*

Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Kikkelivitsejä ja seksitutkimusta

Dementoitunut pääministeri, kikkelivitsejä, korruptiota, jatkuvasti vaihtuvia elämänkumppaneita, seksiviestejä, taulukauppoja ja seminaarilippuja. Eduskunnan juhlaviinakset, vihreän kansanedustajan pirssikyydit, eduskunnan rahojen holtiton käyttö, kasa lautoja ja synttäribileet. Suomalaista politiikkaa.
Alkaa vähän se Roosa Meriläisen ”vittu haisee hyvältä”-pinssi tuntua tasokkaalta ja hauskalta vitsiltä.

Jos porvariedustajat ovatkin paljastuneet melkoisiksi korruption mätäpaiseiksi, niin eipä mene demareillakaan hyvin. Ilmaisen pullan puputtamiseen tottuneet demarit ovat olleet näreissään, kun Niinistö pistäisi heidät hiilarittomalle dieetille, noin niinku vertauskuvallisesti. Kimmo Kiljunen on ollut tästä syystä Niinistön kanssa napit vastakkain pitkin kulunutta talvea, mm. siksi, että Kimmo joutui majottumaan hotellissa, jossa oli kirppu ja lisäksi hän joutui teettämään omilla rahoillaan lisätilauksen käyntikorteista, kun hövelinä jakeli niitä ympäriinsä.

Uusimmassa Kiljusen kokemassa vääryydessä minua on ihmetyttänyt tämä: ”Kiljunen kertoi tiedotustilaisuudessa hyödyntäneensä virkamatkan jälkeistä aikaa poliittisiin tehtäviin Myanmarissa ja Bhutanissa ” (US)

??

Anteeksi nyt, mutta mikä ihme on sellainen ”poliittinen tehtävä”, joka vie suomalaisen KANSANEDUSTAJAN Myanmariin ja Bhutaniin seksitutkijan kanssa? Eikö näillä kansanedustajilla ole mitään velvollisuutta pysyä Suomessa hoitamassa tehtäviä, joihin heidän on palkattu, eli suomalaisten ihmisten asiaa?
Vai saadaanko vuoden kuluttua lukea suomalaisten lauantai-iltaista lenkkimakkaratraditiota bhutanilaisten seksielämään peilaava selonteko, jonka vuoksi Kontula oli mukana reissussa ja joka teki matkasta todellakin tekemisen arvoisen?

No, nythän Kiljunen joutuu maksamaan matkalaskunsa itse, eli matka ei ollut työmatka, vaan vapaa-ajan reissu. Siitäpä herääkin sitten kysymys, että oliko palkaton vai palkallinen loma? Nythän ei käsitykseni mukaan ole kansanedustajien loma-aika.
Luulisi, että kansanedustajat voisivat näitä suomalaisten asioihin mitenkään liittymättömiä seksitutkimuksiaan tehdä ylipitkien kesä- ja joululomiensa aikana, koska minä en usko kyseisenkään reissun olleen millään tavalla suomalaisen veronmaksajan etuja ajava. Vaan vissiinkään kansanedustajien työnantaja ei ole kauhean nöpönuuka työntekijöidensä työajan käytöstä?

Eiku, siis suomalainen kansahan se näiden typerysten työnantaja on, mutta se taitaa olla ihan yksi ja sama paskanhailee, että mitä mieltä työnantaja eli kansalaiset ovat, kunhan vain pullaa riittää ja taulukauppa kannattaa.

Voi perkele, en kyllä paremmin sano. Suoraan sanottuna vituttaa katsella tuollaista touhua. Ihan jatkuvalla syötöllä saa lukea näitä tämänkaltaisia juttuja kansanedustajista, joista yllättävän monellakin imbesilliltä vaikuttavalla tyypillä on jumalauta korkea akateeminen tutkinto, niin ku nyt tällä Kimmo ”en kommentoi ketä seurueessani oli, kun ei ole minun asiani” Kiljusellakin. Eikös hän kuitenkin jonkinlainen tohtorismies olevinaan ole? Ja Marja Tiura on hallintotieteiden maisteri. Millaistakohan hallintotiedettä siellä yliopistoissa opetetaan??? Sellaista kamerunilaista vai???? Ja jotkut vielä ovat sitä mieltä, että kansanedustajilla olisi oltava jokin minimikoulutustasovaatimus, ihan niin kuin se takaisi yhtään mitään.
Vuosi aikaa eduskuntavaaleihin.
Vuoden aikana ehtii tulla ilmi vielä niin paljon paskaa, ettei kukaan itseään arvostava käy varmasti enää ikinä äänestämässä.
Ainoa keino, jolla ihmisten mielenkiinto ja jonkinlainen usko politiikkaan vielä olisi saavutettavissa, olisi pitää ne eduskuntavaalit kesällä, ei vuoden kuluttua. Mutta tuollainen eduskunnan hajottaminen vaatisi pääministeriltä suoraselkäisyyttä ja presidentiltä kiinnostuneisuutta kotimaan asioita kohtaan, jotka molemmat taitavat olla hieman utopistisia ajatuksia. Lisäksi kun on tämä enemmistöhallitus ja puoluekuri ja pääoppositiopuolueessakin porukka pelkää, että vaaleissa napsahtaa omalle kohdalle se Jouni Backmanin kohtalo, niin tää on sitten nyt just sitä itseensä hamaan tulevaisuuteen saakka. Aamen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Inex (nimimerkki)

”Hölmö ei parane yliopistossa. Siellä hänestä tulee vain oppinut hölmö, joka on sata kertaa vaarallisempi kuin ennen.”

Pertti Heinonen (nimimerkki)

Näinhän se menee armaassa Suomessamme. Paskakasakin alkaa haista pahemmalle mitä syvemmältä sitä kaivelee. Tunkiossa nimeltä istuva hallitus lisättynä demareilla ja vasureilla (vasureilla siksi että ovat niin mamu-myönteisiä) pitää suorittaa ehdottomasti perusteellinen tuuletus joka tasolle, pääministeristä viimeisimpää rivimieheen.
Lisäksi runnottava laki joka säätää kerran korruptiosta/omaan pussiin pelaamisesta kiinni jääneelle ikuisen porttikiellon yhteiskunnan vastuullisiin virkoihin/politiikkaan!

Dr. Schmidt (nimimerkki)

Liitytään Venäjään. Sitten saa vapaasti tehdä mitä haluaa, kunhan maksaa ensin mafialle ja miliisille.

Tuure Piittinen (nimimerkki)

"Luulisi, että kansanedustajat voisivat näitä suomalaisten asioihin mitenkään liittymättömiä seksitutkimuksiaan tehdä ylipitkien kesä- ja joululomiensa aikana, koska minä en usko kyseisenkään reissun olleen millään tavalla suomalaisen veronmaksajan etuja ajava."

Eikö niitä seksitutkimuksia ole hyvä tehdä aina silloin kun on hyvää materiaalia tarjolla? Eihän kesä- ja joululomat käy kun silloin pitää olla perheen kanssa tai poliitikon kiertää kesätapahtumia että saisi kuvansa uutisiin :)

Inex (nimimerkki)

Luittekos sen Kiljusen blogin missä hän hämmästeli jossain kun ihmiset tekevät duunia. Toivottavasti joku laittoi sen talteen, klassikkokamaa. Yksi hauskimmista blogeista mitä olen koskaan lukenut, nauroin vedet silmissä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Vanhanen on unohtanut sen, että pääministerin pitää nykyisen perustuslain mukaan olla aloitteellinen eduskunnan hajoittamisessa ennenaikaisten vaalien aikaansaamiseksi.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Jos Kiljusen matka on työnantajan mielestä lomamatka, niin menettääkö hän noilta päiviltä myös palkan :)

Markus Lehtipuu (nimimerkki)

Ensinnäkin, kannattaa ottaa vaalit 2011 vähän tosissaan.

Mutta mitä tulee matkailuun, Burma ja Bhutan ovat maabongareiden ykköskohteita (tai ainakin Top 2). Kiljunen on maabongari, ainakin siitä päätellen, että mies on lippufriikki ja kirjoittanut maantiedollisia tietokirjoja eri maista ja maiden lipuista.

Jos tilaisuus tekee varkaan, silloin yksi ilmainen Bangkokin-matka tekee maabongarista kahden harvinaisuuden bongaajan.

Inhimillistä, mutta ei sen takia kannattaisi sentään valehdella. Minä olen bongannut Burman mutta Bhutan on todellinen rariteetti.

intrigööri (nimimerkki)

Ketku, ketkumpi, kansanedustaja.

Wieras (nimimerkki)

Lanseerataan tässä käsite, jos ei joku muualla ole jo ehtinyt: moraalinen skolioosi. Vaiva, josta nykyinen pääministerimme kärsii (jos ei itse huomaakaan). Parantumaton ja krooninen vaiva ;-)

Wieras (nimimerkki)

#10 Melkein unohtui se Kiljunenkin, jolla on myös taipumusta..

kake (nimimerkki)

"Jos porvariedustajat ovatkin paljastuneet melkoisiksi korruption mätäpaiseiksi, niin eipä mene demareillakaan hyvin."

Demarit ovat porvareita.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Muistakaa Tony Halmeen ainoaksi jäänyt puhe eduskunnassa.

