Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Politiikan moraalin rappio. Osa 645 – tapaus Yrttiaho

Kesäkuussa 2011 hengähdin ihastuneena, kun kaksi vasemmistolaista kansanedustajaa tuli julkisuuteen ilmoittamalla, etteivät he hyväksy puolueensa takinkäännältämistä. Kyseiset herrat potkittiinkin ulos eduskuntaryhmästään ja he perustivat oman, Vasenryhmä-nimisen eduskuntaryhmän. Olen pyrkinyt seurailemaan näiden kahden herran edesottamuksia ja olen huomannut, että he ovat tehneet hyvin paljon töitä mm. eurokriisin ymmärtämiseksi ja he ovat varmaankin niitä harvoja kansanedustajia, jotka edes jaksavat lukea läpi eurokriisin hoitoon liittyviä sopimuksia ja asiakirjoja. Vaikka minusta ei vasemmistolaista saisi Dylonin punaisella kangasvärilläkään, ihailen Yrttiahoa ja Mustajärveä siksi, että he toimivat politiikassa omatuntoaan kuunnellen ja äänestäjiään kunnioittaen.

Minua on syvästi hämmästyttänyt, kuinka nykypäivän poliittinen trendi tuntuu olevan se, että täytyy olla kiva ja unelmahöttö ihkudaa ja eliitin halveksuntaa pelätään kuin ruttoa. Eduskunnan toimintaa lähempääkin seuranneena minulle on usein tullut mieleen teinivuoteni 90-luvulla. Muistan kuinka silloin oli suurta muotia pukeutua Leviksen 501 -farkkuihin. Jos jollain ei moisia ollut, hän oli köyhä ja huono ihminen. No eihän silloin kaikilla perheillä ollut varaa lähemmäs 600 markan farkkuja penskoilleen ostaa, joten leviksettömät ratkaisivat tilanteen heittäytymällä joko kirpputorilöydöksiä trendikkäiksi tekeviksi hipeiksi tai muiksi erikoisuuksiksi, jotka hieman katkerina nimittelivät parempiosaisia ”levisperseiksi”. Voi sitä riemua, joka kiilsi näiden ”erilaisten nuorten” silmissä, kun he sitten jossain vaiheessa saivatkin vanhemmiltaan kinuttua Leviksen farkut. Silloin hekin saattoivat kokea kuuluvansa siihen parempien porukkaan.

Toppahousujengillä oli varmaan rankinta. Heistä tuli kertaheitolla ö-luokan porukkaa, joiden tilanteeseen ei olisi vaikuttanut, vaikka olisivat kuinka hankkineen ne vaaleat viisnollaykköset ja lisäksi valkoiset tennissukat ja purkkaritkin. En usko, että heitä edes kiinnosti moinen kotkotus, fiksuja kun olivat. Kun nyt asiaa jälkikäteen miettii, niin voiko olla mitään juntimpaa kuin se, että statuksen määrittelee ylihinnoitellut farkut?

Säälittävää on se, että maamme politiikka siellä huipulla toimii aivan samoin kuin itäsuomalainen yläaste ja sen sosiaaliset suhteet 90-luvulla. Jos sinulla ei jotain ole, katselet sitä naama nyrpeänä ja katkerana pilkaten, mutta houkutus kuulua siihen parempaan porukkaan – eliittiin - on niin suuri, että naureskelu vaihtuu vähempiosaisille nauramiselle sillä sekunnilla, kun äiti ostaa ne ylihintaiset trendifarkut, jotka määrittelevät sosiaalisen statuksesi. 

Toppahousujengiläiset olivat sikäli luonnollinen pilkan kohde, että heitähän ei oikeasti kiinnostanut paskankaan vertaa olla osa pinnallista ja pilkkaavaa eliittiä. Toppahousujengi muistutti niitä entisiä levisperseille naureskelleita hölmöjä siitä, mitä he itselleenkin uskottelivat olevansa ja mihin he päätyivät. Ja millä hinnalla. Omatunto soimasi takaraivossa ja se ääni oli hyvin häiritsevä.

 

Pitää olla niin kuin muut. Ei riitä, että on päässyt kansanedustajaksi, vaan halutaan hallitukseen. Täytyy olla neutraali ja osata haudata omatunto puolentoista metrin syvyyteen. Ei saa olla mielipidettä eikä ainakaan saa olla sitä mitä vaalien alla antoi ymmärtää olevansa (tämä on tosin ehkä hieman epäreilu väite, koska hallituksessahan istuu myöskin euroon ja EU:hun avoimen myötämielisesti suhtautuneita, kuten Kokkarit, Vihreät ja RKP). Toppahousujengiä tuleekin potkia ja pilkata, sillä he ovat pelottava muistutus siitä, kuinka rohkeudella ja periaatteilla voi olla merkitystä ja lupausten takana on mahdollista seisoa.

