Keskusta on kuin norsu posliinikaupassa
Miksi Vanhanen ja muutkin kohuissa kieriskelevät poliitikot ripottelevat tietoa pikkuhiljaa ja vain sen verran, mitä on pakko?
Tämä minua on tässä jonkin aikaa ihmetyttänyt ja samaapa näköjään ihmettelee Jukka Tarkkakin aamutelkkarissa.
Keskustalle tuntuu olevan todella hankalaa tulla ihan rehellisesti julkisuuteen puimaan asioita. Hajanaisesti joku selittelee jotain epämääräistä ja kansan epäluulo kasvaa. Väkisinkin tulee mieleen, että mitähän siellä oikeasti peitellään? Mikä voi vielä olla sellainen asia, jota ei haluta julkisuuteen tuoda?
Keskustan Korhonen sanoi viikolla, että vuosi sitten oltiin vaarassa ajautua ”poliittiseen kriisiin”, minkä seurauksena olisi saattanut olla – siis voi kauheeta – uudet vaalit. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että viimeiset vuodet ollaan oltu poliittisessa kriisissä, siis todella suossa, mutta poliitikot ovat vissiin vähän tyhmiä kun eivät sitä tajua. Politiikka on suomalaisia varten, ei poliitikkoja tai puolueita, vaikka nämä ääliöt tuntuvat ajattelevan ensisijaisesti vain oman puolueen tilaa ja tilannetta. Tai no, olisihan siinä saattanut mennä välit rahoittajakavereitten kanssa, jos olisi tullut uudet vaalit ja maksetut ja sovitut jutut jääneet sitten hoitamatta hallituspaikan mentyä.
Keskusta on menettänyt kasvonsa melkoisen tehokkaasti. He yrittivät kyllä pelastaa mitä pelastettavissa on nostamalla uppoavan laivan keulaan Mari Kiviniemen, tyylikkään ja fiksun nuorehkon naisen, mutta kun hänkin taitaa olla vain yksi niistä tiedon ripottelijoista, niin aika heikolta vaikuttaa. Ja mitä enemmän nämä jarmokorhoset selittelevät, sitä voimakkaammaksi kasvaa oksennusrefleksi. Tyypit ovat kuin myymälävarkaudesta kärähtäneitä lapsia, jotka taskut täynnä pöllittyjä purkkapaketteja yrittävät vakuuttaa, että ei ole mitään varastettu.
Kyllähän tämä kaikki on osoittanut sen, että suomalaisessakin demokratiassa olisi paljon kehitettävää. On täysin mielisairasta, että vaalien jälkeen valitut voivat touhuta ihan mitä haluavat eikä siitä seuraa juurikaan muuta kuin sormi suussa ihmettelyä. Oho, mitenkäs ne noi nyt tollai ja mitäs nyt tehtäs. Tai poliitikot voivat runnoa läpi idioottimaisia lakeja eikä kansalaisilla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä jotkut nutipäät päättävät.
Luulisi, että tässä nyt täytyisi jo käydä laajemmin keskustelua siitä, että kun kerran ei voi poliittisiin toimijoihin luottaa, niin olisiko siitä edustuksellisuudesta siirryttävä todellakin jonkinlaiseen suoraan demokratiaan?
Minua harmittaa Keskustan tavisäänestäjän puolesta. Ne Keskustalle ääniä perinteisesti antavat, joita minä tunnen, ovat pienviljelijöitä, entisiä, nykyisiä tai viljelijäsuvusta kotoisin olevia ihmisiä. He ovat suoraselkäisiä suomalaisia, joita on halla pannut, kuokasta napsahdellut varsikin poikki ja kevätkylvöt menneet vituiksi puron tulvittua pelloille. He ovat luottaneet siihen, että on joku, joka heidän asioistaan huolehtii, kantaa sitä vastuuta heidän kanssaan ja muistuttaa suurta ja kylmää maailmaa heidän olemassaolostaan.
Voi sitä pettymyksen määrää! Nämä ihmiset on nyt hylätty. Heitä on käytetty hyväksi ja heistä on tehty hyödyllisiä hölmöjä, joiden äänillä ovat ties ketkä päässeet toteuttamaan omia taloudellisia irstailujaan. Se on hyvin rumaa politiikkaa vailla minkäänlaista moraalia.
Kiitokseksi tästä kaikesta maaseudun väelle, jolta on jo melko tehokkaasti viety mahdollisuus omaan elinkeinoonsakin, räväytetäänkin nyt tuhansien eurojen lisälasku ympäristöarvojen nimissä.
10 000 euroa kuulema eräällekin maalla asuvalle pohjoissavolaiselle perheelle tuo ihana paskalaki tuo laskua. Kannattaisi jonkun kyllä ihan varmuuden vuoksi tutkia, ettei satu kenelläkään suoraselkäisellä suomalaisella poliitikolla olemaan jotain kytköksiä esim. kotitalouksille jätevesipuhdistamoja valmistaviin yrityksiin.
No, maaseutu kiittää ja kumartaa
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllä Keskusta omistaan huolen pitää maataloustukitsiljardien ja aluepolitiikan keinoin. "Paskalaki"han ei muuten koske viljelijöitä?
Maataloustukitsiljardit menevät suurelta osin konekauppiaille ja muille maatalouden ympärillä touhuaville tahoille.
Koneet uusitaan usein, jotta saadaan riittävästi poistoja, ettei tarvitse maksaa veroja.
Rintamailla (Pirkanmaa) ei ole enää juurikaan pientilallsia, vaan he ovat aika päiviä sitten myynyt maansa muille, joista on sitten kehittynyt "suurtiloja", kuten tarkoitus onkin. Nämä pystyvät poistoilla manipuloimaan verotuksensa nolliin.
Rosvot kiinni! Oli yksi Veikko Vennamon iskulauseista 70-luvulla. Hän näki jo silloin yhteiskuntamme rappion,mutta hänet leimattiin vähintäänkin häiriköksi ja kannettiin ulos eduskunnasta vahtimestarien toimesta, valtaeliitin taputtaessa presidentin johdolla käsiään!
Nyt rappion vastustajat, näyttävät tekevän uusintayrityksen, ryhmittymällä laajasti perus-suomalaisten taakse, heidät yritetään vaientaa leimaamalla heidät RASISTEIKSI!
Toivoa sopii, että tiedonvälityksen vapautuksen myötä, he eivät onnistu pyrkimyksissään. Kyllä nimimerkillekkin on valtava pettymys, että rappion eturivissä esiintyy keskustapuolue, kokoomuksen säestyksellä. Puolueet, joille takavuoisina lakikirja ja raamattu, merkitsivät ainakin vaalien alla jotakin?
no nythän on smp.n perillisestä tullut kepulle vaihtoehto maaseudulla, tätä menoa voi olla kepun kannatus vaaleissa kuinka romahtanutta vaan.
silloin suomi siirtyisi ehkä jo kaksipuoluejärjestelmään.
kepu on uskonto.. ei sitä vaihdeta. Kannatus hiipuu kun kannattajat työntävät koiranputkea eikä kepu pysty järjestämään suojatyöpaikkoja broilereilleen entiseen malliin eikä sieltä mualta ole edes tulossa samanlaista virtaa näitä tännekin blogaavia nuorempi kepuleita.
Vuosikymmeniä kestää kepun vajoaminen luonnolliseen 1-2% eurokokoonsa jos ei todellista talousromahdusta tapahdu mikä sekin on hyvinkin mahdollista toki. Jopa toivottavaa kun katsoo nykypolitiikkaa.
Jotu, mikä vaihtoehto persut on, vain protesti, ei esitä mitään konkreettista muutosta (parannusta), tuskin koskaan mihinkäään asiaan.
Yhtä vähän kansa haluaa tunnustaa taloudellisen tilanteen realiteetit, joita tuskin edes tuntee.
Miksi maaseutu on konservoitu menneisyyden rakenteisiin, tukiaisten, pysähtyneisyyden muottiin, muut elinkeinot eivät toimi vastaavasti, vaan pyrkivät jatkuvaan omaehtoiseen kehitykseen.
mutta kketä noista kolmesta isosta sitten maaseutulaiset vois protestiksi äänestää?
persut ajaa asiansa juuri protestin ilmenemiskanavana.
Kaksipuoluejärjestelmään?
Mikäs se toinen puolue olisi, kun vasemmistokin on ihan hukassa?
Meinaatko, että perussuomalaiset?
yleensä maailmallahan on oikeisto ja vasemmistoryhmittymät jotka tuovat ohjelmansa tietoon ennen vaaleja, näistä kansalaiset sitten valitsevat.
suomessa on hiukan eri tavalla, vaalit käydään sen takia että saataisiin selville ketkä alkavat keskenään neuvottelemaan ohjelmasta.
Yleensä maailmalla... onkohan missään vaiokkapa YK:ssa tietoa, mikä on todellisuuessa yleisintä?
Euroopassa nyt on maita, joissa on vasemmisto-oikeisto-kaksipuoluejärjestelmä, Ruotsissa sen yksi versio alliansseineen.
Mutta et vastannut kysymykseeni, kun Suomessa ei tällä haavaa tiedetä, mikä se "vasemmisto" on.
No tuossa kommentissasi olet Helena aivan oikeassa ja otsake on kuvaava. Eihän Keskustan tavoitteena ole ollut muuta kuin paisua paisumistaan. Erilaisilla tuilla kepulaisten äänestäjiä ylläpidetään yhdistys-, järjestö-, virkamies-asemissa. Joskun vuonna 2000 yksi silloin noin 35 vuotias kepuli oikein kehaisi, että aiemmin sai varoja vakka kutukurssin järjestämiseksi. Ja näistä yhdistysten kutukurssilaisista meille sitten leivotaan ministereitä ja kansanedustajia äänivyöryillä. Sääli myös heitteille jätettyä maaseutuväestöä (ei oteta suur-tilallisia huomioon) heidän edustajansahan puolue aiemmin oli. Jotenkin minulla on sellainen tutina Korhosesta, että sentään yritti pitää yhteyksiä suomalaisiin, mutta norsulauma tallasi.
Kaikki puolueet salailee tietoja, eikä todellakaan vähiten demarit, heidän kaudellaanhan kaikki vinoutumat alkoi.
Kokoomuslaiset ovat nyt todistaneet olevansa kauppakamarinulikoita,
kuten Loka heitä osuvasti nimittää. Vihreät tekevät kaikkensa ajaakseen suomalaisen kulttuurin alas, ovat niin islamismin ja miljardin islamilaisen lumoissa.
Tietämättömyys kehityksen tuloksista taitaa vaivata näitä vanhoja maataloustukiaisista kateellisia.
Suomessa on 63 000 tilaa, niillä 190 000 äänioikeutettua, jos se vanhaemäntä vielä elää.
Ei niillä äänillä mitään puoluetta pystyssä pidetä, vaikka ne kaksi lastakin kannattaisivat ja nostaisivat määrän 300 000:een.
Jos maan tapa on rikos, kuinka kansalaisilta voidaan enää odottaa lainkuulijaisuutta? Alkaisi olla aika uuden korruptoitumattoman joukon mennä pöllyttämään sitä kuuluisaa mattoa, jonka alle ollaan maan tavan mukaan lakaistu liki kaikki ikävät tosiasiat, peitelty jargonilla ja uhrattu marttyyri, joka jatkaakin, kas kummaa, vailla oikein mitään koulutusta tai työkokemusta jonkun monopoli-perkeleen johdossa tai muussa hyvien veljien järjestämässä lauta/sontakuopassa, kuten jotkut kansalaiset ilmeisen tuskastuneena kertovat keskusteluissa jossain olevan...
Se maton alunen pitää sisällään niin kauheita asioita, joiden peittelyssä on useita miljoonia ja vuosia, jopa vuosikymmeniä käytetty totuutta piilottelemaan, virastoja lopetettu ja perustettu lipsahduksien sattuessa, media vaikenee, omistaa täyden monopolin ja vaalimainonnan avulla suuren rahan voima vaientaa lopullisesti!
Persut ovat saaneet niin paljon julkisuutta, että alkaa jo haiskahtaa, Kokkeleiden nuorisosiipi juttelee4 samoja fraaseja, onkohan Persut, kuten Virheät kokkeleiden puisto-osastona, kokkeleiden hämmennys-populismi-osasto?
Puoluetukia jaetaan vastoin lakia, ainoastaan jo etusteleville, pikkupuolueet on vaiettu täysin, ja siellä hajaannus on todella ikävää, estää pääsemästä eteenpäin,maan tapa hyvien veljien voimalla kyllä paimentaa koettaa ainakin vaalikarjaa, puolueet peloissaan nukkuvia koettavat tuudittaa uneen, nuoriso mielialalääkittynä on mennyttä ankkaa, pitkäaikaistutkimuksen koe-elukoina!
SDP hakeutui CIA:n rahoitushanoille jo v. 1949 USA:ssa vaikuttaneen Oskari Tokoin välityksellä. 1950-luvun alussa (säännöstelyn aikana) SDP myi CIA:n lahjoittamaa kahvia ja CIA:n lahjoittamia muita tuotteita Suomessa ja kääri siitä muhkeat voitot. SDP:n oma ammattijärjestö SAJ oli alusta loppuun saakka CIA:n bulvaanin rahoittama. SDP:n ja Metalliliiton demareiden kuriirit salakuljettivat CIA:n, Saksan SPD:n ja Ruotsin demareiden lahjoittamia D-markkoja ja dollareita Ruotsin kautta Suomeen vuoteen 1975 saakka, jolloin Metallin demareiden kuriirit jäivät kiinni Arlandan lentoasemalla ilmiannon perusteella. KGB lahjoitti SKP:lle miljoona USD vuodessa vuodesta 1969 lähtien.
Maatalous siirtyi EU:n toimivaltaan 1.1.1995. Maatalous on EU:n tarkimmin säännelty ja valvottu toimiala. Keskustan ja kokoomuksen kannatusjakauma on sama: palkansaajia, toimihenkilöitä, virkamiehiä, yrittäjiä, maatalousyrittäjiä, eläkeläisiä ja opiskelijoita.
Juuri näinhän se kupletin juoni on maailman sivu toiminut, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa.
Tämän päivän kansan poliittista ymmärrystä kuvaa ehkä parhaiten Linnanmäen vanha vedenneitojen pudotuskilpailu. Tällähetkellä lavavuorossa on Keskustapuolue, jota media ja muut riekkujat kivittävät hiki hatussa.
Heittovuorossa par'aikaa on Kallion kaupunkilaisjunttien kovakätisimmät urhot, jotka etukumarassa kiiluvin silmin vuoroaan venaavat.
Omaa esiintymisvuoroaan lavan takahuoneessa pelosta sinipunaisina värjöttellen odottavat Kokkarit, demarit, punavihreet ja ruåttalaiset.
Jokainen puolue on valinnut lavalle menijöiksi, houkutuslintujensa edustavimmat linssiluteet. Paras on ilman muuta kokkarien mr hammas. Siinä loisteessa lava ei nitkahdakaan häikäistyneiden kivittäjien Lapualais-laakojen jytistessä pitkin seiniä.
Tällaista leipää ja sirkushuvia kun riittää, kansa voi hyvin kuin herkkusienet viljelmissään. Pidetään pimeässä ja heitellään silloin tällöin paskaa silimille.
Euroopan komission aluepolitiikan pääosasto: "Aluepolitiikan pääosaston tehtävänä on vähentää EU:n eri alueiden ja jäsenmaiden välisiä kehityseroja ja siten lisätä taloudellista, yhteiskunnallista ja alueellista yhteenkuuluvuutta. Näin aluepolitiikka edistää EU:n talouden yleistä suorituskykyä.
Kehityserojen vähentämiseksi tarvitaan koheesiopolitiikkaa, joka tukee kilpailukyvyn ja työllisyyden jatkuvaa parantamista. Aluepolitiikan pääosasto osallistuu infrastruktuurihankkeiden yhteisrahoitukseen, tietoyhteiskunnan kehittämiseen, tietämyksen siirron nopeuttamiseen, ihmisiin tehtävien investointien tukemiseen ja rajat ylittävän yhteistyön edistämiseen. Näin se auttaa köyhimpiä tai rakenteellisissa vaikeuksissa olevia alueita parantamaan kilpailukykyään ja nopeuttamaan taloudellista kehitystään kestävällä tavalla. Aluepolitiikka on osoitus Euroopan unionin yhteisvastuullisuudesta."
http://ec.europa.eu/dgs/regional_policy/index_fi.htm
Kepulaisuus ja l-positiivisuus kulkee käsikädessä, kysymys ei ole uskonnosta vaan jostain vieläkin korkeammasta aatteesta. Pari juttua mitä kummastakin ryhmästä ole oppinut:
1. Rehellisyys ei kuulu kumpienkaan ominaispiirteisiin, tämän kun muistaa heidän kanssaan pärjää. Puhua voi ja jopa bisneksiä hoitaa, mutta EI KOSKAAN saa luottaa.
2. Molemmat aatteet imetään äidinmaidosta ja siihen kasvetaan, maalaisliiton tuho on kaupunkilaisten houkuttelu.
Kepu pettää aina: siltarummuilla haalitaan äänestäjiä mutta seuraavaksi se mökinmummo saa kaivattaa 10k€n pskapömpelin pelargoniapenkin alle, ympärillä suurtilalliset syytää lietettä suoraan pelloille....
Rekkakuskeja EU kurittaa antaumuksella, kuinka Kepu on ajanut pienyrittäjien asemaa Brysselissä? Ei mitenkään.
Helena, ei Kepu ole unohtanut mihinkään maaseudun väestöä. Kyllä Kepu taistelee viimeiseen asti, että tukiais-apparaatti elää ja voi hyvin.
Sen sijaan olen "koko ikäni" ihmetellyt Kepua äänestäviä kaupunkilaisia.
Ja p.s.
Vaikka tuntemasi viljelijät eivät olekaan rikkaita, ei se todista mitään sen puolesta, etteikö täällä tehtäisi mittavaa tulonsiirtoa heille. Lähtien jo siitä, että veronmaksajat maksavat osan heidän eläkekertymästäkin jatkuen korkotukien muodossa ja päättyen pitkän litanian jälkeen verottomaan perintöoikeuteen. Näitä tukia ei taideta edes laskea mukaan silloin, kun puhutaan maataloustukiaisten kustannuksista.
Harvinainen näkökulma, joka on epäilemättä hyvin tosi. Harvoinpa enää viime vuosikymmeninä on puhuttu pienviljelijöistä ja näistä entisaikaan isoista "kymmenen lehmän" viljelijäperheistä, jotka pitävät maata asuttuna eläen kädestä suuhun. Moni etelän katkera palkkatyöläinen joutuisi toteamaan olevansa samoilla linjoilla kanssasi, seurattuaan päivänkin verran, tarkoitan: vuorokaudenkin verran kuvaamiesi tavallisten maanviljelijöiden elämää. Pitää vaan uskaltautua Espoota pohjoisemmaksi, eikä ihan Kainuuseenkaan asti tarvitse mennä.
Tyytymättömyydelle lienee syynsä, mutta syyttävä sormi osuu kovin usein väärään tupaan. Jotenkin ymmärtää kiukun, kun valtakunnan silmäätekevät wahlroosit kääräisevät kuin vahingossa euromääräisesti todella suuria tukisummia omista pikku silmänkantamattomista sivubisnesviljelmistään. Sitten nämä tavallisten viljelijöiden aikanaan liikkeelle laittamat, omaa elämäänsä jo elävät välistävetäjät kuten Valio, ..... no, sohaista hiukan voisi näihinkin päin, mutta olkoon.
Minä näkisin vesivessan myöskin haja-asutusalueiden asukkaille kuuluvana saavutettuna etuna. Nyt Kepun ministeri sinetöi tämänkin menetyksen.
Kiitoksena äänestysuskollisuudesta saavat maalaiskepulit joko 10 000 lisälaskun tai joutuvat taantumaan vanhaan paskahuussisysteemiin.
Lehtomäellehän tämä käy, kun ensivaaleissa hän ei olekaan ehdolla enää Kainuusta. Hänetkin eduskuntaan äänestäneet Kaiinuun äänestäjät saavat kiitokseksi muhevan paskalaskun tai saavat sitten alkaa lapiolla paskaansa möyrimään.
"kuin norsu posliinikaupassa", myytti murrettu http://www.youtube.com/watch?v=Xzw2iBmRsjs
Maaseudun kehittämispolitiikka 2007-2013: http://ec.europa.eu/agriculture/rurdev/index_fi.htm
"Maaseudun kehittämispolitiikan rakenne
Kaudella 2007–2013 sovellettavat maaseudun kehittämispolitiikan säännöt ja jäsenvaltioiden ja alueiden toimenpiteet on määritetty neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1698/2005. Asetuksen mukaan kaudella 2007–2013 keskitytään seuraaviin kolmeen toimintalinjaan:
1.maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn parantaminen
2.ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen
3.elämänlaadun parantaminen ja elinkeinoelämän monipuolistaminen maaseudulla."
Maaseudun kehittämisasetus: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?...
Kepu satsaa city-kepulaisiin. Se on unohtanut peräpohjolan mökkiläiset jo aikaa sitten, Vanhasineen, susi-tissimisseineen, homolapäätöksineen kaikkineen.
Väyrynen jalasmökkeineen on pelkkä huutavan ääni korvessa, joka naurettiin ulos puoluekokouksesta Vanhaskloonin tieltä.
Mummoa ei enää tarvita, mummo saa mennä.
Nyt pelaillaan isommilla panoksilla, ei siinä enää vanhoja mummoja tarvita. On kyse Brysselin asioista, ei Suomenmaan.
Valmistaudumme sisällissotaan. Poterot on jo kaivettu, vaan ei paskakaivopoterot.
Ja mieki, korpikommunistin änkyrä kakara aion osallistua siihen sotaan yhteisrintamassa meän kepuörkkien rinnalla. Näin on. Sytämeni on punavihreä, kuten Peräpohjolan viirin uljaat väritkin.
Mie nakkelen vikkelänä tyttärenä paskakokkareilla aina ohimeneviä city-akkoja ja isänät ampuva kiväärillä perhään.
Jos kaikki korpikommunistien änkyrät kakarat ovat kaltaisiasi, minä anon nöyrästi päästä kuuntelemaan puheitanne ja oppimaan niistä. Minä olen cityeliön ja maalaisakan risteytys ja tuo paskakokkareitten viskeleminen viehättää päivä päivältä enemmän - siinä on sellaista atavistista yhteisten asioiden hoitoon osallistumisen fiilistä, jota ei millään näennäissivistyneellä äänestämisellä enää Suomessa saavuta. On ihanaa, että Sinäkin olet olemassa!
Mila, kyllä sieki sulaudut joukkoon, jos mieki. Laitama semmoset harmajat ööverhaalarit päälemä ja niitten pääle pussihousut. Ja jos punanen tukka vilkkuu, tai sulla tietenki sinivalkonen, niin tungema se karvalakin alle piilhoon. Semmosen kunnon nikitan, missä roikkuu korvaläpät! Ja saatamappa laittaa vielä karvakinthaat kätheen, etteivä näy syntisenlakatut kynnet!
Kyllä met korpikommunistien penikat olhaan eri maata ko etelän city-kommarit. Meilä on oma kulttuuriperimä, se on maalainen. Loppumeetreilä met olhaan isäntien takana, mutta vasta loppumeetreillä. Nyt on semmonen aika, loppumeetrit on jo käsilä. Ei kannate ennää räksyttää verotraaktoreista sillon ko viholinen on yhteinen. Se on toiminan paikka.
>Met käyhän nyt yhteisrintamhaan niinko siinä kömynistilaulussaki kehotethaan! Mökinmummojen puolesta met heitämä niitä paskakkokkarheita, ja samala vähän suurempienki lehmätilallisten. Mitäs net lehmät, ole kellekhään koskhaan mithään pahhaa tehnee netkhään. Kyllä met niitäki puolustama. Kaikki mailman vasikat on kommeita.
Ei kun paskat lentämhään, täältä tulhaan...koko sortin sakki!
Kiitos Milla noista kauniista loppusanoistasi! On ihanaa, että SINÄKIN olet olemassa!
Helenan järkeviin blogeihin tulee aina hauskoja kommentteja - ja siinä sivussa ihan asiaakin :)
Nimerkki
suomalainen rantasuomalainen
Lehtomäen perheen kaivosomistukset olivat myös pikkuisen surkea epäsodi. Kuvitteleeko hän todella, että hän kykenee ohjailemaan lehdistöä niin, että nämä tyytyvät puolikkaaseen tietoon? Hänen närkästyksensä näytti kyllä aidolta, joten ehkei hän käyttänyt hetkeäkään sen pohtimiseen miten lehdistö toimii vaan uskoi vain, että kykenee itse määrittelemään sen, mitä kertoo ja mitä ei kerro. Kovin kömpelöä ja naivia käytöstä keskustan suurelta toivolta.
