*

Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Silvotut suomalaistytöt

Fenix Helsinki -yhdistys on julkaissut raportin suomalaistyttöjen ympärileikkauksista ja jälleen kerran eteemme asetetaan jotain, mikä saa terveen ihmisen sydämen rojahtamaan palasina lattialle.

Onhan se ollut jo kauan tiedossa, että Suomessa eläviä ja syntyneitäkin tyttö viedään ulkomaille raadeltaviksi ja silpomista harrastetaan täällä Suomessakin. Kätilöt ovat kertoneet, että heille tulee Suomessa syntyneitä synnyttäjiä, joiden pimppi on kurottu umpeen. Tyttöjen ympärileikkauksista on puhuttu niin paljon ja niin kauan, että jos Fenix Helsingin julkaisemat tiedot tulevat jollekin yllätyksenä, on se ihminen elänyt luultavastikin jossain kaivossa ikänsä.

Mitenkään vähättelemättä poikalasten silpomista, on tyttöjen ympärileikkaus jotain niin julmaa, että jos sitä haluaa johonkin verrata, on palattava natsien keskitysleirien ihmiskoekammioihin. Itse olen sitä mieltä, että tyttöjen ympärileikkaus on nykymaailman karmivin systemaattinen ihmisoikeusrikos niin monella tasolla, että on vaikea edes kuvailla sitä, kuinka hirveästä perinteestä on kyse. Paitsi että ympärileikkaus on raakaa väkivaltaa puolustuskyvytöntä lasta kohtaan, väkivaltaa, joka jättää tytön mieleen ikuiset arvet, se on myöskin törkeä loukkaus ihmisen itsemääräämisoikeutta ja seksuaalisuutta kohtaan.

Länsimaat ovat siltikin epäonnistuneet täydellisesti suojelemaan tyttöjä, jotka elävät moisen hirveyden uhan varjossa. Esimerkiksi vuonna 2014 uutisoitiin, että Briteissä elää 170 000 ympärileikattua naista ja arvioitiin, että jopa 65 000 Britanniassa elävistä tytöistä oli vaarassa joutua ympärileikatuksi. Vaikka tyttöjen silpominen on ollut vuosikymmeniä sielläkin rikos, ei tapaa ole saatu kitkettyä, kuten ei Suomessakaan.

Keinoja tyttöjen suojelemiseksi on, jos tahtoa löytyy. Neuvola- ja kouluterveydenhoitajat voivat kurkistaa tytön pöksyihin. Koulussa täytyisi voida puhua lapsille ympärileikkauksista ja siitä, että se on väärin ja rikos. Ymmärileikkausta tulisi Euroopan laajuisesti käsitellä rikoksena ihmisyyttä vastaan, ei ”pahoinpitelynä”, josta saa ylinopeussakkoja lievemmän tuomion. Jokainen äiti ja isä, jonka lapsi on silvottu, tulisi asettaa syytteeseen ja silpomisesta tulisi tehdä vanhenematon rikos, jolloin oikeutta saisivat nekin, joiden ympärileikkaus paljastuu vasta synnytyssalissa. Ja jos sitten on todellakin niin, että näitä ei saada muuten loppumaan, niin itse olisin valmis vaikka julkisen terveydenhuollon piirissä nukutuksessa ympärileikkauspalveluita tarjoamaan. Se sentään poistaisi tytöiltä sen karmivan fyysisen tuskan kokemuksen, jonka tuntoherkän lihan puuduttamaton leikkaaminen tuottaa.

Tärkeintä olisi se, että riskiryhmään kuuluvat tytöt tietäisivät jo lapsena, mitä ympärileikkaus tarkoittaa, kuinka se suoritetaan, millaiset seuraukset sillä on ja että Suomen laki ja viranomaiset suojelevat näitä tyttöjä moiselta julmuudelta. Keinoja olisi, jos vaan lakeja säätäviä pissiksiä kiinnostaisi muukin kuin tviittailu siitä, millä nimellä naispuolista puhemiestä pitää kutsua.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

30Suosittele

30 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (121 kommenttia)

Marko Parkkola

Vanha aihe, jonka jokainen tietää, ja jonka vastauksetkin jo jokainen tietää. Mitään ei tule tapahtumaan, kuten ei missään muussakaan asiassa, joka koskee ulkomaalaistaustaisia asioita Suomessa tai missään muussakaan länsimaassa. Elämme kulttuurirelativismin aikaa, jossa vapaus henkilökohtaiseen koskemattomuuten on vapauksista heikoin, uskonvapauden ollessa vahvin.

Reijo Manssila

Eikä kukaan kysele, minne nuo tyttöparkojen terveysmatkat kohdistuvat. Paras palvelu taitaa löytyä sieltä, mistä tytön vanhemmat pakenivat äärimmäistä sortoa ja kuolemanvaaraa.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Vanha aihe, jonka jokainen tietää, ja jonka vastauksetkin jo jokainen tietää
.............................

Sinun kommentoinnin tarkoitusperän jokainen tietää.

Taas kelpaa sopiva keppihevonen, muslimityttö, josta teeskentelet olevasi kovin huolissaan vaikka se on sinulle vain pelkkä tekosyy oikeuttaa omaa rasismiasi muslimeja kohtaan.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Tyhmä kommentti. Onko rasismia ottaa tärkeä aihe puheeksi? Ei minun mielestäni ole. Huonompi homma on, kun ihmiset viis veisaavat aiheesta. Se on lasten pahoinpitely ja sitä ei muuta uskonto miksikään muuksi. Enemmän pitäisi pitää huolta noista tyttörukista ja jos käy ilmi, että vanhemmat ovat lähettäneet tyttöjä "terveysmatkoille" Somaliaan, niin sitten koko poppoo Suomesta pois. Jos ei osata elää länsimaisella tavalla, eikä oteta kanssaihmisten, lastenkaan koskemattomuutta tosissaan, ei täällä tarvitse nauttia meidän rahoistammekaan. Siinä vaihtoehdot ja muuta ei pitäisi edes ajatella.
Mutta, ikävä kyllä, meillä on aika nössöä porukkaa, joka päättää asioista ja muutokset taitavat olla sen vuoksi vaikeita toteuttaa.
Sitä minä ihmettelen, että Suomessa naisissa, on erittäin paljon "myötämielisiä" ko kulttuuria ja sen lieveilmiötä kohtaan. Ikäänkuin he olisivat laittaneet tulpan aivoihin juuri sille kohtaa, missä oikeat asiat ovat, eivätkä "näe" metsää puilta.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #84

"Tyhmä kommentti. Onko rasismia ottaa tärkeä aihe puheeksi? Ei minun mielestäni ole. Huonompi homma on, kun ihmiset viis veisaavat aiheesta"
...........................

Jos olisit ymmärtänyt kommenttini, niin olisit ymmärtänyt, että herra Parkkola ei ole lainkaan kiinnostunut muslimityttöjen leikkauksien aiheuttamista haitoista. Hän ei panisi tikkua ristiin niiden lopettamiseksi.

Marko Parkkola Vastaus kommenttiin #93

Enemmän minä lapsista olen huolissani kuin aivokuolleisuudesta suvakkipopulaatiossa.

Käyttäjän pekkakoivumaki kuva
Pekka Koivumäki

Vastaus kommenttiin 75: Nyt oot jutustasi päätellen ollut jo liian kauan pää alaspäin. Menee nesteet sekaisin :)

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Muslimi ei ole synnynnäinen ominaisuus, johon voisi suhtautua rasistisesti.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #110

Wikipedia:

"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.[1] Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen."

Ja mitä tuohon synnynnäiseen ominaisuuteen tulee niin muslimeista himppua vaille 100% saa uskonsa vanhempiensa manipuloinnin takia, joten käytännössä sitä voi pitää synnynnäisenä ominaisuutena koska vanhempiaan ei voi valita ja lapsen aivot ovat herkkiä manipuloinnille, erityisesti omien vanhempien manipuloinnille.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #111

Racism, Prejudice, discrimination, or antagonism directed against someone of a different race based on the belief that one's own race is superior.
‘a programme to combat racism’
More example sentencesSynonyms
1.1 The belief that all members of each race possess characteristics, abilities, or qualities specific to that race, especially so as to distinguish it as inferior or superior to another race or races.

https://en.oxforddictionaries.com/definition/racism

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #112

Yritätkö kertoa, että muslimeja voi pitää eriarvoisina ihmisinä heidän uskonsa mukaan ja se ei ole rasismia?

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #113

tottakai voi ja pitääkin, kuten kaikkia muitakin kollektivisteja.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #114

Sinun kanssa keskustellessa pitää aina erikseen kysyä mitä tarkoitat kummallisilla väittämilläsi. Raskaaksi tulee, mutta jatketaan vielä tovi. Yritetään nyt yksilöidä asiat niin että saadaan kenties irti sinun ideasi.

1. Mitä tarkoitat "kollektivisteilla"?
2. Miten perustelet että joka ikinen muslimi on tälläinen?
3. Miksi se on syy pitää jokaista muslimia alempiarvoisena?

Katotaan saadaanko mitään tolkkua asiaan?

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #115

1. me-muut: me on tärkeä, mutta muut ovat välineitä ja/tai vihollisia. suhde shariaan määrittelee muslimin kollektiivisuuden, rotuihin natsin ja yksilöön kommunistin.
2.#NotAll, mutta tiedän vain yhden muslimin aidosti ja varmasti olevan individualisti, Majiid Navaz, siis samalla puolella, kuin minä.
3.Muslimit, kuten muutkin kollektivistit, ovat moraalisesti korruptoituneita, ja siten vaarallisia.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #116

Keskustelu kanssasi menee navan alapuolelle joten lopetan sen tältä erää.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #118

Meni väärään osoitteseen mutta oikealle henkilölle. Viittaan tällä siihen toisessa kommenttiketjussa esittämääsi "muslimidildoon" mikä laitetaan tiedät kyllä minne.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Mitä noita murehtimaan. Repikööt uskovaiset vaikka toisiltaan päät irti!

Tuo kannattaa antaa oppilaiden lukea jo koulussa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/aavikon-kukka-97...