[lainaus]
...
Jos te nytten puollatte näitä minun muutamaa lakialoitettani, jotka Suomen kansalle kuuluvat, niin pääsette minusta vähin äänin eroon neljän vuoden päästä. (Ed. Ala-Nissilä: Miksi pitäisi päästä?) Muuten minunlaisiani voi olla täällä neljän vuoden kuluttua kymmenittäin, ja sitä te ette kestä.

[/lainaus]

Ilmankos ns vihavasemmistolaiset ja vainajanpilkkaajat riehaantuivat.

Kommentti (nimimerkki)

Tiedoksi vain.

Niin eduskuntavaaleja ei ole aiennettu vaan tietääkseni siirretty kuukaudella. Samat kokit asialla, jotka muutoinkin näkyvät palstoilla.

Nihilisti (nimimerkki)

"joista yllättävän monellakin imbesilliltä vaikuttavalla tyypillä on jumalauta korkea akateeminen tutkinto"

Voin ihan kokemuksesta kertoa, ettei korkeakoulu tee kenestäkään "viisasta". Löytyy paljon ihmisiä, jotka luukuttavat kovat pisteet mensasta tai kovia numeroita kokeista, mutta viisaita? Ei.. ongelma on siinä etteivät osaa yhdistää ja käsitellä tietoaan oikein, mutta asiaan, ihminen tavoittelee omaa etuaan, minulle on aika turha tulla kertomaan, että yksikään nykyisistä poliitikoista ajattelisi vähentää valtaansa tai rahan kulutustaan sen takia, että ihmisillä menisi paremmin.

Kiljunen on semmoinen ihmeen jokapaikan höylä, joka on joka puolella maailmaa kaiken maailman höpöhöpö kokouksissa. Ensinnäkin Thaimaa pitää demokratia konferenssia? Joo sitten Bhutaniin ja Burmaan? Please. Kiljunen olisi voinut edes myydä siellä muutaman Koneen hissin tai Nokian kännykkä tornin.

Kansanedustajat ovat vähän samanlaisia kuin suomalaiset työntekijät kun firma tarjoaa pikkujouluissa viinat, eli pakko juoda ittensä plussan puolelle.

Käyttäjän saary kuva
Saara Pasanen

"
Vuoden aikana ehtii tulla ilmi vielä niin paljon paskaa, ettei kukaan itseään arvostava käy varmasti enää ikinä äänestämässä."

Ihanasti ajateltu mutta poliittinen muisti on niin järjettömän lyhyt. Kuka näitä enää vuoden päästä muistaa? Samat pallinaamat sinne mäelle kiipeää kuin ennenkin.

lueskelija (nimimerkki)

Voi että miekii vanha ukko oon ihmetelly näitä korkeasti oppineita. Etenki tuolla talouspuolella. On ruottalaista ja suomalaista ekonomikorkiakoulua y.m.
Puhumattakaan amerikkalaisista huippuyliopistoista. Mitä ne siellä opettaa? Kun kuiteski aika-ajoin kaikki menee talouvessa päin persettä. Onk se vika opetuksessa,oppikirjoissa vai oppilaissa? Vai onk se niin, jotta niissä instituuteissa opetetaan ihan oikeesti tavallisen kansalaisen kusettamistaitoja? Kun se viimekäessä kuiteski on se maksumies.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Oli Helena todella hyvä ja osuva kirjoitus. Olen myös tuossa vaaliasiassa samaa mieltä kanssasi, tämä alkaa oikeasti olla jo aivan sietämätöntä meille näiden imbesillien työnantajille.

Nyt alkaa riittää, sillä tässä kyllä vituttaa vähän yhtä jos toistakin jo tuo dementoitunut hölmöläismeininki. Ei tästä tule kertakaikkiaan yhtään mitään!

terv. Eeva

OletteNarreja (nimimerkki)

#13 Ainoa puhe? Eipä ollut sitten sekään kansanedustaja kovin ahkera työpaikallaan. Yllätys, yllätys. Samanlaisia tyhjäntoimittajia taitavat olla kaikki jotka siellä Arkadianmäellä "on töissä".

Muistatko muuten mitkä nämä lakialoitteet olivat?

Ano Nyymi (nimimerkki)

Täytyy sen verran Kiljusta puolustaa, että kyllä se vanhalla ikää alkaa se "seksitutkimus" ihan työstä käymään, ja suorastaan ylityöksi menee jos sitä joutuu tekemään jonkun vanhahkon kanahkan kanssa.

Mutta en minäkään kyllä ymmärrä miksi tuota seksitutkimusta pitää kansanedustajan tehdä, luulisi olevan tähdellisempääkin touhuttavaa täällä kotisuomessa. Täällä on kuulemma joku lama ja rasimuskin hivveessä nousussa, ihan jo ministerillekin joku on vittuillu.

