Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Jungnerin aivoriihi

Jungner on unohtanut vissiin semmosen kotimaisen viisauden kuin ”piere saunassa, elä riihessä”. On nimittäin ex-toimitusjohtaja piereskellyt aivoriihessään siihen malliin, että saattaapi leipä maistua paskalta vielä pitkään ja hartaasti. Ekana tuprahti ilmoille ”Mahdollisimman moni suomalainen poistaa kotinsa WLAN-verkon salaukset. Näin saamme hyvin kattavan, käyttäjälle ilmaisen WLAN-verkon maahamme ” -pihahdus ja sitten perään ”Mieti jos jokainen työntekijä voisi päivän päätteeksi ottaa firman kassasta niin paljon rahaa kuin kokee itse ansaitsevansa” -törähdys. No ihku daa!?!?!?!

Siis tätä miestähän voisi toki kutsua visionääriksikin, jos nimittäin humalassa näitä jungnerismeja lueskelisi. Vaan kun jätkä on vissiin ihan tosissaan ja lisäksi vielä kisaa SDP:n puoluesihteeriydestä, niin pakko yrittää hieman ryppyotsaisemmin niihin suhtautua, sillä siinähän saattaakin visioida tulevan hallituspuolueen puoluesihteeri.

Jungnerin on pakko olla vähän hyväuskoinen hölmö, koska hänen suuret neronleimauksensa perustuvat täysin suomalaisten ihmisten rehellisyyteen ja suoraselkäisyyteen, joka valitettavasti kyllä taitaa tässä ”kaikki mulle ja heti äkkiä nyt” -kulttuurissamme olla enemmänkin myytti kuin totuus. Toisaalta on kai otettava huomioon, että Jungner on sosiaalidemokraatti ja demarithan ovat viime vuosina ottaneet omakseen ajatuksen unelmahöttömaailmasta, johon toki Jungnerin ajatukset sopivat kuin nyrkki silmään. En kuitenkaan siitäkään huolimatta ihan täysin tajua sitä, että mitä tämä tyyppi oikein takaa ajaa vai ajaako yhtään mitään.

Tai onko edes todellisessa maailmassa tarvetta tämänkaltaisille jutuille, joiden toteutuminen tarkoittaisi sitä, että koko ihmiskunnan olisi muutettava tapaansa ajatella ja elää? Toki unelmia ja visioita on hyvä olla, mutta jos ne ovat täysin irrallaan todellisuudesta ja niistä realiteeteista, joiden päälle yhteiskuntaa on rakenneltava ja kehitettävä, niin pirunko järkeä näissä ”jos ihmiset olisivat sitä ja tätä, niin voitas tehä nämä jutut silleen ja tälleen. Niinku” -jutuissa on?

Toivoisin kuulevani tältä Jungnerilta joskus jotain sellaisiakin ideoita, jotka olisivat ihan tästä tavallisten ihmisten tavallisesta maailmasta, ei jostain korkeamman moraalin planeetalta. Vai onko demareilla jokin erillinen unelmahöttösiipi puolueessa, jossa todellisuudesta vieraantuneet höpsöt kehittävät mitä mielikuvituksellisempia yhteiskuntateorioita vailla mitään järkeä. Vähän niinku jossain lasten leikkitarhassa.

No mutta kuitenkin toivotan mukavaa alkavaa kesää ja onnea Jungnerin poliittiselle uralle. Sieltä sitä varmasti löytyy iso lauma samanhenkisiä ystäviä.

Rakkaudella,
Helena

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Inex (nimimerkki)

"Toivoisin kuulevani tältä Jungnerilta joskus jotain sellaisiakin ideoita, jotka olisivat ihan tästä tavallisten ihmisten tavallisesta maailmasta, ei jostain korkeamman moraalin planeetalta."

Aika monilla tuntuu olevan halu tehdä Suomesta joku paratiisi, missä ei ole vihaa, rasismia eikä mitään muutakaan pahaa. Mutta se tyyli millä tälläistä paratiisia maan päälle ollaan luomassa, luo vihaa, rasismia ja pahuutta, lisäksi sitä kutsutaan myös utopiaksi. Moni voisi itselleenkin jo pikkuhiljaa myöntää, että ihmiset ovat aika vajaavaisia ja sekopäistä porukkaa niin kenenkään ei tarvitse vääntää sitä tekohymyä vaikka vituttaakin lähes jatkuvasti.

