Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

"Lupasivat soan loppuvan ennen elonkerjjuuta"

Eipä ole kovasti poliitikkoja kiinnostanut sotasyyllisinä tuomittujen henkilöiden kunnia ja sen palauttaminen aikaisemmin, kunnes nyt, kun poliitikotkin havahtuivat siihen, että suuri yleisö ei edelleenkään osaa pitää jotain Rytiä tai Tanneria syyllisenä oikeastaan mihinkään.

Juuri kun Vanhanen ja Halonen olivat saaneet muussutettua jotain ”ei tarvita, kun kansan silmissä eivät ole syyllisiä...” ja höpsönpöpsön liirumlaarum, niin tulee Don Heinäluoma ja toteaa, kansan syviä rintaääniä taidokkaasti kuunneltuaan, että kyllä ne olisi tilit nyt selviksi pistettävä ja palautettava tuomittujen kunnia ihan virallisestikin.
Heinäluoma, joka ilmeisesti jonkinlaista kunnioitusta tietyissä piireissä nauttii, onkin saanut sitten Halosenkin miettimään uudestaan kantaansa. Hienoltahan tuo kuulostaa, omalla tavallaan. Minulle vaan valitettavasti tulee mieleen, että eihän tämä taas ole vähän sellaista mediapeliä tulevien vaalien alla?

Mutta mitä tulee itse sotasyyllisyyteen, niin siihenhän liittyy oikeastaan kaksi ihmisiä korpeavaa jutskaa. Ensinnäkin se, että eihän Suomen teoriassa olisi ollut pakko ”ajautua” sotaan, mutta käytännössä melko vaikeaa olisi ollut pysyä koskemattomana Neuvostoliiton ja Saksan välissä. Nykyään kuitenkin tiedetään, että Stalinilla oli omat jatkosuunnitelmansa koskien Suomea, eikä Suomen tilannetta olisi varmastikaan helpottanut sekään, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Suomi olisi yrittänyt olla puolueeton ja pysytellä koskemattomana. Sitten kun oli vielä ne talvisodan kokemukset tuoreena takaraivossa, jolloin se Saksa vaikutti olevan ainoa sellainen kaveri, jolta jotain konkreettista apua uskottiin Suomelle tulevan, joten mitäpä Suomen olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Sehän se vasta ajopuuteoriaa olisikin ollut, jos Suomi olisi tumput suorana jäänyt odottamaan, että mitäköhän seuraavaksi tapahtuu.

Toinen juttu on se, että laki, jonka perusteella suomalaiset ”sotasyylliset” tuomittiin, kehiteltiin sodan jälkeen ja pelkästään siksi, että ”sotasyylliset” saatiin syyllistymään johonkin. Siis ihan sama asia, kuin jos kävelet kadulla ja seuraavana päivänä laaditaan laki, joka kieltää kadulla kävelyn ja sinut tuomitaan kadulla kävelystä linnaan, vaikka kävelit kadulla ennen kuin laki sen kielsi.
Minun mielestäni tämä on se seikka, josta johtuen luulisi, että sotasyyllisyydet olisi melko helppo kumota, koska tuomiot olivat täysin vastoin oikeusvaltion periaatteita ja yleismaailmallista moraalia. Juuri tuosta syystä minua kummastuttaa se, että miksi vielä tänä päivänä tuomioiden purkamista ja tuomittujen kunnian palauttamista pidetään niin hankalana, varsinkin kun nyt taitaa kyse olla ihan vain valtionjohdon antamasta poliittisesta lausunnosta.

Vaan miksi sotasyyllisyyden purkamisella on meille suomalaisille, ainakin osalle, niin suuri merkitys? Tavallaanhan nuo sotasyyllisyystuomiot edustavat vielä sitä Neuvostoliiton voittoa ja vääryyttä, jota suomalaiset kokivat aikanaan. Karjalan menetys, sotakorvaukset ja sotasyyllisyys ovat varmasti asioita, joita suurin osa suomalaisista pitävät vääryytenä. Sotakorvauksia ei takaisin enää saada, Karjalankin palautuminen vaikuttaa melkoisen hankalalta, mutta sotasyyllisten kunnia voitaisiin palauttaa.
Omalla tavallaan sotasyyllisyystuomioiden kumoaminen, edes sillä poliittisella tasolla, myöskin puhdistaisi veteraanimme siltä ”natsipaskalta”, jota heidän niskaan on aina välillä kaadettu.

Suomi ei ollut syyllinen sotaan, jonka aiheuttivat kaksi sairasta yhteiskuntaa ja heidän mielenterveysongelmaiset diktaattorinsa. Siitäkin huolimatta suomalaiset kantoivat suuren taakan ja loppujen lopuksi, jos vertaa itänaapuriimme, olemme rakentaneet hienon ja menestyneen yhteiskunnan kaikista vaikeuksista huolimatta.
Ilman sotasyyllisiämme voisi moni asia olla edelleenkin paljon huonommin.

Helena

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Markus Lehtipuu (nimimerkki)

Loistava kirjoitus, kuten aina, Lieksan lahjalta maailmalle!

Suomen korruptoitunut johto on edelleen rähmällään 1953 visvaiseen oksennukseensa kuolleen paskiaisen ja 1991 onneksemme romahtaneen Neuvostofuckingliiton edessä.

Miksi näillä suomalaisilla selkärangattomilla jänishousuilla ylipäätään on valta? Mattivanhasta ei kukaan ole äänestänyt puhumaan "Suomen" äänellä, ja ay-juristikin sai alle puolet äänioikeutettujen äänistä.

Miksei uskota tosiasioita? Stalin lähetti rosvojoukkonsa Suomen kimppuun 30.11.1939. Siitä se sotasyyllisyys syntyi. Piste.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Oho, olipa puolet blogikansasta jo samasta aiheesta ehtinyt kirjottoo.

Nooooh, mutta kun tämä on niin kutkuttava aihe.

#1.
Siis mielestäni sotasyyllisten tuomioiden purkamisen ohella voisi myöskin nostaa esiin ne henkilöt (ja kumota heidänkin tuomiot), jotka olivat valmiita jatkamaan Suomen puolesta taistelua vaikka se neuvostofuckingliitto olisi maamme miehittänytkin. Siis meinaan nyt niitä asekätkennästä tuomittuja.

Juntti (nimimerkki)

Olen kerrankin Heinäluoman kanssa samaa mieltä.Olisin toivonut hänen samalla puoltavan Tiitisen listan julkistamista.

Käyttäjän helenat kuva
Helena Tornberg

Kiitos Helena! Paitsi kaikkien näiden sota-ajan elänneiden takia niin myös meidän nuorten ja lasten vuoksi täytyy purkaa väärät tuomiot.
Alistuvaa asennetta ei tarvitse tai saa siirtää tuleville sukupolville. Tätä ei ole onneksi tapahtunut sinun kohdalla.

Mr. Fockr (nimimerkki)

A) Sosialistisen Internationaalin puheenjohtajistoon kuulunut Otto-Ville Kuusinen Stalinin esimiehenä yllytti georgialaisen pankkirosvon ja murhaaja Stalinin Suomen kimppuun. Asiasta ei ole käyty sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä.

B) http://fi.wikipedia.org/wiki/Radovan_Karad%C5%BEi%...
Radovan Karadziciä syytetään sodasta jota serbit eivät tahtoneet. Nyt tämä poliitikko on syytettävänä Haagissa sotasyyllisyydestä. Oikeus on törkeä näytelmä ja luo serbeille kostonhalua. Oikeudenkäynti pitäisi heti keskeyttää ja tuomita juttu loppuunkäsitellyksi.

luuserius (nimimerkki)

Pitäisi perustaa kansainvälinen komitea tutkimaan sotasyyllisten toimia ja tuomioita. Mm, Britannia vastusti voimakkaasti Suomen aikeita ryhtyä Saksan (Hitlerin) nikkelikauppiaaksi 1939 syksyllä, kun Saksa ja länsivallat olivat ajautuneet sotatilaan. Lontoo painosti myös Moskovaa, jotta Suomi ei alkaisi Hitlerin asialle.
Tämä ei ole vain Suomen sisäinen asia, mikä rajoittaa presidentin ja pääministerin sanaista arkkua, toisin kuin oppositiojohtaja Tanneria, joka oli lääpällään Hitleriin.

Tuima (nimimerkki)

Hieno kirjoitus. Olen kanssasi samoilla linjoilla on jo aika ruveta käyttäytymään kuin sivistysvaltio. Sen verran iso taakka on pienellä Suomella ollut jo liian pitkään ja hienoa että edes selvittiin näinkin ehjänä noista sodista, moni ei selvinnyt.

Kalevi Wahrman (nimimerkki)

Hietasen blogi lopetettiin nää saa jatkaa:
" Lakeus kommentoi:
14.3.2010 10.01

Vapaussotamme mainetta eivät kommarit pysty koskaan poistamaan.
Suomi on ylpeä Vapaussodasta. Muuten meitä ei olisi olemassa täällä.
Venäläiset riisuttiin aseista Etelä-Pohjanmaalla. Suomi vapautettiin.
Jatkosodassa vapautettiin koko Karjala. Tärkeää tietää Vapaussodat.
Suojeluskunnat koostuivat Suomen yhteisestä rakkaasta kansastamme.
Suojeluskunnat hälytettiin Tammisunnuntaina. Vapaussota on loistava.
Laillista hallitusta vastaan taistelleet rikolliset tulee aina surmata heti.
Aina syntyy uutta ihmistä. Länsimaat (Nato) voittivat pahan kokonaan.
Suomen Vapaussota on loistava. Me voitimme sen saatanan perkeleen.
Vastapuoli oli stalinismia ja leninismiä, jota koko maailma inhoaa yhä.
Ketään ei saa jättää kommareille. Turvaverkkoja tulee vahvistaa aina.
Nato on tärkeintä. Hyvä että kaikki maailma puolustaa meitä yhdessä."

Vapaa äänestäjä (nimimerkki)

Nuorissa on meidän toivomme. Nuori sukupolvi on koulutettua ajattelemaan. Kansakoulupohjainen sukupolvi on ja oli pelkästään heikon kansakoulupohjaisten neljän vuoden opettajakoulutuksen saaneiden opettamaa. Se näkyy selkeästi tämänkin lehden kirjoituksissa, sillä vanhemman sukupolven ajattelu on uskontopohjaista eli kyvytöntä omaan mielipiteenmuodostukseen ja perusteluihin. Kansakoulussa asioiden perustelua ei voinut vaatia eikä opettaa, koska heikosti koulutettu opettaja ei sellaisia hallinnut.
Koko oikeusjärjestelmän uskottavuutta syö ns. "sotasyyllisten" perusteeton tuomio. Törkeää on tuomioiden perustuminen taannehtivaan lakien säätämiseen, joka on tyypillistä kommunistisen uskonnon ja hallinon piirissä. Näiden tuomiuoiden taustat ovat epämääräisiä, sillä ei ole vielä selvää oliko tuomioiden taustalla mm. Urho Kekkosen pyrkimys mielistellä Stalinia vain jokin muu syy.

luuserius (nimimerkki)

Vaikka kuinka blogeja poistetaan, niin Rytin ja kumppaneiden sotarikostuomiot pysyvät voimassa siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomen sodilla olivat kansainväliset seuraukset ja niin olisi myös sotarikosten purkamisellakin.

Tämän kun ymmärtää, niin enempää ei oikeusvaltion periaatteista tarvitse käsittää.

Suomi lähti Saksaa tukemaan tavoitteena maamme Lebensraumin-elintilan- laajentaminen ja naapurin tuhoaminen. Se on yhtä pysyvä tuomio, kuin Hitlerin valtakunnan loppukin on.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#3.
Hankala tässä asiassa on Heinäluoman kanssa eri mieltä ollakaan. Ja toivottavasti asia saisi nyt Heinäluoman myötä nostetta.

#4.
Minä luulen, että minun ikäpolvellani on melko aatemaailmoista painolastiton näkemys tähänkin asiaan. Ja toki varmasti asiaan vaikuttaa sekin, että ne olivat minun ikäpolveni ukit ja mummot, jotka olivat sotaveteraaneja, eli olemme vapaat siitä vanhempiemme arvomaailmaa vastaan kapinoimisesta, joka ehkä vaikutti 60- ja 70-lukujen nuoriin.

#5.
Niin, jos joku olisi sotasyyllisenä ja maanpetturina tuomittava, niin kyllähän se olisi juuri Otto Wille Kuusinen.

#6.
Jos asiaa aletaan noin laajasti tutkailemaan, niin eikö sitten olisi jo otettava käsiteltäväksi esimerkiksi Saksan ja NL:n väliset sopimukset toisen maailmansodan alla tai vaikkapa Ruotsin vehkeilyt sinne ja tänne?

#7.
Minä olen vaikka kuinka päin yrittänyt miettiä sitä, että olisiko Suomi voinut välttää sodan JA säilyttää itsenäisyytensä. En ole vielä keksinyt sitä, kuinka olisi voinut ja vaikka sen keksisinkin, niin luultavasti keino perustuisi siihen tietoon, joka meillä on nyt, eikä ole mitään takuita, että esim. tuomitulla valtionjohdolla olisi ollut käytettävissä samaa tietoa, joka meillä nyt on eikä siis voi olettaa, että he olisivat voineet tehdä päätöksiä sen saman tiedon valossa.

#8.
Höh, lopetettiinko Hietasen blogi? Sehän oli ihan älyttömän hauska!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#10.
"Suomi lähti Saksaa tukemaan tavoitteena maamme Lebensraumin-elintilan- laajentaminen ja naapurin tuhoaminen"

Millä nimellä kutsut Neuvostoliiton syksyllä -39 ja kesällä -45 harjoittamaa elintilansta saajentamista?

Mr. Fockr (nimimerkki)

#9. Kekkonen ei mielistellyt. Meillä oli vastassa mielisairas rautavaltio jonka mielenoikkuja ei kannattanut kiihoitella.

"Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi" on sanonta jonka tunnustan. Kun tietää dostojevskilaisen ryssän niin hän on tänään ylin ystäväsi, huomenna hän tappaa sinut ja ylihuomenna itkee haudallasi.

NYKYINEN VENÄJÄ on hieno pohjoismaa jonka presidentti Medvedev diggaa Deep Purplea ja pääministeri Putin ihannoin Arnold "nokimuurari" Schwartzen eggeriä.

Mutta kun muistaa aina, että ihmisten epärehellisyys ja oman hetkisen edun tavoittelu on kansanpiirteenä niin hyvin sitä pärjäillään.

*****
Pohjoisen karuihin oloihn tottuneita venäläisiä on kuritettu etelän häiriöhemmon, Djugasvilin taholta niin paljon, että mieluummin mä olen kaveri pohjoisvenäläisten kanssa kuin jenkkien kanssa. Ainakin jos se on joku Sarah Palin kuikuilemassa bikineissään Alaskanrannoilla.

luuserius (nimimerkki)

#12 Siksi pitäisikin pystyttää kansainvälinen totuuskomissio, joka tutkisi mm. sen, miksi NL ja Suomi ajautuivat talviselkkauseen(sotaan), jota mm. Yhdysvallat kieltäytyi tunnustamasta sodaksi.

On viitteitä että Lontoo painosti Moskovaa painostamaan Suomea 1939, koska Suomi alkoi Saksalle kuolemankauppiaaksi(Petsamon nikkeli). Suomea myös varoitettiin suoraan, mutta me teimme siitä huolimatta poliittisen valinnan, josta mm. Paasikivi irtisanoutui rikkomalla tuolinsa ennen erokirjettään.
Mannerheimin mielestä maamme ulkopolitiikka ei vastannut sotavoimien kokoa jne.

Mr. Fockr (nimimerkki)

Petsamon maankamarasta kaivetun malmin johdosta on monen ihmisen henki mennyt. Olipa politiikka mitä tahansa.
Se, että vuorostaan Ruotsin kaivoksiin ei puututtu, johtui siitä kun Suomi oli puskurivaltiona.

ERITTÄIN paha asia oli kultakeräys, jonne isovanhempanikin lahjoitti kihlansa ja ruotsalainen Pelle Svinansikten rahasti röyhkeästi sydänveremme.

Vapaa äänestäjä (nimimerkki)

10:
Lisää opintoja ja uskontovapaata pohtimista. Mistä olisi löytynyt Rytille vaihtoehtoja jäädä sodan ulkopuolelle? Sinulla on nyt mahdoton tilanne esittää vaihtoehto. Sellaista vaihtoehtoa ei ollut kuin kommunistiuskon tökerössä valheessa. Taas oli uskovaisen kirjoitus, jolla todellisuus ei merkitse mitään, vaan uskonnollinen elämys ja kiihko.

Vilho Juntunen (nimimerkki)

Oho höpsistä Helena!
Luepa Sinä ja kaikki muutkin "Karjalan palauttajat" ao. Eino Yliruusin
katsaus ennen sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä. Artikkelissa valotetaan
Suomen sotaa edeltänyttä politiikkaa ennen talvisotaa ja miksi jou-
duttiin jatkosotaan. Piti kestää 70 vuotta kunnes Suomalaisilta alkoi
hämärtyä tai alettiin hämärtää tosiasiat sodista ja niiden syyllisistä.
Ei ole mitään syytä lähteä uudelleenkirjoittamaan historiaamme ja
rehabilitoida fasistien teot. Muuten olisimme kohta tilanteessa jossa
aloitetettaisiin -20 ja -30 lukujen virhearvioinnit uudelleen. Siihen
liittyisivät NATO-kaipuu ja menetettyjen alueiden palauttamisvaati-
mukset.
tv. Ville

SOTASYYLLISET ja SUOMEN SOTAPOLITIIKKA Kirj. Eino Yliruusi.

Lukijalle.

Kun eri tahoilla on alettu puhua ”jälkipeluusta” harjoitettaessa Suomen sotiin johtaneen ulkopolitiikan arvostelua, niin käsillä oleva esitys sota syyllistemme sotapolitiikasta on tarkoitettu samalla nimenomaan kumoamaan kaikki väitteet siitä, että kysymys olisi nyt jälkipeluusta. Ainakin allekirjoittanut on puolestaan julkaisemissaan epälukuisissa sanomalehtiartikkeleissa jo vuodesta 1929 lähtien, mutta varsinkin sen jälkeen, kun kansallissosialistinen puolue alkoi Saksassa nousta mahtitekijäksi, osoittanut sen vaaran, mikä maatamme on nimenomaan virheellisen ulkopoliittisen suuntauksemme vuoksi ollut uhkaamassa. Eräs tällainen suursodan edellä kesällä 1939 julkaistu artikkelisarja on julkaistu myöskin erillisenä kirjasena: Sodanvaara ja Suomen puolueettomuus”. Siinä on yksityiskohtaisesti osoitettu, millaista meidän puolueettomuuspolitiikkamme siihen asti oli ollut ja mihin se tulisi johtamaan. Nyt käsillä oleva esitys on jatkoa edelliselle. Jokaisen on nyt helppo havaita, kuinka oikeutettua on se arvostelu, joka maamme tähänastiseen ulkopolitiikkaan on suorastaan pakko kohdistaa. Sanon nimenomaan p a k k o, koska kansan on nyt, käydessään koko olemassaolonsa vakavimpaan ja vastuullisimpaan vaaliin, saatava tietää totuus kaikista tähänastisesta politiikastamme voidakseen tehdä ratkaisunsa ja valintansa oikein. Vaikeneminen ja tehtyjen virheiden salaaminen, johon kansaa koetetaan painostaa, olisi rikos tätä kansaa kohtaan.

Helsingissä, tammikuun 20 päivänä 1945.

Eino Yliruusi.

1. Arvostelun välttämättömyys.

Suomen kansan muisti on yleensä osoittautunut kovin lyhyeksi. Niin on asianlaita erikoisesti ollut politiikassa. Kaikkein pahintakin laatua olleet erehdykset ja virheet on tavallisesti jo seuraavissa vaaleissa unohdettu, taikka on ne muuten vain annettu anteeksi.

Tähän Suomen kansan heikkoon muistiin panevat kaikki vanhat puolueet tälläkin kertaa vaaleihin käydessään luottamuksensa.

Ne otaksuvat, ettei kansa tiedä tai muista enää vaalipäivinä ainakaan kaikkea sitä, mitä täällä on tapahtunut.

Tämän vuoksi ne yleensä välttävät kaikkien näiden asioiden käsittelyä ja koettavat supatella korvaan, että vanhoja syntejä ja virheitä ei yleensä pitäisi lainkaan pöyhiä eikä penkoa. Onpa esitetty sellaisiakin, melkoista synnintuntoa osoittavia, ajatuksia, että vanhojen asioiden pöyhimistä olisi vältettävä senkin vuoksi, etteivät vieraat tarkkailijat muka saisi niitä kaikkia tietää.

Suomen tähänastisten ulko – ja sisäpolitiikan käsittely ei olekaan kenellekään suinkaan miellyttävää. Siihen ovat tuon politiikan harjoittajat kuitenkin itse meidät paikoittamalla paikoittaneet.

On muistettava, että tapahtuneeseen virhepolitiikkaan syyllistyneet piirit eivät ole vetäneet toiminnassaan sitä johtopäätöstä, kuin olisi pitänyt, että olisivat vapaaehtoisesti myöntäneet tehneensä erehdyksen ja sen vuoksi vetäytyneet syrjään maan asioiden johdosta. Ne ovat päinvastoin ryhtyneet puolustelemaan tekojaan ja menettelyään. Ovatpa sosialidemokraattisen puolueen sekä maalaisliiton puoluekokouksetkin selittäneet, että asiat ovat kulkeneet niin kuin ovat kulkeneet muka ihan itsellään ja ilman että mainitut puolueet muka olisivat tehneet mitään virhettä, kokoomuksen puoluekokouksen siirtäessä vastuun kansalle, koska se muka yksimielisesti on kaiken hyväksynyt.

Jos kansa nyt vaaleissa uskoisi ja luottaisi tuollaiseen selitykseen ja antaisi edelleen luottamuksensa näille puolueille, niin silloin Suomen kansa tulisi vetäneeksi myös kaiken vastuun noiden puolueiden ja niiden takana olevien piirien ja voimien aikaansaannoksista omalle päälleen.

Sen sijaan, että tämä vastuu on tähän asti kohdistettu ainoastaan virheelliseen ja väärään politiikkaan syyllistyneisiin puolueisiin ja niiden johtajiin, voitaisiin silloin helposti selittää koko kansa vastuunalaiseksi johtajiensa politiikasta. Ja tämän onnettomuuden ehkäisemiseksi on ehdottoman välttämätöntä, että kansa saa tietää totuuden, ennen kuin se joutuu ratkaisunsa tekemään. Sen vuoksi on välttämätöntä käsitellä näitä ikäviä ja epämiellyttäviäkin asioita.

2.Venäläisvihan tausta.

Voidaksemme arvostella oikein maamme sotiin johtanutta ja sotien aikaista politiikkaa meidän on palattava lyhyesti tarkastelemaan koko sitä taustaa, johon Suomen ja Neuvostoliiton välinen epäsopu ja meillä nimenomaan sotien perustana ollut venäläisviha on pohjautunut. Ehkä silloin on syytä aluksi muistuttaa siitä tosiasiasta, että Suomi sai olla 700 vuotta vieraan ja yhtämittaisia valloitussotia käyvän valtion alaisena. Tämä Ruotsin vallan aika, etenkin sen loppupuoli, oli kansallemme erittäin raskasta aikaa. Se sai kokea sodan hävitystä ei ainoastaan taistellessaan vieraissa maissa, vaan myöskin omassa maassaan.

Emämaan, Ruotsin, sotapropagandaa on kuitenkin aina hoidettu niin hyvin, että yksinkertainen kansa on aina tähän päivään saakka uskonut Venäjän olleen kaikkien noiden sotien aloittajana, vaikka totuus on sellainen, että sen jälkeen kun venäläiset ruotsalaisten avustamina saivat v.1478 kukistettua karjalaisten kauppiaiden hallitseman Novgorodin kauppavaltion ja Novgorodin vallattuaan tulivat Suomen rajanaapureiksi, venäläiset ovat aloittaneet ainoastaan neljä sotaa, nekin Ruotsin tekemän aiheen perusteella, mutta Ruotsi sen sijaan ainakin kuusi sotaa. Niin tehokasta on tämä ruotsalainen sotapropaganda ollut, että vielä tänä päivänä miltei jokainen suomalainen kansanmies pitää Venäjää mm. niin hyvin pikku kuin isovihankin aiheuttajana, vaikka todellisuudessa Ruotsi-Suomi kummallakin kerralla aloitti sodan. Niinpä Ruotsin armeija oli ennen isonvihan alkua jo vuosikaudet eli vuodesta 1700 hävittänyt etelä- Venäjää, kun venäläiset sensijaan vasta 1712 hyökkäsivät Suomeen, koska Ruotsi kieltäytyi tekemästä rauhaa, vaikka oli 1709 Pultavassa etelä- Ukrainassa menettänyt armeijansa. Tsaristisen Venäjän sortopolitiikka, Venäjän vallan loppuaikoina oli luonnollisesti omiaan puhaltamaan yleisen venäläisvihamielisyyden kansan keskuudessa suureen liekkiin.

Alettiin puhua tuhatvuotisesta sortajasta, kerrattiin vanhaa historiaa, mutta ruotsalaisen propagandan värittämänä. Vetämällä yhtäläisyysmerkki vanhan Novgorodin karjalaisten ja venäläisten välille voitiin kaikki Novgorodin kanssa käydyt sodat viedä venäläisten tilille, vaikka Ruotsi-Suomi oli niissäkin valtavasti useimmin sodan aloittajana.

3. Suur- Suomi- Kuvitelmat

Kun Suomi sitten maailmansodan loppuselvittelyjen yhteydessä saavutti itsenäisyytensä ja heti sen jälkeen joutui vakavaan kansalaissotaan , niin voitolle päässyt porvaristo väärensi totuuden niin perusteellisesti, että alettiin nimittää tätä kansalaissotaa ”Vapaussodaksi” ja sitten annettiin nousevalle nuorisolle sellainen käsitys, että maan itsenäisyys oli saavutettu Neuvostoliittoa vastaan käydyn voitollisen vapaussodan avulla.

Todellisuudessa Neuvostoliiton hallitus tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden sen jälkeen kun eduskunta oli julistanut maan itsenäiseksi. Neuvostoliitto ei osallistunut Suomen kansalaissotaan, vaikkakin eräät tsaarihallituksen aikaiset venäläiset sotaväenosastot, jotka vastoin Neuvostohallituksen nimenomaista käskyä eivät olleet vielä poistuneet Suomesta, täysin irrallisina ja vapaaehtoisina yksikköinä ottivat siihen osaa punaisten puolella, samoin kuin valkoisten puolellakin taisteli ruotsalaisia vapaaehtoisia.

Tälläkin historian väärennyksillä on ollut oma huomattava merkityksensä nykyisten sotiemme taustahistoriassa. Kun kansa saatiin uskomaan ja omaksumaan tuon tarun ”vapaussodasta”, niin siinä oli helppo pitää yllä sellainen käsitys ja usko, että Suomi oli sotilaallisesti jopa Neuvostoliittoa vahvempi, koska aseellisessa sodassa olimme muka voittaneet siltä itsenäisyytemme. Tämän oikeistopropagandan avulla luodun omituisen harhauskon vallassa alettiinkin sitten suunnitella Suomen alueiden laajentumista. Tässä tarkoituksessa täältä käsin tuettiin Inkerin, Aunuksen ja Vienan- Karjalan kansojen aseellisia vapaussotahankkeita, vieläpä lähettiin täältä Neuvostoliiton alueelle vuosina 1919-20 ja 1921-22 aseellisia joukkojakin.

Näistä kansannousuista ja retkistä oli mm. seurauksena, että kymmeniä tuhansia näihin kapinoihin osallistuneista pakeni Suomen puolelle. Osa näistä emigranteista on sitten täällä työskennellyt jatkuvasti venäläisvastaisen propagandan etunenässä.

Karjalan retkiin osaa ottaneet ylioppilasnuorukaiset perustivat Akateeminen Karjala- Seura nimisen järjestön, joka asettui Neuvostoliittoa vastaan tähdätyn kiihkokansallisen ja suursuomalaisen propagandan johtoon. Se on pitänyt huolta ennenkaikkea yliopistonuorison poliittisesta kasvatuksesta ja tehnyt siitä poliittisesti arvostelukyvytöntä, epäitsenäistä joukkoa, jota on innoittanut ainoastaan kiihkokansallinen suur- Suomiaate. Tämän suur- Suomi-unelman lumoissa se on ollut johdettavissa kannattaan myös epäkansanvaltaisia diktatuuriaatteita, koska, aivan oikein, on vaistottu se, ettei varsinainen kansa milloinkaan ole suopea valloitussotapyrkimyksille.

Tällä tavalla AKS muodostui täällä sekä italialaisen facismin että saksalaisen natsismin hoivaajaksi ja laajemmillekin piireille välittäjäksi. Varsinkin oli yhteys Saksan natsismiin erittäin kiinteä jo sen alkuvaiheista lähtien. Rinnan Saksan natsien maailmanvalloitus-unelmien kanssa kypsyivät täällä suur- Suomi kuvitelmat uuteen eloon. Yhä useammin alettiin viljellä, jopa julkisuudessakin, kiihkotutuneiden aivojen synnyttämiä ajatuksia Suomen rajan siirtämisestä asevoimin Uralille.

Sikäli kuin näiden ajatusten takana lainkaan oli tervettä järkeä, kuviteltiin kaikki tämä mahdolliseksi toteuttaa Saksan avulla. Tällä tavalla AKS ja sen johtama akateeminen nuoriso ajautui kokonaisuudessaan Saksan natsismin syliin ja sen nöyräksi ja tahdottomaksi apulaiseksi sekä maamme sisä – että ulkopolitiikan alalla. Mainittakoon mm. , että kun natsit saivat Saksassa vuonna 1930 suuren vaalivoittonsa, kohoten 12 edustajan suuruisesta pikkupuolueesta 107 edustajan suuruiseksi, niin samoihin aikoihin myöskin meillä fascistis—natsilainen lapuanliike kiinnitti itseensä suurta huomiota, pyrkiessään ulkoparlamentaarisin keinoin jopa kaappaamaan koko valtiovallan haltuunsa. Mutta tämä kiihkokansallinen, diktatoorinen liike ei meidän maassamme olisi puhtaasti aatteellisena liikkeenä voinut milloinkaan muodostua miksikään varsinaiseksi vaaraksi, enempää omalle sisäiselle demokratiallemme kuin ulkopuolisille suhteillemmekaan, elleivät eräät kokonaan arvostelu—ja vastuukyvyttömät suurkapitalistiset piirit, jotka maailmansodan jälkeisinä gulashikautena olivat jo keränneet itselleen suuria rikkauksia, olisi ryhtyneet rahoittamaan ja tukemaan sitä.

Puunjalostusteollisuus yleensäkin on aina tuntenut huomattavaa mielenkiintoa Karjalan metsiä kohtaan, mutta varsinkin eräs pieni häikäilemättömien nousukkaiden ryhmä, jonka johtaja on kyennyt kohoamaan erittäin vaikutusvaltaiseen asemaan talouselämässämme, joka jo hyvin varhain alkoi vaurastua puutavara afäärejä varten, silmälläpitäen nimenomaan rajantakaisia Karjalan metsiä, on aina osoittanut erittäin suurta myötätuntoa ja anteliaisuutta epäkansanvaltaisia ja valloitussuunnitelmia hautovia kansanliikkeitämme, lapuanliikettä, Mäntsälän kapinallisia, isänmaallista kansanliikettä ja kaikkien näiden henkistä isää AKS:ää kohtaan. Näistä hämäristä piireistä olivat peräisin ne rahat, joilla ministeri Ritavuori, joka sisäministerinä esti aseellisten joukkojen lähettämisen Karjala-seikkailuun, murhautettiin. Näistä piireistä rahoitettiin fascistivallankaappauksen järjestämistarkoituksessa tehty ns. ”talonpoikaismarssi” ja Mäntsälän kapina sekä lapuanliike ja sen järjestämät muilutukset, puhumattakaan, että suurpuunjalostusteollisuus yleensä on ollut koko sen oikeistopolitiikan taloudellisena tukipylväänä, jonka symbooliksi v. 1931 kohotettiin valtakunnan korkeimmalle paikalle Svinhufvud.

Vaikka toiselta puolen onkin uskottavaa, etteivät muut oikeistopuolueemme, niihin luettuna myöskin maalaisliitto, edistyspuolue ja tannerilainen sosiaalidemokraattinen puolue, taikka ainakaan kaikki näissä puolueissa näkyvilläkään paikoilla toimineet henkilöt, alkuaan ole ”tietoisesti” halunneet johtaa maamme kehitystä sotaisen seikkailupolitiikan tielle, niin toiselta puolelta on täysin kiistatonta, etteivät ne ole osanneet asettaa minkäänlaista todellista vastustusta sen vallankumouksellisen aktiivisen oikeistoryhmän politiikalle, joka tietoisesti ja suunnitelmallisesti on työskennellyt saadakseen sopivan hetken tullen aikaan sodan Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ryhmä ei ole milloinkaan ollut kovin suuri, mutta sen voima on ollut sen määrätietoisuudessa ja peräänantamattomassa yritteliäisyydessä. Ottamalla toimintansa ja tarkoitusperiensä suojakilveksi isänmaallisuuden ja leimaamalla toisinajattelevat porvarillisetkin piirit vähintäänkin patkuleiksi (Patkul oli liiviläinen aatelismies, joka toimi Liivinmaan erottamiseksi Ruotsista ja mestattiin maankavaltajana 1707), on se voinut terrorisoida muut puolueryhmät yleensä hyväksymään kakki ne suunnitelmansa, jotka todellisuudessa ovat tarkoittaneet valmistautumista hyökkäykseen Neuvostoliitoa vastaan, mutta jotka on verhottu viattomalta näyttäviltä perusteluilla.

