Berliinin typerä muuri
En itse oikein muista 20 vuoden takaisia tapahtumia, olin silloin vielä sen verran nuori, mutta tajuttuani homman nimen olen ihmetellyt paria asiaa.
Nimittäin, eikö niiden kommunistiseen kurjimukseen jääneiden ihmisten palava halu kohti länttä nyt jo viimeistäänkin todistanut sen, että sellaisessa valtiossa ei kansa ole onnellinen? Ja miksi aina kaikki tuollaiset "työläisten paratiisit" on pitänyt aidata muureilla, henkisillä tai fyysisillä, ettei ne onnelliset paratiisin asukkaat ole päässeet sieltä pois?
Onneksi muurit murtuivat, itä vapautui ja Neuvostoliitto siirtyi kaikessa säälittävyydessään historian kirjojen sivuille. Harmi vaan, ettei vielä kaikkien niiden tuhottujen ihmiskohtaloiden ja miehiksi mutatoituneiden naisurheilijoidenkaan jälkeen kommunistit ja muut vasemmistohörhelöt tajua, ettei Neuvostoliitto tai edes DDR olleet tosiaankaan mitään onneloita. Ne olivat väkivaltaan, kyttäämiseen ja pakkoon olemassaolonsa perustaneita, valvontakoneiston ylläpitämiä, harvojen ja valittujen hyvinvointia korostaneita riistoyhteiskuntia, jollaisessa en ikinä haluaisi asua.
Hyh hyh,
Helena
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Minä muistan sanoneeni juuri tänään kaksikymmentävuotta sitten perheelleni, että muistakaa tämä on iso juttu. En tiedä muistavatko, mutta minä muistan.
Helena kirjoittaa juuri oiken, että: - Ja miksi aina kaikki tuollaiset ”työläisten paratiisit” on pitänyt aidata muureilla, henkisillä tai fyysisillä, ettei ne onnelliset paratiisin asukkaat ole päässeet sieltä pois?
Ihmisillä on perverssi halu mennä pimeyteen:
- natsismi tai Hitler persoonana kerää jatkuvasti oman kannattajakuntansa.
- kommunismi on edelleen suuren määrän hörhöjä ihanne.
- pakkoruotsin kiihkeä vastustaminen houkuttelee, vaikka "ongelma" on olematon.
- USA oli valmis heti etenemään kidutukseen, kun sille avautui siihen mahdollisuus.
- ihmiset ovat valmiita lisäämään rangaistuksia, jos kyseessä on rike, johon he itse eivät syyllistyy (esim. autottomien halu tiukentaa liikennesääntöjä), mutta johon yhä suurempi osuus muista ihmisistä syyllistyy.
- testitilanteissa kahden koeryhmän jakautuessa vankeihin ja vartijoihin, vartijana toimiva ryhmä ajautuu sadistiseen vankien kohteluun.
- jne...
Eli: kommunismin totaalinen pahuus kiehtoo ja houkuttelee monia ihmisiä. Vastauskin löytyy (psykoanalyysistä) mutta sitä ei haluta tietää.
Onnea on tavoiteltu ja tavoitellaan kaikenlaisissa yhteisöissä.
Aina, tyystin riippumatta siitä mikä järjestelmä kulloinkin on
voimassa.
Meillä Absurdistanissakin onnea tavoitellaan koko ajan ja hyvin
muuri toimii, vaikkei mitään kivikasoja ei rajoilla olekkaan.
Nykyajan näkymättömänä liekana toimii asuntolaina tai joku
muu humpuukiin ja tyhjänpäiväiseen VISAiltu vippi.
Ne kyllä pitävät onnen perään hinkuvat hyvinkin nöyrästi ihan
omassa kotona, ilman väkivallan monopolin käyttämistä.
Muureja on monenlaisia, jos ne meinaa havaita on humeetin
nähtävä sama minkä silmätkin näkevät.
Harmaasusi™
Hienoa Helena! Esitit asian todella lyhyesti, mutta napakasti.... :)
Miljoonittain ihmisiä juhlii tänään tuon muurin sortumista ja sen suomaa vapautta ja sitten meillä Suomessa jotkut EDELLEENKIN PERÄÄNKUULUTTAVAT tuollaisia virityksiä......ei tankkimuija diggaa yhtään. ;)
Miksi Neuvostoliitto kaatui...? Senhän piti olla juuri sellainen onnela, jota tietyt tyypit tänne haikailevat edelleenkin.......
Tosiasia on, että mistään ei opita mitään, vaikka asia olisi päivänselvä. Politiikka on kaiken alku ja paha. Se on nykyään täysin vanhettunutta ja pitäisi pikaisesti panna uuteen kuosiin.
Se oli todella pahan valta, melkein, tai ehkä melkein sanan voi jättää pois, kuin natsivalta. Eipä se ihme, että NL oli "kylmänsodan" kohde.
Se on vain hassua, että Kekkosen aikana ei osattu NL:a pelätä. Tosin olin lapsi silloin, ja maailmani oli turvallinen. Eräs brittimies kertoi, kuinka he olivat pelänneet kylmänsodan aikana NL:n hyökkäystä ihan tosissaan.
3.
Off topic, mutta sinä aloitit:
Pakkoruotsin kannattaminen Suomessa korreloi 100-prosenttisesti kommunismin kannattamisen kanssa. Syitä on kaksi: Aikojen alusta kaikki ulkomaan suhteet, internationaaliset, hoidettiin Ruotsin kautta ja välimiehet olivat ruotsinkielisiä. Siitä syntyi arvostus ja riippuvaisuus. Toiseksi, kommunistit ovat erityisen auktoriteettiuskoisia ja riippuvaisia "parempien" ihmisten antamasta arvostuksesta. Niinpä ruotsinkielisest antavat heille sen arvon usein kyltyyrilapulla nimikoituna.
Sanot, että asia on merkityksetön. Jos niin on, niin siitä olisi voitu luopua aikoja sitten ja se ei olisi suurimman poliittisen lahjonnan syy.
Suomi on surkeampi kuin Neekerafrikka. Se johtuu lahjoituista johtajistamme.
"Ja miksi aina kaikki tuollaiset ”työläisten paratiisit” on pitänyt aidata muureilla..."
Jos kaikki ihmiset pakenet "paratiiseista", niin kuka jäisi palvelemaan, puolustamaan ja rahoittamaan vallanpitäjiä? Ja ilman valtaa vallanpitäjille tulisi yhtä varma olo olemassa olonsa jatkuvuudesta kuin lumiukolla kevät auringossa.
Sinulla on edelleen sellainen ongelma, että luulet komunismiksi sitä, mikä ei sitä ollut. Voisitko iästäsi huolimatta hieman jalostaa itseäsi ja käsityksiäsi vaikkapa opettelemalla paremman metodin.
9# Hannu
Kerrotkohan vähän miksi se muuri kaatui ja DDR:stä ei koskaan tullut kommunistista. Perustele se kunnolla, äläkä Huhtalan paskalla. Tarkoitan tosissani!
DDR oli ilmeisesti "ylimenotalous" vain vaivaiset 40 vuotta. Neuvostoliittohan oli "ylimenotaloutena" vähän kauemmin. Miksiköhän sekään ei onnistunut?
Olivatko vain koetalouksia suurempia koitoksia varten? Teikäläisethän puhuu aina "vallankumouksesta".
# 7
Täsmälleen samaa mieltä,pakkoruotsi on yhteiskunnassamme nimenomaan verrattavissa eräänlaiseen Berliinin muuriin,jonka on aika kadota takaisin siihen historian pimeyteen,mistä se on peräisinkin.
Muutos on jo alkanut.
10 ja 12. Kaikilla yhteiskunnilla on taloudelliset perusteet, myös NL:llä ja DDR:llä. Jos nämä objektiiviset perusteet murtuvat, kuten nyt on käymässä kapitalismille ne muuttuvat tarpeettomiksi ja tulevat korvatuiksi uusilla. Feodalismista siirrytään kapitalismiin ja kapitalismin yksilökeskeisyydestä (jonka huippuna voi nähdä natsismin) yhä korkeammalle eli yhteisöllisyyteen. Tämä on siirtymä prosessi joka on jo alkanut ja loppuu sosislimin prosessin jälkeiseen kommunismiin. Tämä kehitys on menossa, ja niin NL kuin DDR olivat osa tätä kokonaisprosessia.
Teidän tulisi paneutua nyt markus Räsäsen ja Karl Marxin kapitalismin kritiikkiin, jotta voisitte ymmärtää mistä puhutaan. Jos, ette tätä viitsi, ette pääse koskaan tuosta kyselylaiheestanne eteenpäin. Tämä koskee tietysti kaikkia porvareita ja myös Helenaa.
Angelina jalkapalloilijana, strategina ja taktikkona selvitti helposti karikot, joten työhön laiskimukset niin voimme jatkaa.
Kylmänsodan rintaman tuli murtua kuten se oli keinotekoisena synnytetty. Räsäsen "massoni" teoria kuvaa hyvin osuvasti tätä prossessia alusta loppuun. Globaalilla kapitalismilla on massoninsa, jotka omistaa maailman määräävät pääomat ja tämä on yleisesti tunnettu tosiasia. Näillä pääomilla ohjaillaan maailman valtioita, kuten TT ja muut pääomiemme omistajat ohjailee Suomen valtiota. Jos, ette kehitä kykyänne ajatella dialektisesti, ette pääse koskaan matalan tajunnan kuopastanne ylös!
#13: "Teidän tulisi paneutua nyt markus Räsäsen ja Karl Marxin kapitalismin kritiikkiin, jotta voisitte ymmärtää mistä puhutaan."
Olet siis valmis korottamaan Räsäsen Marxin tasolle filosofisena vaikuttajana. Kummankohan heistä tulisi olla otettu? :D
"Tämä on siirtymä prosessi joka on jo alkanut ja loppuu sosislimin prosessin jälkeiseen kommunismiin. Tämä kehitys on menossa, ja niin NL kuin DDR olivat osa tätä kokonaisprosessia."
NL ja DDR olivat aitoja yrityksiä pyörittää valtiota sosialistisen teorian eli marxilaisuuden mukaisesti. Kuten huomattiin, teoria on teoriaa ja käytäntö käytäntöä. Siellä missä edelleen yritetään vastaavaa, tulokset ovat samanmukaisia ja siellä missä sitä tullaan yrittämään tulevaisuudessa, tulokset tulevat edelleen olemaan samanmukaisia.
"Jos, ette kehitä kykyänne ajatella dialektisesti, ..."
Mieluummin opiskelen vaikka Grimmin satuja ... "Olipa kerran kolme karhua ..."
"13"
"Kylmänsodan rintaman tuli murtua kuten se oli keinotekoisena synnytetty. Räsäsen ”massoni” teoria kuvaa hyvin osuvasti tätä prossessia alusta loppuun. Globaalilla kapitalismilla on massoninsa, jotka omistaa maailman määräävät pääomat ja tämä on yleisesti tunnettu tosiasia. Näillä pääomilla ohjaillaan maailman valtioita, kuten TT ja muut pääomiemme omistajat ohjailee Suomen valtiota."
Ei ihmismassoja kukaan taustalla ohjannut. Mitta hulluudesta tuli vain tayteen.
Kapina alkoi jo 50-luvulla kun itasaksalaiset huomasivat mihin ovat ajautumassa. Kun kansa pakeni lannen puolelle tarvittiin muuri.
Sitten kun Puolassa, itasaksassa, romaniassa yms. tuli pienikin toivo paremmasta ei-kommunistisesta yhteiskunnasta koko kansa oli vaatimassa vapautta. Ei niita lankoja kukaan taustalla ohjaillut, vaan kansalaiset halusivat ja toivoivat paasya pois avovankilasta.
Huomaatkos Hannu, etta kommunistien kannatus naissa entisissa kommunistidiktatuurimaissa on haviavan pieni!!
Mista kommunistien promillekannatus mahtaa kertoa??
Muurin pieniä palasia on kotonani lasipurkissa. Aikoinaan minulla oli tilaisuus kulkea muurin ali ja yli.
Myös minulle tarjottiin hakkua n. 20 vuotta sitten. Kieltäydyin kohteliaasti ottamasta hakkua käteeni. Muuri inhotti minua niin paljon, etten voinut koskea siihen hakullakaan. En ollut ajatellut tai suunnitellut, mitä sellaisessa tilanteessa tekisin. Reaktioni oli spontaani ja yllätti itsenikin. Annoin saksalaisten itsensä rikkoa muurin. Sitä olikin kiva kuunnella, pimeässä illassa soi lukemattomien hakkujen, vasaroiden jne. kilkatus pitkin muuria ... Niin pitkälle kuin voi kuulla.
Mitä on sosialismi? "Kullekin makunsa mukaan", sanoi Esko Seppänen. Olen samaa mieltä, ei sitä voi määritellä niin absoluuttisesti. Pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa paljon julkisia palveluita ja markkinoiden säätelyä, on monien mukaan ollut historian lähimpänä Marxin ihanteita; ihmisillä on ollut paljon vapautta ja demokratiaa. Oikeaa sosialistista valtiota ei ole koskaan ollut, ja niistä joiksi sitä on yritetty kutsua on puuttunut mm. demokratia, joka on synonyymi sosialismille. Esko Seppänen toteaa, etteivät itä-Euroopan ja Neuvostoliiton reaalisosialismit olleet lähelläkään alkuperäistä ideaa, vaan niissä työväenluokka oli alistetussa asemassa, vapaus puuttui ja tehokkaita oltiin vain ihmisten teurastamisessa. Reaalisosialismit olivat eräänlaisia suuryrityksiä, jotka omistivat kaikki tuotannonalat, johtajina kom. puolueiden eliitti, nomenklatuura. Reaalisosialismit olivatkin valtion kapitalismeja. Olisi kivaa jos vaivautuisitte hieman lukemaan erään "jonkin sortin sosialistin" mietteitä:

Kommentoi 18 kommenttia