Loppuu se halvan lihan suanti.
Itselläni, ja monella tutulla, on ollut tapana käydä iltaisin ruokakaupassa ja siinä päivittäisten ruokatarpeiden lisäksi aina vilkaista lihatiskiltä oranssilla ale-hinnalla varustettuja lihatuotteita. Sieltä tulee pakkaseen ostettua sellaisia kokolihatuotteita ja kalaa, joita ei ehkä muutoin ruahtisi ostella kuin erikoistapauksissa. Pientä arjen luksusta tarjoaakin tylsän jauhelihakastikkeen sijaan parilla eurolla ostetun ulkofilepötkän uunissa kypsyttely.
Vuan loppuupa moinen arjen glamööri, kun kuluttajavirasto on nyt saanut tahtonsa läpi. Kuluttajaviraston mielestä kun nuo punaiset alelaput ovat laittomia, kun niistä ei käy ilmi yksikköhintoja. Kauppiaiden mukaan taas sellainen tarkka hinnoittelu tekisi hinnoittelusta työlästä ja kallista, mikä ei olisi kannattavaa. Näin ollen jonkun nipottajan tahdon mukaan nuo aikaisemmin ihmisten pakastimiin päätyneet elintarvikkeet tullaan jatkossa kippaamaan kaatopaikalle, koska eihän suomalaisilta, nuilta maailman melkeistä parhaiten koulutetuilta ihmispolosilta, voi odottaa edes sen vertaa päässälaskutaitoa, että ne ihan itse halutessaan niitä yksikköhintojä pähkäilisivät!!
Samaan aikaan kun ihmisiä kuolee maailmalla nälkään ja Suomessakin leipäjonot kasvavat, tällaisella paskantärkeällä sekoilulla vähävaraisilta halutaan viedä viimeisestkin mahdollisuudet täydentää lenkkimakkarasta ja potakasta koostuvaa ruokavaliota edes joskus jollain vähän paremmalla ja laadukkaammalla ravinnolla. Tätähän eivät kuluttajaviraston hyväpalkkaiset virkamiehet pysty ymmärtämään, tai sitten se on heille ihan vaan evvk. Mikä hiton järki on jauhaa ilmastotalkoista ja työntää rahaa kehitysmaiden nälkäkuoleman partailla keikkuville ihmisille, kun samalla ruavasta lihhoo heitetään hukkaan tuolla tavalla? Eikö siitä kaatopaikalla mätänevästä lihasta tule jo melkoiset metaanikaasupäästötkin tai jotain? Nyt äkkiä sitten suunnittelemaan kauppiaille joku metaanikaasupäästövero!!!
Tuo kuluttajaviraston päätös on paitsi epäeettinen ja kaikin puolin ihan täysin perseestä. Jos on jokin keino boikotoida kuluttajavirastoa, niin sen kyllä teen, mutta taitaapa siinäkin olla sellainen valtio valtiossa -laitos, etteipä heille kukaan mitään mahda.
Keskisormella kuluttajavirastolle vilkutellen,
Helena
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Itse sanoisin asian kiltimmin, mutta sisältö taitaa olla sama. Byrokratia on taas vaihteeksi onnistunut tekemään itsestään tärkeän, tekemällä tyhmän päätöksen. Voi sitä vallan ja voiman tunnetta.
Hyvä kirjoitus Helena!
Minä vilkuttelisiin ihan koko kädellä!
Kuluttajavirastolle!
.. kiltimmin!
Jaa-a!
Taas kerran: milloin tässä maailmassa on kiltteydellä pärjätty?
Mitäs siinä muuta kun varastamaan sitten vaan, kun ei rahat riitä. Se sitä kauppiaille onkin kiva juttu ja varsinkin poliiseille ;)
En kyllä ole koskaan käsittänyt ruoan pois heittämistä vain sen takia, että paketissa on joku numero?
Onneksi meillä on Lidl.
Stakesista päästiin jo lähestulkoon eroon (yhdistettiin hienovaraisesti Kansanterveyslaitokseen, yhdistelmälle annettiin uusi nimi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli JHL, entinen Stakes katoaa hissukseen vuosien vieriessä).
Samalle tielle ansaitsee joutua Kuluttajavirasto. Voisimmeko me 'tavalliset ihmiset' jouduttaa asiaa. Laitoksen taustalla on tietenkin yhteiskuntaideologinen pyrkimys totuttaa ihmiset identifioimaan itsensä kuluttajiksi. Turhuuksien turhuus.
Punaisten hintalappujen suurkuluttajana (pienehköpalkkaisena) minulle riittää jos merkitty ale% on vaikkapa 30 tai 50. Jos siitä haluaa yksikköhinnan laskea , niin puoliksi vaan normaalituotteen yksikköhinta, onko vaikeata?
Helenalle, kirjoitat:
"Suomessakin leipäjonot kasvavat, tällaisella paskantärkeällä sekoilulla vähävaraisilta halutaan viedä viimeisestkin mahdollisuudet täydentää lenkkimakkarasta ja potakasta koostuvaa ruokavaliota edes joskus jollain vähän paremmalla ja laadukkaammalla ravinnolla. Tätähän eivät kuluttajaviraston hyväpalkkaiset virkamiehet pysty ymmärtämään, tai sitten se on heille ihan vaan evvk. Mikä hiton järki on jauhaa ilmastotalkoista ja työntää rahaa kehitysmaiden nälkäkuoleman partailla keikkuville ihmisille, kun samalla ruavasta lihhoo heitetään hukkaan tuolla tavalla? Eikö siitä kaatopaikalla mätänevästä lihasta tule jo melkoiset metaanikaasupäästötkin tai jotain? Nyt äkkiä sitten suunnittelemaan kauppiaille joku metaanikaasupäästövero!!!
Tuo kuluttajaviraston päätös on paitsi epäeettinen ja kaikin puolin ihan täysin perseestä. Jos on jokin keino boikotoida kuluttajavirastoa, niin sen kyllä teen, mutta taitaapa siinäkin olla sellainen valtio valtiossa -laitos, etteipä heille kukaan mitään mahda."
Juuri näin, suututtavaa sekoilua eli keskisormella kuluttajavirastolle vilkutellen... Minähän kirjoitin tähän liittyvästä asiasta blogissani "Eivätkö Suomen leipäjonot hätkähdytä", muistatko?
Helenaiseni, tämä on sitä riistopolitiikkaa. Riistetään kansalta...Nyt tarttis Robin Hoodin tulla paikalle ja pelastaa meidät (etenkin naiset, sinä+minä tietenkin)
Hyvä kirjoitus. Ja vegaaneiksi ei voida ryhtyä, koska sittempä vasta tyyris lasku onkin...kyllä on porkkana-kurkku-salaatti-tomaatti linja hinnoiteltu pilviin pimeisiin.
Vointeja...
ps.nyt mä sain flunssan, verkkovirus sanon mä... :(
Halvinta liha on tietenkin jos sen varastaa tai salakaataa.
Ja ylivoimaisesti tuoreinta, tietty jos silminnäkijä elää.
Siihen ei ylety kuuluttajaviratson karvainen käsi. Harvoin
enää pollisinkaan jos muistaa kiikuttaa naapurinkin pakas-
tukseen jonkunmoisen köntän.
Kaupustelijalle tulisi periaatteessa halvemmaksi antaa
tulehtumisvaarassa oleva liha vaikka ilmaiseksi, mutta
siinä asiassa kauppapoliittinenn eetos tekee varmaankin
eniten tenää. Lisäksi Kauppakamarilla voitaisiin vetää
moisesta herne nenään.
On selvääkin selvempää että murheet kannattaa jakaa
suuremman sakin kannettavaksi, kuten tulehtuva liha
kuluttajille mieluummin, kuin että mädättää se omissa
kylmälaitteissaan jos ei kerran kukaan hirviä enää sitä
"mari"-lihaakaan ostaa.
Hyvin runsaasti näyttää siltä että kaupustelijoiden
hyvää ideaa uhkaa onea dilutaatio.
Mutta NOUHÄTÄ!
Tuntureiden lumous velloo sieluni läpi
saaden ajuni tuuliajolle!
