Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

”Ne on niitä siirtokarjalaissii”

Eilen radiosta kuuntelin juttua Heli Kanasen väitöskirjasta ”Kontrolloitu sopeutuminen - ortodoksinen siirtoväki sotien jälkeisessä Ylä-Savossa (1946–1959)", joka kertoo melko rankkaa tarinaa siitä, millaista ortodoksikarjalaisten elämä oli toisen maailmasodan jälkeen Suomessa juurettomina ja vihattuina.

Radio-ohjelmassa haastateltiin ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leoa, joka itse on syntynyt Pohjois-Savossa ja jo lapsena hänelle konkretisoitui se, millä asenteella kotinsa jättäneisiin karjalaisiin suhtauduttiin. 

Valtavan pysäyttävä oli tuo haastattelu. On kertakaikkisen häpeällistä ja surullista, kuinka näinkin kauan on vaiettu siitä, millaisessa ympäristössä ortodoksikarjalaiset joutuivat elämänsä uudestaan rakentamaan. Vihaa, painostusta, halveksuntaa ja kyseenalaistamista. Kun jonkinlainen käsitys on siitä, kuinka tärkeä se oma uskonto nykypäivänäkin suomalaiselle ortodoksille on, niin voi ainoastaan kuvitella kuinka kauheaa oli 1940-luvulla rajakarjalasta muualle Suomeen sodan seurauksena siirretyille ortodokseille se viha, jolla heidän uskoonsa suhtauduttiin.

Edelleenkin joskus kuulee, varsinkin länsi- ja keskisuomalaisten suusta sanat ”ryssän kirkko”, kun on puhe ortodokseista. Minusta se tuntuu ihan kauhean pahalta, varsinkin kun omasta ateistisesta näkökulmastani ortodoksinen kirkko on jotenkin aivan ihanalla tavalla "aito" ja ortodoksien suhde omaan uskoonsa on tavattoman vilpitön ja puhdas. 

Mutta takas aiheeseen. Joskus Mummoni, tuon Korkeasti Pyhitetyn Kurjalan ja Koko Suomen Viileimmän Isoäipän, kanssa juttelin siitä, että kuinka täällä Lieksassa otettiin vastaan tänne asutetut, pääasiassa Suojärveltä tulleet, evakot. No, täällähän varmaan tilannetta helpotti se, että oli jo olemassa ortodoksinen kirkko ihan keskustan tuntumassa ja 1920-luvun jälkeenhän Repolasta tuli myöskin porukkaa paljon, suhteet Vienan Karjalaan ovat aina olleet tiiviit, milloin positiivisemmassa, milloin ryöstöretkeilyn merkeissä. Muutenkin se ortodoksisuus on täällä ihan tuttua settiä, mistä kertoo Lieksan luterilaisessa kirkkomaassa edelleenkin tököttävä tsasouna, joka muuten ilmeisesti on Euroopan vanhin yhä käytössä oleva lajissaan, ja salojärvistä löytyvät kalmosaaret.

Ja vaikka ihan luonnostaan täältä on ollut paljon yhteyksiä sittemmin luovutetuksi päätyneille alueille, niin varmaan jotain epäluuloja on ollut, koska olen huomannut sota-ajat eläneiden ihmisten puhuvan evakkosukuisista ihmisistä hieman silleen paheksuvasti kuiskaten ”eikös sennii suku ole niitä siirtokarjalaissii?”...

Toisaalta sitten taas mummoltani kyseltyä, että kuinka evakot otettiin vastaan, kertoi hän mm. maatyömiesseuran järjestäneen talkoita, jotta saatiin siirtolaisille pellot kuntoon. Olenkin miettinyt, että ehkä siihen vaikutti paljolti se oma kokemus, kun talvisodassa lieksalaisetkin siviilit lähetettiin evakkoon Kiuruvedelle ja ihmiset pystyivät vertaamaan evakkokarjalaisten kokemuksia omiinsa?


Jokunen aika sitten ostin kirpputorilta Kansanvalistusseuran kalenterin vm. 1916, jossa oli mm. kerrottu jonkun rajakarjalaisen kylän tsasounasta (en nyt muista minkä, enkä jaksa nyt lähteä kirjaa Metritapin ”uudelleen järjestelemästä” kirjahyllystä etsimään) ja siitä, millaisia haltiamenoja siellä vielä tuolloin pidettiin. Tuli vaan mieleen, että kyllähän ne rajakarjalasta jonnekin sydänsavvoon asutetut ihmiset varmasti hyvin paljon kanta-asukkaista poikkeavia olivat. Tulee myöskin mieleen se, kuinka traumatisoituneita ihmiset sodan jälkeen olivat ja kun sitten tavallaan naapuriin muuttivat ne ihmiset, joiden vuoksi ehkä koettiin, että ne pojat tai aviomiehet olivat kaatuneet tai vammautuneet fyysisesti tai henkisesti, niin varmaan heräsi monenlaisia tunteita. Surullista on se, ettei tuota traumaa käyty yhteiskunnan johdolla läpi.

Tuossa 1916 kalenterissa on muuten myöskin edellisvuoden kuolleista merkkihenkilöistä muistokirjoituksia ja niinpä myöskin Pedri Shemeikka on saanut omat sivunsa. Täydennän tätä blogikirjoitusta kalenterin muistokirjoituksen runolla, kunhan jaksan kalenterin etsiä, mutta Ukko Pedristä tulikin mieleen, että kukahan sen ikiaikaisen ja ihanan omaleimaisen rajakarjalaisuuden oikeastaan suomalaisesta kulttuurista tappoi? Neuvostoliitto vaiko me suomalaiset ihan itse? 

Rajakarjalaisuus on esimerkki jostain sellaisesta osasta suomalaisuutta, joka on menetetty ikiajoiksi. Meidän tulisikin muistaa, että olemme hyvin pieni kansa eikä kukaan muu pidä meidän oman kulttuurimme ja kaikkien sen ihanien vivahteiden puolta ku ihan vaan myö ite. 

 

Helena Pusu

 

Ja tässä vielä linkki Yle Pohjois-Kurjalan sivuille, jossa jutua aiheesta http://yle.fi/alueet/savo/2010/11/arkkipiispa_leo_lopultakin_ortodoksien_kohtelu_tunnustetaan_2175097.html

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Enpä ole moiseen törmännyt/ moisesta kuullut.

Tuossa myhäilin männäviikolla, että minunkin poika se on miltei 100 % evakkojen jälkeläinen kolmannessa polvessa kummaltakin puolelta. Ihan sattumalta kylläkin.

Pertti Väänänen

"Eilen radiosta kuuntelin juttua Heli Kanasen väitöskirjasta ”Kontrolloitu sopeutuminen - ortodoksinen siirtoväki sotien jälkeisessä Ylä-Savossa (1946–1959)", joka kertoo melko rankkaa tarinaa siitä, millaista ortodoksikarjalaisten elämä oli toisen maailmasodan jälkeen Suomessa juurettomina ja vihattuina"

Taitaa tämäkin väitöskirja sisältää väritettyä ja yleistävää totuutta. Ainakin minun pohjoisavolaisessa kotikylässäni sinne muuttaneilla karjalaisilla ortodokseilla ei ollut sen kummempia ongelmia kantaväetön kanssa. Avioliittoja alettiin solmia välittömästi kantaväestön kanssa, ja muukin kanssakäyminen alkoi sujua. Nykyään halutaan vain tuoda naköjään pelkkiä negatiivisia puolia asioista. Koko siirtokarjalaisten asuttaminen oli suuri menestystarina. Karjalaisia ei ahdettu omille alueilleen, vaan heille annettiin maata, mitä viljellä. Heille annettiin elämisen mahdollissudet.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Niin, en tiedä mikä on totuus, mutta kyllä itse ainakin olen kuullut jo kauan ennen eilistäkin juttuja siitä, millaista ihan suoranaista ryssittelyä ortodoksikarjalaiset joutuivat kokemaan.

Näistä Pertin mainitsemista avioliitoista muuten sellainen huomio, että ainakin omassa ikäpolvessani kaikki, joilla on toinen vanhemmista suojärveläistaustainen ortodoksi ja toinen on vaikkapa lieksalaistaustainen luterilainen, on kastettu automaattisesti luterilaiseen kirkkoon. Miksi näin?

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Aiemmin kansanmurhalla integroitiin...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En tiedä, menikö noin?

Minulla kirkkoonkuulumattomalla miehellä on neljä lasta, jotka kaikki ovat ortodokseja!

Pentti Järvi

Vaasassa ei niin kovasti kiinnitetä huomiota ryssittelyyn kun ruotsinkielellä kumminkin "ryssitellään". Vaasan ortodoksikirkko, Pyhän Nikolaoksen kirkko, on sekin kansan suussa yleisesti "ryssänkirkko" siksi, että ryssät sen rakensivat 1800-luvun loppupuolella varuskunnalleen.

http://www.vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php/O...

Petri Aaltonen

Ortodoksinen kirkko on tavattoman paljon enemmän sympaattinen kuin harmaa, mauton, väritön ja laitosmainen luterilainen kirkko.

juri g.

Minunkin mummoa (s. 1917, os. Surakka) oli lapsena ryssitelty.
Oli ortodoksi ihan nyky-Suomesta Pohjois-Karjalan maakunnasta,
Taipaleen seurakunnasta. Hänestäkin tuli 19-vuotiaana avioliiton
myötä.

Mainitsi asiasta ohimennen kun r-sanan käyttö tuli 90-luvulla
uudestaan muotiin. Puuttui kyllä asiaan, kun joku 70-luvun kakara
termiä leikeissä loukkaamistarkoituksessa käytti.

Itse herrasmiehenä en kutsu yhtään ihmistä r****ksi enkä ketään
naista koskaan h****ksi.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Rumasta nimittelystä puheen ollen: yksi päivä minun ihana mummoni selitti ihan innossaan "tännään tuli kaolla kaks neekerrii vasttaan ja ne niin ilosesti tervehti. Tuli ihan mahottoman hyvä mieli" =)

juri g.

Hänestäkin tuli 19-vuotiaana LUTERILAINEN avioliiton
myötä.

Käyttäjän pietarituominen kuva
Pietari Tuominen

Noita kokemuksia on kummastakin ääripäästä ja enemmän siitä väliltä. On hyvin vastaanotettuja ja huonosti vastaanotettuja. Siirtokarjalaiset menettivät evakkoon lähtiessään käytännössä koko omaisuutensa. Oma isomummoni sai mukaansa vain kahvipannun, kaikki muu tavara valokuvia myöten jäi Karjalaan.

Suurin epäkohta tuossa mielestäni on, että valtiovalta ei vieläkään tunnusta evakoiden oikeuksia tai aja näiden maiden palautusta. Evakot antoivat aikoinaan kaikkensa isänmaalle ja usein myös sodassa maksoivat kovimman hinnan, mutta kukaan poliitikko ei aja heidän asiaansa. Kukaan ei aja heidän maidensa takaisin luovutusta. Heidät ja heidän jälkeläisensä on unohdettu.

Kukaan ei koskaan kiittänyt evakoita siitä, että luopuivat koko omaisuudestaan isänmaan vapauden hinnaksi.

Käyttäjän pietarituominen kuva
Pietari Tuominen

Oma vaarini joutui usein puolustamaan paria vuotta vanhempaa siskoaan koulussa ja pihalla. Kun muut lapset tulivat pilkkaamaan karjalaistyttöä, pikkuveli tuli tappelunhaluisena paikalle ja kysyi: "Onks jotain asiaa?" Pilkkaaminen loppui aina siihen paikkaan. Kukaan ei halunnut tapella kovia kokeneen karjalaispojan kanssa. Käsittääkseni tuollainen taistelutahto usein pelastikin karjalaislapset muiden pilkalta.

J. Gagarin

Kyllä suojärveläisen äitini ortodoksiperhe ja suku joutui nimenomaan Savossa kokemaan tuota asennetta jatkosodan aikana. Jopa kuulemma koulussa oli savolainen naisopettaja lyönyt nyrkillä rintaansa korostaessan sanoja "ME SAVOLAISET", kun oli kyseenalaistanut evakkolapsien käytöstapoja. Ja tietysti se ryssittely oli jokapäiväistä. Siksi nuoremmat evakot pyrkivätkin luopumaan karjalan kielen käytöstä niin pian kuin mahdollista. Tosin äitini kertoi, että he käyttivät sitä edelleen pitkään sisarustensa kanssa salakielenä kaveripiirissä sellaisista asioista puhuttaessa, joita ei muiden haluttu ymmärtävän.

Markus Lehtipuu

On HITONMOINEN häpeä, että Suomen "suvaitsevaisto" hyysää petoksella ja huijauksella maahamme saapuneita somaleja, ja jättää karjalaisten oikeudet täysin hunningolle.

Suomen johto sanoi Karjalan pakolaisille joskus 1950-luvulla: "olen kurkkuani myöten täynnä teitä karjalaisia".

Ja nyt Suomen johto hyysää jotakin Afrikassa syntynyttä jengiä, joka ei suostu laittamaan tikkua ristiin, toisin kuin ahkerat karjalaiset, jotka omin käsin rakensivat uudet kodit ja saivat maan johdolta pelkkää pottuilua.

Eikä Suomen johto vieläkään tee MITÄÄN aloittaakseen neuvotteluja Karjalan palauttamiseksi, ja samalla kaiken menettäneen karjalaisen kansan maaomaisuuden palauttamiseksi.

Mitä hittoa Suomessa oikein tapahtuu, ja mikä tämän kaiken taustalla oikein on? Ja vielä brändityöryhmä haaveilee jostakin konfliktien ratkaisemisesta! Karjala pitää palauttaa, eikä haahuilla muilla mantereilla maailmaa pelastamassa!

VAALIT 2011 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Itekkin tajunnu vasta ihan viime aikoina, että sitähän on toisen polven hyysätty mamu. En oo kylläkään kuullut juttuja mistään kiusaamisista eikä isot pojat ole kiusanneet minuakaan.

Käyttäjän Pshemeikka kuva
Juha Nevalainen

Isoäidin isoisä oli tämä Pedri. Veri vetää saloille...

Toimituksen poiminnat