Maailmansota syttyy ensi vuonna

Ja sitten se niinku laajenee ydinsodaksi, joka vie elinmahdollisuudet pohjoiselta pallonpuoliskolta ja hengissä selvinneet tulee sairastumaan ihosyöpään ja muihin ihosairauksiin, koska muslimit hyökkäävät Eurooppaan biologisin asein. USA hajoaa sisällissodan seurauksena ja muutenkin seuraavina vuosina menee kaikki ihan päin pyllyä.

Venäläisille lähitulevaisuus tuo paljon parempia aikoja. Joku Vladimir kasvattaa Venäjän vanhaan loistoonsa ja Venäjästä tulee maailman johtava valtio muiden maitten kuihtuessa ja kärsiessä. Vaan sitten siinä vuoden 2018 paikkeilla Kiina nousee mahdissaan Venäjän ohi, ehkä keksivät uusia energiamuotoja, joka tekee niistä Venäjästä riippumattoman, mene ja tiedä. Voisi liittyä jotenkin siihen, että tuona samana vuonna kehitetään aurinkoenergialla kulkeva lentävä juna.

Että mukavaa tulevaa vuotta teillekin. Suomalaisten on kai joko alettava kaivella ydinsuojia tai sitten kysyttävä Venäjältä, että josko siihen saisi liittyä, jos kerran se selviää tulevasta maailmansodasta voittajana tai muuten vaan neutraalina valtiona.

Niin ja sit tuo kaikki on muuten ihan satavarmasti totta, kosta Baba Vangel on niin kertonut. Ollos hän iäti muistettu.

Onneksi Savenmaan nettikaupasta saa näköjään kaasunaamareita alta viiden euron 😛

Helena

ohohupsis
Sitoutumaton Ulkomaat

Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu