Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Voi mummo parka!

Vaikka nyt on äitienpäiväviikonloppu ja otsikossa on sana ”mummo” ja minun mummoni on maailman paras, niin aiheena on jotain muuta kuin emojeni ylistäminen.

Nimittäin kun siitä on nyt jotain 8 vuotta kun markka vaihtui euroksi ja mummoni, joka tuolloin oli viriili 8kymppinen, aloitti sen tiukan opiskelun, kun piti muistaa että se 1€ on noin 6 Suomen markkaa.
Nyt vuosien jälkeen ne hinnat ja summat alkavat joten kuten luontua, vaikka vähän lisääntynyt ikä on sitä ajatustakin hidastanut. Siltikin mummolla livahtaa yllättävän helposti ja lyhyen sottoonnin jälkeen markat euroksi ja eurot markoiksi. Välillä sinne tulee yksi nolla liikaa tai kerto- ja jakolaskut menee vähän sekaisin, mutta eipä sillä niin kauhean suurta merkitystä ole.

Vaan kun näitä viimeisimpiä uutisia lueskelee, niin alkaa mummon puolesta harmittaa ja ihan säälittämäänkin. Näinköhän se hän vielä sitten joutuu senkin näkemään, että on uudestaan opeteltava markoilla maksamaan?

Euro on kriisissä, okei. Jotkut jo pohtivat, että kannattaisiko maanantaina käydä tyhjentämässä tilinsä, ihan varmuuden vuoksi ja Vauva -lehden keskustelupalstallakin mietitään, että miten asuntolainojen käy. Ne ovat ihmisille suurempia murheita kuin se, että mitenköhän mummot oppivat uudestaan markkaa käyttämään.
Vähän minusta tuntuu siltä, että jos tilanne menee niin paskaksi, että euro romahtaa tai jos Kreikan tilanteeseen ajautuu muitakin valtioita, niin kyllähän se vaikuttaa eri valtioiden välisiin suhteisiin ihan EU:n sisällä. Jo nyt ovat suomalaiset, ihan ymmärrettävästi, vihaisia kreikkalaisille, joiden höveliä elämää joutuvat nyt sitten tukemaan. Jos näitä kreikkoja tulee lisää, niin hyvin nopeasti alkaa porukka leiriytymään ja siinä on solidaarisuus melkoisessa koetuksessa. Saksalaiselle veronmaksajallehan tämä on varmaan kaikkein ärsyttävin tilanne ja jos jotain olemme historiasta oppineet niin sen, ettei saksalaisten vittuuntumisesta seuraa koskaan mitään hyvää.

Noh, niin tai näin, olen aina ollut sitä mieltä, että koko EU on ollut yksi iso fiasko, tosin ehkäpä maailmanhistorian nerokkain tapa valloittaa Eurooppa.
Ainoa keino, jolla niin monenlaiset ja toisistaan eroavat kulttuurit ja yhteiskunnat olisivat voineet toimia kuin yksi perinteinen valtio, olisi alunperinkin ollut se, että olisi sitten oikein kunnolla ja rytinällä koko paska paketoitu yhtenäisen verotuksen, hallinnon ja sosiaaliturvan alle, kaikesta muusta puhumattakaan. Siinä olisi säästöäkin tullut, kun olisi ollut tasan se yksi hallitus ja kansa olisi vapautunut näiden kotimaisten hörhöjen (joiden palkat ovat TAAS kuulemani mukaan jääneet ”yleisestä kehityksestä”) ikeestä.

Aijai, saas nähä mitä tulevaisuus tullessaan tuo. Nidotaanko meidät euroopanunionilaiset tiukemmin brysselin hallinnon alle, minkä btw just sopivasti ennen tätä katastrofia voimaan tullut Lissabonin sopimus mahdollistaa ja mahdollistaa paljon muutakin. Esim. nyt tässä otetaan jo jotain luonnonkatastrofipykäliä käyttöön, mistä on lyhyt matka poikkeuskatasrofihirmusokoratilaan, missä olosuhteissa taas ihana lissubonisopparimme mahdollistaa kuolemantuomion. Miltei sitä alkaa voida pahoin kun telkkarissa se ilkeäilmeinen Eu-presidentti, jonka nimeä en muista, puhuu jotain tiukemmasta kontrollista ja muuta pahaenteiseltä kuulostavaa...

Että silleen. Vaan mitäpä nämä asiat minulle kuuluu. Minulla ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että Suomi aikoinaan liittyi EU:hun.

Olisihan kuitenkin ihan suotavaa, että ihmiskunta tajuaisi jossain vaiheessa näiden valtioliittojen olevan yhtä kestäviä kuin kiinalainen hiilikaivos.

Äitejä onnitellen,

Helena

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Minulla/meillä ei enää mummoja olekaan. Makaavat kaikki jo hautausmaan mullissa.

Heitä on joskus tosi kova ikävä ja nyt vasta vanhemmiten sitä osaisi kysellä kaikenlaista mielenkiintoista heidän elämästään.....

