, sillä minua ei huvittanut seisoa palelemassa sateessa,
eikä minua myöskään huvittanut kuunnella kummastuneita huudahduksia, jotka
kaikuivat häiritsevinä sateenropinan yli.

Istuin pöydässä hiljaa ja mietin sydäntäni. Hassua
kyllä, en kaivannut sitä ollenkaan, mutta jouduin toteamaan, että jos olisin
tuntenut jotain, olisin vihannut Sinua ja todennut halveksuen ”mitä voikaan odottaa
ihmiseltä, joka on Valta ja osa sitä suurta huijausta, joka nyt murenee
taivaalta satavina kivinä, jotka musertavat hämmästyneen ihmisen olettaen, että
jokainen heistä on jo rikkonut sydämensä, eikä siten tunne mitään.”

Ja hän! Halusin vihata häntä. Miksi et kokenut minua
kuten koit hänet? Olinko rumempi ja vähemmän hauska? Tai oliko vartaloni
kaikessa epätäydellisyydessään vähemmän mielenkiintoinen kuin hänen? Miksi
kaipasit häntä samaan aikaan kun minun ihoni ikävöi Sinua?

Pieni katumus viivähti mielessäni. Ehkäpä ei olisi
kannattanut rikkoa sydäntä. Ehkä olisi kannattanut antaa olla. Ehkä olisin
saanut suuremman nautinnon, jos olisin yrittänyt olla rakastettavampi enkä
olisi viisastellut liikoja tai arvostellut aamuisin sotkuista tukkaasi.

”Nyt olen kuten hän, jonka vuoksi tallasin sydämeni
rikki” kuiskasin vanhalle miehelle järkyttyneenä asian tiedostamisesta.

Mies katseli kahvilan ikkunasta ulos, vaikkei siitä
oikein enää läpi näkynyt, sillä tornin hajoamisen nostattama pöly oli
sekoittunut sateeseen ja iljettävä rapavesi oli sotkenut ikkunan.

”En halua olla hänen kaltainen sydämetön osa Valtaa,
sillä juuri sitä hän on” parkaisin.

”Mitä hän teki, kun olet noin vihainen?” mies kysyi.

”Hän rakastaa toista enemmän kuin minua. Hän kaipaa ja
rakastaa, mutta ei minua, sillä minä olen hänen silmissään epäkelpo ja ärsyttävä”.

”Kuinka hän voi rakastaa ja kaivata, jos hän on
sydämetön, kuten sinä olet nyt?”

Kysymys vaiensi minut.

”Tyttö hyvä. Sydämiä on monenlaisia. On olemassa
helliä, mutta arkisia sydämiä, joiden verenkierto on laimeaa ja syke laiska.
Sellainen sydän on onnellinen sydän. Joskus sellainen sydän voi jostain syystä
kehittyä vahvemmaksi ja verenkierto siinä elpyä niin, että syke kiihtyy. Se
tekee kantajansa kuitenkin hyvin onnettomaksi, koska hänestä tulee levoton ja
veri kiertää aivoissakin paremmin, mikä ei näinä päivinä ole ollenkaan hyvä
asia. On myöskin sydämiä, jotka ovat paatuneita ja
verisuonet kalkkeutuneita niin ettei sillä sydämellä ole juurikaan edes väliä.
Se vain olla mötköttää kantajansa rinnassa eikä siitä sen enempää kuin että
kantajalleen tuo sydän antaa mitä kantaja haluaa ja silloin tunteista jäävät
usein pois sellaiset kuin omatunto ja oikeudenmukaisuus.

Sydämiä on paljon muunkinlaisia, mutta en nyt ala
niitä kaikkia tyyppejä tässä luettelemaan. Mainitsen kuitenkin yhden tyypin, koska
uskoakseni sydämesi oli juuri sellainen laatuaan. Se oli häkeltynyt sydän.
Häkeltynyt sydän on sellainen, joka haluaisi antaa kaiken ja pyrkiikin siihen,
mutta häkeltyy torjuvista vastauksista ja moitteista siksi, että häkeltynyt
sydän revittelee jossain arkisen ja paatuneen välimaastossa kyseenalaistaen
sen, mikä on normaalia ja mikä on hyväksyttävää. Valitettavan usein sellaisesta
sydämestä tulee lopulta paatunut ja kalkkeutunut, mutta joskus sellaisen
kantaja kyllästyy kokemaan jatkuvia pettymyksiä ja sitten käy kuten sinulle ja
sydämellesi tänään aamulla kävi.”

”Katso tuota naista” vanhaherra sanoi. Katsahdin
kahvilaan astunutta nuorta ja hyvin kaunista naista, jonka jakkupuvun hame
hyväili täydellistä vartalonkaarta ja jonka sääret olivat treenatut ja hoikat.

”Hän näkee itsensä erinomaisena yksilönä, sillä hän on
kaunis ja luultavasti tavalla tai toisella menestynyt nainen. Hän tietää kaiken
tietämisen arvoisen ja jos ei tiedä, hän luottaa siihen, että Valta häntä
opastaa. Hänen sydämensä on kuitenkin tyhjä, minkä huomaa heti hänen käsiensä
eleettömyydestä. Ehkä sinä katselet hänenlaisiaan ja toivot olevasi kuten he,
mutta älä toivo. Hän voisi yhtä hyvin olla torso, sillä hän ei tee käsillään
yhtään mitään, ja hänen sydämensä on tyhjä ja veltto ja siihen hän epätoivoisesti
yrittääkin rakkautta imeä. Ja arvaapas mikä tässä on surullisinta.”

”No mikä?”

”Se, että tuo nainen on niin kaunis, ettei hän hyväksy
ketään Valtaa alempiarvoista itseään rakastamaan. Toivottavasti ymmärrät, että
vaikka sinä olet nyt sydämetön ja tuolla naisella sydän vielä on, niin sinä
olet teistä kahdesta se onnekkaampi, sillä hänen on pakko saada tyydytettyä
sydämensä tarpeet, mutta sinulla sitä painolastia ei enää ole.”

Aloin olla melko sekaisin kaikesta ja sadekin oli jo loppunut,
joten katsoin viisaimmaksi hyvästellä seuralaiseni. Astelin pitkin rapaista
katua kohti kotia ja ympärilläni vallitsi syvä hiljaisuus. Tuntui siltä, kuin
koko maailma olisi pidättänyt hengitystä arvaillessaan, mitä seuraavaksi tulisi
tapahtumaan.

Palattuani kotiin ja löydettyäni litistyneen
lihaskimpaleen olohuoneen lattialta, tuijottelin sen jo mustunutta olemusta,
joka oli uhkaava ja hyvin surumielinen. Toivoin, että sydän olisi näyttänyt
edes jotain elonmerkkejä, että se olisi sykähtänyt hennosti ja olisin voinut
vielä hoitaa sen terveeksi. Mietin sitä katsellessa, että tuollaisesta
litistetystä sydämestäkö sai Spartacuskin aikoinaan kapinaansa tarvittavan
vihan ja voiman, minkä seurauksena ei voinut muuta kuin tajuta, ettei millään
ole oikeasti mitään väliä silloin, kun ei voi kokea olevansa muuta kuin yksi
onneton ja halpa sielu halveksittujen joukossa.

Totesin sydämeni kuolleeksi ja päätin siivota sen pois ennen kuin Sinä tulisit kotiin.

Noudin eteisen komerosta harjan ja rikkalapion ja varoen, sydämeni muistoa kunnioittaen,
siirsin lattiaan kuivuneella verellä liimautuneen sydämeni rikkalapioon.

Oloni oli haikea, kun pudotin sydämeni taloyhtiön biojäteastiaan. Kuitenkin hieman myöhemmin, kun istuin sohvalla ja kuuntelin Sinun moittivan kansaa siitä, että nämä olivat
rakentaneet Baabelin tornin huolimattomasti ja turhasta naristen, olin
tyytyväinen että en tuntenut enää yhtään mitään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Jari Eteläsaari

Tapahtunut tulevaisuudessa, muistoissa menneen.

