“Aikuinen nainen toipuu raiskauksesta nopeasti.”

Klikkihuoraavan otsikon voisi kuvitella olevan elämäänsä pettyneen vanhemman ukonturjakkeen suustaan päästämä holtiton lausahdus tai äärifundamentalistisen uskonopettajan huomautus, mutta kun luin sen naisen kirjoittamana, tuntui sielussani asti hyinen viivähdys.

Rasisminvastaisessa Facebook-ryhmässä oli käyty keskustelua nuoren kajaanilaistytön raiskauksesta. Tekijänä oli ulkomaalaistaustainen ja uhrina paikallinen teinityttö. Otsikon näkemyksen esittäjä kirjoitti myöskin näin:

“… valitettavasti liikaa nyt alettu hyysäämään ja puolustelemaan näitä itseään suoraan tyrkyttäviä tyttöjä…”

 

Jo jonkinlaisena yhteiskunnallisen nettikeskustelun veteraanina olen monenlaista nähnyt ja lukenut, myöskin tuonkaltaisia kommentteja raiskauskeskusteluissa. Onneksi vuosien varrella asenteet ovat hiljakseen muuttuneet, eikä enää paatuneimpia lukuun ottamatta raiskauksen uhria syyllistetä mm. humalatilasta tai niukasta pukeutumisesta kuten vielä vaikkapa kymmenen vuotta sitten valitettavan yleisesti tehtiin. Toki on niitä, joille naisen “moraaliton käytös” on lieventävä asianhaara siten, että jos joku siitä kovin kiihottuu ja katsoo tarpeelliseksi väkisin maata, on naisen osittain kannettava siitä itse vastuu ja hävettävä provosoivaa käytöstään. Onneksi oman ikäluokkani miehet ja nuoremmatkin ovat jo pitkälti päässeet yli moisesta ajatussairaudesta, mutta eipä ole pitkäkään aika, kun eräs mies osallistui raiskauskeskusteluun suunnilleen näin: “eihän se p*illu siitä edes kulu.”

 

Joidenkin ihmisten rasisminvastaisuuden ideologia on todella mennyt siihen, että kovalla työllä saavutettua asennemuutosta seksuaalirikoksia ja raiskausten uhreja kohtaan on ottamassa takapakkia pelkästään siksi, että rasistit käyttävät hyväkseen raiskaustilastoja. Kun fakta ei ole mieluinen eikä sitä voi muuttaa eikä peitellä, käännetään keskustelu itse asiasta pois. Tässä tapauksessa uhrin osallisuuteen tai syyllisyyteen tai siihen, onko se raiskaus nyt sitten edes oikeasti niin kamalaa.

 

Koska tuollaista asenneilmapiiriä on niiden keskuudessa, jotka mielestään ovat heikkojen puolella ja ihmisoikeuksien asialla, mutta todellisuudessa myyvät hyvin helposti omat periaatteensa “vihollista” vastustellessaan, en laisinkaan ihmettele, miksi niinkin äärimmäisen vasemmistoideologiaan profiloitunut henkilö kuin kirjailija Pirkko Saisio koki tarvetta hieman ärähtää omalle viiteryhmälleen. Luultavasti Saisio havaitsi hieman samaa kuin minä ja moni muu: monet ovat niin kovasti hurahtaneet rasismivihassaan sinne toiseen ääripäähän, että jopa naisiin kohdistuvalta väkivallalta suljetaan silmät, jotta kaikki se, mitä puolustetaan, tuntuisi varman ihanalta.

Kun ihminen on liian lujasti jossain omassa lokerossaan ja ympärillä on tarpeeksi buustaavia samanmielisiä, syntyy joukkopsykoosi, jossa jopa esimerkiksi tällainen näkemys koetaan uhkaavana ja rasistien kelkkaan loikkaamisena (lainaus Helsingin Sanomista):

 

Hänestä pitäisi lakata ajattelemasta niin kuin monet suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät ihmiset nyt tekevät: että oma maailmankuva on ainoa oikea, että kaikki muulla lailla ajattelevat ovat ikään kuin matkalla sitä kohti ja pääsevät kyllä perille, kunhan saavat tarpeeksi tietoa.

Tosiasiassa miljoonat maailmassa, esimerkiksi monet islaminuskoiset, eivät näe modernien, suvaitsevaisten eurooppalaisten maailmankuvassa mitään tavoiteltavaa.

”Ja silti eri ryhmien pitäisi kyetä keskustelemaan keskenään”, Saisio sanoo. ”Punavihreässä kuplassa pitää hyväksyä myös ne tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen ajattelun perusta.”

 

Pirkko Saision haastattelu Hesarissa synnytti toki kiivasta keskustelua ja se on hyvä. Valitettavasti se keskustelu tuppaa jälleen olemaan juuri sitä tasoa, josta Saisiokin yritti hieman huomauttaa. Keskustellaan siitä, onko Saisio nyt vielä suvakki vai onko se rasisti ja voiko sanoa noin, kun on menossa taistelu rasisteja vastaan ja kenen kelkkaan nyt loikataan. Saision pointti on varsin selvä jokaiselle normaalin ajattelemisen kyvyn omaavalle, mutta ääriajatteluun taipuvaisille ei ole, koska ääriajattelua ei ole ilman hallusinoivaa ja yksinkertaistavaa jakoa mustaan ja valkoiseen. Tuollaista typerää luokitteluajattelua on helpompi hyväksyä niiltä, joilla ei ehkä kapasiteettia parempaan ole, mutta kun se elää maamme sivistystä ja kulttuuria (ainakin omasta mielestään) edustavissa, on asia huomattavasti vaikeampi, koska se on silloin yleisemmin hyväksyttävää ja kritisoivat on helppoa vaientaa juurikin syyttämällä näitä natseiksi tai kyseenalaistamalla ymmärryksen taso, pahimmillaan heitä voidaan sulkea jopa yhteiskunnallisen tai kulttuurillisen toiminnan ulkopuolelle.

 

Pitkän tovin olen antanut keskustelun olla, koska en ole kokenut sen olevan mielenkiintoista tai edes merkittävää juurikin siksi, että se on usein yhtä hedelmällistä kuin pään seinään hakkaaminen, mutta silloin, kun niin julmaa rikosta kuin mitä raiskaus on, aletaan selitellä “toipuuhan siitä nopeasti” ja “teinitytöt tyrkyttää itseään”, kiehahtaa vihan kare, varsinkin kun kyse on vain siitä, ettei haluta hyväksyä tilastollista tosiasiaa koskien maahanmuuttajien seksuaalirikoksia.

Toivon todella ja vilpittömästi, etteivät tuollaiset raiskausten uhrien kokemusta vähättelevät mielipiteet tule yleistymään eikä siellä “punavihreässä kuplassa” moiset ajatukset kovinkaan hyväksyttyjä ole. Raiskaus on kamala rikos, jonka uhriksi joutuvat päivittäin tuhannet naiset ja lapset ympäri maailman. Heitä meidän tulee puolustaa, ei niitä, jotka raiskauksia tekevät, olipa raiskaajan tausta mitä tahansa.

 

 

 

ohohupsis
Sitoutumaton Ulkomaat

Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu