Kinkykirkko
Katolinen kirkko on historiansa ajan pitänyt seurakuntansa seksuaalielämää tiukan kontrollin alla. Muistelenpa joskus lukeneeni, että aikoinaan kyseinen uskonnollinen yhteisö jopa määritteli, että missä asennossa pariskunnat saivat luonnollista kanssakäymistä keskenään harjoittaa ja kyseisen asentodirektiivin toteutusta tarkkaan sitten valvottiinkin.
Uskonisien selibaatti on käsittääkseni hyvin yleismaailmallinen ja uskonnosta itsestään riippumaton ilmiö. Varsinkin katolisessa kirkossa se on kuitenkin antanut kasvualustaa kulisseissa tapahtuvalle pervoilulle, tunnetuimpana mm. pedofilia. Viimeisimpänä tänään tuli julkisuuteen uutinen, joka kertoi, että itse Paavin veli oli työskennellessään sisäoppilaitoksessa, jossa oli vissiin raiskattu ja hakattu oppilaita, käsitellyt väkivaltaisesti nuotin vierestä lauleskelleita kuorolaisia.
Muista selibaattiuskonnoista en tiedä, että kuinka yleistä pikkupoikien seksuaalinen hyväksikäyttö on, mutta vähän kyllä ihmetyttää se, että kuinka miljoonat ihmiset viitsivät kumartaa kohti kirkkoa, jonka touhua on satoja vuosia varjostanut tuollainen ihmisyyden paska. Jos Jeesus eläisi, niin varmaan viimeistään nyt olisi kuollut silkasta häpeästä tai sitten hänkin olisi joutunut jonkun sekopiispan raiskaamaksi.
Ihmetellä pitää, että miksei mikään ulkopuolinen taho puutu katolisen kirkon tapoihin, jotka selkeästikin ajavat miehiä tekemään lapsiin kohdistettuja kauheuksiaan? Eikö tuollainen selibaatti ole luonnotontakin?
Ja miksi näillä ”jumalan miehillä” halut kohdistuvat pieniin poikalapsiin? Miksei naisiin tai tyttöihin? Tai vaikka lampaisiin? Mikä siinä on, että kiihkouskovaisuus yhdistettynä työskentelyyn nuorten poikien kanssa ajaa ihmisen pedofiliaan. Vai vetääkö katolinen kirkko kaikkine mahdollisuuksineen näitä sadistisia pedofiileja puoleensa?
Ehkä paavikin voisi vähän keskustella sen jumalansa kanssa siitä, että oiskohan kaikkien maailman lasten turvallisuuden nimissä järkevää luopua siitä selibaattikäytännöstä ja järjestää näille pappismiehille vaikka jotain korvaavaa toimintaa lastenraiskailujen sijaan.
Tympii lukea vuodesta toiseen näitä ”paljastuksia” raiskaajaukoista, joita ei tunnu mitkään maailman lait koskevan ja joiden kinkyilyjen rinnalla Pauline Reagenkin jutut ovat ihan Harlekiinikamaa.
Sodomasta,
Helena
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ihmettelen myös lukuisista syistä sitä, miksi ihmiset haluavat kumarrella sekopäisten kirkkojen suuntaan. Pedariasian suhteen en ole kyllä ihan varma, syyllistytäänkö katolisessa kirkossa todellisuudessa siihen touhuun sen enempää kuin muissakaan skeneissä. Taannoin tuli joku dokumentti telkkarista, jossa mainittiin, että tilastollisesti katolisessa kirkossa ei olisi kuitenkaan ollut pedaritapauksia sen enempää kuin muuallakaan. Uskonmiesten sairaat sekoilut tietysti uutisoidaan miljoona kertaa näyttävämmin kuin tavisten.
"Eikö tuollainen selibaatti ole luonnotontakin?"
On. Se oli tapa hallita väestönkasvua (ja sitä kautta parantaa elintasoa) aikana kun muita vaihtoehtoja ei ollut.
Rationaalinen kirkko olisi luopunut selibaatista kun kondomi keksittiin ;)
Tuota...tästä voi kyllä olla samaa mieltä, näitä kavereita ei tunnu mikään pysäyttävän. Olisiko syy siinä että vatikaani on oma valtionsa, kuten yksi Italialainen sitä selitti minulle, että kyseessä on maan tapa.
Eipä sen puoleen, kun olen kuunnellut Afganistalaisilta ja parilta Pakistanilaiselta mitä koraani kouluissa tapahtuu niin...UH. Suljettuja yhteisöjä joissa vallitsee jumalan laki, sellaisista ei voi odottaa mitään kovin hyvää. Oli sitten uskontokunta mikä hyvänsä.