Antaisi varmana jokaiselle tytölle ajattelemisen aihetta, ihmisarvosta ja naisten oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen.

Käyttäjän pekkakoivumaki kuva
Pekka Koivumäki

Vastaus kommenttiin 103: Mutta kun islam ei sen enempää tykkää epäuskovaisista, joutuvat samaan sorviin...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kannatan tiukempi lakeja, muttei se ole ongelmaton lähestyminen. Silloin ympärileikatut tytöt putoavat helposti julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle. Ne synnytyksetkin ehkä hoidetaan yksityisklinikoilla tai puoskaroiden.

Ainoa pitkässä juoksussa toimiva malli on sivistyksen lisääminen. Se tie taas on kovin pitkä kuten olemme oman rajakki-ilmiömme kanssa havainneet. Ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu ei vielä ole tae mistään.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Jaa, että rajakit. En ole kuullutkaan tästä, että rajakit silpovat tyttöjä. Ymmärtääkseni tämä on sitä etnistä värinää, jota oikein tuomalla tuodaan tuontituotteena jostain muualta. Onkohan Börjelle ollut apua peruskoulusta, jos ei tätä ole vielä ymmärtänyt?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Siinähän ei edes etäisesti lukenut mitään sellaista.

Börjen huomio oli ajallinen ja tärkeä. Seuraavat sukupolvet tulevat olemaan sivistyneempiä ja tämäkin karsea perinne kitkeytyy suvuista pois.

Samaten siellä Suomi-Maidaneilla yms rajatkii-tapahtumissa, siellä uhoavat sivistyksestä osattomat jotka etsivät elämälleen sisältöä vihasta.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen Vastaus kommenttiin #6

Joo, mutta sitä odotellessa, että tuo perinne kitkeytyy uusien sukupolvien ja sivistyksen myötä pois, on pidettävä huoli, ettei yksikään suomalaistyttö joudu silvottavaksi ja silloin viranomaisten on tehtävä kaikkensa suojellakseen riskiryhmässä olevia tyttöjä ja niitä, jotka lapsensa moiselle julmuukselle alistavat, on rangaistava.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #7
Käyttäjän JouniKivel kuva
Jouni Kivelä Vastaus kommenttiin #8

Mihin tämä optimismi perustuu? Poikein ympärileikkausta on euroopassakin harjoitettu tuhansia vuosia. Vauvoja myös menehtyy, eräässä lahdossa (jonka nimeä en muista) uskonollinen johtaja imee vauvan silvottua penistä. Jos johtajalla on ientulehusta ja herpes, voi vauva saada herpeksen ja kuolla. 2006 New Yourkissa kuoli kaksi vauvaa herpes tartuntaan. Tunnetaan myös kuppatartuntoja.

Ihan sivistyneitä länsimaalaisia ihmisiä nämä muuten.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #7

Vaikeaa edes kuvitella, että FGM olisi suomalaistyttöjen ongelma millään asteella.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola Vastaus kommenttiin #12

Suomessa ei tarvita FGMää, koska jo nuoresta tyttöihin iskostetaan sisäinen, psyykkinen ympärileikkaus, eli seksin opetetaan olevan paha, kauhistuttava asia.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #7

Olen jo kauan puhunut muslimityttöjen ja -naisten huonosta asemasta ja väkivaltakokemuksista. Olen myös kirjoittanut asiasta kansanedustajille, ei kiinnosta ketään. Pelätään sitä suvaitsemattomuusleimaa. Olen turhautunut sillä näen asiat toisin. Ihminen, joka ei uskalla puuttua eri kulttuuripiirissä tapahtuviin kaltoinkohteluihin ja väkivaltaan on itse rasisti. He katsovat että väkivaltatilanteet hoidettakoon oman kulttuurin ja yhteisön piirissä ja pesevät kätensä. "Ei kuulu meille" "Nämä tytöt ei ole oikeutettuja samaan kuin kantaväestön tytöt. He kuuluvat eri kulttuuriin."

Ps. Poikia muuten ei silvota. Heille tehdään ympärileikkaus eli esinahan poisto. Esinahka poistetaan myös terveydellisistä syistä infektioiden estämiseksi. Esinahan poistaminen ei mitenkään hankaloita poiken normaalia elämää ja seksuaalisuutta. Mikäli poikia silvottaisiin tarkoittaisi tämä peniksen poistoa. Poikien ympärileikkausta ei voi verrata tyttöjen silpomisiin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #36

Poikien tarpeeton eli uskontoon ja kulttuuriin perustuva silpominen on yhtä tuomittavaa kuin tyttöjenkin eikä puolustukseksi riitä ettei satu yhtä paljon.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #36

Poikien ympärileikkauksaan ei ole riskitön toimenpide. On ollut puhetta miehistä, joille tuo operaatio on tehty, heiltä on mennyt pahimmassa tapauksessa kyky nauttia sukupuoliasioista.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #36

Poikien ympärileikkauksaan ei ole riskitön toimenpide. On ollut puhetta miehistä, joille tuo operaatio on tehty, heiltä on mennyt pahimmassa tapauksessa kyky nauttia sukupuoliasioista.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen Vastaus kommenttiin #36

"Ps. Poikia muuten ei silvota."

Oletko miettinyt asiaa siltä kantilta, että sinusta poistettaisiin väkisin pala ilman erityisempää syytä? Palaa et saisi valita, mutta pystyisit elämään ilmankin sitä.

"Esinahan poistaminen ei mitenkään hankaloita poiken normaalia elämää ja seksuaalisuutta."

Väitän, että sinulla ei ole omakohtaista kokemusta tuosta.

Lisään vielä, että esimerkiksi korvanlehtien poistaminen ei varmaankaan hankaloita normaalia elämää. Ilman paria sormea tai varvastakin pärjää. Polttomerkintä ihossakaan ei pysäytä elämää. Uskon, että pelkästään päänahan kaljuksi ajaminen väkisin saisi sinut kauhun valtaan ja protestoimaan kiivaasti. Se, toisin kuin tarpeeton esinahan poisto, ei ehkä olisi silpomista, mutta ihan yhtä väärin ruumiillista koskemattomuutta vastaan.

Esinahan poisto lääketieteellisistä syistä (esimerkiksi liian tiukka esinahka) on eri asia kuin sen poistaminen uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä. Ei raajojakaan amputoida uskonnon takia (pois lukien Islam), mutta sitä tehdään lääketieteellisistä syistä jos se on viimeinen vaihtoehto.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #7

Yksi lääke ongelmaan olisi se, että nämä suomalaistyttöt myös kokevat olevansa suomalaisia. Rajakit ja muut heikkolahjaiset ovat koko ajan lähettämässä näitä Suomessa syntyneitä lapsia ja nuoria sinne, mistä heidän vanhempansa ovat lähtöisin. Sellainen ei varmasti edesauta silpomiskulttuurin katoamista.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #6

Viha on muutoksen poltto-aine, ja toisakseen FGM on on voimakkaasti sidoksissa uskontoon, siis islamiin.
"Many diplomats, international organization workers, and Arabists argue that the problem is localized to North Africa or sub-Saharan Africa,[4] but they are wrong. The problem is pervasive throughout the Levant, the Fertile Crescent, and the Arabian Peninsula, and among many immigrants to the West from these countries. Silence on the issue is less reflective of the absence of the problem than insufficient freedom for feminists and independent civil society to raise the issue." http://www.meforum.org/1629/is-female-genital-mutilation-an-islamic-problem/"

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra Vastaus kommenttiin #10

Thomas von der Osten-Sacken ja Thomas Uwer väittävät jutussa perustelematta, että vallitseva ajatus silpomisen liittymisestä ensijaisesti kulttuuriin eikä niinkään uskontoon olisi väärä. He eivät lainkaan näytä muistavan, että muslimien lisäksi myös kristityt ja juutalaiset ja muutamat muut vähemmän tunnettujen uskontojen edustajat silpovat tietyillä Afrikan alueilla tyttöjen genitaaleja.

"FGM on on voimakkaasti sidoksissa uskontoon, siis islamiin."

Väitteesi ei näin pidä paikkaansa. Silpominen on yhteydessä uskontoon, mutta ei pelkästään islamiin, kaikki silpomista harjoittavat, uskonnosta riippumatta, esittävät sille uskontoon pohjaavia perusteita. Ilmiötä ei voi ymmärtää islamin tai muun uskonnon kautta, kyseessä on kultuurillinen seikka (vaikka uskontokin on kulttuuria).

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #18

Mikä on yhdistävä tekijä, kun tyttöjä silvotaan Somaliassa, Kurdistanissa ja Indonesiassa?

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra Vastaus kommenttiin #19

Sinä et tainnut aivan ymmärtää, mitä kommentissani kirjoitin.

Silpomistapaa ei voi ymmärtää ensisijaisesti uskonnon kautta. Esimerkiksi Indonesiassa tapaa kitketään juuri vetoamalla sharia-lakiin, että islamilaisen lain mukaan tyttöjä ei pidä silpoa. Toki silpomiskulttuurilla on tiukka yhteys kulloiseenkin uskontoon ja uskonoppineisiin. Näin myös Indonesiassa, jossa osa uskonoppineista opetuksillaan ylläpitää ja uusintaa seuraaville sukupolville silpomistapaa.

Mikä on yhdistävä tekijä Saudi-Arabian, Somalian, Indonesian ja Marokon kesken?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #27

Islam on laki, uskonto ja kulttuuri, indonesiassa, irakissa kuin Suomessakin.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta Vastaus kommenttiin #27

Absence of evidence is not evidence of absence.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #6

....rajatkii-tapahtumissa, siellä uhoavat sivistyksestä osattomat jotka etsivät elämälleen sisältöä vihasta.

Ja suuressa sivistymättömyydenssään silpovat tyttäriään?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #32

Oli vain kaikille tuttu esimerkki sivistyksen puutteesta, jota kattava peruskoulujärjestelmäkään ei kykene hoitamaan. Lisäksi on tätä Rautiaisen ymmärryksen puutetta tai tahallisen väärinymmärryksen strategiaa.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #34

Eikös nämä maahanmuuttajat ole olleetkaan niitä Nerg:in mainitsemia korkeakoulutettuja?