Se häilyttää eetostani kuin vesisammalta
soljuvassa purossa.
Taivaankaari väristää minut ymmälle.
Wäkevä myrsky hyökyy sisimmässäni,
repien minua joka taholle.
Ja minä värisen ilosta.
Nostan kylmiöstä savustettua tammukkaa
ja muuta pötyä pöytään enkä ajattele
vieraita lihoja tänään lain.
Harmaasusi™
Olen kuvitellut että kauppias saa asiakkaalta kysymättä myydä tuotteen halvemmalla kuin mitä hintalapussa on pyydetty. Ilmeisesti niin ei olekaan. Ilmeisesti sopimus kaupasta syntyy silloin kun asiakas ottaa tuotteen hyllystä eikä vasta kassalla, jossa kauppiaan (edustajan) kanssa lopullisesti sovitaan hinnasta.
Jos kuitenkin olisi niin että sopimus syntyy vasta kassalla niin silloin riittäisi tuon oranssin hintatarran muuttaminen:
1) Tuotteeseen laitetaan oranssi merkki. Siis tyhjä merkki jossa ei ole mitään lupausta hinnasta. Kassa vähentää 20% hinnasta.
2) Mikä tahansa teksti, joka ei ole lupaus hinnasta.
3) Punainen tarra, jossa teksti: "hinta 0,00 eur" - kilohintaa ei tarvitse ilmoittaa kun sitä ei ole.
"Tuo kuluttajaviraston päätös on paitsi epäeettinen ja kaikin puolin ihan täysin perseestä."
- Aivan!!
Suomessa nyt pitää olla kaikesta niin tarkkoja ja mitä turhaisimpiin etikettiin ja tarroihin ja sääntöihin sysätään rahaa, ihan kuin kansa olisi niin päättömän tyhmää ettei mistään voisi selvitä. Ilmeisesti sitten mieluumminjoku saisi vaikka kuollanälkään kunn että olisi ilman asianmukaista merkintää ostanut/ taikka saanut "vanhentunutta" (sekin kun on kielettyä).
Turvallisuusmääräyksiä monissa asiassa tätä nykyä on ilmi selvästi usein hätävarjeluliiottelua, joka maksaa hirveästi ja rajoittaa ihmiseten vapautta. Tänmänkaltaista holhousta olisi lopettava, ei ihmettä että kaikki on kallitta ja rahat eivät riitä mihinkääntarpeellisiin.
Helena on jälleen ihan oikeassa.
Jos joku on niin tollo, ettei osaa jakaa entistä hintaa kahdella ymmärtääkseen mitä se tuote 50% alennuksen jälkeen maksaa, niin sellainen kärsiköön tyhmyytensä nahoissaan.
Minäkin olen usein herkutellut sellaisilla 50% aletuotteilla, joita ei tulisi muuten ostettua arkikäyttöön.
16 Helena
Minäkin huomasin tuon uutisen ja se on just sitä niin kuin sanot eli seliseliseliseliseli...
17 Kangas
Kirjoitat:
"Turvallisuusmääräyksiä monissa asiassa tätä nykyä on ilmi selvästi usein hätävarjeluliiottelua, joka maksaa hirveästi ja rajoittaa ihmiseten vapautta. Tänmänkaltaista holhousta olisi lopettava, ei ihmettä että kaikki on kallitta ja rahat eivät riitä mihinkääntarpeellisiin."
Juuri näin, ehdottomasti olisi tämänkaltaista holhousta lopetettava, voi tätä "muovikelmu"-Suomea...
Ei jumankauta! Olen aina tiennyt, että Suomessa on liikaa byrokratiaa ja, että valtion virastoissa tyhmyys tiivistyy, mutta aina ne vaan jaksavat yllättää. Siis, että alennuskielto sen takia, että kuluttaja joutuisi itse laskemaan alennetun hinnan? Sekö muka on parempi tilanne, että alennusta ei anneta lainkaan, mutta kerrotaan kyllä yksikkö- ja kokonaishinta sentin tarkkuudella? Ja sitten vielä sanotaan, että "kuluttajan etuahan tässä vain ajetaan". Ei ole härskiydellä äärtä ei rajaa.
No, ehkä tämän ansiosta saamme pari uutta jäsentä liberaaleihin.
Tämä voi olla sukua viime laman aikaan nähtyyn suomalaisten poliitikkojen leipäjonohäpeään; monet poliitikot yrittivät vaientaa keskustelun, katkaista ulkomaisen ruoka-avun ja siirtää pois näkyvistä leipäjonot. Onhan se noloa ahtisaarille tai stuubiolle; sotaa rahoitetaan ja muutenkin toimitaan kokomaailman sosiaalitoimistona vaikka ollaan kaulaa myöten itse kusessa ja kansa näkee nälkää.
Tai sitten mun pitäisi vain muistaa se "hanlonin partaveitsi": ei ikinä kannata laskea pahansuopuuden tiliin sitä, minkä voi selittää myös tyhmyydellä. Kuluttaviraston kokoomus- ja kepulaiset jäsenkirjaelätit tuntevat aitoa kateutta kun työtön saa prismasta aamulla siankylkeä alennuksella. Paha mieli, tulisiko joku konsulentti (yrittäjä) pitämään käestä kiinni?
Helena Eronen (kommentti 21): "Minun periaatteeni olla kuulumatta puolueisiin tai muihinkaan järjestöihin alkaa kyllä tämän typeryyden tieltä väistymään ja kohta liityn vaikka jehovantodistajiin, jos se vastustaa tätä hyödytöntä byrokraattista pskaa."
Jehovan todistajista en tiedä, mutta liberaalit varmasti vastustavat. :-)
Niitä "jäsenkirjaelättejä" on kyllä tasaisesti kaikista isommista ja vähän pienemmistäkin puolueista.
Mutta tuohon kaupan hävikin ongelmaan tulisi löytää järkeviä ratkaisuja, joissa jokin asetus ei ole esteenä. Tuhlaus on aina tuhlausta.
Jyväskylän Katulähetys jakaa Ruokapankki-toiminnassaan vähävaraisille ruoka-apua kauppojen heille lahjoituksina antamia, myynnistä poistettuja elintarvikkeita joita ei voi myyntipäivän puitteissa enää myydä. Yleensä myyntipäivääkin on vielä muutama päivä jäljellä ja Ruokapankin asiakkaalta kysytään haluaako tämä "vanhoja" tuotteita, eli niitä joissa myyntipäivä on mennyt edellisenä päivänä. Meille on kyllä aina kelvannut kaikki, sillä myyntipäivä ei ole viimeinen käyttöpäivä.
Hassua kylläkin valtaosa lahjoituskassin tuotteista on erään saksalaisen kauppaketjun tuotteita. Mahdollisuuksia siis olisi mutta eipä taida suomalaisia ruokakauppoja hyväntekeväisyystoiminta kiinnostaa.
Joo, pannaan Venäjän suurlähetystöön adressi, että lähettäisivät leipää, kun meidän byrokraatit estää sen saannin köyhältä.
Jos tuo toteutuu, meidän perheen ruuan kokonaiskustannukset nousee heti 30 %.
Vaihtoehtoisesti Venäjän suurlähetystöltä vois anoa Kalashnikoveja. Nii' ja pateja. Osotteita ei tarttis täll' kertaa lähettää, ei me upseereijä silleen. Mut kyl meil' alkaa oleen osotteet muuten tiedos'.
Juu, Ratakadul' terveissii!
Henry
Parempi olisi syöttää kalliilla kasvatettu ruoka edes alennusmyynnillä ihmisille kuin roudata kaatopaikalle mätänemään, jossa se ei ainakaan palvele kuin kiiltokuorisia sittisontiaisia.
On kyllä todella teoreettinen ja tökerö temppu Kuluttajavirastolta. Asiassa ei ole mitään epäselvää, jos tuotteessa on oranssi hintalappu -50% tai -30% niin kassa osaa sen kyllä vähentää hinnasta.
Ja mitä taas tulee siihen, että tuotteeseen pitäisi merkitä alennettu hinta, yksikköhinta, eli kilo-,litra- tai kappalehinta, niin tuo on kyllä aivan naurettava määräys. Paitsi, että koko homma olisi aivan hölmöläisen hommaa, niin ymmärrän hyvin, ettei kaupassa pystyttäisi alkaa väsäämään moisia hintalappuja, eikä heiltä sellaista voida olettaakaan.
Jos tuotteessa on hintalappu - 50% niin eivätköhän jo tyhmemmätkin ymmärä, mistä on kyse.
Tuskin kukaan alkaa miettiä saadessaan 50% alennuksen vaikka sisäfileestä, että ööööööö......mitä tästä nyt tulee kilohinnaksi......otanko nyt tämän vai en....Ja jos alkaa, niin vähentää tosiaan sitten sen puolikkaan siitä.
Mutta fakta on se, ettei takuulla juuri kukaan tuossa tilanteessa mieti mitään yksikköhintoja. Ja jos miettii, niin helppoahan se on sitten laskea.
Kuluttajaviraston pitää ehdottomasti pyörtää tämä aivan uskomattoman idioottimainen päätös ja heti.
Kuluttajavirasto tulkitsee hintamerkintäasetusta tavalla, joka on kuluttajan edun vastaista. Eikös sellainenkin ole laissa kiellettyä?
Mutta Helena kiltti:
"Nyt äkkiä sitten suunnittelemaan kauppiaille joku metaanikaasupäästövero!!!"
Älä kauppiaita tästä syytä, he eivät ole tämän kielteisen kannan puolesta lainkaan, vaan nimenomaan kuluttajan puolella. :) :)
Terveisin kauppiaan tytär,
Eeva
Vielä piti sanomani, että tuollaisia nuo kaikenmaailman virastot sitten ovat. Kuinkahan monta ihmistä ja kuinkahan paljon aikaa on tuonkin lopputuleman laskemiseksi tarvittu......?
Voisi oikeastaan fokusoida tämän kaiken sinne päin ja kyseenalaistaa hieman viraston toimintaa. Tuo "aikaansaannos" ainakin vaikuttaa aivän täysin "sudelta" ja typerältä. Onkohan siellä liikaa turhaa porukkaa papereita pyörittelemässä?
Eeva
Pitäisi olla vastarintaa!
Kuten briteillä, jotka EU tuomitsi ja määräsi melkein sodanjulistuksen uhalla luopumaan vanhoista imperiaalisista paino- ja tilavuusmitoistaan, kuten pauna ja naula sekä pintti.
Niin vain jaksoivat jotkut yksittäiset kauppiaat (ja tietysti kaikki olenmyyjät) vastustaa määräystä toistakymmentä vuotta. Loppujen lopuksi EUn ei auttanut muuta kuin pari vuotta sitten virallisesti perääntyä ja todeta, että pitäköön mittansa.
Suomessa tämä on käytännössä mahdotonta, kun keskusliikkeeltä tulee kiertokirje, jossa todetaan, että oranssien lappujen liimailu loppuu nyt.
# 37 Helena
Niin ja kun vielä tekevät tuollaisia asioita, vänkäävät hintamerkintäasetusta tavalla, joka on kuluttajan edun vastaista. Eikös sellainenkin ole laissa kiellettyä?
Komppaan kaikkia. Kummallista kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimasta! Tätä menoa Finlandia on finis-landia; kuolee nälkään koko vähävarainen sakki.
Onneksi appiukko metsästää, saadaan edes hirvenpersettä lautaselle.
Muuten on lautasella peruna, välillä pitkittäin, välillä poikittain. Onhan sekin vaihtelua vai tuleeko siihenkö direktiivi joka käskee kompassilla tarkistamaan potun paikan lautasella. Prrkl!
Tunnetko Helena sellisti-kapellimestari Antti Nykäsen?
Käytiin pari kesää sitten Lieksassa, kun Antilla oli keikka siellä mieheni ja muutaman muun kanssa kesätorilla. Mielenkiintoinen kokemus.
Ja Antin vanhemmat olivat aivan mahtavia tyyppejä!
Kaunista on teidänkin maaseudulla, yövyimme hitusen Lieksan ulkopuolella erään piskuisen järven rantamaisemissa, saunoimme ja söimme.

Kommentoi 43 kommenttia