Johan Lom

Aikamoinen novelli! Lähetä tämä Turun Sanomien julkaistavaksi, mitähän siellä siitä vielä keksitäänkään?

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

"...kuuntelin Sinun moittivan kansaa siitä, että nämä olivat rakentaneet Baabelin tornin huolimattomasti..." Kuka on tämä mystillinen Sinä ja kuka on kahvilassa viihtyvä vanhaherra? Ei kai vain toinen heistä ole Sarvihiiri?

Jyri Terttu

Sydän ei kuulu biojätteisiin vaan ns. energiajakeeseen.

Matti Nevalainen

Tarina olisi parempi, jos 'sydänasiat' olisi jätetty toiseen tarinaan, ja keskitytty vain tuohon Baabelin torniin.

Jari Eteläsaari

Noi on niitä akkojen juttuja, niissä pitää olla sydänsuruja tai rakkautta.

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

Kunnioituksella kumminkin,

Mutta kun ois jotain ymmärtänny ? Senkö puolueen tulevaisuuden kuva,jossa
olet töissä vai/ja oma suhteesi siihen? Yksityinen henkilökohtainen katastrofi avio elämässä? Keskustelua esimiehesikö kanssa,vaiko kenties
jumalan,Kenen hahmo vanha mies siis on Setä Timppako? Vai kaikkiko fiksöniä...vai mitä.Tilanne katos kumminkin se,ettei kaikki vanhat oo
viisaita.Eli kun mä en ymmärtänny,niin toisaalta vika voi olla tyystin
omani..pitää lukea uudestaan,jos tulis vaikka tolkku.Ja sitte se on niinkin,että jos joku ei taidetta ymmärrä,niin ei pidä kyllä selitelläkkään.katsokoon,lukekoon,nähköön kokija ymmärrystä sitten tai ei.
Viittaan aiemmin sanomaasi,mie vaan kirjotan...:D

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Biojäteastia vaikuttaa lopulliselta ratkaisulta, Mika Waltari laittoi sydämen väliaikaiseen sijoituspaikkaan, liinavaatekaappiin.

http://wsoy.fi/yk/products/show/25138

tourette '

Ainakin suoritus on huomattavasti parempi kuin edellinen julkisuutta saanut satiirisi, joka nyt vain jäi aivan puolitekoiseksi. Mahtavaa tekstiä, tykkäsin!

Nytpä sitten otetaankin popcornit esiin ja katsotaan kuinka tunnistamattomaksi _tämän_ viestin saa väännettyä... TS! Oletteko linjoilla?

Ari Ojala

Voe voe teitä nuoria. Suurta suomalaista ajattelijaa lainaten "sä kiipeet sinne torniin ihan yksin ja sit sä oot ihan up yours"

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen

Makaaberissa ajatusleikissään Helena Eronen repii sydämiä rinnasta...

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Ihan kaikkea en kenties ymmärtänyt, mutta suosittelen silti. Kerrassaan hienoa tekstiä.

Jari Vuorinen

Euroopan Uni on pian ohi vai kuinka ?Tornin valtaisaan ryminään ihmiset ihmiset ihmiset ihmiset heräävät.

EU=Euroopan Uni.

Näihin fiiliksiin sopii hyvin Thin Lizzyn biisi Angel of Death.

Johan Lom

Ai, eikö se ollutkaan freudilaista fallos-symboliikkaa tämä Baabelin torni?

Pentti Järvi

Jarin kanssa samaa mieltä eli EU:sta on kyse. Tiiliä/kiviä tippuu jo.

Johan Lom

Tässä Kari Suomalaisen visio Yhdentyneen Euroopan tulevaisuudesta parin vuosikymmenen takaa:

http://tinypic.com/view.php?pic=69mh41&s=5

Jarmo Makkonen

EMU (Dromaius novaehollandiae) on sukupuuttoon kuoleva(?) laji joka pitkistä koivistaan johtuen kaatuu helposti. Ei selviä keinoruokinnalla yleensä pitkään koska on tottunut luonnonvaraiseen talouteen.