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen Vastaus kommenttiin #6

Sinusta (börjeistä) on kuitenkin ihan OK odotella niitä seuraavia sukupolvia. Jos vaikka 50 vuoden päästä tämä ihmisten silpominen päättyisi. Kestäkää siihen asti tytöt! Me täällä Kalliossa kovasti sympataan teitä.

Tämä teidän vääristynyt "feminisminne" ja tasa-arvovsatimus ei koske islamia. Sen nimissä saa tehdä mitä vaan, koska "kulttuuri".

Olette te vähillä eväillä tähän maailmaan laitettu.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #55

Kulttuuriset muutokset ottavat lähes poikkeuksetta vähintään sukupolven aikaa. Useimmiten useamman. Ihminen kun on sen verran typerä otus, että murrosiän jälkeen harvoin tapahtuu mitään älyllistä kehittymistä. Jos sinulle jäi jotenkin epäselväksi, niin kannustan aina säilyttämään luomutussun jokaisen tytön osalta. Luomutavara on heteromiehen etu. Toki naiselle itselleenkin. Meidän kulttuuriin on pesiytynyt järjetön häpykarvojen sheivaus, josta on myös vain terveydellistä haittaa. Mitään hyötyä ei ole.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #6

Börje ja Petra...

No montako sukupolvea tuo tyttöjen ympärileikkaus perinne on jatkunut?

Kyllä täytyy ihmisen olla hölmö jos luulee sen loppuvan seuraavassa polvessa!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Käsittääkseni Suomessa on kuitenkin lastensuojelu ja oppivelvollisuus, joiden kautta kyllä nopeasti huomataan, jos tyttö ei käy terveystarkastuksissa, ja sen, jos minkä, pitäisi viimeistään soitella viranomaisten kelloja, samoin kuin senkin, jos naisen tiedetään olevan raskaana tai synnyttänyt (mm. Kela saa tuosta takuulla tiedon ja nykyäänkään ei taida äitiyspäivärahoja yms. saada, ellei ole neuvolan asiakas), mutta nainen ei ole käynyt äitiysneuvoloissa tai häntä ei ole synnytyssairaalassa näkynyt.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Jos vanhemmat antavat silpoa tyttärensä sukuelimen niin Suomen valtion pitää kieltäytyä maksamasta jälkiseurauksia.

Maksakoot he jotka asiasta ovat vastuussa!

Käyttäjän TimoAla-Harja kuva
Timo Ala-Harja

Toisin sanoen kommenttisi sanoma on että asialle ei pidä tehdä mitään koska se saattaa loukata tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Totta ihmeessä sanoma on juuri tuo. Tiukempia lakeja varmistamaan että ei tehdä mitään. Ja sitten vielä valistetaan, että ei tarvitse muuttaa mitään. Hyvin sinä tulkitset!

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

Tyttöjen silpominen ei välttämättä näy terveydenhoitajan pöksyihin kurkkauksella, tarvittaisiin gynekologin silmää, sillä ns. ympärileikkauksesta on erilaisia muotoja. Silti lievemmissäkin muodoissa saatetaan vahingoittaa tai poistaa klitoris kokonaan.

Börje Uimosella on tärkeä huomio kommentissaan, että tiukemmat lait voivat johtaa tyttöjen ja naisten aseman tosiasiallisen aseman huononemiseen. Ympärileikkauksien motiiveja on tutkittu. On selvää että eivät ihmiset niitä pahuuttaan tee, vaikka toiminnan tulos paha. Aivan kuten kunniamurhissa, eivät kovemmat rangaistukset ole kovin tehokkaita. Kulttuurinen syy on niin syvällä, että pelkkä kieltäminen puhuttele vastaanottajaa.

Kohdemaissa hyviä tuloksia on saatu Uimosen mainitsemalla sivistyksellä ja samaa metodia voisi käyttää myös Suomessa – nythän sitä ei ole lainkaan käytetty, kerrottu vain mikä on Suomessa kiellettyä, jos sitäkään. Ympärileikkauksiin liittyy monenlaisia uskomuksia, joilla niitä lapsilleen haluavat perustelevat. Paitsi neitsyyteen liittyviä uskomuksia, on myöskin luuloja, että ympärileikkaamaton nainen saattaa synnyttää kehitysvammaisia lapsia ja muuta tämän tapaista. Uskomuksia ja tapoja muutetaan niin, että samasta kulttuurista olevat valistajat keskustelevat, tuovat faktoja ja asettavat kyseenalaiseksi toimintaa. Vanhemmat kuitenkin haluavat parasta lapsillensa, myös nämä ympärileikkauksen kannattajat. Kantasuomalainen terveydenhoitaja tai muu asiantuntija ei ole sanoman perillemenon kannalta paras informantti.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Ranskassa tiukka linja vaikuttaa toimivan, ainakin paremmin, kuin vässykkä linja.
https://www.theguardian.com/society/2014/feb/10/fr...

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

Ei tuossa jutussa mitään puhuttu, että kovemmat rangaistukset milläänlailla vähentäisivät silpomisiä. Jutussa vain oli kyse kontrastista ranskalaisten nollatoleranssipolitiikan ja brittien silpomisen sallivan kulttuurisensitiivisyyden kesken, joka aiheuttaa Ranskalle ongelmia.

Suomessa on jo nollatoleranssi tyttöjen silpomiselle eli Ranskan malliin se on yksiselitteisesti kiellettyä. Onko muutama kovempi tuomio vähentänyt Ranskassa kotipaikkaansa pitävien tyttöjen silpomisia?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen Vastaus kommenttiin #13

Minun mielestäni ei ole mitään perusteluja sille, miksi lapsen silpomisesta edes pitäisi jotain lieviä rangaistuksia antaa. Kai nyt herraisä minäkin melkoisen tuomion saisin, jos kuvitellen parantavani tyttäreni asemaa yhteisössä silposin tältä korvat irti. Kyllä länsimaissa on lähdettävä siitä, että täällä ei lasten silpomisia hyväksytä ja vankilaan moiseen syyllistyvät pitää passittaa.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #15

Sinulla on arvot kohdallaan. Olen todella ällistynyt Suomen päättäjien ja ns. älymystön välinpitämättömyydestä. Suomessa saa tuomion luunapista ja lievästä tukimstamisesta, mutta samalla vanhemmat jotka leikkaauttavat tytön sukuelimet pois ilman puudutusta eivät saa mitään. Ja tämä vain siksi että kuuluvat erilaiseen kulttuuripiiriin kuin kantaväestö. Ajatteleeko kukaan uhreja ja heidän kärsimystään. En voi kun hämmästellä vallitsevaa ajattelutapaa, joka sallii lapsiin kohdistuvan raakalaismaisen pahoinpitelyn.

Uskon että meillä puututtaisiin paljon herkemmin, jos jossain kulttuurissa peniksen leikkaaminen pois puuduttamatta olisi vallitseva tapa. Näinhän tytöille tehdään ja sen annetaan tapahtua

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #44

Niinpä ja kuinka moni näistä tyttöparoista menee täysin hyväuskoisena vain kesälomalle vanhaan kotimaahansa.?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Niin, ehkä maahanmuuttajayhteisöt pystyisivät keskenään tehokkaimmin tuon sivistyspuolen hoitamaan. Sitä odotellessa, että kyseinen julmuus loppuu varmasti, on käytettävä kaikki mahdolliset keinot, jotta jokainen Suomessa elävä tyttö saa olla turvassa ja säilyttää sukuelimensä.

Käyttäjän TimoAla-Harja kuva
Timo Ala-Harja

En pidättelisi henkeäni odotellessani tuon julmuuden loppumista.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Kyllä se on sama asia pojilla vois sanoa että lapsiin sekaantujia ketkä tuollasia tekee terv tepivaari

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Mutta muistakaa, että Suomen suurimmassa rennossa feministiryhmässä ei ole ketään muslimia niin he eivät hyväksy avauksia tästäkään aiheesta, koska eivät osaa arvioida onko tässäkään loppujenlopuksi mitään moraalisesti väärää vai onko sittenkin kyse vain kristittyjen RASISMISTA?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Kyllä tietojen vahvistaminen tuli yllätyksenä, kun aiemmin näistä ympärileikkausmatkoista ainoastaan huhuttiin. Olen järkyttynyt, mutta onneksi asiasta on nyt viimein mustaa valkoisella.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

No on suuri onni. Karolle on nyt mustaa valkoisella. Ja mitä sitten?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Hyviä ehdotuksia ongelman ratkaisuun on ollut tässä kommenttiketjussa esim. Börje Uimosella ja Marko Grönroosilla. Blogisti Eronen on taas leipätekstissään maininnut terveystarkastukset, joita mielestäni kannattaa tehdä kaikille oppilaille, sekä muistuttanut kommenteissa miten lain tulee olla kaikille sama.

Eipä minulla ole näihin asioihin juuri lisättävää.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Kulttuurisensitiivisyys ja -relativismi ovat yhtä aikaa koomisia ja karmeita asioita. On niitä kaikenlaisia muitakin kummia tapoja naisia koskien kuten hindujen chhaupadi Nepalissa.

http://www.aljazeera.com/news/2017/08/nepal-crimin...

Tuomitsemmeko Nepalin entä Suomen nepalilaisten hindujen tavat (jos maassamme heitä on)? Mihin vedetään raja, fyysiseen koskemattomuuteen sitten vai? Tässä kohtaa kyse on monenkertaisesta valheesta ja silmien sulkemisesta, somalit eivät lomaile kotimaassaan ja mukana ei ole tyttöjä joita ei nyt ainakaan ympärileikata. Tai sitten ...

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

"Vanhempien ja tyttöjen tiedot niin ympärileikkauksen terveysriskeistä kuin muustakin operaatioon liittyvästä olivatkin puutteelliset: tytöt eivät esimerkiksi tienneet ympärileikkauksen olevan Suomessa laitonta.