Ville (nimimerkki)

Raivoisa kirjoitus. Se olis saattanut naurattaa jos tuo kaikki ei olis niin masentavan surullista. Samaa mieltä Lehtipuun kanssa siinä että seuraavat vaalit pitää ottaa tosissaan. Jotenkin silti pelottaa että tulevaa eduskuntaa ei juuri erota edellisestä. Silloin saatan vajota apatiaan.

Jargonaut (nimimerkki)

Itseäni tuo Kiljusen reissu ei jaksa nakertaa. Se nyt on loppujen lopuksi se ja sama jättävätkö nämä edustajat työnsä hoitamatta ulkomailla vai kotimaassa; eiköhän sitä aikaansa saa tuhlattua myös täällä kotimaan kamarallakin.

Enemmän minua ahdistaa se, että tänä päivänä saa etsimällä etsiä uutisointia tai keskustelua tulevista lainmuutoksista tai lainmuutoshankkeista. Niiden edestä tarjolla on vain jorinoita eritasoisista muistihäiriöistä kärsivistä poliitikoista.

Hoi, siellä Eduskunnassa! Voitaisiinko edes joskus leikkiä, että päätöksiä ei lyödä lukkoon virkamiesten keskinäisissä palavereissa ja edes joskus vitsin vuoksi tuotaisiin asia kansan eteen ja keskusteltavaksi?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Kiitti kaikille teille mussukoille kommenteista ;) Jää nyt omat kommentit vähiin, kun näin keväällä ei haluaisi kun vain kaivella pihamaalla.... no enivei:

#21.
Iltapäivän apatiakohtausta kato yritän aina vähän torjua kiihdyttämällä itseni raivon partaalle ja purkamalla sen blogiin. Toiset käyttävät mielialalääkitystä, toiset kirjoittavat blogia.

Mutta olen toki ihan vakavissani samaa mieltä sinun ja nimimerkki "Markus Lehtipuunkin" kanssa siitä, että eihän tästä tule lasta eikä paskaa jos me äänestäjät heitämme pyyhkeen kehään. Sittenhän ne vasta kaikenlaiset vilunki-villet ja pullaposki-pirkot onnellisia ovat, jos jollain 50 äänestämään kuskatun alzheimerpotilaan äänellä pääsee eduskuntaan. Ei sillai.
Mutta kyllä se on itselläkin aika kortilla halut äänestää ketään tulevissa vaaleissa. Aika hyvin saa vakuuttaa minut, ennen kuin lähden jotain ehdokasta, ja varsinkaan puoluetta, tukemaan.

zzzzzz...

Nyt mie en jaksa kommentoida enempää. Menen kuolemaan suihkuun.

iquau (nimimerkki)

"Mutta kyllä se on itselläkin aika kortilla halut äänestää ketään tulevissa vaaleissa. Aika hyvin saa vakuuttaa minut, ennen kuin lähden jotain ehdokasta, ja varsinkaan puoluetta, tukemaan. "

No, olihan siellä teillä Pohjois-Karjalassakin vaalipiirin pienuudesta huolimatta lähemmä 70 ehdokasta yhdestätoista eri puolueesta. On se kumma jollei tuollaisesta joukosta edes jonkunlaista omaa ehdokasta löydy, tai ehkä jopa useampaa hyvää. Ei Suomen poliittinen järjestelmä täydellinen ole, mutta aina ennemmin tämä kuin enemmistövaalitapa, jossa saattaa päästä valitsemaan peräti kahden eri ehdokkaan väliltä.

Eräs isä (nimimerkki)

Niinpä niin, jättäkää vain äänestämättä. Silloin isot huijaripuolueet sdp, kok ja keskusta voittavat taas. Ja me häviämme. Tämä maa tarvitsee ison PROTESTIN. Ette te yksinkertaisesti VOI löytää pahempia huijareita kuin isoista valtapuolueista, antaa mennä protestiääni protestiehdokkaalle.

Se "turvallinen" ehdokas valtapuolueesta kyllä (itselleen) turvallisesti tyhjentää sinunkin taskusi. Protestipuoleen edustajat (jos niitä tulee) eivät (vielä) ole osana korruptiorinkiä, joten he eivät vielä OSAA varastaa niin hyvin.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#25.
Minun ehdokkaat eivät ikinä pääse läpi, mutta silti olen urheasti käynyt äänestämässä just sitä tyyppiä, joka tuntuu vähiten sekolta enkä sitä, jota "pitäisi" äänestää.
Nyt kyllä alan olla sitä mieltä, että jokin muu vaikuttamisen tapa on tehokkaampi kuin äänestäminen.
Luultavasti käyn siltikin äänestämässä.

kristillisdemokraatti nr. 1764 (nimimerkki)

Muistutan, että perussuomalaisista ja kristillisdemokraateista yksikään kansanedustaja ei ole jäänyt kiinni ilmoittamattomista vaalituista. Lainkuuliaista sakkia siis, tai fiksumpia kuin isojen puolueiden edustajat. ;) Kummin vaan, parempi meille äänestäjille; eihän me Arkadianmäelle sellaisia edustajia tarvita, jotka jää rötöksistään kiinni ja työaikaa menee sitten sen selvittelyssä ja mediapöllytyksessä.

Helenalle vielä sekin tieto, että KD ei pidä puoluekuria. Eli se kansanedustajaehdokas saattaa eduskuntaan päästyään ihan oikeasti jopa äänestää niiden periaatteiden mukaisesti kuin mitä on kampanjassaan sinulle kertonut! Reilu peli, ei voi vedota että "kyllähän minä mutku muut käski..."

Gagarin (nimimerkki)

Älkää äänestäkö uusia kansanedustajia! Silloin kaikki reissaaminen ja rällääminen alkaa alusta. Nykyiset ovat jo ainakin osittain nämä tarpeensa päässeet tyydyttämään.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#27.
Olet toki oikeassa, mutta valitettavasti KD ja minä olemme monissa asioissa aika eri linjoilla. PS sitten taas... jos on hyvä ehdokas, niin miksipäs ei. Mutta mikään jokapaikan vastarannan kiiski ei kelpaa ;)

häpeällistä (nimimerkki)

"Anteeksi nyt, mutta mikä ihme on sellainen ”poliittinen tehtävä”, joka vie suomalaisen KANSANEDUSTAJAN Myanmariin ja Bhutaniin"

Jos Neuvostoliiton aikana joku kansanedustaja olisi matkustanut tapaamaan Andrei Saharovia tai Lech Walesaa, niin sekin olisi ollut Suomelle häpeäksi.

Olisi pitänyt olla sekin aika kotimaan eduskunnassa äänestämässä kokonaisvaltaisen maataloustuloratkaisun ylijäämämaitolisän tuotantotuesta. Siihen tehtäväänhän kansanedustajat on valittu, eikä osoittamaan tukeaan millekään diktatuurien uhreille, joilla ei ole perähikiän peräkammarinpoikien omaan napaan minkäänlaista vaikutusta.

dr.h.c. (nimimerkki)

15 "Voin ihan kokemuksesta kertoa, ettei korkeakoulu tee kenestäkään viisasta"

Ei myöskään korkeakoulutuksen puuttuminen, kuten voimme näillä palstoilla päivittäin todeta.

Inex (nimimerkki)

#27
Itse voisin myös harkita äänestäväni persuja, mutta se touhu ei saa olla sellaista kylähullujen hörhöilyä, sellainen ei kauheasti nappaa, joten jos joku suhteellisen fiksu ja täysjärkinen ehdokas löytyy niin pistetään harkintaan.

Puuska (nimimerkki)

Onko ihan pakko kiroilla.

Roosa Mn pinssi oli ala-arvoinen-mikä haloo olisi syntynyt, jos miesedustajalla olisi pinssi k...ä haisee hyvälle. No Suomessahan ei miehillä ole tasa-arvoa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#33.
No pakkohan ei ole kun kuolla.

Ano Nyymi (nimimerkki)

Kirkkovene eduskuntaan! Mieluusti perussuomalainen sellainen ettei vaan mokuta..

Käyttäjän klovni kuva
Karu Kera

Moi Helena,

koska nimimerkki Julia kirjoitti 6.4.

>>Et sinä Helena nyt aivan ulkopuolinen ole. Onhan miehesi Hyvärilän johtaja joten luulen sinun tietävän enemmän kuin annat ymmärtää.>>

ja sitten Antti Heikinaro 7.4.:

>>Helena Eronen
Kuulepa nyt. Olet itse tai miehesi sekaantunut tähän soppaan. Tutkivan journalismin Yhdistyksen jäsenenä aloitin eilen projektin ”Tapaus Hyvärilä Kartanohotelli ja muut kummajaiset”.

Olet Helena kaupungin vastoin toimialaansa ylläpitämän ja vahvasti julkisista varoista tuetun Hyvärilän Kartanohotellin johtajan vaimo. Palkat yrityksessä ovat yhtä suuret kuin liikevaihto. Myös tämä virkamiesten harrastus on selvitettävänä Valtiontalouden tarkastusvirastossa, Eduskunnan oikeusasiamiehellä ja Eu:n komissiossa, joka myös selvittää sitä, miksi ministeriö jakaa verovaroja yritykselle kysymättä mihin niitä käytetään.

Ystäväni on itse ollut toteamassa, että tilinpäätösasiakirjoja ei ole ollut käytettävissä silloin, kun rahoja on jaettu.>>

Niin en kokenut sinun millään tavoin kieltäneen näiden kahden väitettä, jonka Lieksan oma poika Esa Kärnä toisti. En toiminut journalistin tavoin soittamalla Hyvärilään ja kysymällä kuka siellä on isäntänä, vaan otin näiden kahden bloggaajan esittämät väitteet todesta. Olen poistanut "Helena Erosen mies on Hyvärilän johtaja" molemmista aiemmista kirjoituksistani.

Helena Erosen omia kirjoituksia on toki hauska lukea. Se, etten aina kommentoi niitä, ei tarkoita, ettenkö lukisi niitä.

Hyvää kevättä Pielisen rannalle!

T. Kai Keskumäki

PS. Jos olin väärässä, kirjoittaessani blogissani miehestäsi Hyvärilän johtajana, pyydän anteeksi.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#36.
Hei KAI!

Kiitos kirjoituksestasi ja haluan valaista omalta osaltani sitä, miksi en kommentoinut niitä väitteitä, joita jotkut jossain esittivät.

Minun mieheni muutti Lieksaan muistaakseni syksyllä 2005. Ihan suoraan sanottuna hän muutti tänne minun perässäni, mitenkään asialla leuhkimatta. Hänellä ei ollut mitään siteitä Pohjois-Karjalaan, mutta sai työn Nurmeksesta ja päätti muuttaa Lieksaan, mistä käsin hän alusta alkaen kävi töissä toimien Loma-Nurmeksen toimitusjohtajana. Menimme sitten naimisiin ja olemme asuneet ihanassa omakotitalossa kesästä 2006 alkaen.
Eipä mennyt kauaakaan kun alkoi se helvetinmoinen ruljanssi. Aivan järjettömyyksiin livenneen nettikirjoittelun ja viranomaistarkastuspyyntöjen lisäksi olemme mm. olemme saaneet nimetöntä kirjepostia, jossa minuakin on syytetty mm. kodinrikkojaksi, vaikka mieheni oli sinkkukinkku jo vuosia ennen kuin me tutustuttiin. Itse asiassa, meillä on mieheni entisen vaimon kanssa niin hyvät välit, että voin kutsua häntä ystäväksi ja olemme paljonkin toistemme kanssa tekemissä.
Loma-Nurmes on ottanut ilmeisesti sen linjan, että he eivät juurikaan noteeraa kaikkea sitä paskaa, jota heidän niskaan kaadetaan. Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos joku liittää minuun mitään Bomban tai Loma-Nurmeksen kuviteltuja "hämäryyksiä" tai vaikka Olof Palmen murhan, jonka kanssa minulla on yhtä paljon tekemistä kuin edellä mainittujenkin, niin kynnykseni tehdä siitä rikosilmoitus on erittäin matalalla.

Minä ymmärrän sen, että miksi minun kommenttini tässä eräässä blogissa koskien Bomban kauppoja sai jotkut innostumaan, mutta se johtui ehkäpä väärästä sanavalinnasta. Tarkoitukseni oli kuvata asiaa ihan pelkästään tavallisen kuluttajan näkökulmasta, ei siten, että minulla olisi jonkun hämärän Bombakaupan vuoksi vapaalippuja takataskussani, mitä minulla ei todellakaan (valitettavasti) ole.

Itse koen, että minun yhdistäminen johonkin korruptioksi nimitettyyn toimintaan on aika loukkaavaan, mutta sellainenhan tämä nettimaailma on. Ihmisiä voidaan syytellä ilman mitään vastuuta mistään. Ruotsista olemme hiljattain kuulleet esimerkkiä siitä, kuinka älykkäästi aikuiset ihmiset osaavat käyttäytyä.

Mukavaa kevättä,

Helena

Käyttäjän maahanmuuttorealisti kuva
Esa Kärnä

#36. Kai Keskumäki, liität nimeni asiaan jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä:

"Niin en kokenut sinun millään tavoin kieltäneen näiden kahden väitettä, jonka Lieksan oma poika Esa Kärnä toisti."

En ole toistanut missään Arto Heikinaron kirjoituksia, tuo on täysi vale. En ole myöskään esittänyt Helenasta mitään väitteitä.

Koska liität nimeni asiaan jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

1) Julkinen anteeksipyyntö siitä että väität valheellisesti minun toistaneen Arto Heikinaron kirjoituksia - sellaista en ole tehnyt.

2) Tutkintapyyntö ja siihen liittyvät juridiset seuraamukset.

En muutenkaan ymmärrä miksi sinulle tuli pakottava tarve lähteä tekemään jatkotarinaa Heikinaron blogista. Nyt ilman mitään perusteita valehtelet että minä olisin toistanut näitä tarinoita jossain kirjoituksessa. Sellaista en ole tehnyt ja koska esität minua halventavan valheen julkisessa mediassa niin mieti tarkkaan miten asetat sanasi tästä eteenpäin. Suosittelen tuota julkista anteeksipyyntöä.

Tässä on lisäksi tänään kello 20.16 kirjoitettu kommentti joka löytyy edellä mainitusta blogistasi:

"Minulla ei ole mitään tekemistä Arto Heikinaron tai Kai Keskumäen kirjoittamien spekulaatioiden kanssa.

Heikinaron blogissa vittasin Markus Lehtipuun ja nimimerkin ”Julia” kirjoittamiin kommentteihin ja lisäsin oman toteamuksen:

”Että semmosta.”

Sen sijaan että arvoisa Helena Eronen olisi vaivautunu tarkistamaan, kenen viesteihin minä viittaan, hän kävi kirjoittamassa entistä kitkerämmän viestin jossa suoraan annettiin ymmärtää että osa keskustelijoista on ääliöitä.

Myöhemmin huomasin että Kai Keskumäki oli käynyt kirjoittamassa Helenan blogiin urbaanilegendaa ”lieksan pojan kommenteista.”

Haluatteko että teen näistä perättömistä väitteistä tutkintapyynnön? Minä en ole esittänyt Helenasta mitään väitteitä. Olen kommentoinut Markus Lehtipuun ja nimimerkin ”Julia” viestejä.

Mitä tulee nimimerkin Gagarin pääsemisestä Perussuomalaisen blogini arviointijonoon, on syynä jatkuva puolueeseen kohdistuva keljuilu, jota en pidä rakentavana keskusteluna.

Olen blogannut usarissa vasta kolmisen kuukautta ja silti kommentteja on jo lähemmäs tuhat. Keskustelu on ollut mielestäni laadukasta."

Janne G Pirinen (nimimerkki)

No hö. Vittuhan haisee hitsin hyvältä.

Ano Nyymi (nimimerkki)

Taidan tehdä hutkintapyynnön teistä kaikista. Tai no, emmä Helenasta sentään.

Mutta pienet ne on piirit näjemmä Lieksassakin. Tuollainen kähinä ja paskanpuhuminen on kyllä yksi hyvä syy olla asumatta liian pienellä paikkakunnalla..

Kuinkahan rikotaan sinkkumiehen koti? No, varmaan se ainakin lekalla onnistuu... ;)

Muuten olen kyllä sitä mieltä että jos julkisuudesa ryhtyy jotain nimettyä tahoa syyttelemään, vaikka sitten nimettömänäkin, on todisteiden syytä olla todella pitävät. Harvalla ne sitä on ja sitten itketään..

Minen suostu uskomaan että noin nätti ja fiksu likka mitään pahaa tekisi!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#38.
Sallinette nyt pienen välikommentin:
Siis koko hommahan repesi liitoksistaan siinä kohtaa, että erehdyin kommentoimaan tuota Bombakeskustelua just siihen samaan tyyliin, jota kirjoitan tänne. Kato kun mie osaan kirjottaa kahdella tapaa, tälleen ja sitten silleen proosallisen kivasti, mikä ei mielestäni sovi nettikeskusteluun.

Voin nyt vain omalta osaltani kirjoittaa ja todeta, että mielestäni mm. sinun, Eskuliini, vihjauksesi koin loukkaavana. Erityisen loukkaavana koin sen, että Markus, jonka kanssa olemme tunteneet ihan todellisessa maailmassa vuosia, vihjaili ilmeisesti "leikillään" jostain "yhteyksistä", eikä sitten kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi lähteä oikomaan mitään...

No mutta ihan sama. Painikaa te keskenänne. Sen minä vaan sanon eli kirjoitan, etten koskaan enää sitä virhettä tee, että täkäläisiin asioihin sanoisin juuta tai jaata, sillä siitä seuraa vain just tätä.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#40.
Minä odotan todisteita siitä, että olisin jollain tavalla tekemissä Bomban tai minkään muunkaan kepulikaupan kanssa.
Epäilen kyllä lujasti, että eipä löydy mitään, mutta oishan se kiva, kun joskus nämä vitun perseet edes YRITTÄISIVÄT jotain muutakin kuin syytellä ihmisiä milloin mistäkin vain ja ainoastaan siksi, että kun se kummin kaiman siskon tyttö ei saanutkaan just sitä työpaikkaa johon haki, vaan se naapurin Irma pääsikin siihen.
Kyllä minä siunaan sen päivän, kun pakkaan tavarani ja... no joo. Ilo elää karjalassa *väkinäinen hymy*