 

Eniten minua kuvottaa jeesustelu siitä, että vain yhteistyöllä päästään eteenpäin. Joopa joo. Yhteistyö ja vuoropuhelu on aina hyvä, mutta tässä tapauksessa se nk. yhteistyö tarkoittaa sulautumista niihin normeihin ja poliittisiin kantoihin, joita kritisoimalla vaalien alla kerättiin ääniä. Jos mietitään esimerkiksi eurokriisiä, niin jos kansanedustajat toteuttaisivat sitä politiikkaa, jota eduskuntavaalien alla markkinoitiin, olisi railakas enemmistö eduskunnassa istuvista kansanedustajista samaa mieltä kuin Vasenryhmä. Mutta kukapa haluaisikaan olla punaniskainen juntti, impivaaralainen epäeurooppalainen eurokriitikko? Eipä juuri kukaan. Itse vien tämän väitteeni jopa niin pitkälle, että jos hallitusta kasattaisiin nyt, olisi Perussuomalaiset mukana. Kesällä 2011 perussuomalaisten tilannehan oli vähän samanlainen kuin sekunnin murto-osat alkuräjähdyksen jälkeen, kun hiukkaset kimpoilivat sinne sun tänne ilman mitään logiikkaa. Nyt tilanne on rauhoittunut ja salonkikelpoistunut. Äiti osti Levikset.

 

Lähetän sydämelliset terveiseni edustaja Yrttiaholle. Kuten jo kirjoitin, olen hänen ja Mustajärven edesottamuksia seurannut ihan kesästä 2011 asti ja ihailen heitä suuresti. He ovat tehneet hienoa työtä, eivätkä ansaitse sellaista kohtelua, jota ovat osakseen saaneet.

 

Ja mitä tulee otsikkoon, enhän minä oikeasti ole missään vaiheessa edes kuvitellutkaan, että politiikassa olisi moraalia. Viisnollaykkösten himo on niin suuri, että niiden vuoksi lentävät periaatteet ja äänekkäät aatteelliset toitotukset hyvin äkkiä roskiin.

Siksi arvostan toppahousujengiläisiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Siese ossaat sanoa! Asiaa. Kiitos ihanuus Helena!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

NO hetki siinä menikin, että osasin ajatukseni jotenkin pukea sanoiksi. On tuo nimittäin taas sen verran absurdia touhua, ettei helppo tehtävä ollenkaan ollut.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tällä erää suositus erinomaisen aloituskappaleen ansiosta. Lopussa oli vähän vaikeaa seurata, miten asioita yhdistetään. Se toki saattaa johtua 4 tunnin yöunista. :D

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Omega 3-kuuri on aiheuttanut sen, että aivot toimivat livakammin kuin sormet ehtivät tekstiä näpytellä. :D

Pentti Järvi

Senverran älysin, että 501=Audi A6, piakkoin Merxedes Benx TurboDiesel?

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve,

Hyvä kirjoitus!

-Rauhaa,

p.s En halunnut 501:siä, eikä koskaan ole ollut. Joskus oli Jamekset ja Wranglerin farkkutakki.

Johannes Kytö

Ja huvittavintahan on tietysti se, että farmarit olivat alunperin työhousut.

Vasemmiston ongelmahan on, että se on päätynyt nuorien katuparlamentaarikojen temmellyskentäksi. Katuparlamentaarikoiden, jotka vastustavat väkivaltakoneistoa, mutta huutavat sitä myös ensimmäisenä apuun.

Kulttuuriministeri ei ole pyytänyt julkisesti anteeksi pilkkaavia huutojaan kahta virantoimituksessa kuollutta poliisia kohtaan, mutta eipä häneltä sitä missään kohdassa ole myöskään vaadittu.

Samaan aikaan Suomessa tuomitaan ihmisiä sakkoihin ja jopa vankilaan erilaisista kunnianloukkauksista.

Jari Vuorinen

Mitä tekee talosueliitin 501 jengi ?

Moraalin rappiostako tässäkin on kyse.

Saako Suomalainen johtaja Kiinasta paremmat bonukset jos suostuu sulkemaan tehtaansa täällä Suomessa.Yhteiskunnan tilasta välittämättä.

Ote kauppalehdestä :

"Stora Enson johdon toimet ovat täysin käsittämättömiä tilanteessa, jossa teolliset työpaikat sulavat jo muutenkin Suomesta", painottaa Rinne Pron tiedotteessa.