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Aika raju visio. Kaveri vaan unohti, että ne nettiyhteydet ja langattoman verkon lähettimet maksaa tavalliselle ihmiselle. Mutta kuten totesit höttömaailmassa kaikki on iqua ja yhteistä, varsinkin kun joku muu vaan sen rahoittaa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#1.
Toisaalta, jos todellinen maailma ja todellinen Suomi on yhtä tuttu kuin minulle vaikkapa lähiöelämä Kabulissa, niin lopputulos on just tommonen jungnerimainen "hei, mullois yksi hyvä idea".

#2.
:D Miksi kukaan maksaisi nettiyhteydestä, jos sellainen olisi ilmaiseksi ja kattaisi koko maan 8-)

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Kannattaa muistaa että Jungnerin johtamisfilosofiaan kuului myös että hyvä johtaja mokaa ihan kunnolla vähintään kerran päivässä. Se tarkoittaa siis riskinottoa, "kokeilla kepillä jäätä", antaa ajatuksen lentää ja siirtyä perinteisten ajatusmallien ulkopuolelle. Nuokin hänen ajatuksensa ovat nähdäkseni juuri tätä genreä, että niiden tarvitse olla realistisia mutta kun tuosta lähdetään laskeutumaan niin matkalla voi tullakin vastaan ratkaisuja joita ei tultu totuttujen käsitysten puitteissa ajatelleeksi.

Mielipiteeni Jungnerista on muuttunut varsin paljon kun luin jostain hänen henkilöhaastatteluistaan näistä hänen omaksumistaan/kehittämistään filosofioista. Sitä kautta aloin suhtautua myös hänen sanomisiinsa hieman, jopa täysin eri tavalla kuin ennen. Jos Jungnerista tulee SDP:n puoluesihteeri, niin se vahvistaa demarien asemaa tulevissa vaaleissa. Omalaatuisesta ajattelustaan huolimatta Jungner kuitenkin on verkostoitunut ja kokenut alansa ammattilainen, sellainen jonka ollessa kilpailijan ruuhta ohjailemassa on täältä toiselta puolen suhtauduttava asianmukaisella vakavuudella(kin). Jos Jungner valitaan niin se on SDP:lle vähän liiankin hyvä asia, mutta on niillä kyllä kyntäneetkin hommat niin syvässä ja pitkään että ovat toisaalta valopilkkunsa ansainneet.

intrigööri (nimimerkki)

Verojakin varmaan voisi jokainen maksaa sen verran kuin katsoo ansainneensa? Niin ja lakeja vois noudattaa, jos jokin niistä niinku sattuu sopimaan omaan moraaliin. Ja ainahan sitä saa toisen rantaan saunan ja laiturin rakentaa?
SDP:n duunarisiipi on varmasti Jungnerista kovasti onnessaan vai tarkoittaako täpinöissään nykyisin samaa asiaa, miten vain.

Inex (nimimerkki)

"Nuokin hänen ajatuksensa ovat nähdäkseni juuri tätä genreä, että niiden tarvitse olla realistisia mutta kun tuosta lähdetään laskeutumaan niin matkalla voi tullakin vastaan ratkaisuja joita ei tultu totuttujen käsitysten puitteissa ajatelleeksi."

Niinkuin jotenkin tähän tyyliin vai, pakko taas lainata aikamme suurta filosofia, heh heh.

-When I got tired, I slept. When I got hungry, I ate. When I had to go, you know, I went.

Forrest Gump

Tuohonkin on sitten hyvä keksiä jotain realistisia ratkaisuja miten tuo toteutetaan.

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

#3. Siksi kun kaikilla ei ole läppäriä ;)

danielewski (nimimerkki)

Mutta jos työnantaja pistäisikin sinne kassakaappiin aina vain päivän palkkasumman. Saataisiin ihan uudenlaista kihinää työpaikan ihmissuhteisiin ja kahvihuoneen käärmeenpesiin.