Voiko muuten puolikkaasti kertoa että lähipiiri omistaa jonkun firman osakkeita, mielestäni lähipiiri joko omistaa tai ei omista, määrällä ei siinä kohtaa ole merkitystä. Ja jos omistaa pari osaketta tai pari sataatuhatta ei ole merkitystä onko jäävi vai ei, koska molemmissa tapauksissa on jäävi. Ja silloin kun häneltä asiaa vielä kysyttiin ja olisi jonkun luvun antanut niin jos luku olisi ollut yhden pielessä olisi kirjoitettu kuinka hän valehtelee. Ja kuten on tullut selväksi osakkeiden määrä oli/on täysin julkista tietoa.
Ja kolmanneksi en tiedä minkä moraalin mukaan voit kertoa muille kolmannen osapuolen omistuksista, Kuka kertoo esim. puolisonsa tulot ja omistukset oman työpaikan työkavereille tai haluaa omien tietojensa levittämisen samalla tavalla.
Jotenkin on jäänyt hämäräksi että onko poliitikon puolisolla tai sukulaisilla enää oikeutta omaan elämään ja päättämään miten omista asioistaan haluaa kertoa.
On silti mielenkiintoista huomata se että vaikka asioista kertoo julkisuuteen niin aina joku tulee kertomaan että et kertonut tarpeeksi, mikä muuten tässäkin tapauksessa olisi ollut se tarpeeksi oleva tieto?
Tarpeeksi olisi ollut tieto kuka omistaa ja kuinka paljon. Mutta tässä oma huomioni oli kuitenkin ennen kaikkea se, ettei Lehtomäellä näyttänyt olevan lainkaan hajua miten lehdistö suhtautuisi tuollaiseen tietojen tipottaiseen annosteluun. Luulisi hänen olevan jo sen verran kokenut, ettei tee moista arviointivirhettä.
Suomessa on sääntönä, että jos sinulle yllättäin tuodaan eteesi mikrofoni ja kysytään, kuinka monta kertaa kävit viime viikolla pöntöllä ja tuliko kovaa vai vetelää, niin muistamattomuudesta sakotetaan uutisoimalla, että oli vetelät housussa.
EY:n yhteisen maatalouspolitiikan ensimmäisen suuren uudistuksen yhteydessä vuonna 1992 EY:n komissio määräsi maatalousyrittäjien eläkeiäksi 56 vuotta. EU maksaa 50 % maatalousyrittäjien eläkkeistä. Suomen kaltaisilla epäsuotuisilla alueilla (pohjoinen sijainti) EU maksaa 75 % maatalousyrittäjien eläkkeestä.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan suurimpia nettomaksajia ovat Ruotsi (600 milj. euroa), Saksa (4,5 mrd. euroa) ja Hollanti (6,5 mrd euroa) vuodessa.
Suomi on Euroopan umpiperä, missä vuosien 1917-1919 ja vuosien 1940-1945 elintarvikepulasta johtuva primitiivinen luokkaviha kytee maailmantappiin saakka. Maatalous on arvossa ja kunniassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, ja kaikissa manner-Euroopan maissa Itämereltä Välimerelle saakka.
Ei ihme, ovathan nuo maat paljon suotuisampia viljelykseen kuin tämä paikallinen Siperia.
Upporikas Norja (joka on myös huomattavasti Suomea lämpimämpi maa) tukee maataloutta, mutta niinkin pohjoiset maat kuin Ruotsi ja Tanska eivät käytännössä tunne maataloustukiaisia.
SIINÄ on valtava ero.
Kannuksen Kennedykin oli Kannuksessa kirjoilla vain sen takia, että hänet varmasti äänestetään sieltä eduskuntaan. Ja oli suurimman osan ajan elinkeinoasiamiehen virastaan virkavapaalla.
Elinkeinoasiamies Esko Aho on toiminut Kannuksen kunnan, nykyisen kaupungin elinkeinoasmiehenä kolme kuukautta.
Voi Helena, kun nautin suunnattoman paljon lahjakkaasta tavastasi esittää asioita jälleen kerran! Jos joskus sattuisit ryhtymään kirjailijaksi, minä ostaisin kaikki työsi.
Helenalta erinomainen kirjoitus jälleen.
Ne, jotka itkevät Suomen maatalouden "kalleutta", eivät oikein tajua mistään mitään.
Maaseudun merkitys ei ole se, että ylläpidetään omavaraisuutta. Ideana on se, että suomalaisella väestöllä on ihmisoikeus elää siellä missä haluaa. Kun maaseudulla on ihmisillä rahaa, on myös varaa ostaa Iltalehtiä ja Iltasanomia, tai kaikkea sitä mitä helsinkiläiset haluavat myydä. Jos Helsinki itsenäistyisi omaksi valtiokseen, se menettäisi 4,8 miljoonan ihmisen markkinat.
90% suomalaisista asuu Helsingin ulkopuolella. Se on itse asiassa se oikea SUOMI, eikä mikään "maaseutu".
Olen hieman odotellut Putkisen kommenttia. Tässä on kyseessä myös hiukan eikä ehkä niin vähänkään kyse maanpuolustusasioista.
Maatila on yritys kuin mikä tahansa, sen on kehityttävä ja tuotettava, muutoin yritys, koko ala surkastuu. Kehitys on tae jatkuvuudesta. Ei ole ainutlaatuista että koko ala häviää, Suomessa tai Euroopassa. Tunnearvot on erikseen.
Tuon uhan alla ovat muut yritykset, yrittäjät, koko ajan, tuntoja ei juuri kysellä, eikä yhteiskunta jeesaa. Miksi maataloudella olisi erikoisasema.
"Tai poliitikot voivat runnoa läpi idioottimaisia lakeja eikä kansalaisilla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä jotkut nutipäät päättävät."
Siinä mielessä kansalaiset voivat katsoa peiliin, että äänestävät vuodesta toiseen näitä samoja nutipäitä sinne päättämään asioista :\ Josko ensi keväänä kansa tajuaisi, että äänestämällä ja äänestyskäyttäytymistä muuttamalla voisi oikeasti vaikuttaa asioihin edes vähän...
Kerro enemmän, ihan konkreettisella esimerkillä. Nimiäkin saat mainostaa.
Meillä on nyt valtava pula vaalipiireittäin nimistä, jotka osaavat johtaa maata ja joihin voi luottaa.
Hieno kirjoitus Helena. Isävainaa tuumasi Kepusta, että "siinä puolueessa onnistuu pitää toisessa kädessä Raamattua ja toisessa Maon Punaista kirjaa". Tai kuten kolleega luonnehti: "Kepu on kuin vesimeloni, pinnalta vihreä ja sisältä punainen".
Punaisuudessaan Kepu on systeemipuolue, pakottaja. Ihmisten tulee elää kollektiivin sääntöjen mukaan, kaikilla samanlainen hankkijalippis päässä. Vihreydessään Kepu hakee oppinsa viljelijäsankareista, jotka esitetään sosialistisen realismin keinoin. Eläköön Alkiolaisuus ja vapaiden talonpoikien liitto. Siihen se jääkin. Jos et ole vapaa etkä talonpoika, siihen säätyyn ei sinulla ole asiaa.
Suomalaiseen demokratiaan taas kuuluu säätyläisperinne. Meidän perustuslakimme juontaa vuoden 1772 hallitusmuodosta, jonka Venäjän keisari pysytti voimassa Suuriruhtinaanmaassaan. Hän astui vain Ruotsin kuninkaan paikalle. Keisari antoi Suomelle lait aina Venäjän vallankumoukseen asti, kunnes Suomen senaatti totesi ettei enää ole Keisaria, on pakko itsenäistyä. Päädyttiin ns. kansan valtaan eli yhden Keisarin sijaan saatiin 200 uutta Keisaria, korjaan kansanedustajaa ja kansanedustuslaitos määritettiin uudessa perustuslaissa, joka yksilön oikeuksien kannalta oli jatkumoa yksinvaltiaalle 1772 hallitusmuodolle.
Näissä puitteissa on helppo päättää kansan asioista, joka on vajaavaltainen, korjaan siis täysivaltainen kansanedustuslaitoksensa kanssa. Suomesta puuttuvat modernin vallanjaon elementit, joita Montesquieu mietti ja jotka vaikuttivat voimakkaasti James Madisoniin, Yhdysvaltain perustuslain isään. Yhdysvalloissa asioita voi viedä Keisarin ohella myös tuomioistuimeen. Meillä perustuslain soveltamista pohtii Eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli siis Keisari itse kaikessa viisaudessaan.