– Mun mielestä siitä pitäisi saada kerrottua vanhemmille että jos tekevät näin, edes ulkomailla, niin saavat karkotuksen. Ehkä sit ne lopettaisi.

– Kouluissa pitää kertoa myös tytöille että se ei ole sopivaa eikä edes uskonnossa sanottua. Myös koraanikoulussa olisi voinut meille kertoa asiasta, yksi tytöistä sanoo."

Eli tietoa, tytöille tiedon kautta mahdollisuus hankkia apua ja vanhemmille kunnon pelotteet.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tytto...

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Rohveetan näkemys FGM toimenpiteestä:

Abu al- Malih ibn `Usama's father relates that the Prophet said: "Circumcision is a law for men and a preservation of honour for women."
Ahmad Ibn Hanbal 5:75; Abu Dawud, Adab 167

Narrated Umm Atiyyah al-Ansariyyah: A woman used to perform circumcision in Medina. The Prophet (peace be upon him) said to her: Do not cut severely as that is better for a woman and more desirable for a husband.
Sunan Abu Dawud 41:5251

The Messenger of Allah (may peace be upon him) said: When anyone sits amidst four parts (of the woman) and the circumcised parts touch each other a bath becomes obligatory.
Sahih Muslim 3:684

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Eipä koraanikouluissa moisia opeteta, se on taivaan tosi. Siellä pauhataan tietty vaan sharialakia ja muita ihmejuttuja, kuten Tanskan moskeijoissakin: dokumentti Sharialakia Tanskassa meille kertoi.
Kyllä tuo silpomisen laittomuus pitää saada tytöille myöskin tiedoksi ihan muuta kautta. Imaami ei ole se kaikista luotettavin reitti.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Eivätkö nämä tapaukset kuulu itsestään selvästi lastensuojelun piiriin? Entä yleiselle syyttäjälle? Voiko näin tapahtua, ilman, että kukaan syyllistyy lain rikkomiseen jättäessään tekemättä rikosilmoituksen?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Kyllähän niiden pitäisikin kaiken järjen mukaan kuulua! Ja lapsiin kohdistuva väkivaltahan on aina yleisen syyttäjän asia. Ei ole taidettu kuitenkaan yhtään syytettäkään lukea, vaikka silpomisia on tapahtunut ja tapahtuu, joten viranomaisten olisi todellakin katsottava peiliin ja mietittävä sitä, mikä on mennyt mönkään.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Sopii myös kysyä, mitä virkaa ylipäänsä on mm. lapsiasiamiehellä, ellei hän saa ilmiselviä lapsiin kohdistuvia väkivaltarikoksia rikosilmoitusten piiriin.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen Vastaus kommenttiin #30

Totta. Kyllähän nyt näiden ilmitulleiden tietojen perusteella on selvää, että eri viranomaisten on ryhdistäydyttävä ja ne, jotka hyssyttelevät tai jopa sulkevat silmänsä tältä ilmiöltä, on saatettava vastuuseen.

jouko riuttamäki

Sharian lakia noudattavien mukaan nää hommat täytyy tehdä ,varsinkin Shafiittisen koulukunnan mukaan.On keskiajalta peräisin oleva tapa,eikä taida muuttua.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Kyllä tuota perinnettä on saatu jo mm. Egyptissä kitkettyä valvonnan ja sivistämisen kautta. Olen itse asiassa seurannut tilannetta jo 10-15 vuotta ja kehitystä tapahtuu siellä, missä tyttöjä on perinteisesti silvottu. Järkyttävää on se, että silpomiskulttuuri on kulkeutunut Eurooppaan ja kulttuurisensitiivisyyden nimissä siitä mielellään vaietaan.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tilanteessa on silmiinpistävää se, ettei silpomisesta ole koskaan tehty yhtään rikosilmoitusta, vaikka se on laitonta. On vaikea sanoa, miten rangaistusten koventaminen vaikuttaisi ilmoittamiseen – lisäisikö se sitä jostain oudosta syystä vai vaikeuttaisiko entisestään. Käytännössä asiasta yleensä tietävät vain vanhemmat ja tytöt itse. Tytöt jo nyt vaikenevat teosta häpeän vuoksi ja koska sille ei enää voi mitään. Se, jos vanhemmat joutuisivat joksikin aikaa vankilaan ja lapsi joutuisi elämään sen julkisen episodin tuoman häpeän kanssa loppuelämänsä, voisi tehdä häpeällisestä asiasta vieläkin valtavasti häpeällisemmän. Vanhempien rankaiseminen rankaisisi myös lapsia, ehkä jopa pahemmin.

Lisäksi rankaisu saattaisi jyrkentää kulttuurien välistä konfliktia. Vaikka nyt Ranskassa on ehkä saatu ympärileikkaukset vähenemään kovemmalla politiikalla, on sen hintana saattanut olla kasvanut viha kantaväestöä ja maan "moraalitonta" valtakulttuuria kohtaan.

Näkisin, että paras toimintatapa olisikin saada vanhemmat ymmärtämään, että uudessa ympäristössään silpominen on tytöille enemmän vahingollista kuin hyödyllistä. Valitettavasti ei ole selvää, onko niin todella, tuntematta näiden maahanmuuttajaryhmien pariutumismalleja ja tietenkin vanhempien odotuksia sen suhteen. Kenen kanssa vanhemmat tahtovat tyttöjen pariutuvan ja kenen kanssa he tosiasiallisesti pariutuvat? Mitä ovat saman maahanmuuttajaryhmän poikien ja heidän vanhempiensa odotukset vaimon tai miniän siveellisyyden osoituksesta? Millainen on yhteisöjen sosiaalinen rakenne ja miten tyttöjen pariutuminen vaikuttaa siinä. Näistä aiheista tarvittaisiin syvällistä tietoa ennen kuin voidaan edes ajatella asenteiden muuttamista.

Silpomiselle nähdään usein uskonnollisia perusteita, vaikka sille ei ole selkeitä lähteitä oikein missään uskonnossa. Vaikuttaa muutenkin selvältä, että uskonnolliset käsitykset on tässäkin aiheessa generoitu inhimillisten tarpeiden pohjalta tietyssä perinteisessä ympäristössä, jossa ne usein ovat tarkoituksenmukaisia. Uudessa ympäristössä käsitykset saattavat kuitenkin olla vääriä.

Tietenkin ongelma on keskeisesti ihmisoikeuskysymys, mutta vieraan kulttuurin ihmisoikeudet voivat olla mahdottomia käsittää ja hyväksyä. Ihmisille täytyy puhua universaalilla kielellä. eikä vahvasti kulttuurisidonnainen ja poliittinen ihmisoikeuspuhe valitettavasti ole sitä. Universaaleihin inhimillisiin tarpeisiin perustuvat pragmaattisemmat hyöty-/haittaperustelut saattavat olla helpommin perille meneviä, samoin se, että vanhempien annetaan tehdä päätöksensä kunniallisesti.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Ei, ei, ei! Tuolle tielle ei pidä lähteä, että valtiossa on eri kulttuurien edustajille omat lait. Eihän se kuule voi mennä niin, että jos suomalaisvanhempi silpoo lapsensa, joutuu siitä tuomiolle, mutta jos lapsensa silpovan kulttuuriin kuuluu silpominen, niin sitten keskustellaan universaalilla kielillä asiasta. Kyllä se täytyy voida selkeästi ilmaista vanhemmille, että lapsen silpominen on rikos, jota ei voi perustella millään naimamarkkinoilla tai suojeluksella.
Se, että vanhemmat ovat väkivaltarikollisia ja väkivalta kohdistunut lapseen johtaa usein siihen, että lapsi sijoitetaan perheen ulkopuolelle. Aivan saman "häpeän" kanssa elää jo nyt tuhansia lapsia, kun oma vanhempi on kyvytön huolehtimaan tai on käyttäytynyt sopimattomasti ja ehkä väkivaltaisesti lasta kohtaan. Ei mitään eroa siis.

Se, ettei tyttöjen silpomisista ole tehty rikosilmoituksia johtuu siitä, että joko ulkopuoliset aikuiset eivät jostain syystä ole tunnistaneet ympärileikkauksen uhriksi joutuneita lapsia (mihin täytyy saada parannuksia) tai sitten ympärileikkauksia havaitaan, mutta niistä ei uskalleta puhua eikä tiedetä, mitä pitäisi tehdä. Tosin vaikka esim. Ruotsissa lasten silpominen on lailla erikseen kielletty, että tyhmempikin tajuaa, ettei lapsia saa raadella, ei ole pitkäkään aika, kun joku opettaja kertoi, että hänen koululuokaltaan oli kesäloman jälkeen palannut liki jokainen tyttö ympärileikattuna. Eli ei se laki suojele näitä tyttöjä. Toimivat ja suojelevat aikuiset ovat avainasemassa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Tuolle tielle ei kuule pidä lähteä, että valtiossa on eri kulttuurien edustajille omat lait.»

No en eri lakeja ehdottanut, vaan toin esille sen ongelman, että ongelman ratkaisemisen yrittäminen rangaistuksia reippaasti koventamalla voi johtaa suurempiin ongelmiin. Itse ongelma ei välttämättä lievene lainkaan.

Siis vähän sama kuin mitä alkoholin laillisen myynnin kieltämisestä aiheutui, kansalaismoraalin laajan katoaminen ja hyvin rahoitetun rikoskoneiston synty. Ratkaisun seuraukset olivat alkuperäisiä ongelmia pahemmat.

Sinällään, jos on rikoksia, joihin käytännössä voivat syyllistyä yksinomaan tiettyjen kulttuurien edustajat, on heille sitä kautta jo omat lakinsa, mutta siis heitä vastaan.

    «Kyllä se täytyy voida selkeästi ilmaista vanhemmille, että lapsen silpominen on rikos, jota ei voi perustella millään naimamarkkinoilla tai suojeluksella.»

Ihmiset suhtautuvat lakiin ja sääntöihin aika välinpitämättömästi, mikäli kokevat ne jotenkin selvästi moraalittomiksi. Kirkko suojelee paperittomia, papit vihkivät homopareja, asevelvolliset kieltäytyvät asepalveluksesta ja niin edelleen.