Nyt se on myöhäistä. Olemme menettäneet heidät kaikki jo ennen 2000-lukua, ihan samoin kuin ukit ja vaaritkin.

terv. Eeva

Gagarin (nimimerkki)

"Mummon markat" vaihtuvat siis kohta "teinien euroiksi", kun hintoja pitää arvioida.

Muuten minulle tulee usein mieleen Karin piirroksia Hesarista, silloin kun Kari vielä niitä piirteli. Hän oli tunnetusti kovin EU-vastainen aina 80-luvun puolivälistä alkaen. Yhdessä 80-luvun lopun Hesarissa hän piirsi taikurin, joka esitteli eri Euroopan maiden lippuja käsissään käännähtäen sitten ympäri, ja hokkus pokkus liput olivat yhtäkkiä yhdessä muodostaen pöytäliinamaisen kankaan. Sitten hän käännähti jälleen ympäri ja liput olivat taas erillään. Toteamuksena oli jotain sinne päin, että "kyllä nuo taikurit osaavat".

Tapio Suhonen

Mummoni lähti, voimansa luovuttaneena, satavuotiaana valhallaan.
Äitini 82-vuotias, tykittää täysillä.
Mummoille ja äideille, kunnioitus ja arvostus....

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mummot ovat ihania. Mummoille suklaata ja kaikki mahdollinen tuki.

Pirkko Leskinen

Meidät mummot kunniaan, voimme olla suuri tuki lapsenlapsillemme ja lastemme perheille.
Maahanmuutajamummoille vapaa oikeus tulla tukemaan perheitään tänne Suomeen. Mummoilla olisi aikaa osallistua lastenlasten kasvatukseen ja hoitoon ja siirtää uudelle sukupolvelle vanhempien kunnioitusta ja hyviä tapoja. Voitaisiin monia perheiden ongelmia välttää mummojen tuella ja auktoriteetillä.

Gagarin (nimimerkki)

Minulla on ollut mummot ääripäistä: toinen useita kieliä taitava helsinkiläinen leningissä viihtyvä holkkisavukkeita poltteleva vanha lady, joka mielellään nautti konjakkitilkan silloin tällöin ja jolla oli ajokortti jo 20-luvulla, ja toinen puolestaan puuhellan ja ruokapöydän välillä hääräävä huivipäinen rajakarjalaismummo, jonka silmät nauroivat vaikka polvia kivisti - "kouffit" hän keitti vaikka ukko-mustalaiselle, jos vaan kylään olisi sattunut menemään. Ehkäpä oma "jakautunut persoonallisuuteni" juontaa juurensa näistä äärimmäisyyksistä.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Noi kataiset onki kierompaa sakkia ku mä olin osannu kuvitellakaan: puhuvat mummojen pelastamisesta, vaiks todellinen tarkoitus on ryöstää meiät!

Jukka-Pekka Vasara

# 7 Bob Hesa keksii vuorosanat, nappula näyttelee ne = kokoomuksen vastuullinen politiikka.

intrigööri (nimimerkki)

Minusta on hieno homma, että kolmivuotias tytön poika pääsee tänään tapaamaan isomummoaan. Varmaankin isomummo pyöräyttää taas kunnon pöperöt pöytään, ei sitä siitä voi estellä. Äitienpäivä on joka tapauksessa kunnon juhlapäivä.
Kuulin äsken ratiosta ja tarkistin kalenterista, että tänään myös Eurooppa-päivä. Taidanpa käydä sen kunniaksi lenkillä ja otolla tyhjäämässä vähäisetkin eurot boes taskuun parempaan turvaan?

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

#7 tais nyt mennä vähän mummot ja eurot sekasin. näist nyt sitte ku tiä aina koska vaihtuu mikskäkin...

penttianders (nimimerkki)

Hieno blogi - taas. Kommenteistakin näkee, että tänään politiikasta viis, tänään on Äitienpäivä. Pihallakin salossa liehuu Suomen-lippu. Mulla oli samanlaiset ääripää-mummo(i)t kuin gagarinillä. Äiti oli paras kaverini jopa siinä määrin, että jotkut alkoivat epäillä jotain epänormaalia...heh.

harakiri (nimimerkki)

Voi voi mummoparkaa. Jos saa elää ja pysyy tolkuissaan, niin saa parhaassa tapuksessa opetella ruplilla palamaan. Isäukkoni päätyi ennen vallankumousta linnoitustöiden ja Muurmanninradan rakennustöiden mukanaVenäjälle- aina Turkin rajoillle saakka, ja hänkin joutui maksamaan ostoksensa paikallisella valuutalla. Harmi vain, että jossain vaiheessa hänen jäljelle jäänet ruplat paperiset ja kolikot katosivat jonnekin piirongin laatikosta. Niillä saattaisi olla vielä muutakin kuin matkamuiusto-arvoa.

Olavi (nimimerkki)

Kyllähän se kannattaisi kun 5 € kahvit baarissa maksaisi taas 5 mk.
Suomalaisia sokaistiin rajusti.
Kesälläkin torilla kritisoin kun mansikoita sai kesällä ennen 10 mk/l ja nyt niitä ei saa edes 9 €/l. Palkat eivät nousseet vastaavasti kuusinkertaisiksi.
Jos markkaan mennään niin hinnoittelu pitää oikaista ja vaikkei mentäisikään.
Ihmisten rahan arvon hahmotuskyky häiriintyi eurojen myötä.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Kiitos kaikista kommenteista :) Toivottavasti olette muistaneet äitejänne ja mummojanne tänään helliä. Jos ei äiti tai mummo enää ole elämää sulostuttamassa, niin tänään on oikea päivä muistella kaikkia niitä ihania hetkiä ja lihapullia, joita ei kukaan muu kuin oma mummo osaa oikein tehdä!

Mutta viitaten Olavin kommenttiin, eräs päivä kaupassa aloin miettiä, että miten on mahdollista se, että sama tikkari, joka maksoi 10 vuotta sitten 50 penniä, maksaa nykyään 50 centtiä. Siis 3 markkaa! Ihan kuin joku vetäisi välistä jotain!?!?!?

jormatapio (nimimerkki)

Uudelleen käyttöön otettavan markan kurssiksi voidaan sopia yksi euro. Hinnat siis pysyisivät muutosvaiheessa samoina. Toki markka alkaisi hiljalleen vahvistumaan vajoavaan tynkäeuroon verrattuna.

Ano Nyymi (nimimerkki)

Muistanpa ajan jolloin hobo-nimisiä irtokarkkeja sai 5:llä pennillä yhden. Silloin ostoksiin kioskilla kuului "sippimallu", aski tulitikkuja ja loppurahalla hoboja.

Tuntuu että tuosta ajasta on jo ainakin tuhat vuotta, niin erilaiseksi (paskaksi) tämä maa on sinä aikana muuttunut (ja minäkin myös ;)), mutta taisipa se olla 60-luvun loppua tai 70-luvun alkua....

a-jv (nimimerkki)

Vauva-lehden keskustelijat ovat enemmän oikeassa kuin muut. Kannattaa ihan oikeasti miettiä miten niiden asuntolainojen käy. Ihan vaikka euro ei oilisikaan kriisissä. Markkinadynamiikka nyt vain on sellainen, että velkaantumisesta jatkossa rangaistaan. Oli velkaantumisen tarkoistus mikä vaan... Pellossa voi elää jonkin aikaa, joskus pitää tulla pesulle. Nyt taitaa olla sen aika. Silti hyvää äitienpäivää!

Kiaku (nimimerkki)

Jos markka palaisi, niin tulee shokki, kuinka paljon kaikki oikeasti maksaa tänäpäivänä!!!

Gagarin (nimimerkki)

#19: "Jos markka palaisi, niin tulee shokki, kuinka paljon kaikki oikeasti maksaa tänäpäivänä!!!"

Niinpä niin. Cappuccinokupillinen 24 markkaa, litra maitoa 11 markkaa, kaksio Helsingin kantakaupungissa 2,3 miljoonaa markkaa, muovinen kertakäyttösytkäri R-Kioskista 12 markkaa ja joka kauppareissu Prismassa 600 markkaa!

Kati Nissinen (nimimerkki)

Eihän niissä markoissa muuta vikaa ole, muuta kuin opetella kuuden kertotaulun sijaan kuuden jakolasku. Vai taitaa arvo olla jo jonkin verran laskenut kahdeksassa vuodessa?

Toisaalta taas tiedämme tämän eurorahan tiimoilta, missä vastuun ottajat ja sitä välttelevät EU-kansalaiset oleskelevat. Hyvä tietoa sekin sinänsä! Eipä tee mieli matkustaa Kreikkaan ainakaan vähään aikaan.

penttianders (nimimerkki)

Suomen markasta ja sen heittelyistä saatiin karvaita kokemuksia 90-luvun alussa hankittuamme Espanjassa uuden asunnon. Onneksi juurikaan velkaa ei tarvinnut ottaa (sitä lainaa muuten tarjottiin suomalaisista pankeista asti!) ja pärjättiin sillä, että tein töitä, joten ei oltu yhtä riippuvaisia ulkomaanvaluutoista kuten monet suomalaiset ja ruotsalaisetkin eläkeläiset, joista moni joutui pakkaamaan kimpsunsa ja kampsunsa ja palaamaan lähtömaahansa. Samoihin aikoihin osunut pesetan devalvoiminen helpotti sitten tilannetta jonkun verran, mutta tietty epävarmuus jäi jäljelle touhuista ja euron tulo olikin sitten helpotus.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Ei markkoihin siirtyminen auttaisi mitään. Ongelmia tulee jatkuvasti niin kauan kuin valtio väkivallan uhalla määrää markkinoilla toimivia yrityksiä hyväksymään itse lanseeraamansa ja itse painamansa setelit ainoina laillisina maksuvälineinä. Ei sillä ole merkitystä mikä tuon valtion tyhjästä "taikoman" rahan nimi on. Järjestelmä voi tervehtyä vasta, jos siirrytään käyttämään rahaa, jonka arvo perustuu johonkin konkreettiseen, eikä pelkästään siihen, että keskuspankki painaa paperille numerot ja lyö päälle vesileimat ja hologrammitarrat.

Toimituksen poiminnat