Hänen mukaansa yhtiöltä ei löydy inhimillisyyttä työntekijöitä kohtaan eikä myöskään suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Rinne patistaa myös valtiota ja erityisesti omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä Heidi Hautalaa, jotta metsäteollisuuden tilanne saataisiin kestävälle uralle. Valtiolla on Stora Ensossa 35,2 prosentin äänivalta

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Paperikoneet ajetaan Suomessa loppuun, siis ne jotka ovat vielä jäljellä.
Sen jälkeen uusia ei enää rakenneta Suomeen.
Voikkaan paperitehtaan lakkautuksen jälkeen sattui irtisanottujen keskuudessa 5-6 äkillistä kuolemantapausta.
Inhimillisyyttä ei tässä maassa löydy tavallisten ihmisten hätää kohtaan.

Harri Rautiainen

Heidi, jätä remppa; yhteiskunta kutsuu!

Hannu Töyri

Kiitos. Kirjoitus oli sitä hyvää tasoa mistä olemme saanneet nauttia ennekin tämän ammänräähkänä taholta. Puolueesi on nyt Muutos 2011. Jossain vaiheessa tapahtui puolueenvaihto vai? Etkös ennen ollut perussuomalainen?

Vassarit on uskomattomia, muita haukutaan vaikka miksi, mutta itse ei noudateta edes omia peraatteita, ei edes järjestöperiaateita.

Persuissakin tapahtuu, Helsingissä on jo tuomioistuimelta tarvittu siunausta järjestötoimenpiteille ja sodat senkun tuntuvat jatkuvan jopa nyrkkitappelun muodossa. Ei hyvältä näytä, varsinkin kun tietää mitä rahanperässä juoksevaa sakkia on kiilautunut piirijärjestöön ja lautakunta paikoille. Sellaista se taitaa olla vähän muissakin puolueissa, mutta jos luku- ja kirjoitustaito ei ole oikein hallussa, niin ei siinä paljon vaikuteta.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

En ole koskaan ollut perussuomalainen.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Keskustelkaa kakaroiden - sekä vanhempien kanssa aiheesta/väittämästä:

Muoti on niitä varten, joilla ei ole omaa mielikuvitusta.

Eli jos omaat mielikuvitusta, tiedät itse kuinka pukeutua fiksusti, fiksun näköisesti ja/tai luoda omat vaatteet.
______________________

Tämä koskee myös ajattelua:
Ammenna joka puolelta, keskustele, funtsi - ei aina tarvitse juosta "pääjengin" mukana.
Luova työ auttaa tässäkin => kirjoita ajatuksesi paperille tai palstalle - opit siitä paljon. Virheajattelusta varsinkin.

Kirjastokortista se vapautuminen alkaa. :>)

Henry

Elias Määttänen

Yrtttiahon mukaan Sosdem. käsi Vasemmistolliton sisällä on SAK:n vasemmistoryhmä, jonka painostuksesta vasemmistoliittto on hallituksessa ja joka painosti hallitusta muodostettaessa myös Yrttiahoa ja Mustajärveä voimakkaasti hallitukseen menemisen puolesta.

SAK:n vasemmisto (eliitti)ryhmä oli jo ennen 2013 puoluekokousta tehnyt päätöksen siitä, että Yrttiaho ja Mustajärvi suljetaan seuraavissa ek-vaaleissa puoleen listojen ulkopuolelle. Erottamisprosessi puolueesta piti tehdä jotta on on peruste estää ehdokkuus seuraavissa ek-vaaleissa.

SAK:n vasemmisto ryhmä painosti jo ennen puoluekokousta 2013 erottamaan Yrttiahon. Uusi puoluehallitus ja puoluesihteeri pantiin tosiasioden eteen ja heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa Arhinmäen kautta heille tuotua SAK vasemmistoryhmän tahtoa.

Yrttiahosta halutaan tehdä varoittava esimerkki puolueaktiiveille, miten käy jos arvostellaan Vasemmistoliiton hallituspolitiikkaa.

Suut tukkoon, koska Vasemmistoliiton politiikka ei kestä päivänvaloa.

Yrttiaho ajantasassa tänään (alkaa 7.30 loppuu 18)
http://areena.yle.fi/radio/1925280

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/254653...

http://sosialismi.net/blog/2011/05/25/vasemmistoli...

Käyttäjän timce185 kuva
Timo Leppänen
Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Hyvä kirjoitus. Vasemmistolaisuuden syvin olemus on parhaiten kuvattu George Orwellin romaanissa Eläinten Vallankumous.

Käyttäjän TerhiHeino kuva
Terhi Heino

Kuulemma kun vielä maalla aikoinaan pukeuduttiin leviksiin, kaupungissa nuoret pukeutuvat Diesel-farkkuihin. :D

Toimituksen poiminnat