Jos vanhemmille sanotaan rangaistuksen uhalla, että he eivät saa tehdä lapsistaan kunniallisia ihmisiä, miten korkeaa luulet tottelevaisuuden olevan?

    «Se, että vanhemmat ovat väkivaltarikollisia ja väkivalta kohdistunut lapseen johtaa usein siihen, että lapsi sijoitetaan perheen ulkopuolelle.»

Sinällään silvotun lapsen sijoittaminen on yksi pohdittava vaihtoehto. Sijoittamista joskus käytetään, jos lapsella on perheessä merkittävä väkivallan uhka. Sillä ei kuitenkaan tässä tapauksessa olisi minkäänlaista perheväkivaltaa ehkäisevää vaikutusta, sillä silpominen on väkivaltana kertaluonteista.

Sinällään rikosrangaistuksellisena pelotteena sillä olisi ehkä vaikutusta. Sijoitus on kuitenkin lastensuojelutoimi, ei rangaistus rikoksesta. Sillä ei ole mitään silvottua lasta väkivallalta suojelevaa vaikutusta. Lisäksi sijoitus vaikuttaa yleensä hyvin huonosti lasten elämään ja se olisi ehkä useimmille painajaismainen rangaistus, jota he viimeiseksi haluaisivat. Käytännössä siis rangaistaisiin lapsia heidän silpomisestaan, tuhoamalla heidän elämänsä.

Kun nyt mainitsit lapsiin kohdistuvan perheväkivallan, verrataanpa silpomista siihen.

Sinähän tunnet Teuvo Hakkaraisen hyvin. Ehkä myös muistat, kuinka hän taannoin (Iltalehti) piti kevyttä ruumiillista kuritusta hyväksyttävänä monien muiden perussuomalaisten tavoin (Nelonen). Ainakin sekä Mika Niikko että Arto Luukkanen katsoivat, että kevyen ruumiillisen kurituksen ei pitäisi olla rikos.

Kurituksella ja silpomiselle on vähän saman suuntainen tarkoitus sikäli, että molemmissa vanhemmat perustelevat sitä sillä, että se on lapsille hyväksi. Hakkarainen ei edes tiennyt sen olevan laitonta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #51

"Siis vähän sama kuin mitä alkoholin laillisen myynnin kieltämisestä aiheutui"

Aika typerää verrata laitonta alkoholimyyntiä toisten ihimisten silpomiseen. Kieltolain aikana suomalaisten kulttuuri ei hyväksynyt kieltolakeja eikä missään muussakaan maassa, mutta missään nimessä alkoholinkäyttö ei ole rinnastettavissa toisten ihmisten silpomiseen.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #53
    «Aika typerää verrata laitonta alkoholimyyntiä toisten ihimisten silpomiseen.»

Harmi, jos et ymmärtänyt vertauksen pointtia. Se ei ollut kyseisten rikosten vakavuuden rinnastaminen, millaisena sen ilmeisesti otit.

Vertauksen pointti siis oli, että vaikka kriminalisoinnilla ja kovilla rangaistuksilla voi olla jonkinlainen ehkäisevä vaikutus, niiden muut vaikutukset voivat muodostua alkuperäistä ongelmaa suuremmiksi. Vaikutusmekanismit ovat usein ennalta arvaamattomia ja valitettavasti kriminalisoinnin jälkeenkin saattavat olla näkymättömiä.

Tässä silpomisaiheessa jotkin kovista rangaistuksista aiheutuvat ongelmat ovat peräti ennalta arvattavissa ja mahdollisesti rangaistusten tuomaa ennaltaehkäisevää vaikutusta hankalampia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #54

"Tässä silpomisaiheessa jotkin kovista rangaistuksista aiheutuvat ongelmat ovat peräti ennalta arvattavissa ja mahdollisesti rangaistusten tuomaa ennaltaehkäisevää vaikutusta hankalampia."

Saattaisivat jopa lopettaa silpomisen tai muuttaa takaisin kotimaahansa.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #54

Raha ratkaisisi ongelman parhaiten. Vanhemmat takaisin Somaliaan, jos laittavat tyttärensä silvottavaksi. Siinä olisi sitten miettimistä, kun olisi postimerkki ahterissa ja lentokone odottamassa, että mitä tuli tehtyä. Rahatkin jäisivät täältä saamatta. En usko että mikään "valistus" tehoaisi paremmin kuin palautus.
Se vaatisi vain todella jämäkkää politiikka tältä osin.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #88
    « Vanhemmat takaisin Somaliaan, jos laittavat tyttärensä silvottavaksi. Siinä olisi sitten miettimistä, kun olisi postimerkki ahterissa ja lentokone odottamassa, että mitä tuli tehtyä.»

Siinä olisi sitten suomalaistytöillä miettimistä, kun olisi heilläkin vanhempiensa seurassa postimerkki ahterissa ja lentokone odottamassa. Mitä tuli tehtyä, että joutuu muuttamaan Suomesta Somaliaan, sen ympärileikkauksen kärsimisen lisäksi. Varmasti asema perheessä ja elämässä paranee kohisten.

Noita ehdotuksia ehkä kannattaisi miettiä vähän pidemmälle, ovatko ne sittenkään niin kovin hyviä ajatuksia. Ymmärrän toki tuollaiset ehdotukset, jos se lasten hätä ei nyt oikeasti ollutkaan tässä se tärkein asia.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Se, jos vanhemmat joutuisivat joksikin aikaa vankilaan ja lapsi joutuisi elämään sen julkisen episodin tuoman häpeän kanssa loppuelämänsä, voisi tehdä häpeällisestä asiasta vieläkin valtavasti häpeällisemmän. Vanhempien rankaiseminen rankaisisi myös lapsia, ehkä jopa pahemmin."

Eikö ns. "kotoutuksessa" sitten tehdä ollenkaan selväksi, mitä Suomen laki sanoo asioista, jotka ovat täällä toisin kuin tulokkaiden lähtömaassa?

Ns. "kotouttajien" velvollisuus heidän palkkansa maksavia veronmaksajia kohtaan on tehdä tulijoille yksiselitteisesti selväksi, mitä Suomen laki tulkitsee lasten pahoinpitelyksi ja mitä rangaistusseuraamuksia laki siitä määrää.

Ellei kelpaa, eihän kenenkään tänne ole pakko tulla! Maassa maan tavalla, tai sitten takaisin sinne, mistä on tullutkin. Joka tietoisesti ottaa riskin rikkomalla lakia, kantakoon seuraamukset jos jää siitä kiinni. Ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään normaaliälyiselle jos häkki heilahtaa, etenkään jos siitä on ennakkoon varoitettu.

"Lisäksi rankaisu saattaisi jyrkentää kulttuurien välistä konfliktia. Vaikka nyt Ranskassa on ehkä saatu ympärileikkaukset vähenemään kovemmalla politiikalla, on sen hintana saattanut olla kasvanut viha kantaväestöä ja maan "moraalitonta" valtakulttuuria kohtaan."

Rankaisu osoittaa, että ollaan lain takana eikä puhuta lämpimikseen. Rikoksentekijä on aina konfliktissa lakia noudattavan kulttuurin kanssa, eihän se ole peruste hyväksyä rikollisuutta. Onneksi vihapuheita seuraavien poliisien määrää on Suomessa lisätty; jos joku kiihottaa kansanryhmää (kuten kantaväestöä) vastaan, niin eikun käräjille vastaamaan puheistaan. – Sopii vain toivoa, että poliisin kielitaito riittää lasten silpojien narauttamiseen.

"Näkisin, että paras toimintatapa olisikin saada vanhemmat ymmärtämään, että uudessa ympäristössään silpominen on tytöille enemmän vahingollista kuin hyödyllistä." – Siinäpä työmaata niin kotouttajille kuin lapsiasiamiehellekin.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Ns. "kotouttajien" velvollisuus heidän palkkansa maksavia veronmaksajia kohtaan on tehdä tulijoille yksiselitteisesti selväksi, mitä Suomen laki tulkitsee lasten pahoinpitelyksi ja mitä rangaistusseuraamuksia laki siitä määrää.»

Toivottavasti niin tehdään. Se olisi hyvä tehdä selväksi myös perussuomalaisille kansanedustajille, kuten Teuvo Hakkaraiselle, joka myöskään ei tiedä, mitä Suomen laki tulkitsee lasten pahoinpitelyksi ja on asiasta peräti eri mieltä.

    «Joka tietoisesti ottaa riskin rikkomalla lakia, kantakoon seuraamukset jos jää siitä kiinni. Ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään normaaliälyiselle jos häkki heilahtaa, etenkään jos siitä on ennakkoon varoitettu. »

Niin toki. Arvelen kuitenkin, että monet näistä kuitenkin ottaisivat sen riskin. Kysehän on riskinotosta heidän omien lastensa parhaaksi (heidän ajatusmaailmassaan). Sitten, kun se häkki heilahtaa, saavat kunnioitusta omissa piireissään, kun ovat pitäneet moraalistaan kiinni. Saavat sankarin vastaanoton vapauduttuaan. Seuraamuksista saattaisivat kärsiä eniten ne alkuperäiset uhrit eli pienet tytöt.

    «Rankaisu osoittaa, että ollaan lain takana eikä puhuta lämpimikseen.»

Oikeusjärjestelmän uskottavuus todellakin on koetteilla, mikäli vakavista rikoksista ei rangaista mitenkään. Tämä toki on yksi ongelmakohta tässä vyyhdissä.

Rankaiseminen ylipäätään on kuitenkin erillinen rangaistusten merkittävästä koventamisesta, jota tässä keskustelussa on myös ehdotettu.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #60

"Seuraamuksista saattaisivat kärsiä eniten ne alkuperäiset uhrit eli pienet tytöt." Näistä tytöistä kasvaa myös naisia, joiden koko elämä sen eri vaiheissa, saattaa olla hyvinkin tuskallista.

Perusuomalaistenkin olisi syytä vähän skarpata.

http://demoni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188935-silp...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #64

"Perusuomalaistenkin olisi syytä vähän skarpata."