#2. Jos mies säästää peniksen käyttöä, niin mies sekoaa. Sitten syntyy superpeverssejä kirkonmiehiä, jotka toteuttaa perversioitaan ja mesoaa omia kieroutuneita seksuaalinäkemyksiä esiaviollisesta seksin ja masturbaation sijaan.
#5
Näitä uutisia kauhistellessa olisi hyvä myös muistaa, että pedofiliassa on kyse todella marginaalisesta ilmiöstä. Yksittäisten tapausten hehkuttaminen ja tapausten käsittelyyn liittyvä hysteria ovat omiaan mm. karkottamaan miehet opetus- ja kasvatusalalta. Miksi ihmeessä kukaan mies nykyilmapiirissä haluaisi tehdä suht huonolla palkalla työtä, josta saa kaupanpäällisiksi pedariepäilyt niskoilleen? Ihan vaan pointtina, kun ihmetellään miksi miehiä ei saada kyseisille aloille.
Pitää muistaa, että suojaikäraja on vatikaanivaltiossa 12 vuotta. Ehkä se on kirkonmiehille jäänyt päälle kun ovat seurakuntansa pokia nähneet, että lapsia saa ja täytyy...
Hyvä paimen panee henkensä lampaiden edestä, mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä! Jotenkinsa näin. Kyllähän näitä on ollut aina, ja tulee olemaan. Ihmismieli on niin moniulotteinen, ettei järjellä pystytä perustelemaan uskontoja. Olen sitä mieltä, että kun usko tulee voimallisesti mukaan, niin järki ja järkiperäinen käyttäytyminen saa väistyä. Helena esittää katollisen kirkon miehille, jonkinlaista puutteen torjuntaan, sinänsä mielenkiintoinen ja oman messunsa ansaitseva esitys!
Helena roomalaiskatolisesta uskonnosta jotain omiakin kokemuksia omavana voin ehkä valaista jotakin asioita.
Entisessä kotimaassani on bordelli ja muutenkin maksulista seksiä tarjoilla, pappi ja piispat kävivät niissä säännöllisesti pelastamaan langenneita syntisiä.
Itse vartuin roomalaiskatolilaisessa sisäoppilaitoksessa, meitä lapsia kaitsoi nunnat.
En muista että he olisivat millään tavalla silleen käyneet ”hellästi” käsiksi.
Ruumiillisesti kuritettiin ja varmistettiin että pysyimme herran nuhteessa.
Nunnat eivät olleet enää kovin nuoria joten voi olla että säästivät tavaran jo pyhälle Pietarille.
Katolisessa kirkossa on yli 400.000 pappia. Joukkoon mahtuu valitettavasti joitakin, joiden olisi parasta olla jollain muulla alalla. Wonterghemin (#11) kommentin viimeinen lause on todella mauton.
Roomalaiskatolisten luonnoton vaatimus pappien selibaatista saa aikaan kaikkenlaista pahaa. Pahimmillaan se on näköjään johtanut siihen, että paavin papeiksi on näköjään hakeutunut tavallista enemmän seksuaalisesti poikkeavia. Eihän kukaan terve hetero hevin selibaattiin ryhdy.
12
Piispojen luku on reilu 5000, joten sekaan mahtuu.
Tietysti maailmassa on aina sensaatio, jos sellainen henkilö jonka pitäisi olla esimerkillinen kärähtää.
Toisaalta nämä paljastukset ovat erityisesti lisääntyneet viimeisten 15 vuoden aikana, niitä varma on ollut ennenkin.
Niiden paljastuminen on aikaisemmin estänyt yhteisön painostus, lapsi rangaistiin kun meni laukomaan tuollaisia valheita kunniallisista kansalaisista ja pyhistä miehistä.
Vaikenemisen muuri on murtunut.
Niin onhan meillä vaihtoehtojakin tullut tuolle uskolle,mutta asia on muodikas josta ei haluta ensimmäistäkään sanaa ähkäistä tai pian ryntää suvaitsevaisten armeijat,vähemmistävaltuutetun saattelemana haaste kourassa ovellesi kolkuttelemaan ja lakitupaan tuomiota kuulemaan.
Hienoa hyvä kirjoitus sinulta, mutta kysymykseen miksi kumartaa kirkkoa voi vastata, että kumartaahan Ihmiset kapitalismillekin joka raiskaa, murhaa ja hyväksikäyttää viittämiljardia Ihmistä joka päivä. Itsekin pokkaat aamusta iltaan tyttö hyvä!
Kyse on kuule sekä laiskuudesta, tyhmyyydestä että uskossa elämisestä!
Meillä kommareilla on kykyä kusta uskomusten ja väärintekijöiden varpaille ja potkaista vaikka nappaan.
Uskonnoista voi monelle yksilölle kehittyä paha mielisairaus, jolla he voivat selittää narsistisen käytöksensä itselleen ja muille.
Ja kun uskonnon ja seksuaalisuuden "mix" sekoittaa todella rajusti ihmisen todellisuuden hän käy posauttamassa itsensä Bagdadin torilla toiveessaan päästä taivaaseen juomaan viinaa ja panemaan tyttöjä ja poikia.
Suomessa piispat voisivat aivan hyvin alkaa pohtia kirkon keskuudessa, mitä on terve suhtautuminen uskontoon.
Tämä blogin sanoma on hyvä pitää mielessä aina kun kritisoi vaikkapa islamia. USA:ssa on edelleenkin osavaltioita, joissa on lainsäädännöllisesti kielletty esimerkiksi suuseksi tai sukupuoliyhdyntä tietyissä asennoissa. Tiedä sitten missä määrin näitä lakeja valvotaan enää, mutta niitä ei ole kumottu.
Jokainen tietää millainen kaiku on uhkauksella lapselle Etelä-Euroopassa tai USA:ssa, jos hänelle sanotaan, että ellet käyttäydy kunnolla sinut laitetaan katoliseen sisäoppilaitokseen. Sellaista kohtaloa ei kukaan terve lapsi itselleen halua.
Katolisen ja protestanttisen (luterilaisen) uskon yksi peruseroista on se, että protestanttien on itse tehtävä parannus työllä, tuskalla ja katumuksella, ja he ovat yksilöinä syntisiä. Katolilaisuudessa puolestaan syntien anteeksi saaminen käy helposti viikottaisella ripittäytymisellä ja jokainen tietää, että kaikki muutkin ovat yhtä syntisiä - kyse on siis kollektiivisesta synnintunnosta.
Toki tuolla Helena Ero(otti)sen mainisemalla puritaanisuudellakin on mausteensa sopassa, sillä ainahan kielletty hedelmä on makeampaa.
#21: Komea ja jalomuotoinen lintu!
#23:
Tilanne 2-2, (mutta en vielä luovuta).
#25: Mutta eräässä vanhassa lintukirjassa sanottiin että "nämä alkeelliseen ryhmään kuuluvat vesilinnut kierittelevät harmaan ruskeita muniaan rantahietikossa..."
#27: Kaikesta sinäkin järkytyt! Mutta kyseessä lienee vanhentunut ja perätön tieto, sillä minulla ei ole asiasta empiiristä faktaa.
"16"
Mielummin pokkaan "kapitalismia" kuin lenin tai kim-il sungin muumioita. Toinen on ollut kuolleena jo toistakymmentä vuotta, mutta on edelleen valtion presidentti.
Voiko kommunistia typerämpää ihmistä enää olla??
#29: "Voiko kommunistia typerämpää ihmistä enää olla??"
Kymmenen pinnaa ja pupukaijamerkki sille joka keksii!
#32: "Amorth kantaa huolta myös alan resurssipulasta: hänen mukaansa jokaiseen hiippakuntaan pitäisi saada oma vakituinen manaajansa."
Paljonkohan tuosta työstä maksettaisiin? Voisin ilmoittautua ehdokkaaksi, erikoisalaani olisi demonien karkoittaminen nunnakokelaista.
#19
"#15.
Minä en haluaisi välttämättä asettaa katolista kirkkoa ja islamia vastakkain, koska silmissäni kyse on melkolailla yhtä sairaista instituutioista........."
Tota en asettele uskontoja vastakkain vaan tarkastelen kaikkia samoilla laseilla.
Tarkoitin että toinen on muodikas ja eksoottinen jota täytyy kunnioittaa ja hyväksyä ja toinen vanhoillinen epämuodikas jota uskalletaan medioissakin arvostella näistä kyseisitä asioista ?
#34:
"toinen on muodikas ja eksoottinen jota täytyy kunnioittaa ja hyväksyä ja toinen vanhoillinen epämuodikas jota uskalletaan medioissakin arvostella näistä kyseisitä asioista ?"
Pitkään mietin kumpi on kumpi sinun lauseessasi, mutta ehkäpä tuo eksoottisuus viittaa islamiin. Siinä mielessä kyllä sitten ristiriitaista, että mediassa on islamia arvosteltu aika rajusti viime aikoina monelta eri kantilta. Mediaahan ovat mm. nämä blogikirjoitukset. Tuon kunnioituksen ja hyväksynnän kanssa on myös sama juttu.

Kommentoi 36 kommenttia