4. Fascistinen venäläisvastainen propaganda.

Lapuanliike aloitti toimintansa kohdistamalla sen ensiksi kommunisteja vastaan. Kommunistien julkisesta elämästä poistamisen yhteydessä oli hyvä leimata kommunistien salaisiksi puolustajiksi kaikki ne, jotka epäilivät kommunistien toiminnan estämisessä käytettyjen toimenpiteiden laillisuutta. Kommunismista ja sen rinnalla myös Neuvostoliitosta luotiin kansan tajuntaan mielikuva jostakin kuvaamattoman ja äärettömän suuresta vääryyden ja oikeudettomuuden ym. ajateltavissa olevan inhimillisen pahuuden olemuksesta. Yleensä ei kommunistin ja ”ryssän” ominaisuuksia tarvinnut mitenkään lähemmin eritellä. ”Kommunistista”, ”ryssästä” ja ”kolhoosista” on sellaisenaan muodostettu käsitteitä, joiden kuvaamiseksi mitään muita käsitteitä ei voinut käyttää eikä ole ollut edes tarpeenkaan käyttää. Edelliseen propagandatoimintaan on yhdistynyt määrätietoinen ja tarkoituksellinen kielteinen propaganda kaikkien Neuvostoliiton oloja koskevien tietojen levittämisen edistämiseksi. Totuudenmukaisimmatkin tiedot Neuvostoliiton elämästä olivat näiden piirien mielestä suorastaan maanpetosta.

Kaiken tämän pohjalta pidettiin sitten milteipä itsestään selvänä asiana, ettei minkäänlainen kaupankäynti taikka kulttuurillinen kanssakäyminen Neuvostoliiton kanssa saanut tulla kysymykseenkään. Jos joku autonkuljettaja uskalsi käyttää autossaan venäläistä bensiiniä, niin hän sai piankin havaita vatsassaan niin voimakkaan sabotaasitoiminnan, että hänen oli pakko siitä luopua. Tämä kauppasodan ylläpitäminen alkoi oikeastaan yleiseurooppalaisena bolshevisminvastaisena taisteluna heti Neuvostoliiton syntymisen jälkeen. Kuviteltiin nimittäin voitavan kukistaa neuvostojärjestelmä kieltäytymällä kaupankäynnistä sen kanssa.

Tämä järjetön kuvitelma on muuten ollut neuvostojärjestelmän eräs kaikkein tärkeimpiä apulaisia, sillä se on ollut tekijä, joka on pakoittanut Neuvostoliiton luomaan itselleen oman teollisuutensa ja tehnyt siitä sen mikä se nyt on, maailman vahvimman valtion. Muu maailma yleensä havaitsikin suhteellisen pian erehdyksensä ja alkoi solmia kauppasuhteita Neuvostoliiton kanssa, mutta Suomi pysyi loppuun saakka omaksumallaan kannalla. Sillä ei vielä tähän mennessä ole ollut mitään kauppasopimusta Neuvostoliiton kanssa.

5. Sodan valmistelu.

(Kuva VD arkisto. Kuva ei liity juttuun)

Kaiken tämän ohessa sotakiihkoinen vallankumouksellinen oikeisto ryhtyi vesittämään meidän kansanvaltais – parlamentaarista valtiojärjestystämme. Aste asteelta poistettiinkin kaikki tärkeimmät kansalaisvapaudet, paino- , kokoontumis-, yhdistymis- ja sananvapaus. Samaan aikaan on rikoslain maan- ja valtiopetospykälät laajennettu sellaisiksi, että melkein mikä tahansa oppositiopuolueen toiminta on voitu selittää ”valtiopetokseen tehtävän toiminnan edistämiseksi”, kuten lain termi kuuluu.

Koko tämä toiminta on ollut määrätietoista valmistautumista sotaa ja vallankaappausta varten.Vallankaappausta varten valmistauduttiin sen vuoksi, että jokin puolue olisi saattanut ratkaisevalla hetkellä ryhtyä avoimesti vastustamaan sotasuunnitelmaa ja tehdä sen aloittamisen kyseenalaiseksi. Muodollista vallankaappausta ei kuitenkaan tarvittu, koska kaikki puolueet alistuivat yhteisymmärryksessä ajamaan ja kannattamaan fascistis- natsillisen oikeistokamarillan suunnitelmia. Aseellinen varustelu aloitettiin jo v. 1935, jolloin puolustuslaitoksen perushankintoja varten hyväksyttiin 1650 milj. markan suuruinen ohjelma. Pari vuotta myöhemmin sosialidemokraattisen puolueen johtajan ehdotuksesta ohjelmaa laajennettiin vielä 1900 miljoonalla, joten tämä varusteohjelma käsitti siis 3,5 miljardia mk. Tämän lisäksi puolustuslaitoksen vakinainen menoarvio alkoi nopeasti kohota, nousten muutamassa vuodessa kaksinkertaiseksi eli 500 miljoonasta 1.000 miljoonaksi.

Myöskin lainsäädännön alalla oli ennakkovarustautuminen hyvin kiinteä. Sotatilalaki, työvelvollisuuslaki ja taloudellinen valtalaki olivat valmiina jo hyvissä ajoin ennen sotaa. puhumattakaan tasavallan suojelulaista jotka antoivat hallitukselle jokeenkin täydelliset diktaattorivaltuudet, mm. oikeuden lakkauttaa sanomalehtiä ilman mitään syytettä, oikeuden yhdistymis-, kokoontumis- ja sananvapauden kieltämiseen ja vieläpä oikeuden pitää ihmistä vangittuna vaikkei näitä voitaisi syyttää mistään rikoksesta. Tietenkin tämä sotaan valmistautuminen peitettiin puolustautumisen kauniiseen verhoon. Eikä ole mitään syytä eikä aihetta väittää, että läheskään kaikkine, jotka tätä ohjelmaa ovat ajaneet ja kannattaneet olisivat olleet täysin tietoisia kaiken tämän toiminnan taustalla näkymättömissä olleen johtajaryhmän suunnitelmista ja pyrkimyksistä. Mutta se täytyy sanoa, ettei kukaan järkevä ihminen voi milloinkaan uskoa, sitä, etteikö ainakin kaikkien puolueitten ylin johto ole ollut kaikesta täysin tietoinen. Niiden on täytynyt tietää se, mistä kaiken aikaa on ollut kysymys, jo senkin vuoksi, että toisaalta fascistiset sotaseikkailijapiirit olivat kyllin varomattomia avoimesti paljastamaan suunnitelmansa ja että toisaalta mm. Pienviljelijäin ja Maalaiskansan Puolueen taholta mm. sen sanomalehdissä jo hyvissä ajoin etukäteen paljastettiin kaikki nämä suunnitelmat.

Kukaan ei voi väittää, etteikö häntä ole etukäteen varoitettu sotahullujen kiihkoilijoiden suunnitelmasta, jonka päämääränä oli saada aikaan sota Neuvostoliittoa vastaan. Olen itse henkilökohtaisesti tavannut henkilöitä, jotka jo vuoden 1930 vaiheilla pitivät välttämättömänä saada keinolla millä tahansa syntymään aseellinen selkkaus Neuvostoliiton kanssa ja joiden koko ”sotasuunnitelma” rajoittui sellaiseen lapselliseen käsitykseen, että kunhan sota ensin on saatu alkamaan, niin maailman muut valtakunnat tulevat auttamaan meitä ja näin syntyvän sodan seurauksena Neuvostoliitto ja neuvostoliittojärjestelmä kukistetaan.

6. Neuvostoliiton vastaiset liittohaaveet ja Suomen suhde kansanliittoneuvotteluihin sekä turvallisuutemme takaamiseen.

Jonkun verran järkevämpiä olivat jo ne, jotka, jopa ulkopolitiikkamme johdosta alkaen, panivat ”toivonsa” senaikaisen Englannin pääministerin suunnitelmaan, jonka mukaan Englannin ja Ranskan olisi tullut tehdä liitto Saksan ja italian kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Tämän liiton toivossa Saksalle uhrattiin ensin Itävalta ja Espanja, sitten Saarin alue ja lopuksi Tshekkoslovakia ja olisi voitu uhrata vielä Puolakin, kunhan Hitler olisi vain malttanut odottaa. Tämän neliliittoajatuksen heikkous oli siinä, että sen suunnittelijat eivät lainkaan tunteneet kansallissosialistisen Saksan olemusta ja nimenomaan Hitlerin suunnitelmaa, vaikka sen piti jokaiselle olla jo hänen omien kirjoituksiensa perusteella täysin selvää.

Hitler tavoitteli Saksan maailmanherruutta, eikä suinkaan ainoastaan laajennettua Saksaa eikä edes vain yksinomaan Euroopan herruutta. Neuvostoliiton yhtenä jäsenenä Saksa olisi alun perin jäänyt alistettuun asemaan. Se ei olisi saanut siinä edes Italiaa pysymään omalla puolellaan, koska sen edut mm- Balkanin politiikassa joutuivat jyrkästi ristiriitaan Italian etujen ja pyrkimyksien kanssa Englantilaisten suunnitelmat neliliiton aikaansaamiseksi Hitleriä lahjoilla lepyttelemällä, olivat siis sulaa poliittista hulluutta.

Sellaiseksi sen käsittikin mm. Englannin nykyinen pääministeri Winston Churchill, joka tarmokkaasti työskenteli päinvastaisen eli englantilais- – ranskalais- – venäläisen keskinäisen avunantosopimuksen aikaansaamiseksi. Tämän opposition takia Englannin silloinen hallitus lähettikin ja sitten yhdessä Ranskan kanssa keväällä 1939 valtuuskunnan Neuvostoliittoon neuvottelemaan Neuvostohallituksen kanssa tällaisesta yhteisestä avunantosopimuksesta ja puolustusliitosta.

Tällöin Neuvostohallitus, joka jo edellisenä vuonna oli tarjonnut Suomelle avunantosopimusta Saksan hyökkäyksen varalle, esitti tärkeimpänä ehtona, että Englannin ja Ranskan oli sitouduttava yhdessä Neuvostoliiton kanssa antamaan kaikille Keski- ja Itä-Euroopan valtioille, mukaanluettuna kaikki Neuvostoliiton läntiset naapurit ja mm. Liettua, Latvia, Eesti ja Suomi, takuu jonkin kolmannen (Saksan) taholta mahdollisesti tehtävää valloitusyritystä vastaan. Neuvostohallitus katsoi, että Saksan mahdollinen yritys näiden maiden puolueettomuuden loukkaamiseksi olisi itse asiassa tähdätty Neuvostoliittoa vastaan koska Saksa tulisi käyttämään niitä tukialueenaan Neuvostoliittoa vastaan tekemässään hyökkäyksessä. Tämä neuvostoliiton kanta oli täysin ymmärrettävä ja luonnollinen, varsinkin huomioon ottaen maailmansodan kokemukset. Se perustui siihen, että jos nämät kaikki kolme suurvaltaa, Englanti, Ranska ja Neuvostoliitto olisivat sitoutuneet yhteistoimintaan näiden välimaiden turvallisuuden takaamiseksi, niin Saksa ei uskaltaisi aloittaa hyökkäyssotaa niitä vastaan, koska se tietäisi silloin saavansa vastaansa ylivoiman.

Tässä vaiheessa Suomi teki ulkopolitiikkansa kaikkein ratkaisevimman ja maailmanpoliittisestikin erittäin merkittävän virheensä. Ulkoministerinämme oli silloin tuomari Eljas Erkko, joka oli tullut tälle paikalle sen jälkeen kun hänen edeltäjänsä tohtori Rudolf Holsti, Erkon ankaran sanomalehtiajojahdin ja Saksan painostuksen vuoksi oli epäonnistunut yrityksessään parantaa suhteitamme Neuvostoliittoon. Ulkoministeri Erkko ryhtyi nyt yksinkertaisuudessaan ajamaan Saksan ulkoministeriön suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli, että Saksa itse tekisi ystävyysliiton Neuvostoliiton kanssa. Erkko asettui mitä jyrkimmällä ja ehdottomimmalla tavalla vastustamaan Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton kolmiliittoneuvotteluissa esillä olutta Suomen turvallisuuden takuusuunnitelmaa, selittämällä, että Suomi tulisi pitämään tällaista sen omaa mieltä kuulematta annettavaa takuuta jo sellaisenaan ”vihamielisenä tekona itseään vastaan.”

On toistaiseksi vaikea tietää, millaisia vihjeitä Saksan ulkoministeriö antoi ulkoministeri Erkolle. On hyvinkin mahdollista, että se on saattanut antaa tämän ymmärtää, että ellei Englannin, Ranskan ja neuvostoliiton sopimuksesta Moskovassa tule mitään, niin Saksa on valmis liittymään Englannin (ja Italian) suunnittelemaan neliliittoon. Joka tapauksessa on Erkon täytynyt olla tällaisessa käsityksessä sillä muuten hänen esiintymisessään ei olisi ollut mitään järkeä. Mutta vaikkapa niinkin olisi ollut, niin se ei kuitenkaan kelpaa hänen menettelynsä puolustukseksi, koska se on siinä tapauksessa ollut erittäin karkeata Neuvostoliiton vastaista poliittista keinottelua, sodan aikaansaamiseksi Neuvostoliittoa vastaan, johon mainitut neliliittohaaveet juuri tähtäsivät. Joka tapauksessa Erkko itse katsoi menettelynsä aiheuttaneen sen, etteivät kolmiliittoneuvottelut Moskovassa johtaneet tulokseen. Hän lausui nimittäin 20.8.-39 Aulangolla pitämässään puheessa mm;

”Lisäksi tahtoisin todeta, että jos Englanti olisi suinpäin hyväksynyt takuuvaatimukset, jotka koskivat Suomea, olisi se jo aikoja sitten voinut tehdä poliittisen sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Englanti ei ole tällaisia vaatimuksia hyväksynyt, jota todistaa se, että sopimusta ei ole solmittu. Tämä todistaa, että myöskään meidän intressimme eivät ole olleet yhdentekeviä Englannin hallitukselle, vaan on Englannin hallitus tässä suhteessa valvonut etujamme.”

Kuten me jokainen nyt tiedämme, ei kolmiliittosopimuksen raukeamisesta ollut seurauksena neliliiton syntyminen Neuvostoliittoa vastaan, vaan sen sijaan – Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys – ja hyökkäämättömyyssopimus. Siitä annettiin tieto maailmalle kaksi päivää Erkon edellämainitun puheen jälkeen. Varmaankaan ei herra Erkko olisi Aulangolla ottanut itselleen kunniaa kolmiliittosuunnitelman ja mm. Suomen turvallisuuden takaamisen raukeamisesta, jos hän silloin olisi tietänyt, mitä hänen toiminnastaan oli seurauksena. Mutta hän ei voi kuitenkaan puolustautua sillä seikalla, ettei hän Suomen turvallisuuden takuukysymystä vastustaessaan voinut tietää, mitä siitä seuraisi. Häntä oli kyllä aikanaan ja useaan otteeseen varoitettu.

Suomen Pienviljelijässä allekirjoittanut oli jo 17/6 1937 ennustanut, että Saksa ja Neuvostoliitto pyrkivät Bismarkin ajatuksen pohjalla yhteiseen liittoon. Suomen Pienviljelijä oli siis erittäin suurella selvännäköisyydellä jo etukäteen osoittanut, mikä tulisi olemaan tulos Erkon ulkopolitiikasta.

Ja nyt, kolmiliittoneuvottelujen aikana, uudistimme saman varoituksen useaan otteeseen. Niinpä 7. 7. –39 Suomen Pienviljelijässä kirjoitettiin jälleen mm.;

”Varsinkin suhtautumisessaan kolmenvallan neuvottelujen yhteydessä esille tulleeseen Suomen ja Baltian maiden turvallisuuden takuukysymykseen ovat ulkoministeri Erkko ja hänen äänenkannattajansa, Helsingin Sanomat, osoittaneet anteeksiantamatonta poliittista lyhytnäköisyyttä. Ulkoministeri Erkko on rakentanut koko ulkopolitiikkansa sen yhden ainoan saksalaisen kortin varaan, että Englanti ja Ranska eivät tule taipumaan Neuvostoliiton vaatimukseen Baltian maiden turvallisuuden takaamisesta vastoin näiden omaa tahtoa. – Saksa on juuri kaikkein kiihkeimmin tämän politiikan takana, koska se koettaa tehdä kaikkensa estääkseen englantilais- – ranskalais- – venäläisen sopimuksen syntymisen ja päästäkseen itse neuvottelemaan Venäjän kanssa vanhan Bismark- ajatuksen pohjalla saksalais-venäläisestä liitosta. Suomi ja myöskin Eesti ja Latvia ovat joutuneet kielteisellä politiikallaan palvelemaan nyt tätä saksalaista suunnitelmaa. Tuntuu omituiselta, ettei meidän ulkopolitiikkamme vastuunalaisen johdon taholla kyetä lainkaan näkemään sitä vaaraa, mikä tuossa kolmenvallan liittosopimuksen räjäyttämisyrityksen mahdollisessa onnistumisessa juuri meidän maallemme piilee. Nythän pitäisi olla jo jokaiselle päivän selvää, että englantilais- – ranskalais- venäläisen sopimussuunnitelman rauetessa Saksa tulee avoimesti tarjoamaan liittoa Neuvostoliitolle. – Jos nyt hetkeksi olettaisimme, että Erkon ja H.S:n ”luottamus” pitäisi paikkaansa ja Englanti ja Ranska kieltäytyisivät mm. Suomen takaamisesta ja sen sijaan Saksa ja Venäjä solmivat keskenään vastaavanlaisen liiton ja antaisivat myös vastaavanlaisen ”takuun” maamme turvallisuudesta, -- niin mikä olisikaan meidän maamme kohtalo, verrattuna Englannin, Ranskan ja Venäjän antamiin takuihin? Käytämme vain terveen järjen logiikkaa: Jos kerran Venäjällä olisivat niin vilpilliset aikomukset kuin sen antaman takuun vastustajat väittävät, niin luonnollisesti sen aikomukset olisivat yhtä vilpilliset silloinkin jos se olisi liitossa Saksan kanssa. Mutta jos näin on asianlaita, niin on selvää ettei Saksa tule vastustamaan näitä väitettyjä Venäjän vilpillisiä pyyteitä Venäjän liittolaisena senkään vertaa kuin sen vastustajana. Suomi jäisi näin ollen siis kokonaan Venäjän armoille, sillä Englannista ja Ranskasta ei meillä siinä tapauksessa olisi täällä mitään apua eikä tukea.”

Kuten edellisestä selviää Suomen Pienviljelijä oli siis suurella selvännäköisyydellä jo etukäteen osoittanut, mikä tulisi olemaan tulos Erkon ulkopolitiikasta. Nämä varoituksemme esitimme useita kertoja ja monessa eri yhteydessä. Eräs heinäkuussa 1939 Suomen Pienviljelijässä julkaisemani Suomen puolueettomuuspolitiikkaa käsittelevä artikkelisarja julkaistiin saman vuoden elokuussa erikoisena kirjasena nimellä ”Sodanvaara ja Suomen puolueettomuus”. Mitään näitä varoituksia ei Erkko kuitenkaan ottanut kuulakseen ja niin on tulos nyt sitten kaikissa suhteissa sellainen kuin olemme osoittaneekin. Erkko puolustautuu tietenkin sillä, ettei valtakunnan ulkoministerin sopinut ottaa huomioonsa maan pienimmän puolueen taholta annettuja neuvoja. Mutta tällaista puolustautumista ei voida ottaa huomioon, koska tämä pieni puolue pienine lehtineen on nyt joka tapauksessa osoittautunut moninverroin kaukonäköisemmäksi ja viisaammaksi kuin kaikki muut puolueet suurine lehtineen yhteensäkään. Erkon omistama Helsingin Sanomat oli kyllä monta vertaa suurempi kuin vähäpätöinen Suomen Pienviljelijä, mutta sen suuruus ei suinkaan merkinnyt vastaavaa tietoa ja taitoa.

7. Suomen ulkopolitiikka Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen jälkeen.

Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen jälkeen oli meidän ulkopoliittinen asemamme muuttunut yhdellä iskulla niin perusteellisesti, nimenomaan meidän vahingoksemme, että alkeellisinkin parlamentaarinen vastuuntunto olisi silloin edellyttänyt, että ulkoministeri Erkko, jota jo omien sanojen mukaan oli pidettävä suorastaan tämän uuden tilanteen aiheuttajana, olisi silloin jättänyt paikkansa. – Japanin hallitus ei varmasti ollut millään tavalla myötä vaikuttanut saksalais-venäläisen sopimuksen syntymiseen, mutta koska se ei ollut osannut ottaa tällaista mahdollisuutta etukäteen huomioonsa, niin se erosi kokonaisuudessaan, luodakseen mahdollisuuden tämän muuttuneen ulkopoliittisen tilanteen vaatimuksien mukaisen hallituksen muodostamiseen.

Suomessa oli hallitus kokonaisuudessaan asettunut ulkomaisteri Erkon ulkopolitiikan taakse. Sen oli hyväksynyt myöskin eduskunta ja maan koko sanomalehdistö, vain muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (S. Pienviljelijän ja Pohjanmaan Sanan ohella vain Häme ja Tampereen Sanomat).

Meillä olisi nyt pitänyt koko hallituksen, mutta ainakin ulkoministeri Erkon, jättää paikkansa, jotta maan ulkopolitiikka olisi voitu suunnata uudelleen, niiden perusteellisesti muuttuneiden olosuhteiden mukaisesti. Mutta mitään tällaista ei tehty. Erkko pysyi paikallaan ja jatkoi ulkopolitiikkaansa entisen suuntaan niin kuin mitään ei olisi konsanaan tapahtunutkaan. Ja juuri tätä härkäpäisyyttä meidän on pidettävä anteeksiantamattomana rikoksena. Vaikkei valtiollisessa elämässä suinkaan voida tyhmyyttä tai ymmärtämättömyyttä pitää puolustuksena, niin Erkko voisi kuitenkin aikaisemman ulkopolitiikkansa suhteen saada jonkinlaista lievennystä arvosteluun vetoamalla ymmärtämättömyyteensä. Mutta Sakan ja Neuvostoliiton ystävyyssopimuksen jälkeen ei Erkon ulkopolitiikan puolustukseksi voida löytää enää ainoatakaan sanaa. Hän ei voi sanoa etteikö hän jo ainakin sen jälkeen tietänyt, mikä meidän maamme asema oli ja mitä se meiltä vaati. Mihin kaikkeen olikaan siihen astisen ulkopolitiikkamme puolustamiseksi vedottu, niin mikään siitä ei nyt enää pitänyt paikkaansa. Me olimme ratkaisevalla tavalla jääneet riippuvaiseksi Neuvostoliiton hyvästä tai pahasta tahdosta. Ja se meidän olisi pitänyt ottaa huomioon. On syytä vielä uudelleen palauttaa mieliin se, millä tavalla Erkko oli tullut ulkoministerin paikalle. Siitä olen kirjassani Sodanvaara ja Suomen puolueettomuus tehnyt jo v. 1939 kesällä selkoa.

Suomen hallitus oli nimittäin vuoden 1936 syksyllä, marsalkka Mannerheimin Englannin hallitukselta välittämän toivomuksen mukaisesti, päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin suhteidemme parantamiseksi Neuvostoliittoon. Tässä tarkoituksessa kutsuttiin hallituksen ulkoministeriksi Geneven lähettiämme, tohtori Rudolf Holsti, joka sitten hallituksen suunnitelman mukaisesti mm. teki vierailumatkan Moskovaan ja saikin aikaan, että molemminpuoleiset ennakkoluulot ja epäluulot näyttivät olevan hälvennettävissä. Tämän uuden ulkopoliittisen suuntauksemme kaikkein katkerimmaksi arvostelijoiksi asettautui, äärimmäisen oikeiston rinnalle, Helsingin Sanomain ja Ilta-Sanomain omistaja, tuomari Eljas Erkko. Omistamissaan lehdissä hän piti yllä Holstia vastaan tähdättyä yhtämittaista suoranaista sotaa, joka luonnollisesti herätti suurta huomiota koko Euroopassa. Kun Holstin sitten, myös Saksan taholta tapahtuneen painostuksen vuoksi, lopulta oli pakko luopua paikaltaan ja hänen tilalleen tuli hänen politiikkansa ankarin arvostelija, niin oli luonnollista, että ulkoministeri Erkon ulkopoliittinen suunta kaikkialla maailmassa määriteltiin venäläisvastaiseksi.

Tämän vuoksi ulkoministeri Erkolla ei nyt, ulkopoliittisen asemamme muututtua, olisi voinut olla edellytyksiä eikä mahdollisuuksia, vaikka hänellä itsellään olisi ja siihen ollut haluakin, toimia suhteidemme parantamiseksi Neuvostoliittoon eikä varsinkaan sen taholla meidän suhteemme vallinneiden epäselvyyksien ja ennakkoluulojen hälventämiseksi. Mutta pahinta oli, ettei enempää ulkoministeri Erkko kuin silloinen hallituskaan, tunteneet mitään haluakaan tuollaiseen lähentymispyrkimykseen. Meillä oltiin yleensäkin sellaisen huolettomuuden vallassa kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Tässäkään suhteessa ei voida vedota tietämättömyyteen. Suomen Pienviljelijä lehdessä esitimme useaan otteeseen mitä hartaimpia vetoomuksia ulkopoliittisen asenteemme tarkistamiseksi.

Niinpä Suomen Pienviljelijässä kirjoitettiin heti Moskovan sopimuksen jälkeen 26. 8. –39 otsakkeella: ”Suomen ulkopolitiikan kukkanen” mm. seuraavaa:

”Omasta puolestamme viittaamme siihen, mitä jo yli kaksi vuotta sitten lausuimme, kirjoittaessamme odotettavissa olevasta Saksan ja Neuvostoliiton lähentymisestä ja sen merkityksestä, sekä mitä sen jälkeen eri yhteyksissä, mm. viime heinäkuun alussa, olemme tällaisen vaihtoehdon merkityksestä lausuneet. Olemme useaan kertaan osoittaneet, että jos kolmenvallan neuvottelut raukeavat, niin seurauksena tulee olemaan Saksan ja Neuvostoliiton liittoutuminen, jolloin ne yhdessä voivat hallita koko Eurooppaa ja että ainakin ns. Väli – Eurooppa. joka on näiden maiden välillä, tulee silloin jaettavaksi niiden keskeisiin etupiireihin.

Nämä todenäkäisyysolettamuksemme, – ovat nyt toteutumassa viimeistä piirtoa myöten. –

Nyt on vain kysymyksenalaista kykenevätkö meidän hallituspiirimme vieläkään tajuamaan, mitä kello meidän kohdallamme on lyönyt, että heidän oma menettelynsä on johtanut nyt siihen, että meillä ei ole odotettavissa missään mitään tukea ja että ainoa maamme etujen mukainen, kysymykseen tuleva ohjelma on nyt se, että vihdoinkin järjestetään maamme suhteet itäiseen naapuriimme normaaliselle kannalle. Meidän on turha tuijottaa Neuvostoliiton erilaiseen valtiolliseen järjestelmään, jota me emme voi muuttaa ja yhtä turhaa meidän on syytellä Neuvostoliittoa myöskään nyt tapahtuneesta yllätyksestä, sillä se on menetellyt vain omien luonnollisten etujensa mukaisesti ja niin kuin jokainen muukin maa vastaavanlaisessa tapauksessa oli menetellyt. On muistettava, että Neuvostoliitto olisi ollut halukas sopimaan kolmenvallan liiton ja että se jäi syntymättä vain Englannin vastustuksen vuoksi, joka taasen, kuten olemme osoittaneet, on lähinnä johtunut juuri meidän maamme kannasta.

Meidän ulkoministerimme on politiikallaan saavuttanut sellaisen tuloksen, että jos hän pitää kiinni edes alkeellisimmistakaan parlamentaarisen ministerin moraalivelvollisuuksista, niin hän luonnollisesti tulee pyytämään eroa. Se hänen on luonnollisesti tehtävä myös koko maailman, mutta varsinkin niiden ulkomaiden vuoksi, joiden politiikkaan hän panostuksellaan on vaikuttanut, niin kuin hän äskeisessä puheessaan lausui. Ellei ulkoministeri Erkko kuitenkaan tätä muuten itse tajuaisi, niin eduskunnan on syytä heti kokoonnuttuaan antaa siitä ohje.”

Näin siis Suomen Pienviljelijä.

Saksan aloitettua sitten syyskuun 1. päivän vastaisena yönä sodan Puolaa vastaan, uudistimme jälleen jo 2. 9. –39 Suomen Pienviljelijässä sen mitä ylempänä on lausuttu. Kaiken kaikkiaan julkaisimme sen jälkeen monilukuisia artikkeleita, joissa vaadittiin pikaisia toimenpiteitä suhteittemme parantamiseksi Neuvostoliittoon. Mm. pidimme välttämättömänä kauppasopimuksen aikaansaamista Neuvostoliiton kanssa.

Tästä asiasta S. Pienviljelijä lausui 16. 9. –39 seuraavaa:

”Koko maailmanpoliittinen tilanne ja sen mukaan omankin maamme asema on nyt niin perusteellisesti muuttunut, että meidän pitäisi nyt mitä nopeimmin saada kauppapoliittiset suhteemme Neuvostoliiton kanssa kuntoon, vaikkakin toisaalta on luultavaa, ettei meillä nyt ole mahdollisuuksia yhtä edulliseen kauppasopimuksen aikaansaamiseen kuin asianlaita olisi ollut keväällä. Tilanne voi meidän kannaltamme kehittyä kuitenkin jatkuvasti yhä kiusallisemmaksi. Ja se on nytkin jo niin ikävä, ettei meillä ole mitään syytä sen salaamiseen.

On tosiasia, että maamme bensiinipulaa on jokseenkin mahdoton torjua, ellemme suostu ostamaan venäläistä bensiiniä. Samoin voi käydä kivihiilen ja sokerin suhteen. Ja maailmansodan ”edistyessä” tulevat sotivat puolet varmasti laajentamaan sotakieltotavaraluetteloitaan niin, että lopulta kaikki vienti – ja tuontitavaramme ovat kiellettyjä. Neuvostoliiton kanssa voi kauppamme sen sijaan jatkua ilman häiriötä sodasta riippumatta. – – – Ja taasen pelätään Neuvostoliiton taholta nimenomaan meihin kohdistettuja valloituspyrkimyksiä, niin siinä tapauksessa me, täydellisesti yksinämme, olemme jokseenkin voimattomia. Kannaksen linnoitukset eivät meitä ainakaan pelasta. Juuri tällaisenkin mahdollisuuden edessä on sittenkin kaikkien luotettavin suojamme siinä, että luotettavasti osoitamme oman vilpittömyytemme ja rauhallisen tahtomme. Sen voimme taasen parhaiten osoittaa lopettamalla koko sen tyhmän tähänastisen menettelymme, että kieltäydymme virallisista kauppasuhteista suurimman naapurimme kanssa.”

Näin siis taaskin S. Pienviljelijä.

8. Suomalais – venäläiset neuvottelut ja sota.

Mitkään neuvot ja varoitukset eivät olleet auttaneet. Suomi ei tehnyt minkäänlaista aloitetta suhteidemme parantamiseksi taikka meihin kohdistuneiden epäluulojen hälventämiseksi. Ja kun Neuvostoliitto sitten teki aloitteen poliittisen sopimuksen aikaansaamiseksi sen ja Suomen välillä, niin Erkko, joka oli mahdottomin ajateltavissa oleva mies hoitamaan neuvottelujamme Neuvostoliiton kanssa, istui edelleen ulkoministerinä ja omaksui niiden suhteen alusta alkaen typerän korskean taipumattoman asenteen.

Kiihkottomasti ja puolueettomasti ajatellen Neuvostoliiton ehdotukset aluevaihtojen suorittamiseksi olivat erittäin ymmärrettävät ja suorastaan kohtuulliset. Suomen silloiselta rajalta oli ainoastaan 32 km matka Neuvostoliiton toiseksi suurimpaan ja taloudellisesti kaikkein tärkeimpään kaupunkiin, 3- miljoonaiseen Leningradiin. Suomen puolelta olisi raskaalla tykistöllä voinut tulittaa koko kaupungin aluetta. Samoin olisi Suomen puoleiselta Suomenlahden itäisen pohjukan rannikolta voinut rannikkotykistöllä sulkea Neuvostoliiton laivaston toimettomaksi Kronstadin satamaan. Neuvostoliiton taholta selitettiin neuvotteluissa, ettei se suinkaan pelännyt sitä, että Suomi saattaisi itse hyökätä sen kimppuun, mutta että jokin vieras valta (Saksa) saattaisi käyttää Suomen aluetta hyökkäyksensä tukikohtana joko sen vuoksi, että Suomi vapaaehtoisesti luovuttaisi alueensa käytettäväksi taikka olisi liian heikko vastustamaan tällaista ulkopuolista painostusta ja toimintaa. Tämän vuoksi Neuvostoliitto halusi ainoastaan takeita tällaista uhkaa vastaan. Suomenlahden suulla vaatimaansa laivastotukikohtaa se selitti tarvitsevansa voidakseen sen ja Suomenlahden etelärannalla olevan Paltiskin linnoituksen avulla sulkea Suomenlahden mahdollisen hyökkääjän laivastolta. Molotov selitti tämän merkitsevän myöskin sitä, että koko Suomenlahden rannikko Suomen osaltakin tulisi täten turvattua mahdollisen vihollisen hyökkäykseltä.

Neuvostoliitolla oli esitettävänään esitykselleen hyvin päteviä ja ymmärrettäviä perusteluita. Olihan Saksa aloittanut sodan Puolaa vastaan ja vallannut Tshekkoslovakian. Oli pelättävissä, että Saksa Puolan vallattuaan alistaisi valtaansa myöskin Baltian maat sekä Suomen, josta käsin sen sitten olisi helppo hyökätä suoraan Neuvostoliiton elintärkeisiin hermokeskuksiin aloittaessaan sodan tätä vastaan.

