Elekkee ihmeessä ottako sitä sikaflunssarokotetta...
... sillä siitähän saattaa nousta rokotuskohtaan näppylä ja olkapäätä voi pakottaa kaksi päivää. Miettikää nyt!! Kerrassaan järkyttäviä sivuoireita, joten suomalaisten kannattaa ehdottomasti sen rokotteen sijaan kokeilla paitsi sikainfluenssan vaikutusta itseensä, niin toki myöskin suomalaisen terveydenhuollon kykyä huolehtia suuresta määrästä akuuttia hoitoa vaativia potilaita.
Eilen kuulin lapsen suusta kauhistunutta päivittelyä, kun koulukaverit olivat kertoneet, että joku oli alkanut rokotteen saatuaan kävellä väärinpäin ja "siinä rokotteessa on alkoholia". Kyseinen lapsi pyöritteli silmiään kuin marihuanaa nauttinut kana, kun kerroin, että vauvojen D-vitamiinitipoissakin on alkoholia.
Ymmärrän kyllä, että ihmisiä hieman vieroksuttaa ottaa rokote, jota on tutkittu todella vähän, mutta kun sen rokotteen asettaa sille samalle riville kaiken moskan kanssa, jota ihmiset vetävät ihan vapaaehtoisesti naamastaan sisään päivittäin, niin tulee jo jotain realismia keskusteluun. Energiajuomat ja limpparit, karkit, lisäaineilla ja väriseoksilla kyllästetyt light tuotteet ja einekset... puhumattakaan kaikista pesuaineista ja ravintolisistä, sieltä sitä paskaa elimistöömme tulee kyllä siinä määrin, että tuskinpa yksi rokote meitä tappaa tai edes saa kävelemään takaperin.
......
Ai niin, eilen luin, että arvion mukaan 2010-2039 välisenä aikana Suomenkin kasvuvyöhykkeet voidaan arvioida uudelleen ja mm. tämä Lieksakin (4/5 alue) "kohoaa" suunnilleen 2 vyöhykkeeksi. Jippii! Mutta keksisiköhän joku vielä sen, että kuinka tuota maapallon akselinkallistumaa ja maan kiertorataa voitaisiin vähän fiksata sillai, että vähemmän tätä kaamosta, enemmän aurinkoa?
Kirkasvalolamppunsa kyljessä kyhjöttäen,
Helena
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Helena,
Suosittelen lukemaan Mirjaleena Isoahon blogin ja siinä olevat kommentit:
http://mirjaleenaisoaho.blogit.uusisuomi.fi/2009/1...
Mirjaleena kirjoittaa siinä osuvasti pakkorokotuksista...
#0 Eivät nuo näppylät ole sivuoireita, vaan 1-vaiheisen rokotuksen toimintapa. Synnytetty tulehdus teke toisen rokotuskierroksen tarpeettomaksi.
"Energiajuomat ja limpparit, karkit, lisäaineilla ja väriseoksilla kyllästetyt light tuotteet ja einekset…"
Entä alkoholi? Aiheuttaako se oireina takaperinkävelyä? :)
AYE'TEI'H Helé!
Muuta hiiteen sieltä Lieskasta! Täällä Ultima Thulessa
ei ainakaan ole pimeää vaikka täällä kyllä skábma on
atimassa 42 vuorokautta.
AYE-AYE, Lieska tosiaan kuuluu 4/5 alueeseen jossa
skábmaa ei ole olemassakaan. Pimeys ja apeus teillä
johtuu pelkästä mustasta lumesta, loasta, kurasta ja
saasteista.
Harmaasusi™
YKSiNÄiNEN LASiKENKÄ
Ja kauneuden tähden teen mitä vain,
silmin nähden unissain lähden astumaan umpihankeen.
Otan palan taivaankannen ammoista muistumaa mukaan;
liimaan sen sinipunakeltaisella wiimalla
utuisten harmaiden tuntureiden ylle
ja ihastelen kuin pieni paitaressu kaunista maanpiiriä,
joka piirtyy jänkien yllä okrapurppuraan vivahtaen,
sulavasti keltaiseen livahtaen.
Kultaisen kurran jättisuudelman jäljiltä nolona,
ujona polona uinuu, herkkänä raasuna lepää;
tuo koko valtaisan maailman utra puettuna taattiin.
Kurkotan lisää yhä nähdäkseni
ja imaraan lumeen tuiskahdan.
Hiljaisuudelle kuiskaan nietoksesta kuorsausten läpi:
En välitä.
(Etteivät nukkujat herää kun liikkuvat kukkujat.)
Nousen, kahden askeleen päässä löydän lasikengän,
kinokseen unehtuneen.
Toista jälkeä ei näy lähistöllä, ei yksijalkaista Tuhkimoa.
Ehken innoissani lankeen hankeen toistumiseen,
haen kuumeisesti toista kenkää.
