Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Kaunis mies

Tänään seuraani istui vanha mies, joka puhui hiljaa ja rauhallisesti. Ujosti hän katseli seiniä kertoessaan perunoista ja juureksistaan, kesäkukista ja yksinäisyydestä. Hän kertoi myös kodistaan, jossa oli asunut aina ja kotitilan ”emännästä”, joka nukkui hiljattain pois.

Joskus sitä tapaa ihmisen, jonka elämä vetää oudolla tavalla hiljaiseksi ja nöyräksikin. Sellaiselle ihmiselle tekisi mieli sanoa, että olet kuule ihan älyttömän ihana ihminen, mutta eihän sitä puolitutulle kehtaa tuollaista mennä tokaisemaan. Hulluna pitäisi.
Ihmiset, kuten päivällä kohtaamani mies, jotka ovat vapaita facebookeista, jonninjoutavasta länkytyksestä, ihmissuhde- tai urapaineista ja muusta nykymaailman ahdistavasta hääräämisestä, ovat jollain tavalla niin aitoja, että heidät tulisi julistaa ihan omaksi, hieman paremmaksi ihmislajikseen. Ja vaikka he ovat vapaita kiireestä, muoti-ilmiöistä, informaatiotulvan aiheuttamasta ahdistuksesta, niin eivät hekään ole vapaita niistä ihmiselämän kummallisuuksista, jotka ovat kollektiivisia ja ominaisia kaikille meille ihmisille.

Hänenlaisiltaan ihmisiltä sitä haluaisi kysyä, mikä saa heidät iloiseksi tai surulliseksi. Mikä saa itkemään tai nauramaan?
Mietin, milloin hänkin on ollut surullinen ja tuntenut voimattomuuden tunnetta, vihaa tai raivoakin? Entäs milloin hän on ollut rakastunut, tuntenut sydämen pakahtuvan rinnassa ja keuhkojen painuvan kasaan epävarmuuden tiedostamisen aiheuttamana epätoivon hetkenä?
Mitä hän miettii iltaisin, käydessään yksin nukkumaan? Tai kauniina kesäkuisena aamuna, kun luonto on kauneimmillaan, muttei ole ketään jakamassa kauneutta?

Eikä hän valita. Valittamisen sijaan hän toteaa asioita hiljaisella äänellään katse ujosti harhaillen ja on tyytyväinen siihen mitä on. Terveys on vielä hyvä ja autolla pystyy itse liikkumaan, mitäpä sitä valittamaan. Joskus tosin saattaa mennä viikkojakin, ettei kukaan käy, mutta se kuuluu elämään.

Hän on kuin se mies Valaman korvesta, joka luki venäläisiä klassikoita ymmärtääkseen syitä sille, miksi Venäjällä tuli vallankumous. Ja se ukko uutisista, jonka korpimökin pihasta oli susi käynyt koiran syömässä. Ukon ainoan ystävän. Tai se äärettömän ystävällinen ja mukava kesäkukkia myyntiin kasvattava aikamiespoika, joka saa miettimään, että miksi kaikenlaisilla kusipäisille naistenhakkaajille riittää naisia, mutta hänenlaisilleen ei.

Näitä yksinäisiä miehiä on paljon. He ovat vaatimattomia, hyviä miehiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet yksin. He eivät ole urbaaneja kerrostalolähiöyksinäisiä, eivätkä sosiaalitoimistojen asiakastilastoissa näkyviä yksinäisiä. He ovat kerran viikossa maitokaupassa käyviä, omillaan toimeentulevia yksinäisiä, jotka eivät halua olla vaivaksi kenellekään. He eivät näy tilastoissa eikä heidän tarinansa päädy bestsellerinä kirjakauppojen hyllyille.

Ei ole elämä ollut tälle tapaamalleni miehelle aina helppo eikä reilu, mutta on häntäkin rakastettu ja hän on varmasti rakastanut, sillä ei muuten miehestä niin kaunis ja hyvä olisi tullut.

Jostain syystä hänenlaisensa ihmiset tuovat mieleeni Uuno Kailaan sanat:

”Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.”

Kesäkukkien keskeltä,
Helena

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Inex (nimimerkki)

Tuli mieleen että mies mikä on vapaa rooleista ja stereotypioista. Jatkuvasti kaikkien pitäisi muuttua ja olla ties mitä sekä vastata yhteiskunnan ja muiden huutoon, onko tässä maassa tilaa aidoille ihmisille enää. Onko vain sellainen ihminen tärkeä mikä pitää kovinta melua itsestään, heitä kuullaan.

Ano Nyymi (nimimerkki)

Hetken aikaa luulin tuosta otsikosta että nyt se Helena kirjoittaa vihdoinkin Minusta, mutta enhän minä ole kaunis vaan komea, niin komea että oma eukkonikin on minusta mustasukkainen itselleen... ;)

Mutta joo, kyllähän noissa wanhoissa ihmisissä vielä on paljon sitä entisaikain vaatimattomuutta ja tottumusta vaatimattomiinkin oloihin, samoin kuin omassa rauhassa oloonkin.
Ja eipä sitä enää itsekään kaipaa samaa säpinää ja mekkalaa kuin nuorenpana, eli liittyneekö tuo oman rauhan kaipuu jollain lailla vanhenemiseenkin?
Joillekin se itsensä kanssa kahden olo on yksi elämän kauhistuttavempia asioita, ainakin radio pitää laittaa jo heti aamutuimaan taustalle mölisemään, vaikka ei sitä kuitenkaan kuuntelisi. Mikä lie syynä moiseen..

Seppo Hildén

Suomen maaseutu on täynnä tuollaisia vaatimattomia, vähään tyytyväisiä ja hiljaisia miehiä.

Ne syntyy, tekee ahkerasti töitä, ei pyri olemaan kellekään vaivaksi ja lopulta lähtee suorin jaloin kunnan terveystoimea rasittamatta.

Ne on kuitenkin ehkä viettänyt nuoruutensa sodassa, rakentanut Suomen hyvinvointiyhteiskunnaksi, raivannut pellot, kouluttanut lapsensa.

Eikä ne odota kiitoksen sanaa.

Punastuisivat vaan ja tuntisivat ahdistusta sellaisesta.

Sellainen on suomalainen vanhan kansan mies.

Petsaus (nimimerkki)

Nykyajan ihmisten pelko on tehnyt esim. vanhoista miehistä paikoin lähes pedofiilejä.

Olen erittäin iloinen, että sain kasvaa nuoruuteni ympäristössä jossa ihmiset tunsivat toisensa ja vanhempia ihmisiä kunnioitettiin.

Hyvä esimerkki oli siitä että pihan kovin hiihtäjä oli päälle 50:n ja sen kanssa saatiin hiihtää ja tehtiin latuja lähimetsiin. Oli 2 km reitti 5 km reitti ja 7 km reitti.

Pihojen kisaladutkin tehtiin pitkälle talkoovoimin eli suunniteltiin reitti ja sitten vanhemmat hiihtivät ladun valmiiksi jotta nuoret ja innokkaat hiihtäjät pääsivät kilpailemaan kunniasta ja palkinnoista. Usein se oli voittajalle tavallinen ruokalusikka jossa takana luki 1, palkinto lahjoittaja Elanto.

Varsinkin suunnistuksessa kisataan / harrastetaan liikuntaa vielä 80-100 vuotiaana.

Muistan ikuisesti erään pitkän ja harmaan ikämiehen joka jaksoi kiertää rasteja aina 90 kymppiseksi.

Hän oli monen esikuva:

Voi kun voisi itse tuon ikäisenä vielä urheilla ja suunnistaa.

Hänen parhaimpia haastatteluita / sloganeita oli:

Jos ei enään jaksa kuten nuorena niin kunnia asia on se, että loppusuora vedetään täysillä.

Olipa hyvä kirjoitus Helenalta.

Allan (nimimerkki)

Toivottavasti mies ei saa sosiaalisia tulonsiirtoja, muuten "jani korhoset" haluavat pakkosiirtää hänet kodistaan johonkin solukämppään jakamaan paskahuussin, keittiön, pesutilan ja muistelemaan mennyttä onneaan.

Evald Kytömaa (nimimerkki)

Kauniisti kirjoitettu. Hiljaa "kuuntelin".

Olen huomannut, että blogin kirjoittajassa on ainakin kaksi puolta. Kumpikaan niistä ei ole tylsä. Räväkkyyttä riittää, mutta on myös sanomaa kuten tässäkin blogissa.

Arvostukseni ja kiitos hyvästä blogikirjoituksesta.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Inex, juuri tuota minäkin mietin. Jokainen elämä on yhtä arvokas, mutta ei näiden syrjäkylien yksinäisten asiaa kukaan toreilla huuda tai kirjoita poliittisia palopuheita heitä puolustaakseen. Eivät he sellaista vaadikaan, vaan ovat ihan tyytyväisiä tai ainakin elämäänsä tyytyviä.

Ano Nyymi, minua joskus vähän naurattaa, kun jossain naistenlehdessä on iso juttu jostain kaupunkilaisihmisestä, joka on muuttanut maalle johonkin talonrähjään "ekoeläjäksi" ja sitten ollaan todella erikoisia ja hienoja. Samalla tavalla elää kuitenkin sadat ihmiset, ovat eläneet koko ikänsä eivätkä näe syytä muuttaa tuota elämää, mutta ei heitä aikakausilehdissä näe.

Tuli myöskin mieleen telkkarissa pyörivä sarja "toisenlaiset frendit", joka on lumonnut ihan minut täysin. Ohjelmasta myöskin löytyy jotain sellaista vilpittömyyttä, jota ei nykyisin monestakaan paikkaa enää löydy.

Inex (nimimerkki)

Joo täytyy itse kehaista myös, että hyvä kirjoitus oli ja tulee mieleen omia lapsuuden muistoja näistä vanhan kansan miehistä. Siinä oli sitä hyvää roolimallia monille, ajat on toki muuttuneet ja sen myötä miehetkin jonkin verran ja eiköhän kaikki parhaansa yritä kuitenkin, vaikka ei ihan samanlaisia ollakkaan edellisen sukupolven kanssa.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Helena, ihana kirjoitus.

Kuvasit niin kauniisti tuon vanhan miehen aatoksia. Hänellä on varmaan suuri ikävä ja suru, kun emäntä oli nukkunut pois.

Tuollaiset vanhemmat pariskunnat ovat niin hitsaantuneita toisiinsa, että tuntuu varmasti, että puolet omasta itsestäkin häipyy samalla, kun rakas puoliso kuolee.

Oikein mukavaa kesää sinulle Helena. :)

terv. Eeva

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Seppo, olet täysin oikeassa. Juuri tuollaisia miehiä maaseudullamme on. Harmi vaan, ettei heitä niissä "maajussille morsian" -ohjelmissa näy. Olisivat jotenkin sympaattisempia, kuin ne jättivalmeteilla miljoonalle lehmälleen heiniä kaatavat vekkulit.