Suomen hallituksen lähettämä neuvottelija, valtioneuvos J. K . Paasikivi olikin sitä mieltä, että Suomen olisi tullut suostua Neuvostoliiton ehdotuksiin rajan siirtämisestä Kannaksella 25 km länteenpäin sekä eräiden Suomenlahden saarien luovuttamisesta Neuvostoliitolle, joita alueita vastaan Neuvostoliitto olisi luovuttanut meille Itä-Karjalasta korvaukseksi kaksi kertaa suuremman alueen ja mahdollisesti vieläkin enemmän. Myöskin laivastotukikohtaa koskevaan ehdotukseen nähden lienee Paasikivi ollut omasta puolestaan myöntyväinen.

Ulkoministeri Erkko torjui kuitenkin kaikki nämä ehdotukset. Hän itse piti taipumattomuutta osoittavia puheita, pääministerin ja useitten muittenkin ministereitten säestäessä ulkoministeriä. Ja kun valtioneuvos Paasikivi kääntyi suoraan tasavallan presidentin puoleen ja tämäkin ilmaisi haluavansa asettua valtioneuvos Paasikiven ehdotuksen kannalle, niin ulkoministeri Erkko uhkasi erota paikaltaan.

Kun Erkolla oli käytettävissään maan suurin sanomalehti, niin hallitus ei ”uskaltanut” antautua tässä asiassa sen arvostelun ja hyökkäyksen alaiseksi. Tämä oli tärkein syy hallituksen taipumattomuuteen. Mutta pohjimmiltaan syynä oli se, että hallitus oli joutunut nyt edellä kuvaillun, johdonmukaiseksi harjoitetun sotapropagandan ja venäläisvihan uhriksi. Se pelkäsi äärimmäisen oikeiston vallankaappausta, koska kiihotetulle kansalle ei uskallettu sanoa totuutta. Moskovaan lähetettiin Paasikiven ohella toiseksi neuvottelijaksi nyt myös Tanner, joka tiedettiin neuvottelijana jyrkän kannan mieheksi.

Ennen Suomen neuvottelijain viimeistä matkaa olivat neuvottelut edistyneet jo siihen vaiheeseen, että molempien maiden kanta oli tuotu jokseenkin lopullisen esille. Ja ennen kuin Suomen neuvottelijat olivat ehtineet viimeisellä matkallaan Neuvostoliiton puolelle saattoi Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Molotov puheessaan, 31. 10. –39, Neuvostoliiton esityksien oleellisen sisällön julkisuuteen. Puheen sävy oli meille erittäin kohtelias ja korrekti, mutta sen avulla oli helppo havaita, mikä tuli olemaan Neuvostoliiton viimeinen sana neuvotteluissa, sillä kysymyksessä oli nyt suurvaltion arvovalta, joka ei sallinut tinkimistä enää ainakaan oleellisissa kysymyksissä. Sen jälkeen täytyi jokaiselle olla jo täysin selvää, että valittavanamme oli ainoastaan sota taikka myöntyminen näihin Neuvostoliiton esittämiin ehtoihin. Sillä tavalla asia tulkittiin myöskin kaikkialla muualla maailmassa, eikä missään yleensä ajateltukaan muunlaista vaihtoehtoa kuin myöntymistä.

Tällä tavalla tilanteen tulkitsivat myöskin Suomen lehdet. Niinpä mm. Ilkka kirjoitti 2 .11. –39 Molotovin puheen johdosta mm.:

”Se merkitsee todennäköisesti siis lähinnä sitä, että neuvottelujen tästä alkavassa kulussa on kysymys enää vain Suomen vastauksesta nimenomaan niihin vaatimuksiin, jotka Molotovin puheessa ilmaistiin, eikä mitään neuvotteluja sen jälkeen ole tulossa. Tavallaan siis Molotovin puheen Suomea koskeva kohta oli vississä määrin ultimaatumin luonteinen.”

Samalla Ilkka jo kuitenkin selvin sanoin asettui sodan kannalle. Viitattuaan Suomen tekemiin myönnytyksiin se jatkoi:

” ----Jos enemmän vaaditaan ja vaatimuksia ryhdytään voimakeinoin ajamaan, silloin ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin jokaista voimanhiukkasta myöten puolustaa isiltä perittyä maata, kansallista olemassaoloamme ja jokaisen kansan ja yksilön oikeutta saada elää.”

Suomen Pienviljelijä, selostettuaan neuvotteluiden kulkua, lausui omasta puolestaan 4. 11. –39 mm.:

”Kuten jo näiden neuvotteluiden alussa olemme lausuneet, emme tahdo mitenkään puuttua siinä hallituksen toimintaan. Saakoon se rauhassa hoitaa neuvottelut loppuun. Viittaamme ainoastaan siihen, mitä monesti olemme sanoneet, että Suomen kansa toivoo mitä vilpittömimmin, että neuvottelut voitaisiin saada rauhalliseen ja molempia asiapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Tulkoon myöskin sanottua, että asemamme Neuvostoliiton naapurina on siinä määrin muuttunut, että meidän on, ennemmin taikka myöhemmin, otettava se huomioon ja sen mukaisesti sovitettava suhteemme siihen luottamukselliselle pohjalle.”

Neuvostoliitto omaksui Molotovin puheen jälkeen, kuten oli otaksuttukin, neuvotteluissa jo tinkimättömän kannan. Suomen valtuutetut koettivat saada aikaan lievennyksiä Neuvostoliiton vaatimuksiin, mutta kun Suomen hallitus pysyi yhä tinkimättömällä kannalla, niin joutuivat neuvottelut kuolleeseen pisteeseen. Suomen hallitus ei löytänyt mielestään kuitenkaan muuta ratkaisua kuin sen, että kutsui neuvottelijat kotiin, mikä ulkoministeri Erkon antaman tulkinnan mukaan merkitsi neuvottelujen katkeamista. Neuvostoliiton olisi muka pitänyt tehdä nyt aloite neuvottelujen jatkamiseksi!

On helppo käsittää mitä tämä Suomen menettely merkitsi Neuvostoliiton arvovallalle. Sen saattoi havaita myös Neuvostoliiton lehdistön sävystä, ellei joku voinut sitä muuten käsittää.

Nyt oli jo ainakin selvää, että valittavanamme oli vain sota tai myöntyminen.

Myöskään Suomen hallitus ei voinut olla tässä asiassa harhakäsityksessä, mitä osoittaa sekin, että armeija oli pantu miltei kokonaan liikekannalle ja että väestösiirtoihin uhanalaisilta alueilta ryhdyttiin. Myöskin oman sanomalehdistömme äänensävy ja kielenkäyttö oli sellainen, ettei mihinkään harhakäsityksiin ollut enää varaa. Koko kansa näytti joutuneen samantapaisen itsesuggestion valtaan, missä Puolan kanssa oli ollut vähän ennen Saksan hyökkäystä.

Puhuttiin puolustautumisesta ”viimeiseen hengenvetoon”, vaikkei kansalle oltu vielä koko aikana annettu edes tietoa, mistä neuvotteluissa oli itse asiassa ollut kysymys.

Suomen Pienviljelijä, joka koetti pitää lukijoitaan tilanteen tasalla, sikäli kuin se silloisissa oloissa suinkin oli mahdollista, kiinnitti hallituksen huomiota vielä, sekä 16. 11., että 22. 11. päivien numeroissaan, tilanteen vakavuuteen. Viime mainitun päivän pääkirjoituksessaan, joka sitten jäi lehden viimeiseksi, se vaati hallitusta tekemään kansalle lähempää selkoa neuvottelujen kulusta, jotta kansa itse saisi päättää asenteestaan. Lehti vetosi mm. siihen, että TASS:in toimiston taholta oli esitetty syytöksiä Suomen hallituksen haluttomuudesta sopimuksen tekoon. Artikkeli päättyi toteamukseen:

”Päämäärämmehän ovat kaikille selvät: Itsenäinen ja riippumaton Suomi sekä rauha. Näiden päämäärien puitteissa jokainen suomalainen näitä kysymyksiä tulee käsittelemään.”

Samana päivänä hallitus lakkautti Suomen Pienviljelijän vetoamalla siihen, että se muka oli vaarantanut Suomen turvallisuutta!

Kiistanalaisten Mainilan laukkauksien jälkeen Neuvostohallitus vaati ryhdyttäväksi tapausta tutkimaan ja sen helpottamiseksi suomalaiset joukot siirrettäväksi 25 km etäisyyteen rajasta. Ulkoministeri Erkko ilmoitti puolestaan Suomen hallituksen suostuvan joukkojen siirtoon sillä ehdolla, että myöskin Neuvostoliiton joukot siirretään yhtä kauaksi rajalta. Seurauksena oli diplomaattisten suhteiden katkeaminen ja sen jälkeen sota.

Kun nyt jälkeenpäin näitä tapauksia tutkimme, niin jokaisen puolueettoman tarkastelijan täytyy tulla siihen tulokseen, että Suomen ulkopolitiikka oli hoidettu niin kehnolla tavalla, että muunlainen lopputulos kun sota ei ylipäänsä voinut olla lainkaan mahdollinen.

Suomen hallitus oli itse kerta kaikkiaan valinnut, tietoisen harkinnan tuloksena sodan. Sotakiihkoilijat olivat saaneet voiton. Suomen hallitus, paitsi sitä, että se tietoisesti sysännyt kansansa sotaan, laiminlöi samalla ainutlaatuisen etsikkoaikansa, jollaisia pienelle kansalle sattuu vain harvoin. Se jätti käyttämättä hyväkseen mahdollisuuden koettaa saada Neuvostoliiton kanssa aikaan sopimus koko Itä-Karjalan kysymyksen ratkaisemiseksi sillä tavalla, että kaikki erimielisyyksien aiheet näiden maiden välillä olisivat tulleet lopullisesti selvitettyä. Neuvostoliitto oli tarjonnut meille Kannaksen rajasiirron sekä Suomenlahden saarien luovuttamisen vastikkeeksi kaksi kertaa suuremman alueen Itä-Karjalasta, Suomen ollessa halukas luovuttamaan ainoastaan mitättömän alueen Terijoelta.

On jokseenkin varmaa, että jos Suomi olisi tässä kysymyksessä asettunut alun perin sovinnolliselle ja realiteetteihin nojautuvalle kannalle, niin Neuvostoliitto olisi suostunut antamaan meille hyvitykseksi Itä-Karjalasta paljon laajemmankin alueen, ehkäpä aina Kuittijärviä, Rukajärveä ja Paadenetta myöten.

Joka tapauksessa olisi hallituksen velvollisuus tietäessään toisena vaihtoehtona olevan sodan, ollut koettaa päästä tällaiselta pohjalta sovinnolliseen ratkaisuun. Jo vielä kaiken tapahtuneen jälkeenkin on Karjala-kysymyksen ratkaisu lopullisessa rauhanteossa koetettava saada aikaan sotilaallispoliittisen yhteisymmärryksen ja vaikkapa selvän puolustusliiton pohjalta. Tämän politiikan olisi voinut jollakin tavoin vielä ymmärtää jos maailmanpoliittinen tilanne olisi ollut toisenlainen, jos meillä olisi ollut jotakin apua tai tukea odotettavissa. Mutta mehän olimme nyt aivan yksin. Saksa ilmoitti omasta puolestaan jo hyvissä ajoin, ettei Suomen tarvinnut odottaa sen taholta mitään apua. Se puolestaan neuvoi Suomea myöntymään Neuvostoliiton vaatimuksiin. Skandinavianmaat ilmoittivat myös tulevansa pysymään mahdollisesti syntyvässä selkkauksessa puolueettomana. Ja Englanti ja Ranska olivat liian kaukana voidakseen millään tavalla auttaa meitä.

Sellaisessa vaiheessa täytyi sodan valitsemista pitää rikollisena tekona, koska sen lopputuloksen täytyi joka tapauksessa olla jokaiselle selvä, samoin kuin senkin, ettei meillä tappiollisen sodan jälkeen voinut olla odotettavissa enää samoja ehtoja kuin ennen sitä.

Neuvostoliiton vaatimukset eivät sitä paitsi olleet sellaisia, että meidän olisi ollut kunniatonta niissä olosuhteissa niitä hyväksyä. Karjalan kannaksella ehdotettu rajasiirto ei olisi vielä voinut vaikeuttaa, ainakaan sanottavammin, omia puolustusmadollisuuksiamme, koska meidän puolustuslinjamme sijaitsivat vasta Vuoksen linjalla. Laivastotukikohtaa koskeva ehdotus oli vaikein, mutta Neuvostoliitto olisi ilmeisesti tyynyt vain muutamiin saariin Hangon edustalla, jos sopimus muuten olisi saatu syntymään. Joka tapauksessa olivat silloiset vaatimukset varsin lieviä niihin verraten, joita meille sitten sodan jälkeen esitettiin. Suomen silloinen hallitus voi tietenkin yrittää puolustautua väittämällä, ettei se kaikesta huolimatta muka voinut uskoa Neuvostoliiton ryhtyvän sotaan. Mutta silloinkin on hallituksen, lähinnä sen sodanaikaisen ulkoministeri Tannerin, mahdoton selittää sitä, minkä vuoksi Suomen hallitus vielä sodan aikanakin jätti huomioonottamatta Neuvostoliiton taholta tehdyn sovitteluehdotuksen.

Mahdollisesti Suomen hallitus käsittämättömässä sokeudessaan piti sitä Neuvostoliiton heikkouden osoituksena. Olemme näin laveasti joutuneet käsittelemään talvisotaan johtaneita tapauksia ja politiikkaa, koska toinen sotamme on sitten hyvin suurelta osalta ollut tuon saman politiikan seurausta.

9. Revanssisodan valmistelu.

Koko sen fascistisen oikeistoklikin vaikutus yleiseen mielipiteeseen, joka meillä oli ollut koko itsenäisyytemme ajan nähtävissä sekä yleisen mielipiteen että ulkopolitiikkaamme ohjauksen takana, ei loppunut vielä suinkaan Moskovan rauhansopimukseen päättyneen talvisodan mukana.

Päinvastoin se saattoi aiheuttamastaan onnettomuudestaan huolimatta erittäin helposti istuttaa laajoihin kansalaispiireihin sellaisen ihmeellisen käsityksen, että Neuvostoliiton jalomielisyys Moskovan rauhansopimuksessa, kun se tyytyi jättämään Suomelle itsenäisyyden ja tyytyi ottamaan itselleen ainoastaan suunnilleen saman alueen luin minkä Suomi oli menettänyt Uudenkaupungin rauhassa, johtui muka jostakin Neuvostoliiton heikkoudesta ja siitä, että Saksa muka ryhtyi puolustamaan Suomea eikä sallinut Neuvostoliiton vallata koko maata. Tähän Saksan tukeen vedoten fascistiagitatien oli sitten suhteellisen helppo pitää kansan laajoissa piireissä yllä revanssiajatusta.

Tuskin oli muste Moskovan rauhansopimuksessa kuivunut kun täällä alettiinkin, Ruotsin hattujen 200 vuotta vanhan esimerkin mukaisesti valmistella revanssisotaa. Saksan kanssa tehtiin sopimus saksalaisten joukkojen tuomisesta maahamme, rajoja alettiin linnoittaa tavattomalla voimalla, nostoväen keskuudessa suoritettiin voimakas haravointi ja näin saatuja uusia joukkoja alettiin kiireesti kouluttaa.

(Kuva VD arkisto,kuva ei liity juttuun)

Samaan aikaa tukahdutettiin kaikki kansan keskuudessa esitetyt mielipiteet ja pyrkimykset, jotka tähtäsivät Suomen puolueettomuuden säilyttämiseen ja hyvien suhteiden rakentamiseen Neuvostoliiton kanssa. Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seura lakkautettiin ja sen johtomiehet vangittiin. Pienviljelijäin ja Maalaiskansan Puolueen uudelleen perustama Suomen Sanomat lakkautettiin heti ensimmäisen numeron ilmestyessä, koska se vaati puolueettomuuspolitiikan noudattamista, ja muutenkin tehtiin puolueen jatkuva toiminta mahdottomaksi.

Syyskesällä 1940 saapuivat sitten maahan saksalaiset joukot, jonka jälkeen olosuhteidemme tarkkailijalle oli jo selvää mihin maamme oli uudelleen ajautumassa.

Pienviljelijän ja Maalaiskansan Puolue jatkoi yhä edelleen toimintaansa rauhanpolitiikan puolesta. Julkaisemissaan kiertokirjeissä se varoitti yhtymästä odotettavissa olevaan Saksan ja Neuvostoliittoa vastaan aloittamaan sotaan. Ja elokuun 17. päivä 1940 pidetty puolueen hallintoelimen yhteinen kokous hyväksyi yksimielisesti vaatimuksen, että hallituksen oli jätettävä paikkansa sellaiselle uudelle hallitukselle, joka vilpittömään puolueettomuuspolitiikkaan sekä ulkomailla että omassa maassa voitaisiin luottaa.

7. 11. –40 julkaistussa Pienviljelijän ja Maalaiskansan Puoluetoimikunnan kiertokirjeessä lausuttiin mm.:

”Suhteemme Bolshevismiin.

”Sen johdosta, että eräs kirjoittaja, ilmeisestikin hallituspropagandan ”valistamana” on viittaillut sellaista, että puolueemme tarkoituksena olisi maamme johtaminen bolshevismiin ja Neuvostoliiton yhteyteen, katsomme tarpeelliseksi vielä kerran selittää, että puolueemme on johdonmukaisesti yhä edelleen ehdottoman kansanvallan ja maamme itsenäisyyden säilyttämisen kannalla ja suhtautuu yhtä kielteisesti meille vieraisiin valtiollisiin aatteisiin, niinhyvin bolshevismiin kuin fascismiin tai kansallissosialismiin, ja että se myös viimeiseen saakka tulee puolustamaan maamme itsenäisyyttä. Mutta me katsomme samalla, että meidän asiamme ei ole lausua käsityksiämme, vielä vähemmän muuten puuttua siihen, minkälainen valtiollinen järjestelmä jossakin meidän naapurimaassamme on vallalla, vaan että tämä on kokonaan asianomaisen maan oma sisäinen asia ja että meidän on järjestettävä valtiolliset, sivistykselliset ja poliittiset sekä ennenkaikkea kaupalliset suhteemme jokaiseen naapurimaahamme, Neuvostoliitto mukaan luettuna, täysin normaaliselle ja luonnolliselle kannalle.

Suhteemme suursotaan ja puolueettomuuspolitiikkaan. Edellämainittu kirjoittaja lausui myös, että eikö ole hyvä, että saksalaiset ovat saapuneet maahamme ja että niiden avulla voimme pitää venäläiset omalla puolellaan rajaa? Tämän johdosta on syytä selostaa puolueemme kantaa, joka perustuu täydelliseen puolueettomuuspolitiikkaan, tämän kysymyksen suhteen. Käsityksemme mukaan ei Suomi, salliessaan Saksan aseellisten joukkojen saapua maahamme, käyttää satamiamme, rautateitämme ja maanteitämme sekä antaessaan näiden joukkojen majoittua maahamme, ole noudattanut puolueettomuuden vaatimuksia suursotaan nähden, mistä seikasta Englannin taholta onkin jo esitetty painokkaita huomautuksia. Mutta mikäli Saksan ja Neuvostoliiton välillä todella syntyisi sota, mikä ennen suursodan loppua voi olla hyvinkin mahdollista, niin johtaisi saksalaisten joukkojen oleskelu meidän alueellamme myös siihen, että meidän maamme tulisi suursodan taistelukentäksi ja että mahdollisesti myöskin meidän oma armeijamme joutuisi taistelemaan Saksan rinnalla ei ainoastaan Venäjää vaan myös Englantia ja mahdollisesti Amerikkaakin vastaan. Kun Saksan voitosta ei ole pienintäkään varmuutta, vaan aivan päinvastoin, niin on helppo havaita, että tämä saksalaisten joukkojen täälläolo voi muodostua, ei suinkaan miksikään turvaksi, vaan päinvastoin tavattomaksi vaaraksi maallemme ja myöskin sen itsenäisyydelle. Niinpä voi Neuvostoliitto tulkita saksalaisten tänne saapumisen vihamieliseksi teoksi itseään vastaan ja juuri sen vuoksi, mahdollisesti liittyessään Englannin (ja Amerikan) kanssa liittoon Saksaa vastaan, vaatia näiltä holhoojavaltuuksia Suomen suhteen. Ja kaiken tapahtuneen jälkeen meillä on syytä pelätä, etteivät Englanti ja Amerikka siinä tapauksessa katsoisi tarpeelliseksi meitä erikoisemmin puolustaa ja suojella. Tämän vuoksi olemmekin sitä mieltä, ettei maamme tulevaisuutta saa perustaa sen erittäin epävarman kortin varaan, että luotetaan Saksan voittoon, joka sekin johtaisi vain saksalaiseen orjuuteen. Meidän on päinvastoin palattava mahdollisimman nopeasti ehdottoman puolueettomuuden ja lojaalisuuden kannalle, vaadittava saksalaiset joukot poistumaan alueeltamme sekä ylläpidettävä yhtä hyviä suhteita Englantiin ja Amerikkaan kuin Saksaankin sekä ennenkaikkea huolehdittava siitä, ettei kummallakaan sotaakäyvällä puolella, sen paremmin kuin Neuvostoliitollakaan, olkoonpa se mukana sodassa tai ei, ole mitään syytä epäillä meidän ehdotonta lojaalisuuttamme. Vain tällä tavalla menetellen meillä on mahdollisuus säilyttää maamme sotaisten selkkauksien ulkopuolella sekä välttää v. 1918 tapahtunut erehdys, että olemme suuntautuneet väärin, hävinneelle puolelle, joutuen kokemaan ja jakamaan hävinneiden kohtalot. Vain tämä politiikka mielestämme takaa myös maamme itsenäisyyden ja riippumattomuuden, ja vain täten voidaan myös tehokkaimmin vastustaa maamme bolshevisoitumisesta.

Neuvostoliiton hyökkäysvaara. Mitä sitten tulee siihen hyökkäysvaaraan, joka maatamme uhkaa Neuvostoliiton taholta, niin viittaamme Suomen Pienviljelijä-lehdessä useiden vuosien aikana esitettyyn puolueemme kantaan sekä erikoisesti viime vuonna julkaistuun kirjaseen: ”Sodanvaara ja Suomen puolueettomuus”, huomauttamalla, ettemme tahdo suinkaan väheksyä vaaraa, joka aina on olemassa kun naapurina on lähes 60 kertaa suurempi, lujasti varustautunut suurvalta, mutta että tätä vaaraa ei voida koskaan poistaa aseellisen varustelupolitiikan eikä myöskään ulkopoliittisten tottumisten avulla, koska aina voi sattua, niinkuin viime syksyn esimerkki osoitti, ettei ulkopuolista apua olekaan saatavissa ja koska omat voimamme eivät kuitenkaan koskaan ole riittävät estämään tämän meitä mahtavamman naapurin mahdollisia aikomuksia, joiden toteuttamiseen se luonnollisesti ryhtyy juuri sellaisella hetkellä, jolloin olemme yksin.

Kaikkein tehokkaimmin voi jokainen pieni maa varjella koskemattomuuttaan pyrkimällä mahdollisuuksien mukaan poistamaan niitä syitä, jotka voisivat aiheuttaa hyökkäysvaaraa. Neuvostoliiton suhteen on eräs merkittävin tällainen mahdollinen syy poistunut sen jälkeen kun Neuvostoliitto nyt on saanut haltuunsa ne tukikohdat, joita se hyvällä syyllä saattoi pitää välttämättöminä vain 35 km päässä Suomen entiseltä rajalta sijaitsevan suurkaupunkiinsa ja sotilaallisesti, liikenteellisesti ja kaupallisesti tärkeän hermokeskuksensa, Leningradin, puolustuksen kannalta. Toinen mahdollinen syy voi olla ainoastaan pelko, että Suomi liittoutuu jonkun Neuvostoliiton vihollisen kanssa ja luovuttaa alueensa tämän tukikohdaksi Neuvostoliittoa vastaan tehtävälle hyökkäykselle. Ottaen huomioon kaiken sen, mitä meillä 23 vuoden aikana on puhuttu, kirjoitettu ja tehty, ei tämä pelko ole ollut aivan aiheeton ja juuri sen vuoksi on meidän välttämätöntä huolehtia siitä, ettei Neuvostoliitolla voi olla aihetta tällaiseen pelkoon. Kun tiedämme, ettei Neuvostoliitolla ole mitään välitöntä hyötyä Suomen valloittamisesta eikä voi olla mitään muutakaan syytä hyökätä meidän kimppuumme, niin meidän ei ole yliarvioitava sen taholta uhkaavaa hyökkäysvaaraa eikä hermostuneesti toimien lisättävä sitä. – Luja puolustuslaitos on luonnollisesti aina välttämätön ”kaiken varalta”, mutta sen on aina pysyttävä täysin defensiivisellä, puolustuksellisella, kannalla.

Natsipiirien propaganda, että saksalaisten täälläolo on tarpeen juuri Neuvostoliiton hyökkäysvaaran torjumiseksi, kadottaa tehonsa sen vuoksi, että jos Neuvostoliitolla todella olisi hyökkäysaikeita, niin se olisi luonnollisestikin toteuttanut nämä aikeensa loppuun saakka viimeisen sodan aikana, jolloin saksalaisia täällä ei ollut ja jolloin oman armeijammekin vastustuskyky jo oli murtunut. Yhtä perusteettomia ovat samalta taholta levitetyt huhut, että Neuvostoliitto muka alkoi kesällä hyökätä maahamme, mutta jätti sen muka Saksan vaatimuksesta tekemättä.

Oma apu ja vieraitten apu.

Näinä kansainvälisten voimien temmellysaikoina on erikoista syytä jälleen kerran tehostaa oman avun merkitystä ja vieraitten voimien avun epäluotettavuutta. Kun tietää, millä innostuksella ja kiihkolla nykyisin eri taholla puhutaan mm. juuri saksalaisen avun merkityksestä, niin tulee ajatelleeksi, että Suomen kansalta puuttuu vielä kokonaan suomalainen kansantunto, joka asettaa oman avun ensimmäiselle tilalle ja puhuu mahdollisimman vähän vieraasta avusta. Meidän on pienenä kansana otettava huomioon historian opetukset, että vieras apu voi aina olla epäluotettava, muistettava Augustin Ehrensvärdin Suomenlinnan hakkauttaminen ”testamentin” sanat: ”Jälkimaailma, seiso tässä omalla pohjallasi luottamatta vieraaseen apuun”. Meidän on aina muistettava, ettei mikään ulkopuolinen voima milloinkaan anna meille mitään apua meidän sinisten silmiemme vuoksi, vaatimatta ja ottamatta avustaan hintaa, joka useinkin on liian kallis ja toiseksi, että tällaistakin apua annetaan ainoastaan niin kauan kuin se on avunantajan omien etujen mukaista. Mitä nimenomaan saksalaiseen apuun tulee,

Vilho Juntunen (nimimerkki)

Tässä vähän jatkoa Eino Yliruusin kirjoitukseen.
tv. Ville

Oma apu ja vieraitten apu.

.......... jatkoa

Mitä nimenomaan saksalaiseen apuun tulee, niin on se mahdollisimman epävarmaa. Se perustuu kokonaan siihen, että Saksan on välttämättä koetettava pitää hallussaan Pohjois-Skandinavian malmialueet ja Jäämeren reitin tukikohdat, jotka Amerikan ja Neuvostoliiton yhdyttyä mahdollisesti sotaan, tulevat muodostumaan näiden yhteistoiminnan etappialueeksi ja tärkeimmäksi tukikohdaksi. On varmaa, ettei Saksa tule puolustamaan Suomea tämän itsenäisyyden vuoksi, vaan mahdollisesti säilyttääkseen sen tukikohtanaan. Mutta niin pian kuin tämä tukikohta käy sille jostakin syystä arvottomaksi, on se varmasti valmis myös siitä luopumaan. Ja aivan epävarmaa on sekin, eikö se mahdollisesti Neuvostoliiton kanssa tämän puolueettomuudesta tai avusta kauppaa käydessään, ole valmis milloin tahansa luovuttamaan maatamme vielä kerran Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvaksi, niin kuin todennäköisesti jo Moskovan sopimuksessa teki. Joka tapauksessa tekee Saksan erittäin suuri lopullisen häviön mahdollisuus sen antaman mahdollisen ”avun” erittäin epävarmaksi ja suorastaan vaaralliseksi, jota sen vuoksi on – Ehrensvärdin tavoin – syytä vakavasti varoa.

PUOLUETOIMISTO
Eino Yliruusi.”

Näin lausuimme siis jo 7. 11. 1940 julkaistussa kiertokirjeessä. Talvisodan aikana ilmestymästä lakannut Pojanmaan Sana saatiin uudelleen ilmestymään v.1940 syksyllä. Siinä jatkettiin mitä tarmokkaammin, ja sikäli kuin sensuuri suinkin salli, varoituksia, ettei Saksan kuiskutteluihin sen rinnalla Neuvostoliiton vastaiseen sotaan yhtymisestä pitäisi luottaa.

10. Uusi sota.

Kaikki varoituksemme olivat edelleen turhia. Suomi oli auttamattomasti sidottu Saksan sotavankkureitten rattaisiin. Kun Hitler sitten 22. 6. 1941 antoi joukoilleen käskyn marssia Neuvostoliittoon rajojen yli, niin Suomen armeija seisoi myös jo valmiina Neuvostoliiton rajoilla. Suomen armeijan keskitys pantiin käyntiin jokseenkin samaan aikaan kuin Saksankin. Hitler saattoikin sodanjulistuspuheessaan vakuuttaa, että Suomi tulee seisomaan Saksan rinnalla. Tätä Hitlerin ilmoitusta ei Suomen hallituksen taholta milloinkaan millään tavalla kumottu. Sen vuoksi presidentti Rytin 27. 6. –41 pitämä radiopuhe, jossa ilmoitettiin Suomen olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja tämän perusteluksi mainittiin se, että Neuvostoliiton sotavoimat olivat pommittaneet Suomen alueita, vaikuttaa vieläkin enemmän tekopyhältä kuin se muuten ehkä olisi. Missään tapauksessa ei Suomen Hallitus voinut hetkeäkään kuvitella, että sen sodanjulistuksen syyksi mainitsemia seikkoja missään asioita tuntevissa piireissä voitaisiin ottaa täydestä. Neuvostoliiton ilmavoimat olivat tosin pommittaneet mm. Turun satamaa, mutta on muistettava, että se oli täynnä sillä hetkellä Neuvostoliiton kanssa sodassa olevan Saksan laivoja ja että Suomen alueella oli suuria määriä saksalaisia joukkoja, jotka täältä kasin operoivat Neuvostoliitoa vastaan.

(Kuva VD arkisto. Kuva ei liity juttuun)

Tuskinpa nyt enää missään piireissä tahdottaneekaan edes yrittääkään selitellä Suomea osallistumatta sotaan miksikään muuksi kuin mitä se on ollut, nimittäin hyökkäyssodaksi. Tämä Suomen hallituksen teko, jonka myös eduskunta hyväksyi, on raskaimpia rikoksia Suomen kansaa vastaan. Sitä päätöstä tehdessä ovat olleet määräävinä hermonsa menettäneet hasardipelurin vaistot. Järjelle ja loogilliselle ajattelulle ei ole annettu mitään sijaa. Kaikki tahdottiin heittää yhden ainoan kortin varaan. K a i k k i – kansakunnan olemassaoloa ja itsenäisyyttä myöten.

Se oli rikollinen teko, vaikkei meillä olisi ollut mitään ennakkokäsitystä siitä, ettei Saksa voinut jäädä sodassaan voittajaksi, mutta kaksinverroin rikollinen, koska kaikki todennäköisyysseikat jo silloin puhuivat Saksan häviön puolesta. Mutta Suomen liittyminen sotaan Neuvostoliittoa vastaan oli myöskin äärettömän tyhmä teko. Meillähän olisi puolueettomina pysyen ollut erinomainen mahdollisuus saada neuvotteluteitse ainakin huomattavia parannuksia Moskovan rauhan määräyksiin. Ja henkilökohtaisesti olen siinä ehdottomassa käsityksessä, että sodan ulkopuolella pysyessämme me olisimme voineet saada koko menetetyn Karjalan takaisin ehkäpä huomattavien lisien kanssakin. Tähän käsitykseen täytyy tulla sen vuoksi, koska Neuvostohallitus vielä senkin jälkeen, kun me kavalasti olimme pettäneet se luottamuksen, oli sodan kestäessä halukas useampaankin kertaan meille erittäin edulliseen rauhansopimukseen. Tässä yhteydessä on mitä päättävimmin kumottava kaikki ne väitteet, jota sodanaikaisen hallituksen jäsenet ja suurpuolueittemme johtajat ovat esittäneet, ettei meillä muka tähän sotaan liittymiseen nähden ollut itsellämme mitään valinnan varaa.

Meillä oli valinnan vara jo silloin, kun päästimme saksalaiset joukot tulemaan maahamme. Meidän maatamme on niin helppo puolustaa Saksasta käsin tehtävää hyökkäystä vastaan, että kun me olimme kerran katsoneet jopa voivamme asevoimin vastustaa Neuvostoliiton armeijoitakin, niin meidän ei olisi pitänyt missään tapauksessa vapaaehtoisesti suostua myöskään Saksan uhkavaatimukseen, mikäli sellainen olisi esitetty. Mutta meillä oli valinnan mahdollisuus vielä historiallisena kesäkuun 27. päivänäkin, ellei kerran asianlaita ollut niin, että olimme jo etukäteen sitoutuneet hyökkäämään Saksan rinnalla. Saksalla oli meidän maassamme silloin niin vähän joukkoja omiin voimiimme verraten, ettei se olisi voinut mitenkään pakoittaa meitä tekemään mitään sellaista, mitä itse emme halunneet.

11. Sotien aiheuttajat.

Kaiken kaikkiaan totuus on sellainen, että Suomen näiden sotien aikaiset ja niiden edelliset hallitukset ovat harjoittaneet rikollista, ajattelemattoman tyhmää ja maan etujen vastaista politiikkaa, josta asianomaiset on saatettava meidän lakiemme mukaiseen vastuuseen ja rengastukseen.

Koko tämä politiikka on saatettava rehellisen ja puolueettoman tutkimuksen alaiseksi ja kaikki ne, joiden voidaan osoittaa tietoisesti syyllistyneen maan etujen vastaiseen toimintaan, on ehdottomasti paljastettava ja saatettava tuomioistuimen edessä vastaamaan politiikastaan. Ennenkaikkea on tutkittava talvisodan edellisen ulkoministerimme, tuomari Eljas Erkon, ulkopolitiikka ja siihen vaikuttaneet seikat. Samoin on asianlaita talvisodanaikaisen ulkoministerimme ja toisen sotamme aikaisen valtionvarainministerin, johtaja Väinö Tannerin laita. Kolmantena on mainittava Suomen Pankin johtajan Risto Rytin nimi, joka talvisodan ja ns. välirauhan aikaisena hallituksen pääministerinä sekä sen jälkeisenä presidenttinä on hyvin läheisesti vastuussa maamme viimeaikaisesta politiikasta.

Kun vaadimme tällaista tutkimusta, niin tällä seikalla ei ole mitään tekemistä, kuten on tahdottu otaksua sen seikan kanssa, että tahtoisimme ilmiantaa omia kansalaisiamme täällä oleville vieraitten valtioitten edustajien muodostamalle valvontakomissiolle. Emme ole halunneet puhua sanaakaan johtajiemme mahdollisesta syyllisyydestään syyttömyydestään varsinaisiin sotarikoksiin eli siis kansainvälisten sotalakien rikkomiseen.

Kysymys on ainoastaan niistä rikoksista, joita on tehty omaa kansaamme vastaan ja josta heidän on vastattava omien lakiemme mukaisesti omissa tuomio-istuimissamme. Hallitusmuotomme mukaan voi eduskunta määrätä valtioneuvoston jäsenen pantavaksi syytteeseen valtakunnanoikeudessa. Presidentti sen sijaan voidaan panna syytteeseen korkeimmassa Oikeudessa.

Kun meillä on tässä asiassa puhuttu myöskin kansantuomio- istuimesta, niin tulkoon sanottua, että eduskunta, joka syytteeseenpanosta tulee määräämään ja joka valitsee myöskin useimmat Valtakunnanoikeuden jäsenet, joutuu esiintymään itseasiassa juuri kansantuomioistuimena. Kansalla itsellään on myös nyt lähestyvissä vaaleissa tilaisuus lausua asiassa oma määräävä sanansa. Se vaikuttaa eduskunnan kokoonpanoon ja se on annettava eduskunnalle nyt sellainen kokoonpano, että tämä tärkeä kysymys tulee perusteellisesti ja kansan oikeustajuntaa tyydyttävästi tutkittua.

Kysymyksessä ei ole, eikä edes saa olla, mikään kostoajatus. tässä on kysymys ainoastaan siitä, että saattamalla rikollisen sodan aloittajat ja sotaseikkailupolitiikan johtajat teoistaan vastuuseen ja ansaitsemaansa rangaistukseen annamme vastaisiksi ajoiksikin varoittavan esimerkin siitä, ettei kansakuntaa vastaan saada rikkoa rangaistukseen joutumatta. Jos kansa nyt painaisi tämän asian villasella ja hyväksymällä näiden sotasyyllisten johtajain ja heidän puolueittensa politiikan päästäisi heidät vastuusta, niin olisi siitä ensinnäkin se seuraus, että kuka tahansa saattaisi vastaisuudessakin joutua kiusaukseen lähteä seikkailupolitiikan tielle, mutta sen lisäksi siitä olisi seurauksena se, että kansa joutuisi itse vastuuseen näiden johtajiensa teoista.

Siitä huolimatta, että kansa on koko ajan näyttänyt olleen yksimielisesti näiden sotahallituksien takana, ei itse Suomen kansaa ole kuitenkaan vielä tähän mennessä vedetty tästä sotapolitiikasta vastuuseen. Mutta jos se vaaleissa asettuu solidaariseksi näiden sotaseikkailupoliitikkojensa ja johtajiensa kanssa, niin seurauksena on silloin, että koko Suomen kansa pannaan siitä vastaamaan.

Tämän onnettomuuden estämiseksi kaikkien kansamme olemassaolosta ja itsenäisyydestä huolehtivien kansanvaltaisten piirien on nyt ponnistettava kaikki voimansa. Meidän on huolehdittava nyt kerta kaikkiaan siitä, että kaikki sotaseikkailupolitiikkaan syyllistyneet ainekset saadaan siirtymään sivuun valtakunnan johdosta ja että heidän tilalleen saadaan sellaisia uusia voimia, joiden poliittinen arvostelukyky on osoittautunut paremmaksi ja siis myös kansakunnan etujen mukaiseksi. Tämä ratkaisu on nyt kansan käsissä. Ja tämä ratkaisu on se perusratkaisu, josta kaikki muu ja ennen kaikkea valtakuntamme olemassaolon turvaamista tarkoittava toiminta riippuu.

Ensin on turvattava itsenäisyytemme ja olemassaolomme ja vasta sen jälkeen kiinnitettävä huomiota tämän suuren pääasian rinnalla sittenkin pieniin sisäisiin pulmiimme ja tehtäviimme. Tämän vuoksi ei kukaan saa ajatella nyt niin kevytmielisesti, etteivät tällaiset ulkopoliittiset selvittelyt kuulu nyt hänelle. – Sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja, Väinö Tanner sanoi kerran talvisotamme edellä, pienviljelijäin puoluetta tarkoittaen, että ”talonpoikain on parasta pysyä tunkiollaan ja jättää ulkopolitiikasta huolehtiminen näihin perehtyneille piireille”.

Mutta tämä, jos mikään, oli synnillistä puhetta. Nythän on saatu nähdä millaiseen onnettomuuteen on jouduttu, kun sekä talonpoika että työmies ovat hyväuskoisesti jättäneet ulkopolitiikan hoitamisen kokonaan ammattipoliitikkojen hoteisiin. On jouduttu siihen, että kehnon ulkopolitiikan takia on menetetty sekä talot että tunkiot. Suomen Pienviljelijä kiinnitti aikanaan huomiota jo tähänkin asiaan, osoittaen kuinka tavattoman suurista ja tärkeistä arvoista juuri ulkopolitiikan alalla on kysymys, verrattuna kaikkiin muihin kysymyksiin. – Tiekysymykset, sonniosuuskunnat, maataloustuotannon tukeminen, maatalousneuvonta, opetuskysymykset, työttömyyskysymykset, verotuskysymykset ym. ovat kukin tärkeitä ja huomiota vaativia, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin jatkuvan olemassaolomme turvaaminen.

Tämä kysymys tulee erittäin vaativana meidän eteemme nyt suoritettavissa vaaleissa myöskin sen vuoksi, että näiden vaalien tuloksesta tulee riippumaan sen hallituksen kokoonpano, joka tulee huolehtimaan lopullisista rauhanneuvotteluista ja lopullisen rauhansopimuksen tekemisestä Neuvostoliiton ja Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Minulla erittäin pätevää syytä uskoa, että tannerit, rydit ja erkot taikka hengenheimolaisensa eivät olisi oikeita miehiä edustamaan maatamme näissä elin tärkeissä neuvotteluissa. Sen vuoksi kansan on nyt vaaleissa huolehdittava siitä, ettei siihen jää mitään mahdollisuutta.

Eduskunnan kokoonpano on saatava nyt sellaiseksi, että sen voimasuhteisiin perustuvan hallituksen vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon voidaan sekä omassa maassamme että sen ulkopuolella varauksettomasti luottaa. Tämän luottamuksen saavuttaminen on meidän tulevaisuutemme elinehto.

Kun on selvää, että niin hyvä asia kuin rehellinen mielen muutos sellaisenaan onkin, eilispäivän sotakiihkoilijan tämänpäiväseen rauhanpolitiikkaan ei kukaan voi luottaa samalla vakavuudella kuin luotetaan niihin, jotka ovat kaikissa vaiheissa pysyneet johdonmukaisesti rauhanpolitiikan kannalla, niin tästä johtuu ettei kansa saa antaa nyt luottamustaan niille puolueille ja ryhmille, jotka ovat olleet maamme sotapolitiikan johdossa.

Jokainen kansanvallan ja terveen yhteiskunnallisen uudistuspolitiikan sekä maamme rauhanpolitiikan toteutumista kannattavan on näissä vaaleissa ehdottomasti äänestettävä kansanvaltaisen rintaman ehdokkaita. Pienviljelijäin ja Maalaiskansan tulee jokainen löytämään omaa harrastusalaansa ja omia henkilökohtaisia ajatuksiaan mahdollisimman lähellä olevan ehdokkaan, jolle luottamuksella voi antaa äänensä.

Mutta nyt ei riitä suinkaan vielä se, että itse osaa tehdä vaaliratkaisunsa oikein. Nyt on valistettava myös jokaista naapuria, työtoveria ja ystävää. Nämä vaalit ovat niin tärkeät, että nukkuvien puolueeseen ei saa jäädä ketään. Jokainen kansalainen on sananmukaisesti vedettävä mukaan vaaleihin äänestämään rauhanpolitiikan puolesta, sodantekijöitä ja niiden politiikkaa vastaan.

Kirjoitus: SOTASYYLLISET ja SUOMEN SOTAPOLITIIKKA Kirj. Eino Yliruusi. 1945

Kuvat:VD arkisto

***

Ja sitten takaisin nykypäivään.

”Heinäluoma: Sotasyyllisten kunnia palautettava myös virallisesti”
Julkaistu 13.03.2010 18:44 (päivitetty 19:21)

”SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vaatii, että vuosien 1945-1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin virheet tunnustettaisiin virallisesti. Heinäluoma sanoi MTV:n uutisten haastattelussa, että Suomen tulisi tehdä nyt tilit selviksi menneisyytensä kanssa.
Aika on kypsä todeta, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tapahtui suuri virhe – väärin perustein rakennettu oikeuden istunto ja väärät tuomiot. Kansa on tämän tiennyt aina, ja nyt olisi aika todeta tämä virallisestikin, Heinäluoma totesi.” Lähde:MTV3

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/...

***

”Sotaoikeus toimi laittomasti”
Julkaistu 12.03.2010 17:20 (päivitetty 18:25)

”- Oikeudenkäynti oli laiton. Valtion ylin johto voisi mielestäni arvovaltaisessa tilanteessa tehdä selväksi, että oikeudenkäynti ei noudattanut oikeusvaltion periaatteita, ministeri Tuija Brax (vihr.) sanoo.” Lähde:MTV3

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/...

***

Lue myös:

Sotasyyllisoikeudenkäynnin asiakirjoja
Täältä: http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php/top...

sekä

Suomen hallituksen luuranko
Täältä:http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php/topic,582.0.html

Loppuun on lainattu Heikki Sipilän kirjoittama kappale, joka kuuluu seuraavasti:

”Historiaa täytyy tarkastella kokonaisvaltaisena prosessina sen sijaan että pilkutetaan yksityiskohtia, joita sopivasti manipuloimalla saatetaan luoda jopa tulevaisuuden kannalta hyvinkin vaarallisella tavalla vääristyneitä mielikuvia.”

VD

Uutinen lisätty 13.03.2010

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi/6
www.markusreed.julkaisee.fi/14 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi: www.markusreed.julkaisee.fi/49
www.markusreed.julkaisee.fi/50

KOMMUNISMI, KOKO KANSAN PÄÄMÄÄRÄ, KETÄÄN EI JÄTETÄ

Porvareitten ei kannata enää rimpuilla.
www.markusreed.julkaisee.fi/51

"Suomi ei ollut syyllinen sotaan"

Ei ollutkaan, vaan Suomea hallinnoivat hurri-kapitaalin fasistit.

http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php/top...

Vapaa äänestäjä (nimimerkki)

19:
Pikkuisen pitää järkeä olla kirjoituksessa. Ei naurata! Voisitko saada jostain apua? Säälittää noi kirjoituksesi.

Vapaa äänestäjä (nimimerkki)

18 ja 19:
Tulipa siinä tekstiä! Erityisen lapsellista oli muistuttelu, että saksalaiset ovat itsekkäitä.
Vain kommunistinen uskonto voi selittää, että historian tiedot ovat joillakin niin heikot, että eräät ei tajua Suomen tilannetta 1941. Vaihtoehtoja oli vain yksi, sillä muuta järkevää vaihtoehtoa ei ollut. Kommunistiuskoinen luulee, että Neuvostoliitolle antautuminen olisi estänyt Jatkosodan ja tuonut neuvostoliittolaisten propakandafilmien mukaisen ihanuuden Suomeen ja ikuisen rauhan. Se Neuvostoliitolle antautumisen vaihtoehto on nähtävissä Viron kohtalossa. Neuvstoliitto pakotti armeijaansa ja niin lis tehnyt suomalaisillekkin. Virolaisista sotilaista palasi noin kolmasosa haavoittuneina tai hengissä. Loput jäivät hautoihin. Neuvostoliitton salainen poliisi Tseka olisi aloittanut kommismin prosessin kuten muuallakin kapitalismin saastuttamien luokkien tuhoamisella tappotyökeskitysleireineen kuten tehtiin kaikkialla muuallakin. Maanviljelijöiden vastainen kulakkikampanja olisi ollut erittäin tuhoisa. Sota olisi kulkenut Suomen lävitse mennen tullen ja sekin vaihtoehto tunnetaan erittäin hyvin.
Suomella ei ollut idealististen vasuriuskoisten kaikessa näkemia hyviä ja huonoja vaihtoehtojen asteikkoa käytettävissä. Valittavissa oli vain huonoja ja enemmän huonoja vaihtoehtoja. Koko keskustelu vasemmistouskoisten Rytivihassa perustuu uskonnolliseen ja tietämättömyyteen.
Jatkosota piti yllä suomalaisten sotilaskuntoa ja taitoja, jotka estivät maan miehityksen 1944. Se oli ehkä tärkein Jatkosodan sotilaallinen merkitys aseistuksen paranemisen lisäksi.
Paljon on vielä kansansivistyksellä tekemistä tietämättömyyden poistamiseksi. Tiedotusvälineet ovat muuttuneet lähinnä viihdettä tuottavaksi ja kuitenkin sivistystason nostamisessa onlis paljon työtä ja oman kansan historia on jäänyt monille vieraaksi.

luuserius (nimimerkki)

Valtionjohto on yrittänyt huonolla menestyksellä tuoda esiin erillissotateoriaa.

Venäjän ulkoministeriön tulkinta taas on ollut anglosaksinen, Suomi lähti vapaaehtoisesti Saksan matkaan.

Tästähän on sotasyyllisyydestäkin kyse. Suomi lähti hyökkäyssotaan mukaan määrätietoisesti, vieraan vallan alueelle, tuhoretkelle. Sitä voi olla vaikea perua jälkikäteen edes kansallisella tasolla. Vähän kuin pyrkisi kieltämään holokaustin.

Oppositiojohtajalla on ilmeisesti erilainen näkemys. Tai sitten se (näkemys) onkin vain sisäpoliittinen veto. Heinäluomasta kun ei pääministeriä todennäköisesti tule, joten näkemys on yksityinen.

Jani (nimimerkki)

Minusta suomalaisten "sotasyyllisyys" voi olla hieno muistomerkki voittajien oikeudesta. Pidän myös Helsingin Hakaniemen "rauhanpatsaasta", jonka itänaapurimme meille lahjoitti. Se on tupsaus Neuvostoliitosta!

Jos oikeutta lähdetään vielä muuttamaan, haastetaan samalla Stalin sotaoikeuteen! :D
Siitä kirjoitettaisiin ulkomaillakin! :D

Minäkin olen miettinyt toista maailmansotaa ja vaihtoehtoisia kehityksiä. Tässä on puutteellisin tiedoin kyhäämiäni ajatuksia:

Saksa on ollut itäeuroopassa (yllätys, yllätys) positiivinen voima. Oli onni ettei Neuvostoliitto päässyt Versaillesin 1918 rauhansopimuksen yhdeksi osapuoleksi. Monta pikkuista kansallisvaltiota (Viro,...) sai alkunsa Saksan ansiosta. Jos ne eivät silloin olisi itsenäistyneet, niin eivät ehkä sitten koskaan. Huom! Saksa voitti Neuvostoliiton vain muutamaa kuukautta ennen omaa häviämistään länsivalloille. Jännittävää!!!!

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto olisi hyökännyt Eurooppaan varmasti. Jos Saksaa ei olisi ollut, mahdollisesti Ranska olisi kaatunut myös. Ei unohdeta kommunistista toimintaa kaikissa länsimaissa, uudet kommunistiset hallitukset olisivat tulleet voimaan kaikissa miehitetyissä maissa. Silloin Amerikan olisi ollut vaikea tehdä mitään mahdille, joka ulottuu Atlantilta Tyynelle valtamerelle.

Noniin ja sitten vielä Suomeen... Jos Saksa ei olisi antanut aseita, armeijamme olisi ollut 1944-1945 melkein samoilla varusteilla kuin Talvisodassa. Lisänä olisi ollut sotasaalis. Ja Neuvostoliitolla taas oli silloin vielä uudempaa kalustoa ja paljon enemmän kuin 1939. Uusi sota olisi ollut paljon epätasaisempi kuin Talvisota. Ja luulen että NL olisi sitten Suomen miehittänyt, kukaan ei olisi estänyt. Kuriilitkin NL miehitti Japanilta, koska ne oli siinä.