Veikko Penttinen

Vau, ainakin ennen sanottiin, että jokainen kirjoittava toimitaja haluaisi salaa tulla kirjailijaksi. Nyt sinä löit aika monelle pipertäjälle luun kurkkuun näyttäen kuinka se temppu tehdään.
Monessa toimituksessa mietitään sydänkurkussa, että mitäs nyt ja kuinkas tuon nyt nonchaleeraisi. Turussa mennään varmaan Hamburgers Börssiin ja vedetään nuppi turvoksiin.

Pentti Järvi

Semmonen se meidän kaikkien Heluna on. :)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Pitäisiköhän minunkin lukea tuo avaus?

Ei oo täsä ehtiny, kun on aika menny nääs ton Pekka Siikalan kanssa inttämiseen toisessa ketjussa.

Elekee kertoko juonta,- ja loppuratkaisua, minä luen jahka ehin...

Johan Lom

Syylliseksi paljastuu hovimestari!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ehkä oikea paikka olisikin ollut Vapaavuoro.

Pentti Järvi

Rompoy, Römppö, on poliittinen hlö kuten kaikki EU:n aikaisemmat direktöörit ja grundare ja perässähiihtäjät.

Olli Kankaanpää

Black Tower, suosittelen. Stephen King. Ei penaalin terävin kynä.

Matti Hytölä

Jotenkin mielessäni kummitteli Stubbin tekohymy kokoajan taustalla...
Varsinainen baabelin poliittinen broileritorni.
Kyllä tämä tarina viittaa siihen kun EUn idealistinen ihanuus kohtasi todellisuuden ja kyseisen idealistin heräämisestä. TS varmaan alkaa tutkia onko Helena repinyt sydämen jonkin rinnasta ja vielä murskannut kyseisen elimen.

Harri Vilenius

Helenan kirjoituksissa on aina ollut juoni ja sisältö. Niin varmaan tässäkin, mutta turha siitä on arvailuja esittää? Sen sijaan tuo Baabelin tornin juttu on mielenkiintoinen. Telkkarissa tuli ohjelma, jossa tieteellisesti tutkittiin, että olisiko Baabelin torni voinut olla; ja kuinka korkea?

Siinähän on lähtökohtana se, että kuinka korkean tornin alimmat kerrokset voivat kestää. Ja edelleen painotettiin, että suoraan ylös kerrostalomaisesti kohoava rakennelma ei voi kovin korkeaksi tulla. Mutta sen sijaan pyramidimaisesti tehty juttu kestäisi merkittävästi enemmän.

Laskelmat osoittivat, että pelkästään savitiilistä, joita olisi kuivattu auringonlämmössä, tehty rakennelma voisi pyramidina olla noin vajaat kilometrin korkuinen. Mutta jos tiilet olisi poltettu uunissa, niin ne olisivat olleet huomattavasti kovempia. Maksimikorkeus olisi näin ollut liki kolme kilometriä?

Toki jokainen voi ajatella, että olisiko mahdollista? Mutta kun on edelleenkin nähtävissä tuhansia vuosia sitten tehdyt pyramidit ja sun muut kymmeniä metriä korkeat graniittipylväät, niin kuinkahan on? Joka tapauksessa aikoina tuhansia vuosia sitten ihmisillä oli aikaa tehdä kaikenlaista; jopa satoja vuosia. Ja työvoimaakin oli ihan vallan perusteellisesti?

K Veikko

Julkaisethan sitten ensimmäisen kirjasi Niklas Herlinin kustantamana...

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Luen tätä uudestaan ja uudestaan. Sekä tekstiä että kommenttiketjun kehkeytymistä.
Hyvää huomenta!

Jukka Mäkinen

aika hyvä, aika näyttää..

Juha Korhonen

Loistava novelli! Kiitos Helena.

Ilkka Huotari

Itselleni tuli mieleen tästä jokin muu kuin EU ... ja itseasiassa tuollainen nopea sortuminen olisikin ihannetilanne. Toinen vaihtoehto on pitkä ja hidas kituminen.

Toimituksen poiminnat