Petsaus, minä myöskin olen saanut kasvaa ja elää niin monen eri sukupolven edustajien kanssa ja olen niin iloinen, että edelleenkin elämääni aina välillä tupsahtaa näitä täysin toisenlaisia ihmisiä. Se on yksi elämän suurimpia rikkauksia!

Allan, valitettavasti on niin, että jotkut todellakin näkevät "tuottamattomat" ihmiset silkkana rasitteena... mutta itse he ovat rasite inhimillisyydelle. Tai jotain.

Niin ja Evaldille tiedoksi, että olen horoskoopiltani kaksonen ja äitini on kuvannut minua, että osaan olla kuulema maailman ihanin enkeli ja maailman vittumaisin piru :)

SB (nimimerkki)

10. Entä jos leijona tulisi söisi sinusta sen huononpuolen pois?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Eeva, sen verran selvennykseksi, ettei tämä "emäntä" ollut miehen vaimo. Mutta yhdessä elivät vuosikymmenet kahden ihmisen pienenä perheenä... koko hommaan liittyy niin mieletön tarina, että siitä voisi kirjan kirjoittaa, mutta en nyt tässä ala toisten ihmisten asioita retostella :)

agendo2 (nimimerkki)

Olipa ihana kirjoitus Helenalta, joka todistaa, että vaikka hän omin sanoin fanittaa "tosi wanahoja mummoja", niin ukitkin ja muut vanhat miehet pääsevät samaan piiriin.

Maalla varmaan löytyy enemmän tuollaisia aitoja "vanhan kansan ihmisiä", joita ei vaivaa tämän ajan kotkotukset ja siksi heistä huokuu jotain menneen maailman henkeä.

Ei sen puoleen, kyllä kaupungeissakin löytyy puoleensavetäviä ikäihmisiä, joista kumpuaa sydämen sivistyksen tuomaa vetovoimaa, eikä sitä muukaan sivistyneisyys haittaa :-)

Helenalla taisi tulla säälin tunteet tapaamansa miehen yksinäisyydestä...

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#11.
Minun piruni voittaa leijonan 6-0 :D

Seppo Hildén

Petsaus #4,

"Jos ei enään jaksa kuten nuorena niin kunnia asia on se, että loppusuora vedetään täysillä."

Tuo oli hyvä, täytyypä laittaa mieleen.

Jorma Tapio (nimimerkki)

Liittyy Helenan fanklubiin.

xerxes (nimimerkki)

kesäillan kauniita ajatuksia toi tämä vanhus sinulle.
http://www.youtube.com/watch?v=rA8pd5D9T9o
Kaunista iltaa sinulle Helena

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Agendo2, en haluaisi puhua säälistä, koska jotenkin se tuntuu loukkaavalta... "olet ihana ja mahtava ja olen niin surullinen puolestasi", ei tolleen. Enhän minä tiedä, kuinka onnellinen tämä mieskin elämästään on tai mikä minä olen ketään säälimään. Tietynlaista arvostusta hän kuitenkin herätti ja syvää myötätuntoa.

Näitä "hiljaisia arjen sankareita" on niin syrjäseutujen kuin kaupunkienkin vanhuksissa, nuorissa myös. Jotkut ihmiset käyvät elämässään sellaisia asioita läpi, että heistä kasvaa meitä taviksia jotenkin paljon viisaampia. Tulee esimerkiksi mieleen jokunen vuosi sitten telkkarissa haastateltu keski-ikäinen mies, joka oli entinen siltojen alla elänyt spurgu, joka olikin alkanut opiskella, ensin ylioppilaaksi ja sitten avoimen yliopiston kautta maisteriksi. Aivan mieletön tyyppi ja todellinen arjen sankari.

#16.
No HAH HAH.

Ihanaa iltaa sinullekin, xerxes.

Petsaus (nimimerkki)

" Tuli myöskin mieleen telkkarissa pyörivä sarja ”toisenlaiset frendit”, "

Sanoppa muuta. Siinä on monella ns. terveellä ihmisellä paljon opittavaa, kun ensin opitaan määrittelemään se terve ihminen.

Petsaus (nimimerkki)

#15

Se on suositeltavaa. mm. Kolesteroliarvot helvettiin, koska ovat ihan peestä.
Maissa missä eletään päälle 100 vuotiaiksi, kuten okinawalla(japani), kruusia, georgia, ei välitetä hevon veetä noista arvoista vaan keskitytään elämiseen ja yhteisön hyvinvointiin.

_______________________________________________________

Voi hitto olen kyllä ajatellut muuttaa eläkepäiville joko hyvälle mestalle suomeen tai maailmalle.

Kuinkakohan suomalainen käsittää mitä tämä lause tarkoittaa:

" Oma tupa ja perunamaa?"

Veikkaan, että hyvin harva suomalainen siis nuorempi sukupolvi.
Tuvan saa rahalla, mutta perunamaa vaatii jo työtä.

Huonoin esimerkki on noi kaikki nsaatanan viihdeohjelmat mm. ihana piha, eden, etc.. jossa ihmisille myydään kauniita unelmia, mutta ei kerrota kustannuksista tahi ylläpidosta mitään.

No tämä menee ohi, mutta rakensin kerran pihan eräälle innokkaalle pariskunnalle jolle eräs kuuluisa TV:stä tuttu pihasuunnittelija oli suunnitellut pihan siis sen edenin.

Perenna -aluetta oli päälle 350 m2 ja varoittelin asiasta, mutta ei kyllä se onistuu se hoito hän jaksaa.

2 vuoden jälkeen koko perenna alue oli täysin rikkatuohoittunut.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#20.
Keväällä "jörriinin" mukuloita kasvatellessa pisti silmään uutinen, että mukulakasvien suosio on laskenut, koska ihmiset haluavat nopeasti tuloksia puutarhassa. Tänään uutisoitiin, etteivät nuoret perheet halua kukkapenkkejä vaan ruukkuistutuksia.
Ja kun katselee nykyaikaisia pihamaita, niin kukkapenkitkin ovat sellaisia, että yksi kasvi per neliömetri ja suurinta roolia kukkapenkissä edustaa ruma katematriaali. Siis häh?

Itsellänikin vesiheinät rehottaa (tosin annan osittain rehottaa, kun undulaattini rakastavat vesiheinää :P), mutta mikäpä se mukavampaa ja helpompaa saada kesäksi kukkivia kasveja, kun kasvatella mukuloista? Toisaalta, jos kukkapenkki on äkätty täyteen perennaa, niin eihän siellä juurikaan rikkakasvit edes mahdu kasvamaan.

Muutenkin mullassa on kiva kaivella, kun omissa käsissä on maata. Eihän sitä mitään rakennekynsiä voi ajatella pitävänsä, kun tykkää möyhiä mullassa, mutta kasvun ihme on liian suuri, että siitä turhamaisuuden vuoksi luopuisin.
Viime kesänä meni yksi päivä tuijottaessa päivänsiniköynnöksen kasvua. Siis sehän kasvaa ihan oikeasti silmissä ja se kasvi liikkuu kasvaessa. Latva pyörii hidasta ympyrää hakien jotain mihin tarttua. Se on mieletöntä!!

Ano Nyymi (nimimerkki)

#21
Minä kasvatan tulppaania mukuloineen ja kyllä eukkoseni niin tykkää siitä harrastuksestani.
Ainakin joskus..

Inex (nimimerkki)

#21 Chili ja muut on nykyään se juttu kun ei sitä tilaa ole kauheasti kasvatella, kaveri teki juuri kasvihuoneen takapihalle missä kasvaa tomaatteja. Jos olisi tilaa ja rahaa kuin roskaa niin tiedä mitkä plantaasit kasvaisivat eikä sitä aikakaan ole nykyään, valitettavasti.

njuu (nimimerkki)

Jokainen ihminen on laulun arvoinen? Osa jopa kahden-kolmen, kenties usemmankin.

Kun päivittäin käyn koiralenkillä säännölliseen kellonlyömään samaa reittiä, osaan jo odottaa näkeväni tietyt ihmiset, ainakin näin kesäaikaan. Eräällä pihalla on mies lukemassa sanomalehteä pihansa puutarhakeinussa, toisen talon pihalla vanhempi nainen ahertaen pensaiden parissa. Talven aikana en heitä juurikaan nähnyt mutta nyt taas näen, siellä he edelleen ovat. Aivan kuten olivat viime kesänäkin, ja sitä edellisenä. Koiralenkin yhtenä teemana ja mielenkiinnon kohteena minulla on nähdä nuo tietyt ihmiset. Ihmiset joita en tunne ja joiden elämästä en tiedä yhtään mitään. Tohtisinko joskus puhutella heitä ja mitä heille puhuisin? Vai kiinnostaako se minua edes?

Mulla on yhtenä harrastuksena käydä pesäpallo-otteluissa seuraten paikkakuntamme Superpesis-joukkueen edesottamuksia. Olen viihtynyt tämän harrastuksen parissa jo vuosia. Olisiko ollut 3-4 vuotta sitten kun vaihdoin paikkaa stadionin katsomossa. Vietettyäni muutaman pelin uudella paikallani opin tuntemaan näöltä ihmisiä, jotka seuraa pelejä säännöllisesti samasta katsomonosasta. Mieleeni jäi mm eräs vanha nainen, olettaisin hänen olevan jo eläke-iässä (olen itse huomattavasti nuorempi). Itseasiassa hän istui tavallisesti jopa ihan vieressäni, tosin tyhjää oli välissä parinkin katsojan edestä. Jossakin vaiheessa, täysin satunnaisesta syystä aloin juttelemaan hänen kanssaan. Puhuimme varmastikin vain pesäpallosta, kuten asiaan kuuluu. No, hänestä muodostui minulle tuttu katsomossa, minusta varmaan hänelle vastaavasti. Aina moikkaamme toisiamme kun näemme toisiamme (en ole ikinä nähnyt häntä missään muualla kuin pesäpallo-ottelussa), joissakin peleissä juttelemme, joissakin emme. Riippuen osin myös siitä, onko hänellä taikka minulla mukana muita seuralaisia.

Kun saavun pesäpallo-otteluun oletan näkeväni hänet ja vain harvoin hän ei olekaan paikalla. Tämä tuttuni katsomossa vaikuttaa kaikinpuolin tasapainoiselta ja rauhalliselta kunnon kansalaiselta. Usein seuraamme yhdessä kuinka joukkueet vuorollaan koittavat rakentaa tilannetta siirtäen ukkoa pesäväli kerrallaan eteenpäin samalla kun vastustajajoukkue pyrkii tekemään asian niin vaikeaksi kuin suinkin. Yksi keskustelunaihe meillä on sellainen että arvelemme millaisen lyönnin kukin pelaaja yrittää lyödä ja on myönnettävä, että kaverini katsomossa on saanut enemmän oikeita arvauksia kuin minä, jos tätä asiaa olisi tilastoitu. Edelleenkään en ole keskustellut hänen kanssaan mistään muusta asiasta kuin pesäpallosta, en tiedä hänen nimeään eikä hän tiedä minun nimeäni. Emme siis tiedä toisistamme mitään. Siitä huolimatta olen iloinnut hänen kanssaan ja surrut vastaavasti, millaisen tunteen kukin pesäpallo-ottelun lopputulos kulloinkin on nostanut pintaan. En tiedä, olenko kiinnostunut tuosta ihmisestä missään määrin mutta nykyisin odotan näkeväni hänet pesäpallokatsomossa aina kun pelataan ja huomaan olevani jossakin määrin pettynyt mikäli hän on poissa.

Ei tämä hirveästi blogitekstiin liittynyt mutta tulipahan mieleeni kun tekstin luin palatessani pesäpallo-ottelusta jossa oli myös tuttuni katsomossa. :D

Petsaus (nimimerkki)

#21

Meillä on se ongelma, kun kumpikin rakastetan pottumaata ( porkkanat, potut, sipulit etc..)

Mutta itse pihaan.

Itse tykkään muotopuutarhoista jossa myös vesi on tärkeä elementti.

Toinen puolisko taas tykkää hemmetin hyttyspaikoista(siis tämä on minun mielipiteeni).

No hyvin toimeen tullaan ja vaikka piha on kahden jääräpään yhdistelmä niin on se vaan niin hiton hieno, ainakin meille.

Olen tulehen tuijottaja ja se on parasta lääkettä ihmismielelle, vaikka puolisko sanookin, että paras kombinaatio on pulsatilla sekä komeamaksaruoho.

No pääasia, että on elämää, mehiläisetkin tykkää, kun syksyllä pääsee apajille.

" Ja kun katselee nykyaikaisia pihamaita, niin kukkapenkitkin ovat sellaisia, että yksi kasvi per neliömetri ja suurinta roolia kukkapenkissä edustaa ruma katematriaali. Siis häh? "

Jos haluaa komeita pensaita kuten kuvissa vaikka esim. se kuuluisa morsiusangervo tai monet muut esim. marjapensaat, niin se neliö per kasvi on aika oikea suhde, mutta se kate joka on Kekkilän masinoima on sitten ihan bisnes.

Ongelmahan on se, että monet suunnittelijat laittavat sellaisia kasveja 2-3 neliöle vaikka lopputulos tarvitsee vain yhden.

Se yksi tarvitsee vai tilaa. Sama koskee esim. omenapuita.

Oksettaa, kun niitä aina ollaan kaatamassa vaikka hyvin hoidettuina ne suomessa pärjäävät ka. n. 150 vuotta.

Ja sitten mennään muhevaiseen tms. vastaavaan ja ostetaan onneton riuku ja kun se on kunnon satovuosissa niin omistajat on jo haudassa.

Toi onterapeuttista jos sen oikein oivaltaa, mutta arvaa onko suutarilla kengät?

Terassiimme vaikka asuntomme ei ole suuri niin olemme ottaneet mallia vähän texasista.

Siis iso ja kaunis terassi kaunis näkymä, hyvä keinu ja siinä mehua siemailessa ja auringonlaskua katsoessa.

Petsaus (nimimerkki)

Niin ja on olemassa kasveja joita tarvitaan myös se x määrä neliölle, mutta jos ollaan temassa isot kasvit, kuten ed. mainitsin ja mm. juhannusruusu niin 1 / m2 riittää.

Sitten erikseen on kaiken maailman ruusuangervot etc joita pitääkin laittaa väh 3 neliölle että se joltain näyttää.

Väärä kasvi väärässä paikassa on kauhea.

Se kait on jutun juuri.

Omenapuukin pitää leikata vanhan säännön mukaan:

Jos siitä heittöessä menee isännän hattu läpi niin se on oikein leikattu.

Saara Pasanen

Toisenlaisista frendeistä on tullut myös minun suosikkini. Kehitysvammaisetkin voisi nostaa omaksi, hieman paremmaksi ihmislajikseen. Missään en ole tavannut samankaltaista vilpittömyyttä ja aitoutta kuin tämän ihmisryhmän edustajissa.

Samoin kuin en missään ole tavannut samanlaista lähimmäisestä välittämistä kuin ollessani harjoittelussa päihdeongelmaisten asumisyksikössä.

Meillä tavallisilla ihmisillä olisi paljon opittavaa näiltä erityisryhmiltä jos vain osaisimme avata silmämme.

Timo Uppala (nimimerkki)

Upea blogikirjoitus, kiitos siitä! Vaatii taitoa ja silmää nähdä yksinkertaisten asioiden kauneus.

Nyky-yhteiskunta synnyttää tarpeetonta kiirettä ja tärkeilyä, jolla dissataan juurevasti viisaat ihmiset. Nyky-yhteiskunta synnyttää ammatteja, joilla ei todellisuudessa ole käytännön merkitystä. Ote normaalista elämästä katoaa. Näennäiskiirettä.

Näiden lisäksi maa sikiää citypunavihreitä, jotka väheksyy muuta Suomea. Monikulttuuririkkaus on heille tärkeämpää.

vieras (nimimerkki)

Yhtään en ymmärrä assosiaatioketjua. Silti bloginpitäjälle muistikuva Tbilisistä, Tiflisistä eli Sakartvelosta heidän omalla kielellään, ei Gruusiasta tai Georgiasta.

Kaksi harmaapäistä vanhusta käsikädessä nauraen juoksemassa alas vuorelta johtavaa rakennettua polkua. Heidän Pyhältä Vuoreltaan, Mtatsmindalta.