Mila F (nimimerkki)

Halosen ja Vanhasen löpinät poliittisesta yksimieleisyydestä sen suhteen, etteivät suomalaiset koe sotasyyllisten kunniaa menetetyksi, ovat ihan suoraan sanottuna alemmuudentuntoista kieriskelyä sikolätissä ja itsesensuuria varmuuden vuoksi. Väärä tuomio on väärä tuomio ja väärät tuomiot on tapana oikaista. Halonen kykenee näköjään mihin tahansa loukkaukseen omaa maatansa kohtaan.

Halosen suhtautuminen sotaveteraaneihin kyllä tiedetään, mutta mikä panee Vanhasen halostelemaan?

Mottimuro (nimimerkki)

Eiköhän tuo talvisota ollut seurausta Molotov-Ribbentrop sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta. http://www.lituanus.org/1989/89_1_03.htm Lisäpöytäkirjassahan mainitaan, että Suomi, Viro, Latvia ja Liettua, sekä itäosa Puolasta kuuluu Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Suomalaisten mielipitillä ei ole MITÄÄN merkitysty sodan alkamiseen. Kaksi euroopan suurvaltaa Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat euroopan omiin etupiireihinsä. Ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon, oli etupiirit jaettu jo jaettu. Ainut mikä ei onnistunut Neuvostoliiton kannalta oli talvisota. Viro, Latvia ja Liettua liitettiin Neuvostoliittoon, kuten myös itäosa Puolaa. Se, että Suomi ajautui jatkosotaan liitty edelleen Molotov-Ribbentrop sopimukseen ja myös Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Toisaalta se oli ainut vaihtoehto silloiseen aikaan. Neuvostoliitto olisi yrittänyt takuuvarmasti valloittaa maamme uudelleen. Sotasyyllisyys asiat ovat historiallinen vääryys, joka pitäisi korjata. Ei edes Saksan sotilaat kärsineet sodan jälkeen samalla tavalla kuin mitä me suomalaiset tänä päivänä ja vielä ihan suomalaisten omasta toimesta. Katsokaapas vielä venäläisten esitys suuresta isänmaallisesta sodasta. Sotahan alkaa heidän mielestään Saksan hyökkäyksellä Nauvostoliitton. Talvisodasta ei mainita mitään, ei Molotov Ribbentrop sopimuksista ei mistään. Huomioikaa myös, että alkutilanteessa Viro, Latvia ja Liettua ovat jo Neuvostoliittoa. http://english.pobediteli.ru/

Mottimuro (nimimerkki)

Jani #23

Olet oikeilla jäljillä. Asia mistä ei hirveästi puhuta, on Ranskan ja Neuvostoliiton solmima YYA-sopimus vuonna 1935. Se oikeutti Neuvostoliiton avun Ranskalle, jos Ranskaan hyökätään. Niinhän Saksa sitten meni tekemäänkin. Syy miksi operaatio barbarossa onnistui Saksan kannalta alussa erinomaisesti, on se, että Neuvostoliiton joukot olivat hyökkäys muodostelmassa (reservit ja huolto rajanpinnassa). Neuvostoliitto valmisteli hyökkäystä eurooppaan. Ranskan YYA-sopimus oli perustelu sille. En tiedä tarkemmin tarkemmin Saksa tästä sopimuksesta ennen hyökkäystään Ranskaan vai ei, mutta siinä vaiheessa kun se selvisi oli se sitten milloin tahansa, oli selvää että Ranskan hyökkäyksen jälkeen pitää hyökätä myös Neuvostoliittoon.

http://en.wikipedia.org/wiki/Franco-Soviet_Treaty_...

Mottimuro (nimimerkki)

Kirjoitustaito on näköjään vielä hukassa perjantaisen tanssimusiikin takia, mutta koettakaa silti saada selvää noista edellisistä kommenteistani :)

Ano Nyymi (nimimerkki)

Näyttää punamulkut taas suoltavan maanisella vimmallaan tekstiä tänne puolustaakseen sairasta ideologiaansa.
Mutta kyllä kansalaiset sen ovat aina tienneet että ne todelliset sotasyylliset lymyilivät Moskovassa. Ja heidän perseennuolijansa ties missä käpykaartissa Suomessa ;)

Hyvä oli kirjoitus taas kerran Helenalta. Vaikka kyllä siä taas mulle kuitennii muriset tahi äriset jostain ;)

Gagarin (nimimerkki)

Suomen nykyisellä valtiojohdolla ei ole enää otsaa väittää, että sotasyyllisyystuomiot olisivat olleet oikeutettuja. Mutta sen verran suomettuneisuus kuitenkin kummittelee vielä takaraivossa, ettei niitä tohdi kumotakaan. Varsinkin Vanhanen on tällainen kekkoslovakian kasvatti, jolle nuorena annetut opit ovat menneet pysyvästi perille.
Nyt esitetäänkin, ettei tuomioita voida purkaa, koska Suomessa ei ole sellaista oikeuskäytäntöä olemassa. Ihmettelenpä vain kuinka juridisformaalisilla syillä voidaan perustella sitä, että sellaisia tuomioita ei voida purkaa, joiden kohdalla aikoinaan ei perustettu juridisformaalisista näkökohdista mitään. Tämä on paradoksaalisuuden huippu. Ja kyllähän tuomion langettamisen jälkeenkin on tuomioita Suomessa purettu, jos myöhemmin on käynyt ilmi, että ne ovat langetettuja väärin perustein, toisin sanoen syyttömille.
On turha väittää, että syytettyjen kunnia ei olisi koskaan mennytkään. Vielä tänäkin päivänä ilmestyy näillekin blogeille lukuisia kommentteja, joissa tuomioita puolustellaan tai kauhistellaan niiden lievyyttä. Jopa ruumiit pitäisi joidenkin mielestä hirttää. Tämä jos mikä antaa aiheen viralliselle tuomioiden kumoamiselle, niin loppuvat moiset puheet.

Juhani Putkinen

Helena: "Ilman sotasyyllisiämme voisi moni asia olla edelleenkin paljon huonommin."

Ei vaan voisi, vaan taatusti olisi.

Asemamme olisi parhaassa tapauksessa suunnilleen Latvian nykytilanne, mitä todennäköisimmin vielä oleellisesti huonompi.

JLin (nimimerkki)

Heinäluoman kannanotto on täysin perusteltu. Väinö Tanner oli ministeri ja SDP:n puheenjohtaja, toimi vielä oikeistodemarien johtajana linnassa ollessaan. Suomalaisten raju vastarinta Talvisodassa perustui kansalliseen yhtenäisyyteen, tämän rakentamisessa Tanner oli keskeisessä roolissa. Hyvinvointia tosin jaettiin jossain määrin sotatarvike hankintojen kustannuksella. Olennainen ero Tannerilaisilla nationalistidemareilla ja Juntuslaisilla imperialistikommareilla on se, että Tannerilaiset pyrkivät sovitteluratkaisuihin valtion sisäisissä asioissa ja laittavat kovan kovaa vastaan ulkoiselle uhalle. Juntuslaiset laittavat kovan kovaa vastaan valtion sisäisissä asioissa ja nuolevat potentiaalisen ulkoisen uhan persettä oman maanmiehensä kustannuksella. Ei porvarit vasemmistoa äänestä, SDP ja kommarit kilpaavat samoista työväestön äänistä, ja SDP on tupannut voittamaan. Kommareiden ainoa toivo on ollut puna-armeijan tankkirivistöjen sekaantuminen valtion asioihin. Olisivat ehkä sekaantuneetkin, elleivät olisi olleet varmoja, että siitä liikkeestä seuraa takuuvarmasti hankaluuksia niinkuin 1939. Olisi hienoa, jos Heinäluoma ja SDP ymmärtäisivät miten suuri rasite Halonen on puolueelle, mihin häntä ei periaatteessa olisi pitänyt edes hyväksyä. Halonen suhtautuu puoliksi halveksuvasti sotaveteraaneihin, mutta on valmis lähettämään lisää sotilaita Afganistaniin pedatakseen itselleen merkittävää virkaa YK:ssa.

agendo2 (nimimerkki)

Hyvä artikkeli taas Helenalta ja mukavalla helenamaisella tyylillä kirjoitettu.
Helena: "Ilman sotasyyllisiämme voisi moni asia olla edelleenkin paljon huonommin."

Jos Ryti ja kumppanit olisivat päättäneet, että Suomi jättäytyy ja heittäytyy Stalinin "hyväntahtoisuuden" varaan jatkosodassa, emme tänne kirjoittelisi.
Esi-isämme olisivat multana jossain pitkin Siperiaa, kuka missäkin.

Muistutan tässä kuitenkin kainosti, että erään isänmaallisen tahon uurastus näkyy nyt sotasyyllisyys-kysymyksen vakavana käsittelynä vihdoinkin. Asiaa on vuosikymmenien mittaan yritetty nostaa esiin onnistumatta.

Sotasyyllisyyden purku on avain myös poistamaan perusteet Suomen alueryöstölle ja sotakorvauksille.

Tämä avain saattaa sopia myös lukkoon, joka avaa koko Stalinin tilityksen samoin perustein kuin Hitlerin tilitys.

EU etsii tätä avainta.

Sanokaa minun sanoneen, että olemme menossa vaiheeseen, jolloin koko maailma puhuu Karjalasta.

P.s. Heinäluoman veto oli itselleni yllätys, jolla hän tulee nostamaan arvostustaan. Kysymys kuuluu, kuinka laajalti SDP:ssä on sama näkemys sotasyyllisyyden purkamisen puolesta?
On myös vielä kerran pakko todeta, että Matti Vanhasen lausunto oli hänen umpisuomettuneisuutensa "kruunu".
Haistelkaapa nyt poliittista ilmastoa!
Huomaatteko, että "takinkääntöviikot", joita on aiemmin ennustettu, lähenevät?
Sen huomaa siitä, että ProKarelian työ saa laajenevaa kannatusta ja tunnustusta.

Eräs isä (nimimerkki)

Tuli muuten mieleen, Suomi haki apua natsi-saksalta vasta kun muualta sitä ei herunut. Sodanakainen Suomi kun oli köyhä maatalousmaa, apua tarvittiin epätoivoisesti.

observateur (nimimerkki)

Kelpo kirjoitus, eipä siinä. Heinäluoma on kyllä ylittänyt itsensä onnistumalla kaivamaan keskiverto-räkyräky-Heinäluomaa paremmin näppärän aiheen kalastella suosiota itselleen ja tuskassa rypevälle puolueelleen. Valmistautuminen vaaleihin on alkanut. Kannattaa muistaa kuitenkin Heinäluoman olevan vain pikkisen paremmin räkyttävä pelle kuin Urpilaisen. Tavoite lienee selvä.

Mutta se kyllä hämmästyttää, miten nuo kommarit ilkeävät tulla toisten blogeihin suoltamaan kymmeniä sivuja kommaripaskaa ja todistelemaan niillä valheidensa oikeutusta. Kyllähän sitä väärää historiaa on kirjoitettu maailman sivu, mutta tuossa näkyy olevan taas yksi oikein kelpo esimerkki moisesta. Tosin en moista vuodatusta kovin pitkälle jaksanut lukea.

"Venäjä aloitti VAIN neljä sotaa ja nekin olivat Ruotsin syytä" (lainaus ei sanatarkka, mutta ajatus kyllä). "Ruotsin armeija oli ennen isonvihan alkua jo vuosikaudet eli vuodesta 1700 hävittänyt etelä- Venäjää, kun venäläiset sensijaan vasta 1712 hyökkäsivät Suomeen, koska Ruotsi kieltäytyi tekemästä rauhaa".

Tunnetustihan Pietari Suuri julisti sodan Ruotsille 20.8.1700. Kolme vuotta myöhemmin tuo diktaattori perusti Suomeen nimeään kantavan kaupungin, jonka turvallisuuden puolustamisen verukkeella sodittiin vielä miltei neljännesvuosituhat myöhemmin. Todelliset syyt olivat tietysti niitä, joita ei kommarihistoria tunne. Turhaapa tuohon tietysti on puuttua tämänkään vertaa, mutta vituttaapa sen verta tuommoiset vilhojuntuset ja luuseriukset jauhamassa valheita ketjusta toiseen.

obs.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#17 &18.
Kiitos kovasti tekstistä, mutta tulipa vaan mieleen, että oiskohan kuitenkin käyttäjämukavuuden huomioonottaen ollut mahdollista laittaa pelkkä linkki kyseiseen tekstiin?

#23.
Eilen illalla YLE näytti talvisodan Laatokan Karjalan taisteluista dokkarin, jonka jälkeen sitten tuli kooste joulun -39 uutisista. Mielenkiintoista oli se, että puna-armeija oli tuon ajan uutisten mukaan pommittanut suomalaisia sairaaloita. Mutta eikös se ole jossain "reilun sotimisen säännöissä" kiellettyä?`Ei kun vaan Venäjä siis sotaoikeuteen sairaalarakennusten pommittamisesta.

#26.
"Ranskan ja Neuvostoliiton solmima YYA-sopimus vuonna 1935"
Ha ha, touhu on ollut kuin kauniista ja rohkeista, kun ottaa huomioon kenen kaikkien kanssa NL sopi ja mitä maailmansotien välisenä aikana :D

#28.
"Vaikka kyllä siä taas mulle kuitennii muriset tahi äriset jostain"
Mitä, oonko mie muka sulle ärissy? En kai? ;)

#29.
"Ihmettelenpä vain kuinka juridisformaalisilla syillä voidaan perustella sitä, että sellaisia tuomioita ei voida purkaa, joiden kohdalla aikoinaan ei perustettu juridisformaalisista näkökohdista mitään."
Nimenomaan! Minun jakeluuni ei mene, että mikä piru se ongelma oikein on!?

#32.
"Tämä avain saattaa sopia myös lukkoon, joka avaa koko Stalinin tilityksen samoin perustein kuin Hitlerin tilitys"
Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä, että päädyttäisiinkö ihan ympäri Euroopan käymään läpi Stalinin rikoksia vakavamielisessä hengessä, jos Suomen kaltainen valtio tekisi aloitteen vaikkapa purkamalla suomalaisten sotasyyllisyyden? Mitä kaikkea voisikaan nousta yleiseen keskusteluun? Alueiden pakkoluovutukset? Puna-armeijan rikokset siviilejä kohtaan? Ihmisten pakkosiirrot, pidätykset, kidutukset... jne??

Vilho Juntunen (nimimerkki)

#35. Helena hyvä! Ajattelin, että asia tulee huomioitua ja luettua
paremmin Sinun blogisi kautta kuin pelkän liiteviitteen kautta.
Yliruusin kirjoitus on siksi tärkeä. Onhan se aikaansa seuranneen
aikalaisen näkemys. Hän ei ollut sosialisti eikä kommunisti mutta
oli hyvin perillä ajastaan ja näki ajoissa mihin sotaa edeltävä poli-
tiikka johtaa. Hän oli Paasikven-Kekkosen linjalla ennen heitä.
tv. Ville

Mottimuro (nimimerkki)

Helena #35

Nuo sopimushommat on kyllä melkoinen soppa. Vertaus kauniisiin ja rohkeisiin on erittäin osuva. Neuvostoliitto kunnostautui erityisesti. Tuohon Ranskan ja Neuvostoliiton väliseen YYA sopimukseen oli pakottava tarve, koska Ranskalla ja Puolalla oli jo alunperin helmikuussa 1921 tehty sotilasapu sopimus. Eli toisiaan auttavat, jos jompaan kumpaan maahan hyökätään. Neuvostoliitto halusi laajentaa alueitaan ja se ovelasti teki tuon vuoden 1935 sopimuksen Ranskan kanssa, koska sillä oli mielihaluna laajentaa aluettaan eurooppaan, ja Puola oli ensimmäisenä vastassa. Stalin antoikin marraskuussa 1938 määräyksen alkaa valmistella hyökkäystä Saksaan ja eurooppaan. Lopulta Molotov-Ribbentrob sopimus 1939 auttoi juuri sopivasti Neuvostoliittoa aluehankkeissaan. Tämän lisäksi sillä oli eri sopimusten perusteella täysi oikeus laittaa rähinäksi euroopassa. Sodalta ei oltaisi vältytty millään, olisi Saksa sitten tehnyt mitä tahansa. Sellainen oli into muuttaa maailma kommunistiseksi. Jotain asiasta kertoo se, että vielä vuonna 1989 oli Tallinnassa koolla Suomi, Viro, Latvia, Liettua jne. keskustelemassa aiheesta Molotov-Ribbentrop sopimuksen laillisuus.

Täältä löytyy erinomainen esitys sotaanjohtaneesta, sodanaikaista ja sodanjälkeisestä tilanteesta aikajärjestyksessä lähteineen. Kannattaa vilkaista läpi. http://ww2timeline.info/

Princesa Tenesoya (nimimerkki)

"Suomi ei ollut syyllinen sotaan, jonka aiheuttivat kaksi sairasta yhteiskuntaa ja heidän mielenterveysongelmaiset diktaattorinsa."

Siinä kaikista olennaisin totuus tiivistettynä!

Valitettavasta hulluus vaivaa edelleen naapurin hallitsijoita.

Toimituksen poiminnat