Tai toista jalkaa.
Todisteeksi.
Harmaasusi
Rokotukset ovat erinomainen asia. Niiden avulla on mailmasta poistettu uskomaton määrä sairautta, tuskaa ja kuolemaa.
Aina siten on näitä höppänöitä, jotka uskovat kuhnekylpyihin enemmän kuin lääketieteeseen.
AYE’TEI’H
Vielä sananen tuohon maapallon akselinkallistumaan...
Ainoa konsti lienenee nykytieteen ja €U:n rajoissa,
että koko maapallon väki hipsii Antarktikselle ja
tarkkaan valitulla hetkellä ottaa toisiaan käistä kii
ynnä loikkaa ilmaan yhtäaikaa.
Kun siten koko tokka kopsahtaa terävillä koparoillaan
hyisen mantereen tantereeseen, se saattaa hyvässä
lykyssä heivata akselia pystynpään. Siis täräys.
Asiassa on vain yksi pieni onkelma. Muuten ihan jees.
Vain Vanhalaisella on tällä erää siihen akselinpäähän
mutteri ja itsepääministeri on nyt Ruåtsissa par'aikaa
vakuuttelemassa, että ruåtsilaiset saavat vast'edeskin
puhua keskenään ruåtsia julkisesti.
Saattaa olla että joudumma oottamaan seuraaviin
vaaleihin saakka ennen kuin mutterin kotitaskun
osokkeeksi vaihtuu esim. Kansallisen Komedia.
Harmaasusi™
Eiköhän se kuitenkin ole jokaisen henkilökohtainen asia ottaako rokotuksen vai ei.
Lääketieteeseen tai lääkäreihin luottaa sokeasti vain sellainen, joka ei itse ole kiinnostunut omasta terveydestään tippaakaan.
Missä on ollut kunnollinen tiedotus? Media lietsoo hysteriaa kuten Seinäjoen tapauksessa, missä nuori nainen kuoli aivan muuhun kuin sikaflunssaan.
Miksi terveydenhoitohenkilökuntaa pitää suorastaan kiristää ottamaan rokoite.Puhutaan vastuusta, mutta missä on terveysviranomaisten vastuu?
Mitä tämä "epidemia" maksaa Suomelle ja ketä kerää rahat?
Ettei vain kävisi niin kuin lintuflunssan kanssa, jossa koko maailmassa kuoli muutama sata, eikä lääke oikein mennyt kaupaksi.
№ 6 Helena
Ultima Thulessa ei ole kylpylöitä, pelkkiä saunoja vain.
Sinua on huiattu! Ettei vain ollu punaiset lyhdyt???
Kansallisuus on killa kirjavaa, mutta asuvatten kaikki
nämät häälä pysyvästi, eli:
sakemannit, norskit, ruåtsit, sveitsit, saameja 3 sorttia,
savolaxista muudan, eestiläiset, karjalaiset, venäläiset,
yksi usalainen ja nääsvillestäkin on pari ynnä turkkusesta.
Lisäksi lappilaiset.
Epsanjat sai kylliksi ja hipsivät takaisin Hispaniolaan.
Nooooh, jokune tyristiki killa sekaan tuppelehtii.
Harmaasusi™
5 Pekka Siikala
Ei ole kysymys siitä, että uskoisi "kuhnekylpyihin" enemmän. Ja aika ylimielisesti nimittelet toisia "höppänöiksi"...
№ 126 Helena
Met olemmaki niin kovin puhtaita ja hyin viattomia.
Emmä siksi tarvihe niitä synnin siintymispesiä.
Täällä ei ahneuen synti ja lihanhimo ole vielä tahrannut
pikivalkoista omaatuntoa:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=80...
Syömmä vain rautua, reeskaa ja tammukoita - yöt nukuma.
Jos lihanhimo iskee, killa met sittä teurastama poatsun ja
pyörhäytämmä käryn.
Harmaasusi™
Itella Scriptum.
Rokokotuksen en ota kantaan, on tarpeeksi ollu
harmia kun rokokotettiin vunukkana gramofonin
neulalla.
#12. Helena ystäväiseni. Kun ei suurella osalla ihmistä ole vieläkään mitään mahdollisuutta lukea muuta kuin painetua sanaa tai seurata uutisia.
Näiden tiedottaminen asiasta on ollut luokatonta ja hysteriaa lietsovaa.
Jos ja kun kerran on noinkin "hengenvaarallinen" pandemia tulossa, niin kovin tuntuu ihmeelliseltä, että siitä saa lukea ainoastaan netin kautta faktatietoa, jota sitäkään ei taida kovasti missään olla.
Tässä on hieman sama ongelma kuin siinä, että lääkäri määrää lääkkeitä ja jättää kertomatta sen sivuvaikutuksista, jotka kylläkin on mainittu paketissa, kunhan vain olet sen ensin maksamalla apteekista ulos lunastanut.
Muistanpa vielä tämänkin vouhotuksen. Silloin sai halvalla lentoja Aasiaan, kun hysteriaa lietsottiin :)
"Mahdollinen pandemia
Maailman terveysjärjestö on varoittanut mahdollisen influenssaepidemian aiheuttamasta uhasta lähitulevaisuudessa. Epidemia on H5N1-tyyppiä. Lukuisat maat ovat jo aloittaneet varustautumisen mahdollisen epidemian varalle. Lyhyen tähtäyksen strategioissa pyritään hävittämään ja rokottamaan siipikarjaa sekä rajoittamaan niiden liikkumista. Pitkän tähtäyksen strategiat vaativat suurimmassa riskiryhmässä olevilta väestöryhmiltä huomattavia muutoksia elintavoissa.
Maailman terveysjärjestö jakaa pandemian kuuteen vaiheeseen minimaalisesta riskistä aina täyteen pandemiaan saakka. Pandemia edellyttäisi viruksen muuttumista ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi. Useimmat terveydenalan ammattilaiset luokittelevat vuoden 2005 tilanteen vaiheeseen 3.
Suomi on varautunut mahdolliseen lintuinfluenssapandemiaan suunnittelemalla etukäteen toimia sen varalle, sekä rokotehankinnoin.
9. tammikuuta 2006 WHO kertoi, että Aasiassa lintuinfluenssaan sairastuneiden ihmisten määrää on saatettu pahasti aliarvioida. Tuhansilla on lintuinfluenssaa muistuttavia oireita ja satojen, joilla on näitä oireita, on arveltu olleen kosketuksissa kuolleisiin lintuihin.
17. helmikuuta 2008 Indonesian terveysviranomaiset ilmoittivat, että 16-vuotias poika oli menehtynyt sairauteen Solon kaupungissa. Kaikkiaan sairaus on vienyt maassa 104 ihmisen hengen. Sairaus on vaatinut koko maailmassa yli 200 kuolonuhria.
Tulipa kauhea pandemia, vai menikö se vain minulta ohi?
Joku kuitenkin tienasi tälläkin hysterialla ja paljon, joku taas menetti ja paljon.
Pandemiat ovat tottakai vaarallisia, jos ne leviävät käsiin, mutta joku tolkku hysterian lietsomiseenkin pitää saada.
Ja tässä niitä tienaajia
Rokotetta valmistamaan kykeneviä lääkeyrityksiä
* Alankomaat Solvay Pharmaseuticals BV Influenza (englanniksi)
* Australia CSL
* Belgia GSK
* Brasilia Butantan
* Britannia Chiron UK
* Italia Chiron Italy
* Itävalta Baxter
* Japani Biken, Denka, Kaketsuken, Kitasato
* Kanada ID Biomedical
* Kiina Changsun IBP, Changsun Changshen, Shanghai IBP, Sinovac, Shenzhen APBP, Zhenjiang Tianyuan, Beijing IBP, Langzhou IBP, Changzhou Yanshen, Lianoning Tiancheng
* Korean tasavalta Dong Shin, Korea Green Cross, Korea Vaccines
* Ranska Sanofi-Pasteur
* Saksa Chiron
* Serbia ja Montenegro Torlak
* Sveitsi Berna Biotech
* Unkari Omninvest
* Venäjä RIVS Sankt-Peterburg
* Yhdysvallat MedImmune, Wyeth, Sanofi-Pasteur
Suomalaiset osaisivat varmasti ihan itse kehittää rokotteita, jos ja kun niille tarvetta tulee.
Suomi oli otettu Ranskalaisten koekaniineiksi tuon suhteen muistaakseni. En muista lukeneeni, että missään muualla olisi kansaa rokotettu tutkimattomalla rokotteella - raha puhuu.
Onhan noita nettivouhkaajia, jotka ennakkoluulojensa ja fiilistensä pohjalta käyvät armotonta taisteluaan milloin mitäkin vastaan.
Minä ainakin uskon enemmän koulutuksen saaneita lääkäreitä kuin rokotusvastaisella ristiretkellä uhoavia idealisteja.
Rokotetta ei ole voitu kahtakymmentä vuotta tutkia, kun asialla on lievä hoppu.
Ja rahakin asiassa liikkuu. Onko se paha ja tekee rokotteesta yksiselitteisesti huonon ja vaarallisen.
Rikastuvat lääketehtaat ja jotkut lobbaritkin, mutta mikä taho rokotteen olisi kehittänyt nopeammin ja ilmaiseksi?
Joka tapauksessa rokotteesta joudutaan maksamaan. Maksetaan mieluimmin niille, joilla on parhaat mahdollisuudet päästä tuloksiin.
Ellei rokoteta ei ole ilmaista sekään.

Kommentoi 19 kommenttia