Gagarin (nimimerkki)

#41: "Erityisen loukkaavana koin sen, että Markus, jonka kanssa olemme tunteneet ihan todellisessa maailmassa vuosia, vihjaili ilmeisesti ”leikillään” jostain ”yhteyksistä”, eikä sitten kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi lähteä oikomaan mitään… "

Oikeastaan Markus vain totesi: "Ulkopuolisena?" siten siteeraten omaa ilmaisuasi.
Asiahan ei tietysti kuulu minulle pätkääkään, mutta kunhan nyt satun muistamaan tämän ketjun... (En tule kommentoimaan asiasta sen enempää).

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#43.
Niin ja siitähän se sitten alkoikin. Mikä oli jo sinänsä viitauksena naurettava, koska daa, aika ulkopuoliseksi minä itseni johonkin bomban juttuihin koen, koska minulla ei ole mitään tietoa koko asiasta eikä mitään hajua siitä, miten bomban kauppoja on aikoinaa tehty. Joten kuinka perustelisit kysymyksen "ulkopuolisena"? Miten minun ulkopuolisuuttani voi edes kyseenalaistaa?

Gagarin (nimimerkki)

#44
Lupasin olla kommentoimatta enempää, mutta sen verran vain toteaisin, että suuttumuksesi Markuksen kommenttiin on ehkä hiukan liian syvä, kun hänen viittauksensa "yhteyksiin" oli niin heikko, ettei ulkopuolinen olisi asiaa lainkaan ymmärtänyt.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#45.
Hyvinpä näyttivät ymmärtävän.

Gagarin (nimimerkki)

#49:

No joo, mutta ehkäpä se "ymmärrys" tuli enemmän sieltä Arto Heikinaron puolelta ...

Gagarin (nimimerkki)

#48:

Kunhan nyt vain yritin hieroa sovintoa sinun ja Markuksen välille. Se on meidän "vaakojen" paha tapa! :D

Käyttäjän klovni kuva
Karu Kera

Yllä kommentoitu blogikirjoitus: http://kunniatohtori.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/0...

Myönnän tehneeni virheen, kun kirjoitin Esan toistaneet "näitä" kahta kommenttia, kun itseasiassa oli Markuksen ja Julian kommenttejen lainaus eikä suinkaan Antin. Pyydän tätä virhettäni tässä nyt anteeksi julkisesti Esalta. Yllä olevasta linkistähän voi käydä katsomassa mitä itse kukin kirjoitti tähän blogiin.

Inex (nimimerkki)

Tulekoohan tästäkään bomban jauhamisesta lasta tai paskaa, He Said, She Said
jne..Haluatteko lukea yhden vitsin.

Kaksi hullua perusti maalikaupan ja kun kauppa oli perustettu toinen hullu kiipesi kattoon kiinni, silloin kauppaan tuli asiakas. Asiakas kysyi:
- Miksi hän roikkuu katossa?
- Hän luulee olevansa kattolamppu. Toinen hullu sanoi.
- No miksi ette sano hänelle ettei hän ole kattolamppu? Asiakas tiedusteli.
- Oletteko hullu enhän minä näe tehdä kauppoja pimeässä. Toinen hullu sanoi.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#49.
Me ollaan Markuksen kanssa kaksosia, niin meillä on aina välillä tapana tappaa toisemme henkisesti. Mutta sitten me ollaan taas kavereita. Nema problema jne.
#51.
Minä en haluaisi jauhaa mitään bombajuttua hetkeäkään. Ei voisi ihan oikeesti vähempää kiinnostaa.

Gagarin (nimimerkki)

#51:
Tuosta tuli mieleeni, kun kerran soitin Turkuun erääseen firmaan ja kysyin onko tietty henkilö paikalla, niin puhelimeen vastannut mies sanoi:
"Venttaa vähä, mää hyppään kattoon!"

Ano Nyymi (nimimerkki)

Meikältä kans kerran töissä joku kyseli puhelimessa että "annatko herralle X" johon minä tomerasti vastasin että en ole sellainen poika ollenkaan.
Soittaja suuttui siitä, vaikka kyllä mun suuttumukseni oli paljon oikeutetumpaa kun kerran kaappiheterouttani tuolleen epäiltiin.

Hei Helena, mulla on nuorempana parikin bombannappia, eiku ne olikin pompannappeja eli siis sellaisia pikku-Fiatteja :)

Päätän Bombbailuni tältä erää tähän ja keskityn maailmanpelastamiseen...

Käyttäjän Yomma kuva
jorma simola

Kaksi vuotta vanha kirjoitus, mutta silti vielä aivan tätäkin päivää.