Voisitko tarkentaa?

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #67
Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #60

Rangaistusten koventamien ei ole olennaista, niiden langettaminen sen sijaan on – sehän on suorastaan periaatekysymys. Miksi pettäisimme ne alaikäiset kansalaiset, joilla on elämä edessään ja jotka ovat uskoneet Suomessa olevansa oikeusvaltiossa? Ellei yhteiskuntamme heitä suojele, kuka sitten?

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #60

Aika kornia verrata jonkun Hakkaraisen sanomisia tähän asiaan. Ennen vanhaan tuli vitsaa ja remmiäkin , jos "hyvin" kävi, mutta siitä selvisi hengissä. Pehva oli vaan hellänä jonkun aikaa. Ei siinä silvottu mitään. Ne ikäluokat, jotka ovat selkäsaunoja saaneet, mm minä, tiesivät tasan tarkkaan mistä se löylytys tuli. Jos jäi kiinni sellaisesta, mitä ei ollut lupa tehdä, tiesi jo etukäteen mitä saa.
Enkä usko, että selkäsaunojan takia on tarvinnut edes psykiatria käydä tapaamassa.
Etelässä, esim Välimeren maissa, vedellään tänäkin päivänä lapsia ympäri korvia, jos tarvis vaatii, mutta heille myöskin näytetään , että rakastetaan ja välitetään heistä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #89
    «Ennen vanhaan tuli vitsaa ja remmiäkin , jos "hyvin" kävi, mutta siitä selvisi hengissä. Pehva oli vaan hellänä jonkun aikaa.»

Tämä käy aika erikoiseksi keskusteluksi. Lasten pahoinpitelyä äänekkäästi vastustavat ovatkin itse pahoinpitelyn suhteen poikkeuksellisen sallivia, vaikka lieväkin pahoinpitely on myös laitonta. Erona on lähinnä se, millainen pahoinpitely on usein sallittua suomalaisessa ja millainen toisissa kulttuureissa. Kuulostaa kovasti padalta kattilaa soimaamassa.

Miksi silpomista järjestävien vanhempien pitäisi välittää samaisesta laista, jota myöskään silpomisen vastustajat eivät juuri kannata? Ettäkö maahanmuuttajia pitäisi jotenkin valistaa pahoinpitelyn laittomuudesta, josta perussuomalaisetkaan eivät juuri piittaa?

(Noteerattakoot, että olet ollut Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas.)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #91

" Erona on lähinnä se, millainen pahoinpitely on usein sallittua suomalaisessa ja millainen toisissa kulttuureissa. Kuulostaa kovasti padalta kattilaa soimaamassa."

Varsin irvokasta on rinnastaa ohimenevän fyysisen kivun tuottaminen (rangaistuksena häiritsevästä käytöksestä) pysyvän ruumiinvamman tuottamiseen (rangaistuksena väärään sukupuoleen syntymisestä), jolla on elinikäinen vaikutus henkilön seksuaalisuuteen ja ruumiinkuvaan.

Niin, millainen pahoinpitely onkaan amputaatio? Mitä haluaisit itseltäsi amputoitavan? Sopisiko, että poistettaisiin vaikkapa anatomiset vastineet niille kudoksille, jotka silvotaan pois tyttöjen amputaatiossa?

Kyse on perverssistä sadismista, jonka tasolle taantuu myös suomalainen yhteiskunta katsoessaan läpi sormien raa'an väkivallan kohdistamista lapsiin "terveydenhuollon mallimaan" ammattilaisten silmien edessä. En ymmärrä sellaista ammattietiikkaa, joka salaamalla suosii järjettömän kivikautisen perinteen jatkamista lasten edun vastaisesti.

Käyttäjän TimoAla-Harja kuva
Timo Ala-Harja

Tuolla ajattelutavalla ei saada koskaan mitään muutoksia asioihin jos aina pelätään että joku tai jotkut pahoittavat mielensä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Barbaarisuuden suosiminen johtaa barbaarisuuden lisääntymiseen. Kun barbaarisuus on usein yhteisöllistä, rangaistuksen tulisi ehkä kohdistua koko barbaariyhteisöön, mikäli se ei irtisanoudu barbaarisuudestaan. Rikokseen yllyttäminen ja törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen (ehkä vähäisin muutoksin?) voisivat tulla kyseeseen varsinaiseen vamman tuottamiseen osallistumattomille barbaareille.
Pidetään Suomi länsimaisena sivistysvaltiona!

Marko Parkkola

Lähes kaikki kliseet jo käytetty. Olen meedio.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Tuskin mitään muutos on näköpiirissä, tässä kohtaavat maahanmuuttajayhteisöjen ja suomen virranomaisten vaikenemiskulttuurit.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Tyttöjen silpomisesta on tiedetty jo vuosikausia, poliittiset päättäjät ja viranomaiset ovat lakaisseet ilmiön maton alle. Kulttuurisensitiivisyys on mennyt liian pitkälle, jolloin väkivallan uhrit on jätetty täysin yksin kärsimyksineen. Ihmisten täytyisi ymmärtää että tyttöjen silpominen on erittäin vakava ja raaka pahoinpitelyn muoto. Pojille se tarkoittaisi peniksen poistoa ilman puudutusta.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

". Fenix Helsinki -yhdistyksen selvityksessä haastatellut kritisoivat sitä, että esimerkiksi neuvolassa ei ole edes otettu asiaa puheeksi eivätkä viranomaiset osaa tai uskalla puuttua asiaan. Taustalla on selvityksen tekijöiden mukaan myös ylikorostunut kulttuurisensitiivisyys."

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/thl-n...

THL:n johtaja on hämmästynyt ja järkyttynyt. Itse en kyllä ole hämmästynyt.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Naisen silpominen liittyy miehen haluun omistaa nainen. Miesten ympärileikkaus perustuu hygieniaan josta on tullut uskonnollinen riitti siitäkin.

Kyseessä siis kaksi eri asiaa. Naiselta viedään halut ja miehen halutaan pysyvän terveenä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Kyseessä siis kaksi eri asiaa. Naiselta viedään halut ja miehen halutaan pysyvän terveenä.»

Tämä ei pidä paikkaansa ainakaan Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa tehtävien poikien ympärileikkausten suhteen. Niissä perusteena nimeen omaan oli poikien seksuaalisten halujen vieminen ja erityisesti (sanotaan se nyt suoraan) runkkaamisen ehkäisy.

    «Naisen silpominen liittyy miehen haluun omistaa nainen.»

Jep, tai siis yksinoikeus seksiin. Sama halu on ihmisillä aika universaali kaikissa kulttuureissa, sekä miehillä että naisilla. Tosin lienee syytä mainita, että ympärileikkaus on naisilla siveellisyyden osoitus, joka on myös naisille itselleen usein tärkeää miesten saamiseksi.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Niissä perusteena nimeen omaan oli poikien seksuaalisten halujen vieminen ja erityisesti (sanotaan se nyt suoraan) runkkaamisen ehkäisy.

Onko sulla tästä linkkiä tutkimukseen tai mahd. empiiriseen kokemukseen?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #77
    «Onko sulla tästä linkkiä tutkimukseen tai mahd. empiiriseen kokemukseen?»

Tuo aihe oli 1800-luvun lopulla erittäin pinnalla erityisesti Yhdysvalloissa, mutta myös Britanniassa, ja siitä löytyy valtavasti materiaalia. Ehkä hyvä tiivistelmä:
Circumcision and “moral hygiene”
. Myös Wikipediassa on joitain lähteitä.

Tuosta masturboinnin välttämisestä on jäänteenä myös meille kaikille tutut graham-sämpylät ja Kellogg's-murot, joiden molempien nimenomainen tarkoitus oli ehkäistä poikien seksuaalisia haluja ja masturbointia.

Murojen keksijä, John Harvey Kellogg oli ehkä vaikutusvaltaisin lääkäri tuossa liikkeessä ja kannatti siis paitsi poikien myös tyttöjen ympärileikkausta. Suositti tyttöjen klitoriksen syövyttämistä hapolla:

    circumcision in infancy is a good remedy for masturbation, it helps in most cases. It is important to perform surgery without using any anesthetic so that pain during an operation may affect the mind. It would be good if pain could be also associated with the idea of punishment. Cauterizing the clitoris with carbolic acid can help women combat the perverted ways of getting sexual pleasure.” (John Harvey Kellogg, M.D., “Treatment for Self-Abuse and its Effects,” Plain Fact for Old and Young. Burlington , Iowa : F. Segner & Co. (1888). p. 295)

Kellogg ei siis ollut muslimi vaan adventisti. Kyse oli kristillisestä moraalisia paheita torjuvasta liikkeestä. Masturbointi oli Kelloggin mielestä suurin paha, mitä ihminen saattoi tehdä.

Ilmeisesti ympärileikkauksen merkitys masturboinnin yleisyydelle ei ole niin merkittävä kuin ympärileikkauksen kannattajat 1800-luvulla kuvittelivat. Se saattaa tehdä masturboinnista hieman kivuliaampaa tai vaikeampaa, mutta ei välttämättä. Jotkut mielellään käyttävät liukasteita ja epäilemättä myös tekniikalla on merkitystä. Netistä kyllä löytyy leikattujen jenkkipoikien nettikeskusteluja runkkaamisesta, jos aihe kiinnostaa.

Toki ympärileikkaukselle oli myös terveyssyitä, mutta tuo masturbointisyy oli siis hyvin merkittävä ja monille nähtävästi se ensisijainen syy.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Naisten "ympärileikkauksesta" puhuminen on valetta. Silpominen ei ole rinnastettavissa laajuudeltaan eikä vaikutuksiltaan ympärileikkauksessa tehtävään esinahan poistoon.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #95
    «Silpominen ei ole rinnastettavissa laajuudeltaan eikä vaikutuksiltaan ympärileikkauksessa tehtävään esinahan poistoon.»

Ei ole ei, siis verrattavissa todelliselta vaikutukseltaan.