Esa Kärnä

Tais joku uus vaalilause mennä siihen tapaan että "uutta tekniikkaa ja seitkytluvun hippiaatteita".

Ano Nyymi (nimimerkki)

Äläs plikka yhtään ala saunassa piereksimään. Paitsi jos haluat saunoa yksin ;)

Mä olen nyt ihan paheksuuntunut. Mistähän voin hakea korvauksia?

Ja joo, onhan nuo demareiden muutkin nykytouhuilut kyllä silleen itkettävän ja naurettavan välimaastosta, ja sen kyllä näkee heidän kannatuksestaankin.

njuu (nimimerkki)

Oon tässä kovasti pohdiskellut että onko tämän kaverin nimi siis Jungner vaiko Junger kun olen molempiin kirjoitusmuotoihin netissä törmännyt. Saattaapi tietysti olla niinkin että jos aukaisisin hieman enemmän tarkasti salaamaani WLAN:ia, törmäisin myöskin muotoihin Jugner ja kenties jopa Jungngner.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#10.
Mie olen kuule kapinoinut tuota sanontaa vastaan ja käynyt monta tiukkaa keskustelua aiheesta, sillä minun mielestäni sauna on vihonviimeinen paikka piereskelylle. Siis hyi helvettiläinen.
Saunaseuraani melko vakiona kuuluva nuori neiti-ihminen töräyttää lähes poikkeuksetta aina ja huomautettuani asiasta hän vastaa näsäviisaana "piere saunassa, elä riihessä".
Siis voi vit... :-G

#11.
Minä olen aina luullu sen olevan junger, mutta ei se sitten ollukkaan. Voisi vaihtaa kyllä nimensä Jungeriksi.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Minä tiedän varmaksi että se on JungNer, koska ollaan facebook-kavereita :D

Matti Nieminen (nimimerkki)

Missä demari Jungner, siellä lautakasa ja muut ongelmat. Nostan hattua Kari Neilimolle kierrätyksestä.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

WLANin avaaminen yleiseen käyttöön on internetin aikakaudella hyvin vanha idea. Kuten on myös sen soveltaminen. Hyvä idea myöskin.

Gagarin (nimimerkki)

Vapaehtoispohjalta tuo WLAN homma ei varmaan etene, sillä jokainen ajattelee, että jos minä maksan, niin maksakoot toisetkin. Tässä on sinänsä aika mielenkiintoinen filosofinen ulottuvuus, kun se toisten käyttö ei kuitenkaan aiheuta maksajalle lisäkustannuksia. Lähinnä verrattavissa musiikin soittamiseen uimarannalla. Kun on itse ostanut radion tai CD-soittimen ja myös maksanut siitä CD:stä, niin pitäisikö naapurialustalla makaavan auringonpalvojan myös maksaa jotain sitä kuuntelusta? WLAN suojainten käyttö on kuin kuulokkeiden korvaan laittaminen.
Sen sijaan, jos asia määrättäisiin lailla pakolliseksi, t.s. suojaimia ei sallittaisi, niin sitten WLANin hankkisivat edelleen kaikki, jotka haluavat varmistua nettiyhteydestään, mutta sitä kautta se sitten urbaanimiljöössä alkaisi olla myös kaikkien muiden saavutettavissa.
Jungnerilta toki turhanpäiväistä kahvipöytäkeskustelua julkisuudessa, mutta voihan hänkin erilaisista asioista tuumailla ilman, että siitä kovin suuria hepuleita kannattaa ottaa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

"Jungnerilta toki turhanpäiväistä kahvipöytäkeskustelua julkisuudessa, mutta voihan hänkin erilaisista asioista tuumailla ilman, että siitä kovin suuria hepuleita kannattaa ottaa."

On sen verran ärsyttävä äijä, että kyllä kannattaa. Ja pienet hepulit päivässä pitää mielen pirtsakkana ;)

Gagarin (nimimerkki)

#17: " pienet hepulit päivässä pitää mielen pirtsakkana"

Koolla on väliä, kokeile joskus suuria sellaisia ...

Toimituksen poiminnat