Jos kirjoitin väärin, korjatkaa.

Kaksi toisiaan rakastavaa minulle tuntematonta vanhusta iäti matkassani. Semmoista elämä saattaa eteen tuottaa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Kiitos Saaralle ja Timollekin kommenteista.

#29.
PJ Harvey laulaa

"I paint pictures
To remember
You're too beautiful
To put into words"

Eikö tämä olekin totta? Joskus vielä opettelen maalaamaan.

Victor Dorca (nimimerkki)

Voi että tuli hyvä mieli Helenan kirjoituksesta! Olen lukenut niin paljon kärttyisten, katkerien naisten vuodatuksia peräkammarin poikien kauheudesta että ensi alkuun olin silmäni pudottaa. Ajattelin jopa, että tämä on satiiria. Mutta varmaan Helena totta tarkoitti, sävy oli niin aidon lämmin.
Juttelin kerran junassa tuntikaudet vanhan kela-virkailijan kanssa, joka oli tehnyt työnsä Koillismaalla. Virkanainen vakuutti, että metsämökeissä asuu miehiä, jotka eivät huoli edes heille kuuluvia etuisuuksia, kun "muutenkin tulee toimeen". Hänkin käytti määrettä "kaunis mies" eräästä vanhasta metsurista kertoessaan.
Selkosten yksinäisille miehille pääkaupungin pintabaarien elämä saattaisi näyttäytyä aika merkillisenä...

Allan (nimimerkki)

27# "Kehitysvammaisetkin voisi nostaa omaksi, hieman paremmaksi ihmislajikseen. Missään en ole tavannut samankaltaista vilpittömyyttä ja aitoutta kuin tämän ihmisryhmän edustajissa."

Mä olin kerran yhdessä divarissa duunissa ja siellä kävi yksi lievästi kehitysvammainen kundi jatkuvasti ostoksilla. Se oli pahin vedättäjä mihin olen törmännyt, oikeen alko ärsyttämään se kun se käytti hyväkseen omaa vammaansa ja kaikki olis pitänyt saada suurin piirtein lahjaksi. Eli en kuittaa.

Veli-Erkki (nimimerkki)

Kaunis kirjoitus, jota luki hiljaisena ja mietteliäänä. Helena kirjoittaa taitavasti ja kunnioittaen, mihin ei jää lisättävää. Ei kaipaa lisäyksiä. Hyvä kirjoitus!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#31. ja #33.
Kiitos. Minusta tuntuu, että näistä syrjäseutujen yksinäisistä saattaisi löytyä aivan mieletöntä viisautta, jos heitä kuunneltaisiin. Kuinka paljon heillä onkaan ollut aikaa tuumailla asioita metsä- ja peltotöitä tehdessään tai yksinäisinä iltoina saunanlauteilla istuskellessa.
Uskon heidän olevan todella vahvoja ihmisiä, sillä yksinäisyys on rankka kestää selväjärkisenä. Kauniita ja hienoja ihmisiä.

#32.
Tästähän on puhuttu jossain aikaisemminkin, ettei kaikki vammaiset ole kivoja, ihania ja söpöjä, sillä he ovat ihmisiä ja me ihmiset olemme niin monenlaisia.

Victor Dorca (nimimerkki)

...yksinäisyys on rankka kestää selväjärkisenä...
Näinhän se on.
On jotenkin kauheaa, että niin monet etelän tiedostavat naiset ovat ottaneet nuo miehet hampaisiinsa. "Peräkammarinpoika" on saanut kuulla kunniansa - ja miksi? Keneltä on pois, että joku vaikka asuu kahden äitinsä kanssa tai aivan yksin?
Suurimman haloon on nostanut metsien miesten vaimonhaku Thaimaasta. Kuulemma alistavat naisia siellä. Keneltä sekin on pois, jos mies saa oman kullan ja thainainen varman elättäjän?
Kun viisikymppinen nainen hommaa itselleen itseään puolta nuoremman gambialaispojan hän on "rohkea, avoin, voimautunut", mutta kun metsien mies ottaa hiukankaan itseään nuoremman thaitytön taui venakon hän on heti likainen irstailija.
Mikä piru näitä asenteita oikein syöttää ihmismieliin?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#35.
Juuri tuota minäkin olen ihmetellyt. Kyseiset miehet ovat tehneet kovasti töitä ikänsä eivätkä ole rasittaneet varmasti ketään tai mitään. Olleet omissa oloissaan, hoitaneet hommansa ja siinäpä se. Jos heistä joku sitten tekee lopun yksinäisyydelle hakemalla ulkomailta vaimon, niin mitä sekään on keneltäkään pois? Onko onni oikeutettua vain tietyille ihmisille tai saako onnea etsiä vain tietynlaisen normin mukaisesti?

Tuolta eteläisemmästä Pohjois-Karjalasta on 2000-luvun alussa tehty aivan mahtava dokkari nimeltä "Rajaseudun poikamiehet". Se kertoo sellaisten 3kymppisten poikamiesten elämästä, johon olennaisesti kuului metsästys, kalastus, juopottelu ja elämän ja rakkauden pohdiskelu. Joskus sitten törmäsin netissä useampaankin keskusteluun kyseisestä dokkarista. Pääasiassa keskusteluissa kauhisteltiin, että "kuinka joku voi elää noin", mutta miten muka heidän elämänsä eroaa jostain Sex and the City -elämäntyylistä? Okei, nämä poikamiehet puhuivat kommeesti lottuuttamalla ja heidän poikamiesjuhlansa Joensuun Kimmelin saunaosastolla olivat hieman hassuja, mutta aivan samojen asioiden ympärillä heidän syvimmät ajatuksensa pyörivät kuin suurten kaupunkien nuorten aikuisten: rakkauden, sen oikean löytämisen ja juopottelun. Jos kyseistenkin rajaseuvvun poikamiesten päällä olisi olleet trendikkäät vaatteet, he eivät olisi puhuneet lottuuttamalla ja miljöö olisi ollut Helsingin keskustassa, niin he olisivat olleet ihan normaaleja. Nyt heistä tulikin juntteja.

Tällä ajan takaa sitä, että itse uskon ihmisten pohjimmaisten tavotteiden, rakkauden ja kumppanin löytymisen, olevan niin universaaleja, että ei voida olettaa vain tietynlaisten ihmisten olevan "oikeutettuja" onneen ja pyrkimyksiin saavuttaa onni toisen ihmisen kanssa. Samaan aikaan kun televisio on täynnä deittiohjelmia, jossa sellaiset ihmiset, joiden luulisi muullakin tavalla seuraa löytävän, etsivät "deittiä", on Suomi pullollaan hiljaisia, yksinäisiä miehiä, joiden ei edes sallittaisi olla onnellisia. Siis nykyään puhutaan paljon esimerkiksi kehitysvammaisten, vanhusten ja teinien seksielämästä, mutta kukaan ei puhu esimerkiksi siitä, millaista on miehillä, jotka eivät kenties koko elämänsä aikana ole kokeneet fyysistä läheisyyttä. Ja minusta se jos jokin on jotenkin kamalaa, että jos nuo miehet sitten lähtevät hakemaan rakkautta ja läheisyyttä, niin se tuomitaan ja heitä siitä pilkataan :(

Victor Dorca (nimimerkki)

Satuin kerran samaan Pietarin vuorobussiin naishakumatkalla olleen porukan kanssa. Miehiä oli siinä 15, ikä 30-50. Jokaisella oli hallussaan kuvitettu luettelo naisista, joita perillä oli mahdollisuus tavata. Kuulin, että joku venäläinen firma järjesti näitä tapaamisia.
Miehet asuivat samassa Moskova-hotellissa kuin minäkin ja pääsin näkemään läheltä valintaprosessia. Isoon, erilliseen saliin oli tullut kolmisenkymmentä naista ja sinne suuntasivat kulkunsa metsien miehet. Kaksi tulkkia oli mukana.
Vahinko, ettei Laasanen ollut mukana! Siellä katsottiin markkina-arvot äkkiä. On myönnettävä, että laatutaso puolin ja toisin ei ollut hirvittävän korkea. Isomahainen, hiukan rähjäinen mies valitsi itsensä kokoisen neitokaisen, joka ei olisi päässyt missikisan finaaliin missään päin maailmaa. Pari vilkasveristä miestä jututti huonolla englannilla melkein kaikki tarjokkaat ja oikea löytyi kuin löytyikin.
Pahin este näillä markkinoilla oli kielitaidottomuus puolin ja toisin. Kolme vanhanaikaista suomea puhuvaa inkerikkonaista löysi kaverit oitis. Siitä suunnattiinkin heti baariin jatkokeskusteluihin.
Seuraavana päivänä kuulin, että miehistä viisi ei ollut saanut minkäänlaista kontaktia tarjokkaiden kanssa. Muiden sanottiin ryhtyvän kirjeenvaihtoon ja sitä kautta kenties avioon. Porukan vetäjä, monesti nämä kuviot nähnyt rouva arveli, että tästä porukasta ehkä kolme tai neljä lopulta saa venäläisen vaimon.
Mutta tärkeää oli, että joka ukolla oli nyt pilkettä silmässä. Ravintolassa he tanssittivat illalla naisia ja yrittivät tehdä juttua. Jokunen oli turhan paljon päissään, mutta niinhän näissä kuvioissa aina käy. Hauskaa näkyi olevan kaikilla.
Muuan suomalaisnainen siinä mäkätti "ryssien lihamarkkinoista", mutta hänet naurettiin hiljaiseksi. Hänellä ei tanssi-illassa ollut erikoisesti vientiä...
En tiedä, onko tämä paras tapa löytää oma kulta mutta kaikkea sopii kokeilla. Netti on uusi, hyvä forum näihin hommiin.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#37.
Tuostahan tuli ihan mieleen eräs tuttu mies, joka tituleeraa itseään "toimitusjohtajaksi". Sellainen kuudenkymmenen oleva nappikauppias. No, hän on yksinäinen mies, ei ihan rehellisesti sanottuna mitenkään komea ja vähän ärsyttäväkin luonteeltaan, mutta kuitenkin ihan mukava ja herrasmiesmäisesti käyttäytyvä. Hänellä on jokin pakkomielle saada itselleen ulkomailta nuori, alle 30-vuotias vaimo. En ole nyt n. vuoteen kuullut miehestä yhtään mitään, mutta viimeksi kun kuulin, oli hän kauhean rakastunut ja pyysi minua tulkkaamaan hänen ja venäläisen, erittäin kauniin, n. 22-vuotiaan tytön sähköposteja. Tyttö kirjoitteli mukavia ja vannoi rakkauttaan ja tämä mies oli aivan hullaantunut, lähetti rahaa tytölle ja muuta. Lopulta he sopivat treffit ja mies lähti Pietariin sydän onnesta sykkyrällä.
No mitään ei viikkoihin kuulunut, mutta lopulta mies kertoi minulle, ettei mitään tyttöä ollut eikä kukaan tullut heidän sopimaansa tapaamiseen. Osoitetiedot, puhelinnumerot ja kaikki olivat pelkkää huijausta.

Victor Dorca (nimimerkki)

Julmaa bisnestä tuo, mistä kerroit Helena. Rakkautta vailla olevaa on helppo höynäyttää. Toisaalta, jos kuusikymppinen "toimitusjohtaja" kuvittelee nappaavansa tuosta vaan parikympisen tytön niin saa hän siinä itseäänkin syyttää. Jos hän olisi Onassis tai Beckham tyttö löytyisi puolessa tunnissa, mutta suomalaisen nakkikioskin johtajan kannattaisi hiukan laskea rimaa.
Pietariin ja Tallinnaan muuten on syntynyt kaikessa hiljaisuudessa ammattikunta, joka tienaa nätisti suomipoikien kustannuksella. He eivät ole ns. maksettuja vaan uskottelevat rakastuneensa mieheen. Rakkauden roihutessa he ohimennen mainitsevat, että isoäiti pitäisi saada sairaalaan, mutta se maksaa niin kauheeeesti nykyisin. No, pappa betalar ihan mielellään ja panee pari satalappusta lisää, että baabushka saisi uuden kukkahuivin. Saatana, palelluttavat vielä vanhan ihmisen siellä sairaalassa. "No hei, ota tosta vielä viisikymppiä ja vie baabushkalle kahvia ja pikkuleipääkin."
Miehen lähtiessä kotimaahan nainen itkee lohduttomasti hotellin portailla mutta kenties jo samana iltana bussi tuo uuden vanhan kullan. Näillä naisilla on siis muutaman miehen rypäs hoidossaan ja joka mies luulee olevansa ainoa.
En minä osaa tuota tuomita. Miehet saavat suureen tarpeeseensa ja naisen ei tarvitse mennä Liteinin teurastamoon töihin. Pysyvät näteissä vaatteissa ja oppivat samalla vieraita kieliä. Ja jos mieheltä menee "naisystävän" tarpeisiin tuhat euroa viikonloppuloman aikana niin entäs sitten? Uutta rahaa revitään muovin palasella seinästä.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#39.
Näin toki on, ettei se kuulu kenellekään, jos mies tuhlaa rahansa sellaiseen selkeästi rahastamistarkoituksessa "pariutuvaan" naiseen. Kuitenkin mielestäni olisi todella hyvä, jos näistä jutuista puhuttaisiin julkisesti enemmänkin, jotta miehet oppisivat tunnistamaan sitten ne selkeät kusettajat potentiaalisesta vaimomatskusta. Kaikkein surullisintahan on se, kun rakkautta janoava vanhapoika rakastuu ihanaan naiseen, mutta nainen ainoastaan kuppaa mitä on kupattavissa ja mies jää tuhansia euroja köyhempänä yksin. Harvoin varmaan he lähtevät penäämään oikeuksiaan mitään kautta, sillä häpeä on suuri ja kulttuurimme odottaa huijatuksi tulleiden miesten vaikenevan, omaa tyhmyyttäänhän he rahat ovat jaelleet.

Siltikin olisi muistettava, että ulkomailta tulee oikein hyviä vaimoja ja kunnollisia naisia tänne Suomeen, eikä heitä pitäisi nähdä miehiä kusettavina ilotyttöinä, kuten monesti taitaa tapana olla. Joskus naurattaa kun kuulee näitä kauhistuneita sukulaisia, jotka järkyttyneenä kertovat, kuinka se äitivainoonsa kanssa ikänsä elellyt ex-vanhapoika Pertti-setä on hankkinut ulkomaisen vaimon, joka ihan varmasti ainoastaan kyttää sen Pertin metsiä ja suuria tiluksia. Niin kuin se kuuluisi ihan oikeasti kenellekään muulle ja tuskinpa nämä Pertit ja muut hirveästi tilittävät parisuhteensa onnea sukulaisilleen.

Victor Dorca (nimimerkki)

Helena, luulen, että "alan miehet" kyllä tunnistavat kusetuksen, mutta hyväksyvät sen. Laskelma on aika yksinkertainen. Maksettu nainen ottaa jopa sata euroa tunti, mutta "kulta" on valmis palvelukseen koko viikonlopun tai pitemmänkin ajan ja maksu on vapaaehtoinen. Jos nyt mummo on sairas, hänen hoitoonsa saattaa riittää pari satasta, joka on vähän parin päivän onnesta.
Itse asiassa on monesti parempi, ettei "kulta" suostu avioon. Se vasta kalliiksi tulisi! Viikonlopun bussimatka Pietariin kustantaa jotain 200 euroa. Jos "kullan" tarpeisiin menee saman verran sijoitus on ihan hyvä.
Naisten on niin vaikea ymmärtää kuplaa miehen otsassa. Sen poistaminen maksaa aina. Ilmaista panoa ei ole, kuten ei ilmaista lounastakaan sanoi jo Groucho Marx, eikä hän puhunut turhia.

Ne naiset, jotka todella tulevat tänne naimisiin ansaitsevat kyllä kaiken arvostuksen. Sukulaiset ja naapurin naiset yrittävät usein tehdä heidän elämästään helvetin ja ne, jotka kaiken tämän kestävät ansitsisivat valkoisen ruusun ritarikunnan merkin, vai mikä se nyt on.

Jorma Tapio (nimimerkki)

40# ja 41#, hyvät puheenvuorot. Tunnen sympatiaa 'ulkomaan miniöille' Suomessa.

Toimituksen poiminnat