Tuossa väitteenä kuitenkin oli, että poikien ympärileikkauksen ja tyttöjen silpomisen motiivit olisivat tyystin erit – poikien perusteltu terveyssyin ja tyttöjen seksuaalisen halun poistamisena. Sellaista virheellistä väitettä tuossa korjasin.

Ympärileikkauksen kannattajien tavoitteena 1800-luvulla ilmeisesti oli, että sen vaikutus olisi yhtä merkittävä tytöillä ja pojilla, vaikka niin nyt siis ei ole.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #97

Koska tekotapa ja vaikutukset ovat niin erilaiset, on harhaanjohtavaa käyttää eri asioista samaa nimitystä.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

"Johtavien EU-poliitikkojen jatkuvasti ilmaisema ”emme anna periksi” -hokeminen ja ”järkyttyminen” vaikuttavat jo patologisilta pakkoliikkeiltä, eivätkä kuitenkaan suojele kansalaisia millään tavalla. Missä on todellinen eurooppalaisia kansalaisia suojeleva esivalta nyt?"

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1036/isis_...

Britannian henkinen tyhjiö. David Pawson analysoi terävästi islamin uutta nousua, vetovoimaa, sen uskon ydintä ja lähdettä sekä piirtää samalla kuvan länsimaisen jälkikristillisen yhteiskunnan tilasta.

http://www.tv7.fi/vod/player/2126/

Kysymys on siitä, että Euroopan Unionin politiikka on hyväksynyt ja edellyttää maahanmuuttoa ja kaiken kruunuksi myös YK:n pääsihteeri on ollut tätä alusta saakka tukemassa. Kyseessä on elitistien kehittämä vanha ajatus Uudesta Maailmanjärjestyksestä, joka näin tuodaan eteemme.

Jotta ei totuus unohtuisi on mukana myös Rooman katolinen kirkko ja sen sotilasosasto Jesuiittat, joka myös Paavi on. Faktaa ja tutkittua tietoa löytyy pilvin pimein; ei tarvitse ihmetellä, jos selvittää asiaa.

Helena Erosen kirjoitus on tärkeä ja hyvä mutta toivoisin, että hän perehtyisi asiaan myös uskontojen taustoja kartoittaen mutta monipuolisesti. Voidaan tietysti karkeasti sanoa, että niin Islam kuin RKK, kuten myös Protestanttinen kirkko on harrastanut äärimmäistä julmuutta, monin tavoin.

Nyt islam ja RKK ovat selvästi lähestyneet tulevan UMJ:n johdosta toisiaan ja ekumeniaa hehkutetaan.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Miesten ympärileikkauksella ei ole mitään tekemistä hygienian kanssa, vaikka tosin se saattaa ollakin kuumissa oloissa ja oloissa, jossa ei voi helposti peseytyä ihan hyvä.

Kysymys on ollut ja on liiton merkistä Jumalan kanssa. Se ei enää ole voimassa UT:n uskossa.

Miksi poikia / miehiä ympärileikataan:

Fimoosi – esinahan aukon pienuus

Ennenaikainen siemensyöksy, ellei muu hoito tehoa. Ympärileikkaus vähentää terskan tuntoherkkyyttä, minkä ansiosta yhdyntä saattaa kestää pitempään.

Naisten ympärileikkaus on brutaalia ja sen syvimpiä syitä en voi käsittää mutta uskon, että ne löytyvät uskonnoista.

https://www.youtube.com/watch?v=Patr8AaQX4I ( Tässä suomalainen lääkäri käy läpi niitä fyysisiä ja psyykkisä vaivoja joita silpominen aiheuttaa. ) Voidaan sanoa, että naisen elämä on pilalla. Silpominen on pysyvä ruumiin vamma.

Mutta, koska tarvitsee nuolla kaikkien puota, ei tätäkään asiaa saada korjattua ja on häpeä, että tälalista tapahtuu Suomessa.

Karkeasti sanottuna, me maksamme järkyttävää hintaa EU:n ja maailman eliitin ihanteellisista tavoitteista, jotka ovat täyttä fuulaa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Miksi poikia / miehiä ympärileikataan: Ympärileikkaus vähentää terskan tuntoherkkyyttä, minkä ansiosta yhdyntä saattaa kestää pitempään.»

Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa tärkein syy 1800-luvulla oli masturboinnin ehkäiseminen tekemällä siitä kivuliaampaa.

    «Naisten ympärileikkaus on brutaalia ja sen syvimpiä syitä en voi käsittää mutta uskon, että ne löytyvät uskonnoista. »

Sen syvä syy on ihan siinä, että miehet yleensä suosivat aviosuhteisiin naisia, jotka todennäköisemmin eivät himoissaan juokse toisten miesten perässä.

Esimerkiksi taannoisessa tutkimuksessa (Mizrahi 2016) huomattiin, että miehet ahdistuvat suhteissa, joissa naiset ovat erityisen seksuaalisesti halukkaita. Naisilla se menee tavallisesti toisin päin – naiset ahdistuvat parisuhteissa, joissa miehet eivät ole halukkaita.

Monissa perinteisissä kulttuureissa vaimon tai miniän kevytkenkäisyys on tosi keskeinen pelko ja myös häpeä.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Sen syvä syy on ihan siinä, että miehet yleensä suosivat aviosuhteisiin naisia, jotka todennäköisemmin eivät himoissaan juokse toisten miesten perässä.******

Kyllä on noilla miehillä pieni itsetunto. Aivot ovat ilmeisestikin siellä mistä on sitä esinahkaa leikattu. Siksi täällä sitten aletaan elää kuin elopellossa ja käyttämään suomalaisia naisia hyväksi. Luullaan, että kaikki "vääräuskoiset"naiset ovat jakotavaraa heidän hyväkseen ja otetaan förskottia niistä paratiisin neitsykäisistä.
Taitaa se kouluttamisen tarve sukupuoli- ja ihmisoikeusasioissa olla tarpeellisempi tänne tulleille nuorille miehille.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Harjoittavatko oikeusjärjestelmämme toimijat tekopyhää rangaistuspolitiikkaa, kun antaa suurten talous- sekä väkivaltakonnien sekä lasten silpojien liikkua vapaana.

Ihmisten luottamus järjestelmää kohtaan alkaa olla kovalla koetuksella.

Missä ovat nyt hallituksen toistuvasti peräänkuuluttamat lastenoikeudet?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lasten_oikeudet

Kaarlo Pentikkälä

Miksi poikien ympärileikkausta ei kutsuta sukupuolielinten silpomiseksi?

miksi tyttöjen sukupuolielinten silpomista ei kutsuta ympärileikkaukseksi?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Järkyttävää on myös se, että näitä pikkutyttöjä viedään ympärileikattaviksi keskelle sotaa ja väkivaltaa maihin, joista heidän vanhempansa ja/tai isovanhempansa ovat onnistuneet pakenemaan turvapaikanhakijoina muihin maihin.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Tämä on täysin islamiin liittyvä sairas riitti. En huomannut täällä kenenkään kysyvän mikä on esimerkiksi niiden kahden imaamin vastuu, jotka työkseen myös mediassa maalavat uskontoaan valkoiseksi? Mikä on näiden muslimiyhteisöjen oma vastuu?

Esimerkiksi somaleja on asunut nyt Suomessa kohta 30 vuotta. Kuinka monta sataa miljoonaa on kaadettu heidän "kotouttamiseensa" ja silti he lähettävät tyttöjään Somaliaan uskonnollisten puoskarien silvottaviksi.

Joidenkin mielestä vanhempia ei voi rangaista, kun se on myös tytöille häpeäksi. Ehkä niin, mutta kyllä rangaistuksilla on myös ennalta ehkäisevä vaikutus. Jos ihmisten harkittu vammauttaminen fyysisesti ja henkisesti vain hiljaa hyväksytään niin kuin nyt tehdään, ei tämä lopu koskaan.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Tämä on täysin islamiin liittyvä sairas riitti.»

Nykyään se todellakin pääosin on niin, vaikka kyseessä on islamia vanhempi perinne. Afrikassa on myös parikymmentä maata, joissa tyttöjen silpomista harjoitetaan myös kristillisissä yhteisöissä.

Myös länsimaissa ovat kristilliset seksuaalimoraali-aktivistit harjoittaneet historian saatossa tyttöjen ja naisten silpomista. Sitä harjoitettiin erityisesti Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin sillä usein pyrittiin ehkäisemään tyttöjen ja naisten masturbointia. Ks. Schubert, Katie Anne (2007). "Female Circumcision in the United States" (PDF).

    In the United States from the 1880s to the 1950s, excision was performed to supposedly
    prevent, frigidity, hysteria, depression, epilepsy, kleptomania, and melancholia in women (Watson, 2005). Circumcisions were also performed to cure masturbation, lesbianism, nymphomania (desiring excessive amounts of sex), and any other form of abnormal sexual behavior.

Esimerkiksi John Harvey Kellogg (kuten yllä myös mainitsin), siis kaikkien lasten ja tiikerien suosikin eli Kellogg's-murojen keksijä, suositteli naisten klitoriksen syövyttämistä hapolla.

    circumcision in infancy is a good remedy for masturbation, it helps in most cases. It is important to perform surgery without using any anesthetic so that pain during an operation may affect the mind. It would be good if pain could be also associated with the idea of punishment. Cauterizing the clitoris with carbolic acid can help women combat the perverted ways of getting sexual pleasure.” (John Harvey Kellogg, M.D., “Treatment for Self-Abuse and its Effects,” Plain Fact for Old and Young. Burlington , Iowa : F. Segner & Co. (1888). p. 295
Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Häpeällistä Suomelle on, että tyttöjen silpominen käytännössä välinpitämättömyydellä sallitaan vielä 2017.

Tämä antaa Suomen somaliyhteisölle selvän viestin: terveydenhuolto ja sosiaaliviranomaiset eivät täällä tarkoita tosissaan sitä, mitä he puhuvat tyttöjen silpomisesta. Suomen laki ei ole käytännössä tarkoitettu vakavasti otettavaksi muille kuin kantaväestölle.