Niinpä. Tämä laki yllätti minut täysin. Onkohan siinä salajuoni EU:n jäsenyyttä ajatellen? :) Oikeasti EU ei sittenkään taida olla ihan kaiken pahan lähde.
"Suomesta puuttuvat modernin vallanjaon elementit, joita Montesquieu mietti ja jotka vaikuttivat voimakkaasti James Madisoniin, Yhdysvaltain perustuslain isään. Yhdysvalloissa asioita voi viedä Keisarin ohella myös tuomioistuimeen. Meillä perustuslain soveltamista pohtii Eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli siis Keisari itse kaikessa viisaudessaan."
No eiväthän ne periaatteessa puutu. Suomen perustuslaki on nimenomaan kirjoitettu montesquieulaisittain siten, että lakia säätää kansa edustajiensa kautta, hallintoa harjoittavat virkamiehet, joita johtaa eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus ja sen lisäksi on riippumattomat tuomioistuimet.
Mitä tarkoitat sanomalla, että Yhdysvallassa "asioita" voi viedä Keisarin ohella myös tuomioistuimeen?
Onhan toki selvää, että perustuslain soveltamista pohtii eduskunnan perustuslakivaliokunta "kaikessa viisaudessaan". Kenen sitä sitten pitäisi pohtia? Tokihan sellainen pohdinta kuuluu lakia säätävälle kansanedustuslaitokselle.
Ainoa särö vallan kolmijako-opin noudattamisessa Suomen itsenäisen historian aikana on ollut presidentin valtaoikeudet ennen kuin niitä 90-luvun alussa rukattiin. Presidentin valtaoikeudet kattoivat osittain kaikkia vallan kolmijako-opin mukaisia sektoreita, joten silloin maassamme oli itse asiassa keisari.
Ovat nimellisesti olemassa, mutta pohjoismaisesta järjestelmästä puuttuu mm. ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia tuomitseva perustuslakituomioistuin. Kansanedustuslaitoksen tulisi säätää lakeja eikä miettiä niiden tulkintaa. Etenkin kun Suomi on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Lissabonin sopimuksen myötä EU:n perusoikeuskirjasta on tullut suoraan velvoittavaa lakia. Homma ei ilmiselvästi pysy enää hyppysissä vaan Suomi saa velvoittavia ratkaisuja esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta enemmän kuin mikään muu pohjoismaa. Väitän että oikeusasteet eivät uskalla toimia asiassa, koska perustuslakivaliokunnalla on liikaa vaikutusvaltaa.
Helena osuu perin oikeaan tuossa viimeisimmässä kommentissaan. Täällä Pohjois-Pohjanmaalla ainakin nämä biopuhdistamokauppiaat ovat pääasiassa yrittäjiä, joilla on tiivis suhden Keskustan poliitikkoihin.
Se on sitä rakenteellista korruptiota.
Niinkö?
Lain kuitenkin valmisteli Enestam ja arviointikyvyttömästi vääriin virkamiestietoihin perustuen.
En ole ottanut selvää, kuka ja minkä puolueen virkamies se oli. Tietääkö joku?
Joku kertoi jossain, että olisi ollut demari.
Mutta ei se poista poliitikkojen vastuuta. Jos heille tehdään ääliö-esitys, onko pakko hyväksyä. Ei.
Eihän hallituksen työstä tule mitään, jos siellä ei voida luottaaa ministeriöiden asiantuntemukseen.
Ja eduskunnassa jokaisella kansanedustajalla olisi ollut mahdollisuus korjata virhe... ainakin sen populismin mukaan, miten näillä palstoilla vastuita jaetaan.
Kyllä ministerillä on oikeus käyttää omaa järkeään. Virkamiehet vain esittelevät asiat, poliitikot päättävät.
Kyllä se vain näin on surullisesti, että Paulanne on pettänyt teidät.
Suomalainen politiikka oli edes jotenkin hanskassa siihen asti, kunnes liityimme täpärällä äänestyksellä unioniin, tekemään jotain byrokraattisen pösilöinnin maailmanennätystä. Siihen saakka poliitikkoihin saattoi kaikista suhmuroinneista huolimatta luottaa edes mitenkuten. Ainakin politsaurukset joutuivat keskittymään pääosin kotimaan asioihin.
Ehkäpä nykyiset poliitikot eivät sitä itse tajua, mutta aikamoinen Absurdistan tämä Suomi jo on. Talouden nousut olivat kolme vaalikautta suorastaan Euroopan ennätyksiä. Verotuloja satoi kunnille ja valtiolle kuin rännistä laariin, mutta missään vaiheessa rahat eivät riittäneet kunnolla kuin herrojen ketkuiluihin. Ääriesimerkki infran rappeumasta on, ettei uutta mielettömän kallista moottoritietä voi käyttää. Junat kulkevat miten sattuu.
Kepun kökköraktorin perälauta vuottaa taatusti persuille, koska maassa ei ole enää muualla edes teoriassa luotettavia ja kansanvaltaa kunnioittavia poliitikkoja. Persut eivät ole ainakaan vielä päässeet kunnolla ryvettymään. Maahanmuuton sairaiden ilmiöiden vastustaminen ei ole ryvettymistä.
Rasistitkin löytyvät oikeasti eliitin piiristä, eikä kansan syvistä riveistä. Kansa kyllä murisee ja arvostelee, se mölyääkin, mutta kun pöhöttyneet valtapoliitikot leimaavat taviskansan tyhmäksi rupusakiksi, se on jo liian paksua.
Persut ovat kansan viimeinen mahdollisuus palauttaa maahan oikeita demokraattisia arvoja. Ellei sekään onnistu, toimivan demokratian vaihtoehdoista ei viitsi edes julkisesti kirjoitella, sillä niitä luetellessa ei pääsisi edes huonon huumorin taakse piiloon.
Persujen pitäisi siis saada yksinkertainen enemmistö. Kova vaatimus, eikä Soinikaan ei liputa selkeän maahanmuuttokriittisesti.
Ei ne persut enemmistöä saa, eikä tarvitsekaan. Sekin olisi hyvä, jos puolueen kannatus veisi sen edes pysyvästi viherhirmujen ohi. Näiltä näkymin kokkelit säilyttävät tai petraavat asemiaan. Ei ole kovin kaukana, että persut nousevat toiseksi suurimmaksi puolueeksi demarien ja kepulien ohi. Pelkokerroin vanhoissa puolueissa on jo punaisella asteikolla. Maahanmuutto on vain yksi asia, tärkeä toki.
Eiköhän potkita yhdessä helvettiin nämä pahimmat pellet pois tuolta eduskunnasta seuraavissa vaaleissa. Minä olen aina pitänyt maaseudulla asuvia ihmisiä rehteinä ja suoraselkäisinä ihmisinä, valitettavasti heidän valitsemistaan poliitikoista ei voi sanoa samaa.
Pahimmat "pellet" ovat kylläkin suomalaisissa monopolilaitoksissa ja -yhtiöissä. Pelottomasti ne pelaa.
Osuva kirjoitus. Vaalirahavenkoilut ovat vieneet jo Kepulta uskottavuuden, ja kieltäytyminen paskalain (joka siis on pelkkä asetus) kumoamisesta ilmiselvistä virheellisistä lähtökohdista huolimatta taas napakka potku entisten äänestäjien kylkeen. Luvassa on todellakin veret pysäyttävä vaalitulos!
Keskustalaisuus on uskonto - oikeaoppisuuteen voi vain syntyä - käännynnäisten äänet hyödynntään, mutta valtaan ei kerettiläisiä kelpuuteta
Suomen nykyinen päähallituspuolue on pystynyt toteuttamaan samaa periaatetta kuin entinen Yhdysvaltain presidentti George Bush.
Kaunopuheisuudella ja pienellä pelottelulla saadaan häilyvä kansanosa äänestämään itseään vastaan. Näin maaseudulla asuvien, usein etuoikeutettujen etuja pystytään ajamaan demoratian suomalla mandaatilla.
Joo!
Kiihotus vihaan ja pelkoon on Kepun ainut todellinen vaaliagenda! Pelolla ja vihalla saavat syrjäseuden kepulit vaalikauden yli selvitä! Muuta ei ole luvassa kuin huonevia elinolosuhteita ja kovaa kiihotusta vihaan ja pelkoon!
"Keskustalaisuus on uskonto - oikeaoppisuuteen voi vain syntyä - käännynnäisten äänet hyödynntään, mutta valtaan ei kerettiläisiä kelpuuteta"
Tarkoitatko tuolla, että se on suoraan perkeleestä, vai mitä?
Jos asian siten haluaa nähdä, myös kaikkien muidenkin 'vanhojen' puolueiden uskontunnustus menee tismalleen saman liturgian mukaan.
Vaikka SAK valta edelleenkin on vankkumatta sosialistien korporaation käsissä, jäsenmäärästä enää vain 25% on demareilla. Tämä se varsinaista kyykytystä on pahimmillaan.
Moraalisesti SAK'n jäsenvarojen ohjaaminen demarien ja kommarien vaalitukisäätiölle on helvetin paljon törkeämpää kuin kepun nuorisosäätiön pennoset, puhutte mitä puhutte.
Paskalakiin, sen torjuntaan ja opiskeluun suosittelen seuraavanlaista perehtymistä:
Video:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=...
Kässäri:
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_paskalaki/k...
Ilmarin blogissa in hyvää tietoa:
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46785-paska...
Ja varsinkin hänen antama linkki:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=934...
Täällä on valokuva kuution säiliöistä jotka kestävät kemikaaleja ja siis myös paskaa. parasta niissä kuitenkin on, että ne ovat ilmaisia:
http://henry2.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46791-ilmai...
Henry
Tanskan maataloudessa painettiin kaasua EEC:n massiivisella tuella, kun Tanska liittyi EEC:n jäseneksi vuonna 1973. Vuonna 2009 Tanska maksoi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kassaan 1,128 mrd euroa ja Tanskan osuus EU:n maataloustuesta oli 1,169 mrd euroa. Koko Tanska on täysien EU-tukien piirissä.
Vuonna 2009 Ruotsi maksoi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kassaan 1,579 mrd euroa ja Ruotsin osuus EU:n maataloustuesta oli 947 milj. euroa. Ruotsi on EU:n maataloustuen nettomaksaja 600 milj. euron osuudella. Saksan nettomaksuosuus on 4,5 mrd euroa vuodessa ja Hollannin nettomaksuosuus on 6,3 mrd euroa vuodessa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kassaan. Ruotsille maksetaan täydet EU:n maataloustuet, vaikka Ruotsin maatalousalueet ovat Suomen etelärannikon eteläpuolella. Norja maksaa Suomeen verrattuna kaksinkertaista maataloustukea. EU:n lisäksi kaikki teollisuusvaltiot maksavat maataloustukea: USA, Kanada, Australia ja Japani (ja Intia).
Teet itse asiassa hyvin tärkeää työtä, kun tuot näitä asiatietoja tänne keskustelun väliin.
Toivottavasti ihmiset myös lukevat, kun näin helpossa muodossa on saatavilla tietoa.
Suomessa maksetaan kansallista maataloustukea sen vuoksi, että eteläiset jäsenvaltiot, jotka itse kuppaavat yhteensä yli 8 miljardia euroa vuodessa EU:n maataloustukea yli sen, minkä ne itse maksavat EU:n maatalouspolitiikan kassaan, asettivat vuonna 1994 Suomen EU-jäsenyyden ehdoksi sen, että Etelä-Suomelle ei makseta mitään EU:n maataloustukea ja että muulle Suomelle ei makseta täysiä EU:n maataloustukia.
Sen lisäksi koko Suomi on EU:n kirjoissa epäsuotuista aluetta, jolle maksetaan korotettua maataloustukea. Mitä epäsuotuisempi alue, kuten pohjoinen alue tai vuoristoalue, sitä enemmän EU maksaa maataloustukea EU:n lainsäädännön perusteella.
Suomessa maksetaan kansallista maataloustukea sen vuoksi, että eteläiset jäsenvaltiot, jotka itse kuppaavat yhteensä yli 8 miljardia euroa vuodessa EU:n maataloustukea yli sen, minkä ne itse maksavat EU:n maatalouspolitiikan kassaan, asettivat vuonna 1994 Suomen EU-jäsenyyden ehdoksi sen, että Etelä-Suomelle ei makseta mitään EU:n maataloustukea ja että muulle Suomelle ei makseta täysiä EU:n maataloustukia.
Sen lisäksi koko Suomi on EU:n kirjoissa epäsuotuista aluetta, jolle maksetaan korotettua maataloustukea. Mitä epäsuotuisempi alue, kuten pohjoinen alue tai vuoristoalue, sitä enemmän EU maksaa maataloustukea EU:n lainsäädännön perusteella.
Eiköhän sieltä nyt puutu järkiporukkaa politiikan kärjestä. Mut kuka sinne ees haluis enää pyrkiä. Jotain lautoja käydään tutkimassa, paparazzit kyttää jos vähänkin kännissä örvellät ja muuta sellasta.
Suora demokratia se vasta kauheeta oliskin, kun suurin osa kansasta on niin tyhmää. Eikä voi olettaa et ensin jokaisen pitäs tehdä työ ja sit jokaisen pitäs tutkia joka ikinen aihe tarkkaan et vois olla kykenevä tekee rationaalisia päätöksiä, niinkun pitäs tehdä jos suora demokratia ois käytössä. Tosin en usko et kansanedustajatkaan asioita kovin tarkkaa tutkii, siitä niille kuitenkin maksetaan. Kansanedustajien isoin ongelma on mun mielestä kokonaisuuden hahmottamisen puuttuminen ja pikkuasioihin takertuminen.
Niinkin yksinkertanen asia, et veroprosentin korottaminen ei välttämättä tuo suurempaa verotuottoo. Tai jos tuo, niin ei tuo välttämättä pitkällä tähtäimellä, menee monen edustajan ymmärryksen yli.
Tai et pääomaverotuksen muuttaminen progressiiviseks. Se tois verohelpotusta piensijottajille, mut se ketä varten se on alunperin suunniteltu voi ihan hyvin vaihtaa kirjat toiseen maahan ja kiertää koko veron, koska sillä on siihen varaa. Missähän vaiheessa tässä yhtälössä verokertymä kasvais.
Listaa voi jatkaa vaikka sillä, et kun samalla valitetaan et omistajuus karkaa ulkomaille, niin samalla pidetään huoli ettei Suomalaisille pääse kertyy varallisuutta jolla omistajuutta voitais säilyttää Suomalaisilla ja sitä kautta verotkin Suomeen.
Sanotaan nyt tähän vielä et jatkuvasti mietitään liikaa, et miten rahat tuhlataan kun pitäs enemmän keskittyä miten valtio sais enemmän rahaa. Helpompaa se on minusta ainakin tuhlata kun hankkia rahaa ja sen huomaa valtionkin taloudesta.
Helana: "Minua harmittaa Keskustan tavisäänestäjän puolesta. Ne Keskustalle ääniä perinteisesti antavat, joita minä tunnen, ovat pienviljelijöitä, entisiä, nykyisiä tai viljelijäsuvusta kotoisin olevia ihmisiä. He ovat
suoraselkäisiä suomalaisia, joita on halla pannut, kuokasta napsahdellut varsikin poikki ja kevätkylvöt menneet vituiksi puron tulvittua pelloille. He ovat luottaneet siihen, että on joku, joka heidän asioistaan huolehtii, kantaa sitä vastuuta heidän kanssaan ja muistuttaa suurta ja kylmää maailmaa heidän olemassaolostaan."
Kyllä sinä Helena osaat ikävätkin asiat sanoa kauniisti! Olen kepulaisen pienviljelijämetsurin poika syrjäisestä torpasta. Luin tekstisi täällä Teneriffalla. Ehkä kontrasti lapsuuden ja nykyisyyden välillä on niin suuri, että nuoruuskuvat tulvivat voimalla mieleeni. Melkein tuli tippa silmään minulle, entiselle kepulaiselle.
Näin se on: Maaseudun puurtajia pitää pitää arvossaan ja maaseutu elinvoimaisena.
Mutta nuo kabinettibroilerit pitäisi lähettää takaisin reaalimaailmaan.
Henry
Pikkusieluisia politikkoja ja varsinkin tsaarinaikaista virkamiehistöä vaihtamalla. He luulevat edelleen, että ainoa tapa saada rahaa on viljan viljely ja metsän myyminen 'yhtiölle'.
Matkailusta ovat kuulleet sen verran, että menevät aina tammikuussa Helsingin matkailumessuille pällistelemään.
Eräälläkin matkailusihteerillä oli s-postilaatikko helmikuusta toukokuuhun täynnä, "koska hän ei tiennyt kuinka se tyhjennetään".
Ja on ihan tosijuttu. Tämä siis vuonna 2010.
Henry
"Eräälläkin matkailusihteerillä oli s-postilaatikko helmikuusta toukokuuhun täynnä, "koska hän ei tiennyt kuinka se tyhjennetään".
Ja on ihan tosijuttu. Tämä siis vuonna 2010"
'
Ei jumalauta! Sitten vedetään 4k /kk liksaa.
Joo, kyseessä oli Heinäveden matkailusihteeri. Arvaa kuinka paljon rahaa tuollaiseen messuilemiseen menee ja sitten potentiaaliset asiakkaat eivät saa yhteyttä?
Minä turhauduin aika lailla tähän kuukausien aikana. Lähetin s-postit kunnaninsinöörin kautta matkailusihteerille. Ihmettelin kun ei tietsikkaa saa kuntoon. Eräänä päivänä se sitten pelasi. Oli kunnaninsinööri näyttänyt miten (alimitoitettu) s-postilaatikko tyhjennetään.
Henry
Siikalalla vahva defenssi. Syytön vaikka syylliseksi tuomitaan.
Poliitikkojen rahoitus ei enää ole ongelma seuraavissa vaaleissa. ”Hyvät veljet” ovat toimineet tehokkaasti.
Tarkkaavainen lukija toiselta kommenttipalstalta huomasi mielenkiintoisen lainmuutoksen viime vuodelta.
Eduskunta muutti tuloverolain 22 §:n toista momenttia niin, että sen viimeiseksi lauseeksi lisättiin: "Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää myös yleisissä vaaleissa ehdokkaan tukemiseksi varattua varallisuuskokonaisuutta (24.4.2009/275)". Laki tuli voimaan 1.5.2009.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19921535
Yleishyödyllinen yhteisö on vapaa kaikenlaisten verojen maksamisesta yleishyödyllisenä pidettävän toimintansa osalta.
Tuolla lakimuutoksella vaaleissa ehdolle asettuville tuli täysi verovapaus kaikesta sellaisesta toiminnasta, jolla tuetaan ehdokkuutta. Ehdokas voi siis esimerkiksi myydä käytettyjä autoja, tauluja, seminaarilippuja yms. maksamatta myynnistä arvonlisäveroa tai tuloveroa.
Puolueilla oli jo ennestään verovapaus saman momentin perusteella.
Tuolla lakimuutoksella on paljon suurempi käytännön merkitys kuin tänä vuonna voimaan tulleilla vaalirahoituksen kosmeettisilla uudistuksilla, mutta tuloverolain muutos meni silti ilman suurempaa julkisuutta läpi vähin äänin.
Poliitikot ovat ratkaisseet kätevästi vaalirahoitusongelmat- lisäämällä hiiren hiljaa itselleen sopivan lainmuutoksen. Nyt ei tarvita mitään Kehittyvien Maakuntien Suomea tai muita rahan kierrätykseen ehdokkaille tarkoitettuja säätiöitä. Enää ei tule ongelmia, koska ehdokas voi myydä vaikkapa taulun 3000 eurolla ja kukaan ei enää pääse käsiksi mihinkään lahjoittajan ja ehdokkaan jääviysongelmaan ja taustoihin. Käteiskauppa ja käteiskuitti – no name.
Rahanpesuun aukenee myös mahdollisuus ja harmaan talouden rahaa on mahdollista saada lailliseen hyötykäyttöön. Mitä kaikkea tähän ” yleisissä vaaleissa ehdokkaan tukemiseksi varattuun varallisuuskokonaisuuteen” saadaan ahdettua, se jää nähtäväksi seuraavissa vaaleissa.
Juuri tuossa katselin uutisia ja siellä sanottiin, että Esa Härmälää ollaan nimittämässä korkeimmaksi energia-asioista vastaavaksi virkamieheksi (mikä se sitten lieneekään)?
Samassa yhteydessä Mauri Pekkarinen kertoi Yle:n uutisille, miten tämä entinen MTK:n ykkösmies energia-asioista vastaamaan, ei suinkaa ole mikään poliittinen päätös. Kuka uskoo? Mitenkähän minusta tuntuu siltä, että risupaketit, turve, sekä pellettipelleily tulee jatkumaan ja voimistumaan veronmaksajien rahoilla.
Kepuleiden puliveivaamiselle ei tule loppua ennen kuin ihmiset tajuavat mistä on kysymys, ja äänestävät sellaisia puolueita, jotka eivät elätä kannattajiaan tukiaisilla.
Minusta Mari Kiviniemi ei ole tyylikäs, eikä varsinkaan fiksu, mutta ehkä juuri siksi sopiva sihteeri hoitamaan Vanhasen konkurssipesän vasaran alle. Kiviniemi vaikuttaa ulkoisesti lähinnä Anneli Jäätteenmäen frigidiltä pikkusiskolta, mutta tämä on toki pelkkä suppea miesnäkökulma aiheeseen.
En halua missään nimessä loukata ketään, mutta Marissa ei ole yhtään mitään. Mari on kuin Vanhasen naispuolinen varjokuva. Hajuton ja mauton. Hiiri joka häviää sen kulahtaneen maton alle, johon persut pyyhkivät kenkänsä.
Ei ollukkaan, oli jossain muualla, mutta mulla oli se merkattuna.
No, pilataan sunkin päiväs':
http://www.youtube.com/watch?v=07QW7T4D7u0
Henry
Juu, kamala video. Sveitsin eduskunnan kyselytunnilla ministerin pokka ei pitänyt, kun piti selittää, miksi maahan tuodaan maustettuja makkaroita.
Kylläpä Helena sai taas aikaan melkoisen sekametelikeiton (kun otetaan kommentit huomioon). Pitänee minunkin pistää lusikkani siihen keittoon.
1. Suomessa tarvitaan ehdottomasti omaa maanviljelystä ja elintarviketuotantoa varmistamaan huoltovarmuuttamme - vaikka siihen tarvitaan tukiaisia.
2. Hyvin pienissä yksiköissä se maanviljelys (olkootpa vaikka karjatalouttakin) ei ole kustannustehokasta, joten viljelijä jää vähille tuloille suuresta työmäärästä ja tukiaisista riippumatta. On kerta kaikkiaan oltava tiettyä minimikokoa suurempi yksikkö. Toki tarvitaan muutakin kuin koko. Jonkinlainen erikoistuminen voi olla kannattavaa myös pienissä yksiköissä, mutta siihen tarvitaan innovatiivisuutta(kin).
4. Se varsinainen asia taisi olla "paskalaki". Niitä ihmeellisiä "puhdistamoja" ei tietenkään ole kannattavaa rakentaa ja ylläpitää jotakin pientä maataloa tai mummonmökkiä varten. Siinäkin asiassa on käytettävä ihan tavallista maalaisjärkeä. Joskus on järkevintä rakentaa tankki, johon vessan jätökset menee ja se tankki tyhjennetään tarvittaessa kunnan jätevesiverkostoon. Suihku, yms. pesuvedet voidaan useimmiten imeyttää maahan.
Siinäkin asiassa on mielestäni kuitenkin tärkeää, ettei vesistöihimme tungeta kaikkea paskaa rehevöittämään ja muutenkin saastuttamaan niitä. Maanviljely ja karjatalous ovat melkoisia saastuttajia - saastuttamista on vähennettävä. Siihen verrattuna jonkun mummonmökin paskat ei tunnu missään.
#Maataloustukea on joskus perusteltu elintarvikeomavaraisuuden säilyttämisellä sotatilan tms. poikkeusolojen vallitessa, mutta perustelu
on hyvin köykäinen. Markkinat varautuvat tuonnin mahdollisiin katkoksiin varastoimalla tuontitavaroita. Jos sodan tms. tilanteen vuoksi tuonti keskeytyy pysyväisluonteisesti, kotimainen maataloustuotanto alkaa taas kannattamaan ilman tukiaisia. On kyseenalaista, laskeeko Suomen elintarvikeomavaraisuusaste ilman tukiaisia kovin alas edes täydellisen vapaakaupan oloissa - suomalaiset kuluttajathan maksavat kotimaisista elintarvikkeista mielellään korkeampaa hintaa, joten maatalous- ja elintarviketuotannon kannattavuuden ei pitäisi hirveästi heikentyä tukiaisten lakkauttamisten vuoksi. Tukiaisten lopettaminen johtaa elintarvikkeiden kuluttajahintojen nousuun, mutta tukiaismenojen säästymisen aikaansaaman verojen alentumisen vuoksi kuluttajilla on entistä paremmin varaa maksaa korkeita hintoja.#
lainaus: http://www.markusjansson.net/minarkia.html
#Maataloutemme on täysin tuontirehun ja -polttoaineen varassa. Omavaraisuus ei synny maataloutta tukemalla vaan kauppayhteys- ja varmuusvarastointijärjestelyin.#
lainaus: http://www.vapaasana.net/huomioita/2009/08/maatalo...
Tuohon Juhani Putkisen kommenttiin voi hyvin yhtyä.
Mihin ihmeeseen katoaa byrogratiassa maalaisjärki?
Sitähän pitäisi käyttää juuri eniten näihin kaikkein maanläheisimpiin ongelmiin, kuten jätteiden käsittelyyn ja laajentaa samalla maalaisjärjellä aina suurimpaan mittakaavaan, eli koko maapallon jätteiden käsittelyyn.
Ei tarvita mitään filosofioita eikä ideologioita, pelkästään raakaa tosiasiaa jätteiden huollosta niin, että maapallo palvelee ihmiskuntaa hyvin alkaen mökin mummosta ja ulottaen energiankäytön seurauksiin.
Enemmän maalaisjärkeä!
Anna-Leena tuossa yllä on osittain oikeassa. Kriisin sattuessa polttoaineet loppuvat ensimmäisenä ja siksi olisi niitä hevosia edes oltava tiloilla, jotta kuljetukset pelaavat.
Toisaalta taas, jos maaseutu olisi kovin tyhjä, sitä ei ehkä edes haluttaisi puolustaa niin kovin aktiivisesti.
Todellisuudessa Suomi on hoitanut polttoaineiden varmuusvarastoinnin oikein hyvin. Polttoaineet EIVÄT suinkaan lopu "ensimmäisenä".
Eivät varmaankaan, koska polttoöljy ja bensiini eivät pilaannu tuhannessakaan vuodessa, jos vain säiliöt ovat tiivitä haihtumisen takia.
Kyllä uskon heti, että ensimmäiset asiat, joista puutetta tulee, ovat biologisia. Ehkä miesvahvuus? Tuolla itärajan takana on aseissa ikävän monta ukkoa.
Maaseutu elinvoimaisena?
Edeltä löytyy linkki maaseudun kehittämistä koskevaan EU:n neuvoston asetukseen, joka on voimassa EU:n rahoituskaudella 2007-2013. EU:n asetukset ovat voimassa jokaisessa EU:n jäsenvaltiossa niiden antamispäivästä lähtien.
Suomen demarit ja kaupunkiporvarit ovat orpoja vaeltajia Euroopan umpiperällä. Euroopan parlamentin sosialistiryhmän maataloustukea ja maaseudun kehittämistä koskeva ohjelma: http://www.socialistsanddemocrats.eu/gpes/media3/d...
Tähän präntättynä: "in our opinion, the granting of aid must absolutely be linked to job creation in rural areas in order to maintain, bring to life and develop the agricultural
landscape in all regions of Europe."
Länsi-Euroopassa on kaksi maata, joiden historia on sotien ja vallankumouksen historiaa: Ranska ja Suomi. Sillä erotuksella, että Ranskassa maaseutu edustaa "todellista Ranskaa". Kun EEC perustettiin Rooman sopimuksella vuonna 1957, päätettiin että Ranska on maatalousmaa ja Saksa on teollisuusmaa. Ranska piti hallussaan Euroopan komission maatalouden pääosaston pääjohtajan paikkaa 10 vuoden takaiseen BSE-kriisiin saakka. Pariisissa järjestetään kerran vuodessa maan suurin maatalousnäyttely, missä myös Ranskan sosialistipääministeri Jospin kävi taputtamassa ja kehumassa Limousine-lihakarjaa.
Saksassa liittokansleri Merkel kävi viime kesänä Saksan MTK:n vuosikouksessa ja sanoi: "Me kaikki olemme talonpoikia. Me emme jätä teitä pulaan." Saksan rikkaimpiin osavaltioihin kuuluvan Baijerin YLEä vastaava BR-kanava lähettää maatalouden ajankohtaisohjelman "Unser Land" perjantaisin klo 19.
Lehtomäen pyllistys haja-asutusalueille tarkoittaa muuten myös sitä että tuo 12,5% PS kannatus on vanhaa kamaa: se on jo nyt suurempi ja Kepun vastaavasti pienempi.
Usari-blogeissakin nähty paskahalvaus-aalto (Rossi, Siikala jne) on siis alimitoitettu reaktio ;-)
Kiitokset Helenalle avauksesta, oli erittäin mallikas.
Kepulla on oikeasti ongelmia ja myöskin ongelmia siinä, että ei tiedetä kuinka niitä ongelmia ratkotaan ja ennenkaikkea kuka niitä ratkoo. Kiviniemi ei ole sellainen hahmo. Pääministeri lähti väärin jaloin uralleen jo ensi kommenteissaan ja näitten kommenttien ylimielisyys näkyy jo nyt mielipidemittauksissa. Pentti Perusäänestäjä ja Kaisa Kepulainen ei ota enää vastaan ylimielisiä kommentteja tyyliin: "Olemme toimineet täsmälleen voimassa olevien sääntöjen mukaisesti". Pentti Perusäänestäjä ja Kaisa Kepulainen ovat ihan oikeasti vittuuntuneita kepun toimintaan ja sen johtoporukan ylimieliseen asenteeseen. Vaalirahoitusjuttuja ja jääviysongelmia on vatvottu jo niin paljon, että eikö nyt jumalauta kepun johdolla ja muilla kepulaisilla ala jo pikkuhiljaa herätyskellot soimaan?
Kiviniemi itsessään ratsastaa omassa uskottavuusongelmassaan. Ensinnäkin ei suostu avamaan vaalirahoitustaan olemattomista "seminaareistaan". Toiseksi ei muista tukeneensa ongelmissa olevaa ex-kepulia Matti Vanhasta, vaan ilmoittaa, että Vanhasen ongelmat "eivät koske kepua". Jotenkin muistan herätysliikkeenomaisesti kepun antaen "yksimielisesti tukensa pääministeri Vanhaselle" kun Vanhas-case oli isoimmillaan. Ettei joku kepun johtohenkilöistä muistaakseni sanonut julkisuuteen jopa "Etelän-Median ajojahdista".
Tämmöinen "paljasjalkainen" helsinkiläinen ajaa helsinkiläisten asioita. Hyi saatatana.
Tottakai on ja tulee olemaan hyödyllisiä idiootteja, jotka äänestävät kepua ikuisuuksiin asti. Toivottavasti tulen itse näkemään tilanteen, että kepu hiipuu sinne minne se oikeasti kuuluu, väliin 5-10%.
joten kansa antaa ensimmäisen kunnon vastaiskun sitten vuoden 1970
YK:n ihmisoikeuksien julistus, poliittisia ja perusoikeuksia koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus ja EU:n perusoikeuskirja kieltävät poliittisen syrjinnän. Viimeksi mainittu tuli voimaan Suomessa 1.12.2009. EU:n perusoikeuskirjan I artikla: Ihmisarvo. Ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on suojeltava ja kunnioitettava.
11 % EU:n talousarviosta käytetään maaseudun kehittämiseen. Tanskan Venstre-puolue vastaa taustaltaan ja historialtaan Suomen keskustaa. Tanskan Venstre on suurpuolue myös kaupungeissa. Kaikki mistä te änkyrät syytätte Keskustaa, on eurooppalaista todellisuutta.
SDP, Kokoomus, Sanoma Oy, Yleisradio ja Suomen Kuvalehti ovat levittäneet väärennettyä tietoa EU:n aluepolitiikasta vuodesta 1995 lähtien. Lissabonin sopimuksessa ja EU:n lainsäädännössä ei ole sanaakaan kaupunkien yksipuolisesta kehittämisestä. Sen sijaan: EU:n aluekehitysrahasto, EU:n koheesiorahasto ja EU:n maaseudun kehittämisrahasto.
Helena : Oma puolisosi on tunnetusti Kepulaisia ja "törmäillyt" ihan kiitettävästi?
ps. Paljonko itse tienasit "elokuvajuhlien markkinoinnista"? Veronmaksajien selkänahasta nekin avustusrahat on otettu ja on kyseenalaista, että "vastaava tuottaja" palkkaa saaduilla avustuksilla, oman vaimonsa tehtäviin joista ei haluta julkisuudessa pahemmin kertoa. Salailun makua.

Kommentoi 111 kommenttia