Jouko Helenius

Iltalehdessä haastatellaan asiasta joka paikan Husua (sd). Hän ei ole tietenkään mitään kuullut eikä nähnyt. En usko, että hän on joka tytön tutkinut. Jos jotain tietäisi, ei uskaltaisi kertoa. Siitä pitää oma klaani huolen.

anita frisk

Tämä äärimmäisen vastenmielinen tapa liittyy tietenkin "muslimimiehen kunniaan" ja tämähän on asia mitä meiltä nykyisin vaaditaan - taukoamatta - tänne tulleiden taholta. Kenelläkään päättäjällä ei ole ollut sen leirihalaamisen asemesta ollut kanttia sanoa, että tässä maassa kunnioitus ansaitaan eikä sitä päätä joku vanha kirja, emme mekään täällä Kalevalan mukaan toimi. Eikä koskaan ole toimittukaan. - En voi kuin ihmetellä noita ns. kotouttajia. Miten perehtyneitä he ylipäänsä ovat kotoutettavien kulttuuriin? Sehän olisi ensisijaista, koska siitä mm. silpomista aiheuttavasta kunniakulttuuristahan heidän työnsä olisi nämä tulijat vieroittaa. Lisää rahaa vaaditaan, vaikka tuloksia ei synny koska se kannettu vesi ei nyt vaan siinä kaivossa pysy kun pohja on laho. - Somalit ovat olleet joukossamme jo melkein 30 vuotta, mutta aika harva on integroitunut. Ja miksei? No, koska ei ole tarvinnut. Kukaan ei ole vaatinut sitä heiltä. Ja miksi ei? Siinäpä parin taalan kysymys. Jossain vaiheessa tämän hienovarainen hipsuttelu räikeästi erilaisten kulttuurituotosten ympärillä on pakko lopettaa. Väkivalta on aina väkivaltaa ja sitä on turha kulttuurikullalla yrittää silata.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Soittakaa Rothschildeille, Rockefellereille, Sorokselle ja kysykää mitä he oikein meinaavat ... ilmeisesti räjäyttää koko pallon... EU on jo mennyttä ja syöksykierre jatkuu ...

Marko: Minä kyllä suosin naista jolla on paikat kunnossa ja himot tallella ja olen kyllä erittäin huolissani haluttomasta naisesta .. mutta voihan se joillain olla noinkin ... että ahistaa .. ja mitä puhuin esinahan kireydestä ja ahtaudesta, puhuin ihan vuodesta 2017 ja silleen ... yksityislääkäri leikkaa esinahkasi viidelläsadalla eurolla, jos haluat ja tietty erilaiset sairaudet vaativat leikkauksia, kuten syöpä ... Naisten sukuelinten silpominen on kulttuurinen käytäntö, ei uskonnollinen väittää eräs sivusto mutta kyllä siellä takana on kulttuurissa myös hyvin vahvasti se uskonto ... millä ilveellä sen sieltä ottaa pois .. paitsi Suomi Kotouttaa ..joopa joo ... sivustolla voi käydä lukemassa, se on UN Womenin sivuilla ... Yhdistyneet kansakunnat ovat voimakkaasti sitoutuneet eliitin ja NWO:n tukemiseen kakilla sektoreilla ja YK on myös epäonnistunut lähes kaikessa mihin se on ryhtynyt ...

" Viralliseti tämä "Eliitin" luoma organisaatio perustettiin edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Jos miettii miten maailma on muuttunut vuodesta 1945 ja millainen maailma on tänään, miten hyvin tuo YK:n mandaatti on onnistunut? Onko maailmassa rauha? Onko maailmasta tullut turvallisempi, oikeudenmukaisempi tai ihmisoikeuksiltaan parempi paikka? " Vataus on EI OLE

Kannattaa myös tutustua YK:n aikaisempiin vuosiin, siis ennen kuin se preustettiin.

Miten tämä liittyy silpomisiin: siten, että olemme voimattomia eliitin edessä, jotka johtavat maailmaa keskupankkien ja heitä ohjaavien voimien ( raha, talous, kuluttaminen ) avulla.

Itseasiassa raha- ja taloususkonto on kaikista uskonnoista pahin, se on joka paikassa - ja se , jos jokin vaatii uhrinsa mm. silpomisena, koska muutoksia ei sallita. Eurooppaa miehitetään.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Itse asiassa tämä silpomiskulttuuri on raaka havaintoesimerkki siitä miten mahdotonta erilaatuisten moraalijärjestelmien toisiinsa sulattaminen tai edes rauhanomainen rinnakkaiselo on.

Sosiaalisesti sitovissa kulttuureissa ja yhteisöissä vallitsee tyypillisesti ankara "mekaaninen" normimoraali, jossa hyvät ja pahat teot on yksityiskohtaisesti määrätty, eikä yksilöllä normipaineensa alla ole mitään mahdollisuuksia kehittää mitään enemmän pelkkään empatiaan perustuvaa "orgaanista" omantunnonetiikkaa.

Normimoraali ei salli arvojen kyseenalaistamista, ja varjelee tabuina niitä ajattelun alueita joilla kipeitä kysymyksiä nousee. Mitä kipeämmästä asiasta on kysymys, sitä mielettömämpiä arvoja ja käytäntöjä voi esiintyä. Yksilö on tässä moraalijärjestelmässä aika heikoilla -- hän elää kunnian- ja häpeäntuntojen ohjaamana, aj ne totisesti voivat ohjata tekemään raakoja ratkaisuja -- sukupuolielinten silpomisista kunniamurhiin ja jihadismiterrorismiin asti.

Kun oma kulttuurimme -- kansallis-kehityksellisestä jälkeenjääneisyydestämme huolimatta -- on kuitenkin suunnistamassa normimoraalista autenttisemman omantunnonetiikan suuntaan, nimenomaan meille aiheuttaa todella pahan trauman se, että keskuuteemme tulee täysin eriperusteisen moraalilaadun edustavia joukkoja. Korostan tätä joukkoyhteyttä, koska yksilöt yksilöinä voivat sopeutua vieraaseen kulttuuriin, mutta yhteisövoimat jylläävät heti yli yksilöiden kun tulijoita on joukoittain.

Massamittaiset kansainvaellukset ovat koko Euroopalle tuhoisia juuri siksi että ne tavallaan iskevät vyön alle. Omantunnoneettisillä järjestelmillä ei ole mitään eväitä vastata normimoraalin itseensä sulkeutuvaan tunnustuksellisuuteen. Silpomiskulttuurin suhteen jo osoitettu täydellinen avuttomuus on tästä hyvä esimerkki.

Se hajoaminen mitä esimerkiksi ruotsalaisessa yhteiskunnassa tapahtuu, on hyvin dokumentoitu tänä vuonna Cannesissa Kultaisen palmun voittaneen ruotsalaisen elokuvaohjaaja Ruben Östlundin aiemmassa filmissä "Play". Olen Durkheimilla ja Hannah Arendtilla pohjustaen arvioinut elokuvaa tuossa:

http://alkonkassalla.blogspot.fi/2016/04/ruben-ost...

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Luin blogisi, mutta se avautuisi paremmin lyhennettynä, harva jaksaa nykyään lukea noin pitkiä tekstejä.

Sanoisin vielä että myös kriiseissä on aina ihmisiä, jotka ajattelevat myös omilla aivoilla, eikä mene mukaan järjenpakoiluun eikä suostu yhteiskunnalliseen pahaan. Toki täytyy myöntää että näitä omilla aivoilla ajattelevia on liian vähän. Helpompi tukeutua järjestelmään kuin itse kantaa vastuunsa.

Esimerkki Suomessa olevasta järjenpakoilusta on, että kantaväestö ja maahanmuuttaneet uudet kansalaiset eivät ole saman lain alaisia. On annettu syntyä kaksi erilaista järjestelmää. Esimerkiksi tyttöjen silpominen on niin vakava väkivallanteko ja rikos että, jos sen suorittaisi tai suorituttaisi kantaväestöön kuuluva, hän joutuisi pitkäksi aikaa vankilaan. Ja se pidettäisiin täysin oikeutettuna - Täytyyhän lapsia suojella noin hirvittävältä vakivallalta. Mutta jotenkin emme näe että tämä väkivalta on hirvittävä koska se koskee "vain" maahanmuuttajien lapsia.

Toivottavasti silmät aukeavat piakkoin? Mutta epäilen että ihmiset eivät suostu muuttamaan kantojaan, epärehellisyys saa luultavasti kukoistaa tulevaisuudessakin.

Käyttäjän MarjukkaAronen kuva
Marjukka Aronen

Itseänikin huolettaa tämä pitkään jatkunut hiljaisuus asian ympärillä. Olen bogikirjoittajan kanssa yleisesti samaa mieltä asiasta, mutta eräs mainitsemasi seikka särähti pahasti: Kerroit "...itse olisin valmis vaikka julkisen terveydenhuollon piirissä nukutuksessa ympärileikkauspalveluita tarjoamaan..". Tällainen tominta ei kertakaikkiaan voisi olla hyväksyttävää.

Liikutaan vaarallisilla vesillä, jos julkisin varoin ruvettaisiin näitä toimenpiteitä suorittamaan. Ensinnäkin se olisi selkeä viesti, että hyväksymme kaksoistandardin. Toiseksi muutoinkin ylibookattu ja kallis terveydenhuoltomme kuormittuisi. Kolmanneksi kuka hyväksyisi näiden brutaalien leikkausten kustantamisen verovaroin? Neljänneksi EI KUKAAN itseään kunnioittava, lääkärivalaa noudattava lääkäri tarttuisi veitseen edes rahasta. Tietääkseni myöskään poikien uskontoon perustuvia ympärileikkauksiakaan ei saa suorittaa julkisen terveydenhuollon piirissä, koska ne ovat lääketieteellisesti epäeettisiä eikä kyse ole sairauden/vaivan parantamisesta (myös poikien ympärileikkaukset ovat lääkäripiireissä olleet yleisen vastustuksen kohteena)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Suomen Lääkäriliiton kannoista ympärileikkauksen eettisiin kysymyksiin, ks.: https://www.laakariliitto.fi/search/?q=ymp%C3%A4ri...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset