Paavo Arhinmäellä on myöskin hyvä pylly
Päivi Räsänen on 16-21-vuotiaiden nuorten mielestä inhottavin poliitikko homovastaisuutensa ja ahdasmielisyytensä vuoksi. Suosituin ja samalla toiseksi inhotuin on Timo Soini, jota nuoret pitävät junttimaisena ja rehellisenä. Jutta Urpilainen kuuluu myöskin inhokkeihin, sillä häntä pidetään ärsyttävänä ja rasittavana, suosituimpiin sen sijaan kuului Allu Stubb, jota kuvaillaan edustavaksi ja fiksuksi.
Miltäköhän poliitikosta itsestä tuntuu kuulla olevansa junttimainen tai ahdasmielinen? Varmaankin se pysäyttää tai saa ainakin pirauttamaan mainostoimistoon, että kuinkas tästä nyt eteen päin. Nämä mielikuvathan ovat kuitenkin paljon niitä, joita median kautta ihmisille syötetään. Onko Urpilainen oikeasti rasittava nalkuttaja, sen ehkä osaa kertoa hänen aviopuolisonsa. Tai onko Alexander Stubb ihan aidosti fiksu? Edustavahan hän todellakin on ja hänellä on hyvä pylly.
Tulee jotenkin mieleen kristillisdemokraattien vaalikampanja, muistaakseni viime kunnallisvaalien alla, kun he yrittivät kääntää tiukkapipoisuuden negatiiviset mielenyhtymät vitsiksi. Mielestäni siinä he eivät oikein onnistuneet, sillä heiltä ei löytynyt sitä rohkeutta ja aitoa huumoria heittää koko hommaa ihan läskiksi. Jos Räsänen olisi vetänyt päähänsä vaikkapa sellaisen keltaisen kotitöissä käytettävän kumihanskan ja sitten hän olisi kumihanskan kireyden aiheuttamana silmät sirrillään veistellyt jotain tyyliin ”hommat hanskassa ja hanska nupissa” ja lopuksi vetänyt kumihanskan pois päästään ja pelleillyt sähköisten hiustensa kanssa, niin vitsi olisi uponnut jokaiseen. Mutta ei se, että laitetaan villamyssy päähän ja sanotaan, että ”mitäs me tiukkapipot, lol” oikein uppoa.
Joskus kuitenkin Timo Soinia katsellessa tulee mieleen, että näinköhän tuo Timppa yrittää sitä samaa kuin mitä kristillisdemutkin tiukkapipo -kampanjallaan. Tarkoitan tällä sitä popliinitakkia, jonka nappien ommelten pitävyyttä jännittäessä menee ihan ohi, että mitä se Timo sanoo.
Palaan kuitenkin herkkupeppu-Stubbiin, joka edustaa varmaankin sitä sellaista ihmisrobottia, jollaisia meidän tulisi nykyään olla. Viime viikolla uutiset kertoivat, että nuoret aikuiset vetävät jopa dementikoille tarkoitettuja aivojen verenkiertoa vilkastuttavaa lääkitystä, jotta pärjäävät nykyisessä työmaailmassa ja täyttävät kaikki odotukset. Jokainen haluaa olla niin kuin Stubb: sivistynyt, kielitaitoinen, kansainvälinen, erittäin urheilullinen, menestynyt ja ulkoisesti edustava. Sen lisäksi, että on oltava uraohjus, on myöskin huolehdittava siitä, että iho on sävytetty mukavan ruskeaksi ja leveä, kaiken kestävä hymy paljastaa vastasataneen lumen valkeudella loistavat hampaat. Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi on oltava myöskin kaunis ja omalla urallaan menestyvä vaimo ja kaksi lasta sekä iso talo. Kaikkeen tähän on robotti-ihmisten ajan riitettävä, tai jos ei riitä, niin oletpas melkoinen luuseri. Ja vaikka se Stubb kuinka bueno tahansa olisikin, niin en ole ihan varma, että onko hän se esikuva, jota nuoriso kaipaa. Tai ainakin se Stubb voisi kantaa kaulassaan kylttiä ”luultavasti minulla on adhd”.
Kun alkaa näitä tähtipoliitikkojamme miettimään imagokysymysten kautta, niin tulee väkisinkin mieleen se, että onko siellä politiikassa yhtään normaalia ihmistä? Siis sellaista, jolla olisi ihan normaalit keskivertosuomalaisen arvot, keskivertosuomalaisen elämä ja keskivertosuomalaisen habitus. Normaalit ihmiset eivät sotke uskontoa politiikkaan ja pitävät takin auki, jos takin nappien kiinnipaneminen tarkoittaa sitä, että on heitettävä ruho sängylle selälleen ja pidätettävä hengitystä. Farkut voidaan pukea niin, muttei takkia.
Nuoren polven näkyvistä poliitikoista tulee sitten esiin just joku Stubb, johon voi samaistua lääkkeitä käyttämättömistä nuorista ehkä yksi sadasta, tai Urpilainen, johon ei halua samaistua kuin yksi sadasta.
Kaksi nimeä loistavat poissaolollaan. Sinne- ja Arhinmäki. Jotain on epäonnistunut, kun heistä kumpikaan ei ole nuorten suosikkilistan palkintopallilla. Varsinkin kun nuorisobarometrin mukaan nuorten suosikkipuolue on Vihreät. Arhinmäen ja vasureiden taas voisi kuvitella puhuttelevan nimenomaan vasemmistolaisia arvoja kannattavia nuoria, sillä Urpilainen sitä ei ainakaan tee. Minusta onkin hyvin yllättävää, ettei Arhinmäki nauti suurta suosiota nuorten keskuudessa. Ei
siitäkään huolimatta, että hän on nuori ja nuorekas, hänellä on tatuointi ja silmiinpistävän hyvin muodostuneet pakarat. Vai eivätkö nykyajan nuoret enää katsele pakaroita?
Pakkasia pijellessä
Helena 
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ihan ens' alkuuns' kuitenkin pitäisi ratkaista
onko Tuppinen sivistynyt muidenkin kuin omasta
mielestään.
Vai onko Tuppisen "sivistys" vain kykyä lykätä
herätteen ja tyydytyksen väliaikaa?
Jänkäfilosofian tri, kotiäiti, Harmaasusi™
Sinnemäki lausuu jotenkin liian täydellisesti tai liikayrityksellä? Vaan asiahan se olisi tärkeintä, eikä se miten lausuu ...
Entäs ne Eduskunnan yhden koon torkkupeitot? Timo Soini tuskin mahtuu enää sellaisenkaan alle. Mutta kun puolue kasvaa, on puheenjohtajankin kasvettava. Jos ei varsinaisesti ihmisenä, niin ainakin ulkomitoiltaan.
Ai niin, onhan minulla mielipidekin: Jutta Urpilainen on kuuma kaunotar. Ihmettelin, että hän Linnan juhlien loisteliaalla esiintymisellään hävisi mediakilpailun omituisille teltta-kolttu-komeljanttareille. Itsenäisyysjuhlissa pärjääminen on kuin euroviisukilpailu, jossa ikinä ei tiedä, mikä juuri tänä vuonna räjäyttäisi pankin.
Herääkin kysymys: millainen on hyvä peppu?
Tällaisena umpiheterona miehenä voin aihetta vain raapaista pinnalta, mutta ehkä tänne ilmaantuu muita, jolla on syvempää näkemystä ;)
Yleisenä miehen hyvän pepun kriteerinä on pidetty Mel Gibsonin peppua. Naiset kuulemma kuolaavat sen perään.
Kun kysyin asiaa vaimoltani, sain yllätyksekseni kuulla, ettei se välttämättä olekaan hyvä. Liian täyteläinen, sporttinen. Vaimo jatkoi vielä: Moni punttisaliuros bodaa itsensä jäykäksi tönköksi ja peppukin alkaa olla pelkkää lihasta. Se ei kuulemma enää ole miehelle eduksi. Gibson toki on vielä kaukana punttisaliuroksesta, mutta maut siis näköjään risteilevät. Ykkösluokan hanuri ei sellainen aivan kaikkien mielestä olekaan.
Tyttäreni alkavat olla siinä iässä, että esim. kuorosodan Olli Hermannin nahkahousuihin verhottu tiukka peppu sai heiltä tyylipisteitä.
Siis...millainen on sitten hyvä peppu?
Helene, paljon olisit valmis maksamaan panosta Wallinin kanssa, jos ukkosi tai kukaan muu ei olisi moksiskaan? Haluaisitko synnyttää Wallinin lapsen?
Voi hyänenaika...
Mie olen kyllä aina kattonu vain sitä naamapuolta enämpi. Takapuolihan on vain semmonen, joka kuuluu olla ihmisessä.
Eräs ystäväni sanoi muinoin, että hän katsoo aina moieheltä hampaat ensin. Hän olisi varmaan sitten ottanut Stubbin ja mie olisin päätyny Arhinmäkeen. Arhinmäki on mielestäni komea, Stubbilla on vain hyvät hampaat.
Jos jotain ruumiinosia, muita kuin kasvot ja niissä silmät, pitäisi kuvitella, niin sitten ehkä niska.
No, minua ei tietystikään enää miehet kiinnosta. Eikä sillä komeudellakaan pitkälle pötkitä.
Googletin kumminkin Arhinmäen kuvan :)
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://img.mtv3...
Jos ymmärtäisi vain suunsa pitää kiinni, niin täydestä menisi kuin väärä raha Arhinmäkikin.
Tutkimusten mukaan naiset katsovat aina ensimmäiseksi miehen naamaan. Jos mies on seksuaalisesti kiinnostava, katse käväisee munissa ja palaa silmiin. Jos kiinnostus on molemminpuolista pupillit laajenevat ja katsekontakti kestää vähän pidempään kuin jos ei.
Miehet tsekkaavat samalla tavalla naisen rinnat.
Kyse on biologiasta. Nainen haluaa tietää, onko mihestä isäksi. Mies taas tahtoo tietää, kykeneekö nainen ruokkimaan hänen lapsensa.
Äläs nyt kursaile, Arto! Hetero-ulottuvuuden tuominen tähän keskusteluun on aivan tarpeetonta. Jokaisella on oikeus perusteltuun mielipiteeseen miehen takaliston estetiikasta.
Olin ollut aivan tyytyväinen omaan ahteriini, kunnes kuluneena kesänä pitkästä aikaa saunoin omien aikuistumassa olevien poikieni seurassa. Vaikka nuoruus onkin vain vamma, jonka aika parantaa, on siinä reaaliaikaiset etunsa. Pojasta paranee ensinnäkin polvi, mutta myös takamus. Tunnetasolla olen yhä epävarma, onko minulla keski-ikäisenä isänä syytä ylpeyteen vai kateuteen.
Sinnemäen tähän astista poliitista uraa voidaan pitää jo melkoisena saavutuksena ,ottaen huomioon hänen tuskaisen ulosantinsa.
Jokainen lause syntyy kuin suuren taistelun tuloksena joka sitten purskahtelee ulos hänen huuliltaan..
Äänioikeuden alaikäraja pitäisi varmaan nostaa jonnekin 30 ikävuoden pintaan, ainakin, kun miettii näitä Helenan kertomia nuorten arvioita politiikasta.
Joku Stubb juuri on pelottava pohjanoteeraus ja kertoo vääristä arvoista myös valitsijoiden mielissä.
Ei se, että näyttää Dressmanin mallilta ja puhuu montaa kieltä pidä tarkoittaa, että on sopiva päättämään yhteisistä asioista.
Ulkonäöllä ei itse asiassa ole juuri mitään merkitystä, ja tärkeämpää kuin että monellako kielellä puhuu on tietysti se, että mitä puhuu. Stubb upottaa Suomea NATOn suohon.
Jos nuoret ovat näin typeriä Suoemssa, niin pysyköön poissa politiikasta.
Periaatteessa olisi paras äänestää sellaisia ehdokkaita, joilla ei ole mitään merkkejä ulkoisen habituksensa pönkittämisestä vaattein, meikein, kampauksin, plastiikkakirurgisin ottein tai urheilun tuomalla jäntevydellä. Silloin voi olla varmempi siitä, että kyseessä on henkilö, joka keskittyy ulkoisiin asioihin eikä omaan itseensä.
Kannattaa siis äänestää rumia naisia ja kaljuja miehiä tai sellaisia, jotka ovat sukaisseet puolet hiuksistaan jakauksen vasemmalle puolelle ja puolet oikealle aamupeilin ääressä parissa sekunnissa. He keskittyvät muihin asioihin kuin pyllyynsä.
Mistäpäin internettiä asiasta voisi lukea tarkemmin? Mua alkoi kiinnostaa mitä nuorisomme diggailee esim seuraavista politiikoista: Halonen, Uusipaaval- ja Kiviniemi, Niinistö, Hassi, Korhola, Taive- sekä Halla-aho vai jäävätkö tyystin ilman huomiota ja kellä on hyvä pylly jos kellään?
Anni taitaa olla oikeassa. Jopa (nais-)kirjailijan ulkonäöllä voi olla merkitystä tai ainakin minä kiinnostuin tästä naisesta ja voi vietävä kuinka hyvin hän kirjoittaakaan!
http://www.expressen.se/resor/1.1315791/lizas-soli...
Monet naiset ihailevat nimenomaan Brad Pittin pyllyä, tai ainakin Geena Davis elokuvassa Thelma&Louise.
Vastaapa Anni Loren ihan rehellisesti: kumpaa presidenttiä pilkattiin ulkonäöstään enemmän..Ahtisaarta vai Halosta?
Paavo Arhinmäki valittiin Eevan Vuoden Seksikkäin Mies äänestyksessä (tuo kotoinen vastineemme People´s Sexiest Man Alive listalle:)) neljänneksi joten ei Paavolla ole huolta.
En ole ikinä ajatellut että Stubbilla olis erityisen hyvät perät. Laihahan se on kuin kuivan kesän orava mutta..Kantakirjasuomalaisilla miehillä on usein leveähkö lantio ja siten vähemmän kapeat kankut joten erottuisko se Stubb sitten tolla?
Helena, eiks ollut hirveä se Lennon leffa jossa Eccleston esitti Lennonia? Piiikkasen oli liian vanha rooliinsa.
"No, minua ei tietystikään enää miehet kiinnosta"
Merja Heikka, ootsie alkanut lesbox? Ei tarvi olla kun muutaman kuukauden pois palstoilta niin täällä jo väki tulee kaapista ulos että rytinä käy!
Sinnemäen puhetapa on rasittavan luonnoton. Hyvä sanoittaja hän on. Arhinmäki on vielä niin keltanokka, eikä vasemmisto taida muutenkaan olla nuorison keskuudessa suosittu. Feminismi ja vihreys on, mutta vasemmisto on eri asia.
Mitenkä arvioitaisiin sellaista miestä, joka arvioisi poliitikkonaiset pyllyn perusteella? Se saattaisi olla paljon pahempikin kuin nämä yleisemmät kasvot + rinnat?
Ihmisen esineellistäminen on aina typerää mutta erityisen typerää politiikassa, missä mennään oikeasti veitsenterällä. Siellä kaivattaisiin valtiomiehiä, ja korostetusti valtioMIEHIÄ, ei tunteiden vallassa tai tekopyhyyden saastuttamia neitejä ja "neitejä" tai rouviakaan.
Millainen olisikaan ollut Suomen kohtalo II maailmansodassa, jos tuolloin päätöksiä olisivat tehneet Astrid Thors tai Anni Sinnemäki tai nämä muut pellet?
Stubb on aikamoinen natsisti eikun narsisti sitä paitsi aikamoinen tuuliviiri ja naiivi tyyppi muutenkin. Epäluotettava eikä ollenkaan valtiomies.
Tarvitaan kokonaan uusi eduskunta. Onneksi vaalit on jo keväällä.
"Mitenkä arvioitaisiin sellaista miestä, joka arvioisi poliitikkonaiset pyllyn perusteella"
Happens all the time. Joko on unohtunut taannoinen Kiviniemen kuvan liitteenä ollut peräpään analyysi Iltalehdessä(?).Naisten kohdalla tämä on niin jokapäiväistä ettei siihen usein edes kiinnitetä huomiota. Tuossa Kiviniemen tapauksessakin sitä "analyysiä" ihmeteltiin lähinnä maamme ulkopuolella maissa joissa on "kehittyneempi" poliittinen (tapa)kulttuuri.
Mari otti Venäjän-reissultaan pisteet kotiin "nuorena, sympaattisena ja solakkana", sekä tyylikkyydessään epätyypillisenä suomalaispoliitikkona.
Arviot saivat minut ajattelemaan Sirkka-Liisa Anttilaa, Liisa Hyssälää, Tarja Halosta sekä useita muita meikäläisiä naisia. Kiviniemi todellakin on - hm - erilainen, mikä on ulkomaillakin havaittu.
Helena kirjoitti Päivi Räsäsestä, joka on ihan kivan näköinen ja siitä tuli mieleen se, että paitsi ulkonäköä, (nais-)poliitikolla tulisi olla huumorintajua ja nätti hymy.
En pidä siitä, että Alexander hymyilee joka paikassa, se hymykin voi kärsiä inflaatiosta.
Jaahas, kenelläs poliitikolla olis hyvät tissit? Mä kattelen aina ensimmäitteks naisen tissejä. Sitten kun ne alkaa puhumaan(siis ei ne tissit), ni saatan vilkaista silmiinkin. Pääsääntöisesti kuitenkin tissilinjalla mennään. Voiskin ottaa seuraaviin vaaleihin ihan uuden äänestysperiaatteen..:)
Hyvä analyysi tuo ihmisrobotti. Urheilullisuudessa ja menestyksessä ei tietenkään ole mitään vikaa ja Stubbkin saattaa hyvinkin olla mitä mainioin tyyppi. Ei voida kuitenkaan vaatia samaa kaikilta. Sitä on vähän ilmassa.
Helenaseni - en päässyt otsikkoa pitemmälle niin jo kommentoimaan. Otsikkosi kun voi sanoa että jollakin muullakin on hyvä pylly kuin Arhinmäellä - tai että Arhinmäellä on joku muukin hyvä kuin pylly. Ja jos jälkimmäinen on oikeampi tulkinta niin sitten pitää kysyä mihin kategoriaan se hyvä kuuluu - samaanko kuin pylly vai johonkin muuhun - ja jos samaan niin mikä se pyllykategorian toinen hyvä on. Ja jos kyse on pyllykategoriasta niin herää kysymys onko kyse yksityisen vuorovaikutuksen hyvästä vai ei - ja jos on yksityisen vuorovaikutuksen hyvästäö niin onko se sormet, kädet, kieli, napa vaiko joku naparetkien yksityiskohtaisempi merkkipaalu.
ja sä saat itse sitten arvata mikä se seuraava kysymys on - tiiä vaikka pääsisit iltalehden etusivulle :D
Jussi: sanajärjestys otsikossa viittaa siihen, että muillakin kuin Arhinmäellä on hyvä pylly ja sehän selviääkin sitten jatkossa.
Jos sanot painottaen sanoja eri tavalla - painotus kirjoitettu nyt isoilla kirjaimilla - niin merkitys on eri:
1. Arhinmäellä on MYÖSKIN hyvä pylly.
2. Arhinmäellä on myöskin hyvä PYLLY
niin ensimmäisessä tapauksessa viitataan muihin hyväpyllyisiin - toisessa taas siihen että Arhinmäellä on muutakin hyvää kuin pylly.
ps. En lukenut otsikkoa pitemmälle - en lue iltapäivälehtiäkään lööppejä pitemmälle kuin ehkä pitsaa syödessä ja silloinkin selaillen.
No Helena ota se pylly pois tyynyltä ja vastaa ny jotain iltalehden lööppikelpoista ;)
Elämäsi sauma siihen
Painottakaas tätä lausetta erilaisilla kombinaatioilla:
"marjatta marjatta metsästä tuli, koreilla koreilla koreilla tahtoi"
Suomenkielessäkin olisi hyvä voida kirjoittaa pýlly. Englanninkielessä ongelma on vielä isompi, sillä erilainen painotus sanalla merkitsee eri asioita.
Sekin häiritsee,kun suomenkielisessä puheessa ei eroteta miestä naisesta. On vain "hän". grrrrrr.
"Sekin häiritsee,kun suomenkielisessä puheessa ei eroteta miestä naisesta. On vain "hän". grrrrrr."
Puhekielessä ei eroteta edes eläimestä tai esineestä:
"Mihin se meni?"
P.S. Muuan suomenruotsalainen luuli kerran, että naispuolisesta sanotaan suomenkielessä "hön".
Gagarinille - on siinä kirka kolamntena jos kirjoittaa eison alkukirjaimen.
Pentille - sopisko miehelle hon - menis vähän muodikkaasti äänneasultaan homon suuntaan - ja naiselle hön - totanoin miksikähän ;)
Jos ei Helena suutu, en mie Jussin suuttumisesta niinkään...niin se on kylläkin näin: ArhinmäelläKIN on hyvä pylly, tai Arinmäellä on MYÖS hyvä pylly. "Myöskin" on vähän änkytystä: sama asia kahteen kertaan.
Merja: Helena ei suutu. Google: myöskin 599.000 hakutulosta, myös 14.800.000 hakutulosta. :) se änkyttäminen on tautologiaa :)
Mutta Merja - nappisilmäinen valokuvaasi kaivannen - jos ajattelet näin että panet Arhimäen vatsalleen makaamaan ja lähdet ikään kuin lauseen omaisesti liukumaan takaraivolta alaspäin niin jos korostat sanaa KIN tai MYÖSKIN niin se on sama kuin Arhinmäellä olisi kyssäniska ja perse siellä liu´un alapäässä on ihan latta - mutta jos lähdet liukumaan takaraivolta vauhdikkaasti lauseen mukana ja jätät hyppelehtimättä myöskin-sanan kohdalla ja liu´ut vauhdikkaasti loppuun saakka niin siellä ihan lopussa tulee vastaa oikein kunnon hyppyriperse niinkuin Lapissa ainakin sanottiin ja oikein kunnon ilmava vatsaa kutkuttava hyppy ja lento siitä hyppyristä. Kyllä Helena niin naisellinen on että varmaan tarkoitti painottaa pyllyä.
MOT
ps.Kyllä Arhinmäki nyt miettii että meneekö tää poliittinen ura ihan päin peppua - ja perhana omaa vielä.
ps2. kyllä herlin nyt alkaa miettiä puheenvuoron tarkoitusta :D
Pentti, onks noin. Onko MYÖSKIN oikein...no, pirhana...tautologisia ihmisiä on aika paljon sitten. No, kaipa mieki olen kirjoittanut että myöskin. Miten se nyt vain pisti silmääni. Mulla on enemmän sitä vikaa kyllä, että työnnän pilkkuja angosaksiseen malliin...aina kun ajatus pysähtyy.
2. Jussi, sorruithan sie ittekki näihin Helenan pyllyjuttuihin.
Tämähän näköjään nostettiin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi viestiksi. Mitä tietysti se alkujaan olikin. Pylly vaan nostettiin siitä ikäänkin irralleen. Siis asiasta.
Arhinmäeläki taitaa olla nappisilmät. Niitä ei olekaan joka pojalla eikä tyttärellä.
Tosin Stubbilla on syvän siniset, eli ihan on hänelläkin hienot räpsyttimet.
Mua on aina ärsyttänyt semmoiset sanavalmiit tyypit ja seKIN vain siksi, että itse en samaan pysty vaan on mietittävä tovi ja silloin se on jo myöhäistä.
Tämän puutteen huomasin jo kouluaikana ja sittemmin mm. Facebookissa, mutta myös täällä US:ssa. :)
Minua on aina ärsyttänyt ne jotka tekee heikommista hoksottimistaan narsistisen sääli sääli numeron - ja ovat usein polkemassa toisten etuja samalla jossain muussa suhteessa - niiden joiden etuja ei pitäisi. Ei koske varmaankaan sinua - mutta yleensä näin on - jostain itseään paremmasta tms ärsyyntyvät ovat usein kylmiä julmia narsistisia sikoja. Ja sen suorastaan usein haistaa ja näkee silmistä. Mutta ei tietenkään koske sinua. Helenalla on muuten söpöt silmät - aijai Helenaa pitäs joskus hähä oikein luonnossa.
Hmm, kuinkakohan paljon raivostuneita kommentteja tulisi, jos kirjoittaisin blogikirjoituksen otsikolla " on hyvät tissit" tms. Nainen saa toki 'esineellistää' miehiä, koska se on feminististä tasa-arvoa.
Menestyminen ei ole hyvä asia, se on pakollista nuorison keskuudessa. Jos et ole robotti-ihminen, niin joudut koulukiusatuksi. Sen takia kaikki nuoret pukeutuvat samalla tavalla ainakin Helsingissä. Muuten saa kuulla tuntemattomienkin nuorten huutelua kaduilla.
Monissa maissa koululaisilla on uniformut eikä se olisi huono ajatus täälläkään. Se systeemi säästää hitosti vaatekuluissa ja luo yhteinäisyyden tunnetta myösKIN. :)
Itse asiasta. En mie nyt niinkään sanoisi, että Stubb on huono roolimalli. Eihän siinä ole mitään pahaa, että on opiskellut, kieliäkin, urheilee, on hankkinut perheen.
Stubb on kiertänyt paljon kouluissa EU-aikanaan. Poikanikin sanoi, että "missä mää oon nähny ton", kun hänestä tuli ulkoministeri. "Ai koulussa!...siis Kemissä. Stubb on varsin ahkera mies. Aika moni nuori on siis nähnyt hänet livenä.
Voi olla, että standardi-poliitikkojen joukossa Stubb onkin poikkeuksellinen, mutta en pidä häntä mitenkään erikoisena muuta kuin siltä osin, että ylipäänsä on hurahtanut politiikkaan.
Mun ykkössuosikki pohjoismaalaisista poliitikoista on tämä typykkä, tunnettu Suomessakin:
http://cdnstatic.expressen.se/polopoly/bilder/2010...
Siinä olisi meidänkin Vihreille mallia.
"itse todellakin ihailen juuri sitä, kuinka Stubb jaksaa olla niin monessa mukana"
Entäs jos syynä on yksinkertaisesti se ettei Stubb viihdy kotioloissaan englantilaisen ruusunsa luona?
Tuo on hyvä muistaa, että äärimmäinen menestys vie aikaa muulta. Yleensä juurikin siltä perheeltä. Sitten vielä ihmetellään, että miten sekin sitä ja tätä vaikka oli niin kunnollisesta perheestä.
Niin että tämmöinenkö lions club
Kyllä mie uskon, että nuoret ymmärtävät, että hänen persoonaansa kuuluu se vipatus. Mie olen ainakin oppinut ymmärtämään, että on "niillä" ihan tuoreet aivot. Joskus vähän ehkä raanlaiset (siis eikypsät), mutta ihan siellä neutronit pyörii.
Ei kaikkea sentään voi pistää hallituksenkaan syyksi, tai ehkä voi sen, että nuoriso käyttää piristeitä, mutta on se kumminkin vähän haettu, että Stubb olisi syyllinen. Paremminkin se oli varmaankin se Lipposen hallitus...ihan oikeasti...jos edes se.
Mie piän, että jos vanhemmat ei harrastais ryyppäämistä ja mököttämistä, niin ainakin kolmasosa olis vähemmän stressaantuneita. Sitäpaitsi, kotoa se lähtee se ylisparraus. Kehutaan vain suorituksista jne...Stubbhan voi sanoa kersoilleen, että ei se haittaa, vaikka teistä tulisikin muumipeikkoja.
Kaikki eivät voi olla yhtä energisiä kuin toiset, mutta ei se ole energikkojen syy.
Nythän tässä yritetään jotain epäsukupuolineutraalia suhtautumista miespoliitikkoihinkin? Ja joku jo ehtikin mainita, että myöskin on -kin-kin, mutta ei se kylläkään haittaa yhtäänkään.
Alexander Stubbin pyllystä minulla ei ole kuvaa, mutta muistikuvani mukaan hän on ministerinä Ilkka Kanervan peniksen armosta. Oikea onnenpekka. Kelpaakin hymyillä niillä kuorikoilla. Eräs Helsingissä asuva tuttavattareni kehaisi Alexin sääriä, joita tuo miespuolinen tamma oli oikonut puistonpenkkiä vasten lenkkipolkunsa varressa Kaivarissa. Oli väläyttänyt sen kuuluisan hymynkin. Voin vain kuvitella miltä sellainen nuoresta ja vanhemmastakin naisesta tuntuu. Niillä hampailla, pyllyllä ja koivilla mennään vielä...no, ainakin eduskuntaan. Ikävää tässä edustavassa ja positiivisessa miehessä on vain se, että hän osaa tuoda mielipiteensä julki niin monella kielellä. Ei kannattaisi sanoa mitään. Hymy riittäisi.
Siitäs saat, isin oppia!
Jos mennään pitkälle viime vuosituhannen puolelle, niin eräiden ek-vaalien alla Matti "Oulun Robert Redford" Ahde nosti minulle hattua kadulla. Melkein punastuin, vaikka tiesin, että se johtui vain pitkästä tukastani. Miesparka oli uusien lasien tarpeessa. Alexander Stubb saanee runsaasti ääniä naisten lisäksi myös setalaisilta, paitsi lesboilta, joita Allu varmaankin inhottaa. "Yäk, partavesi haisee", kuten eräs sellainen aikoinaan totesi minusta.
Helena,
selvästikään kaikki aivosolusi eivät ole pakastuneet (Lieksa, sehän on siellä napapiirillä, kuten jo aiemmin totesin, mutta vain naureskelit!)
Primitiivisimmät ja elämälle olennaisimmat asiat jäävät päälle.
Sehän on luonnollista: rinnat ovat olennainen asia, kuten myös suvunjatkaminen. Useimmilla naisilla ja miehillä on pakaralihakset, niitä kutsutaan pyllyksi, kun ollaan lapsuusiässä.
Ja herra siunatkoon: ihmiset myös pissivät.
Olen kurkkua myöten täynnä näitä Erosen juttuja, joilla hän provosoi miehiä, jotka kaipaavat...siis mitä.
Etkö voisi yrittää järkipuolta, siis sitä toista päätä?
Tuula on vähän nyt julma. Helena uskoakseni tahtoo pitää vain vähän hauskaa. Hän kyllä OSAISI kirjoittaa vakavamminkin.
Mutta miksi sitä pitäisi olla niin vakava.
Meinaatko, että helsinkiläisiä ei primitiivijutut kiinnostaisi.
Eivätkös hkilaiset kuvittele, että körttimaa alkaa juurikin kehäkolmosen ulkopuolelta.
Minua ärsytti otsikossa tuo MYÖS KIN...mie keskityin siihen.
Lieksa napapiirillä - hehe anna mun taas kaikki....
Rovaniemi on napapiirillä - ja kun otetaan google maps ja sinne laitetaan reittihaku lieksa - rovaniemi niin välimatkaksi kertyy vain ja ainoastaan 485 km
joka on suurin piirtein sama kuin lahti - oulu 508 km
niin että jokseenkin lieksa on kaikkea muuta kuin napapiirillä
paitsi tietenkin jos sinun napapiirisi alkaa kehäkolmoselta ja on 1200 km leveä kaistale
Minä oon aina tykännyt kartoista ja nyt kun kaikenmaailman GoogleEarthit sun muut, on paljon helpompaa ja kivempaa kuin ennen katsoa missä mikin paikka sijaitsee.
Tunnustettava on, että ennen Helenaa en tiennynnä, missä oikein on Lieksa Suomen kartalla. Nyt tiijjän, ainakin paremmin kuin Tuula.
Hehe, voi kanssasi!
Onko tämä vitsi liian vaikea sinulle? Sen kohde kylläkin oivalsi!
Lukisitpa joskus muitakin kuin omia kommenttejasi, niin tajuaisit.
Helena hyvä, otaksun, että pusi-pusisi ei tarkoita ehkä Vaaralaa, joka oli tukehtua luettuaan Lieksa-Korvatunturi-jutun, jonka me jo kerran keitimme, paistoimme ja tarjoilimme.
Oletin, että Vaaralakin ahmii juttusi. Ei kai vaan hän katso niitä... kehäkolmosen ulkopuolelta?
Ja nyt: en pidä tyylistäsi, en pidä seksistisestä ja mielestäni itsekeskeisestä ponseilusta enkä siitä, että uhkut varmuutta, johon sinulla ei ole varaa.
En pidä siitä, että et halua puhua asiaa.
Mutta silti: ihailen tapaa, jolla hoidat röyhkeätä reviirisiäsi.
Miksi et ryhdy tarjoamaan tekstejäsi Seiska-lehteen? Kirjoitat vetävästi!
PS. Paljasta tämä Napapiiri-vitsi, jos sinua huvittaa.
Hyvää ja mieluista joulua! Sielläpäin ne pukit kirmailevat, luulen. Lieksan puolessa eli Korvatunturilla!( Tähän moderni hymiö, johon en taida alentua, kun vielä osaan kirjoittaa)
Sinullakin Helena voi olla hyvä pyyry kasvoistasi päätellen.
tv. Ville
Ps Selvennys Pyyry ei tarkoita ihan pyllyä mutta aika läheltä sitä
Villellä on hauska tapa tuo: tv. Ville.
Joulukortteihin piti lapsena raapustaa tv. Merja...luokkakavereille. Se oli suuri hetki aina, jos joltakin pojalta sai pienenä kortin, että tv. Ville.
Nykynuorten kuva menestyksekkäästä ihmisestä ison maailman malliin alkavaa muistuttaa sitä, minkälainen tällainen ihminen on amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Rapakon takana tuo ulkonäkö kyllä avaa ovia melkeinpä enemmän kuin esim. älyllinen lahjakkuus. Stubb ilmeisesti omaksui opiskellessaan Yhdysvalloissa myös näkemyksen, että menestyvän ihmisen on myös näytettävä paremmalta. Ihminen ei voi menestyä jos tämä on lihava tai tällä on rumat hampaat.
Tottahan se on, että Stubb on ulkomuodoltaan oikea kiiltokuvapoika, mutta entä sitten sen ulkopuolen lisäksi? Mies on osoittanut osaamistaan ja tietämystään kirjoittamalla kirjoja osaa kieliä ja varmaan kohta alkaa heitellä ylävitosia itsensä kanssa. Sillä miehen toimia vähän enemmän seuraava huomaa, että on tainnut herra myös itse sisäistää oman erinoimaisuutensa.
Ulkopolitiikkaa johtavat pääsääntöisesti tasavallan presidentti ja ulkoasiainministeri. Yhdessä siis. Useaampaan otteenseen Cai-Göran on antanut yksiksensä lausuntoja ja unohtanut presidentin kokonaan. Ei niin mielestäni montaa kertaa voi vahingossa tapahtua. Tuo oman esimiehen jättäminen taka-alalle viestittää mielestäni sitä, että Stubb ei kunnioita Halosta ja on omasta mielestään parempi hoitamaan asioita kuin presidentti.
Itseäni ei ainakaan hirvesti kiinnostanut tai ollut tietoa poliitikkojen rooleista ja tekemisistä alle 21-vuotiaana. Tuolloin olisin varmaankin äänestänyt Sulevi Riukulehtoa hienon nimen ja komeiden viiksien vuoksi.
Ulkokuoriäänissä ääniharava, mutta onko mies, joka pitää itseään muita parempana hyvä toimimaan johtotehtävissä?
Onpas taas fiksua keskustelua täällä. Vasemmistossa on todettu, että oikeistolaiset ovat paremman näköisiä. Sen täytyy varmasti johtua paremmasta ravitsemuksesta. Vasemmistossa ja vihreissä on vegaaniepidemia ja hiilarit rumentavat ja vanhentavat ennenaikaisesti.
Mun inhokkipoliitikkoni on Matti Vanhanen.
Täällä hupatellaan pyllyistä vaihteen vuoksi. Muissa blogeissa rupetellaan mamuista, toimeentulotuesta ja sen laatuisista asioista.
http://www.youtube.com/watch?v=HlTbeEMfOTo
pylly vasten pyllyä pump pump
siinä sitä jotakin aijai jai
pylly vasten pyllyä pump pump
kuumat väreet aikaan se sai aijai jai
Tämö olikin hyv kommentti blogiin josta olen vain lukenut otsikon ja joitakin kommentteja ja joka blogi keikkuu usarille ansiokkaasti sekä blogien ykkösenä että usarin etusivulla.
Minä Helenana poistaisin blogin heti - vai haluaako Helena näkyä uuden suomen etusivulla joka julistaa koko suomelle että arhinmäellä on hyvä perse.
Jussi, täälläkin on jo todistettu ihan valokuvin, ettei se ehkä niin hyvä perse olekaan se Arhinmäen pylly.
Nyt sain tosi hyvät naurut:
Helena on vetänyt hölmöä linjaansa herrain suosion säestyksellä jokseenkin suurin taputuksin.
Onpa huvittavaa todeta, että jotkut vaativat nyt, kun ovat jääneet sanoistaan kiikkiin, tekstin poistamista.
Onkohan Helena sittenkin...
Sinnetännemäki on kuin Kataisen käsinukke, puhuu väkinäisesti ja hermostuneesti.
Aika masentavaa. Pelottavalta tuntuu ne kriteerit millä politiikkaa ja politikkoja arvioidaan. Kyllä köyhien ja vähäväkisten tulevaisuus näyttää tosi synkältä jos stuppi on suosikkipolitikko. ja varmalta se, että köyhien jono vain pitenee. Missä viipyy nuorten kapinallisten sukupolvi, joka taistelee tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. Sitä odotellessa!
He ovat tulossa. Heitä on jo nähty Kreikassa, Italiassa, Ranskassa ja Englannissa. Suomeenhan kaikki tulee muutaman vuoden viipeellä.
Hittolainen, Paavo hurautti ohi:
Helena > "Tuossa silmään pisti semmonen uutinen, joka kertoi, että Suomessa alkaa yhteiskunta olla jo niin jakautunut, etteivät jotkut ole koskaan nähneet köyhää ihmistä tai köyhyyttä. Veikkaan, että tuosta porukasta tulee sitten paljon niitä ammattipäättäjiä, jotka ovat tekemässä ratkaisuja, jotka vaikuttavat just kaikista eniten siihen vähäväkisten ryhmään, joiden voi olla vaikea saada ääntänsä kuulumaan.",
- mielestäni ei kannattaisi yhdistää blogia pyllyistä ja köyhistä samalle sivulle, ne ovat kaksi "ääripäätä" yhteiskunnassa.
Joillekin on kiinnostavaa käsitellä politikkojen tai omiakin pyllyja ja joittenkin täytyy pärjätä jokapäiväisestä leivästä!
Ja kaikella kunnioituksella sinulle ja sinun älykkyydellesi ja ihäilijoillesi, näen asian niin, että politikkojen "pyllyjen käsittely" julkisuudessa antaa huonon kuvan koko Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista.
Ystävällisin terveisin Viola Heistonen.
Helena> "Viola, olet varmastikin oikeassa..",
- luulenkin,anteeksi, että se kertoo monen kommenttoijan syvemmän sisimmäisen puolen, joka ei ole ehkä nousut vielä "pyllyä" korkeammalle!kun hullaantuivat noin ihmisen takamuksesta, joka on sinänsä aika herkkä paikka ihmiskehossa, jota ei kukaan "ulkopuolinen" saisi koskettaakaan..
Sananvapauteen kuuluu, että kaikesta voi tietysti puhua.
Politiikkaan kuuluu, että kaikki julkisuus on hyvää.
Markkinatalouteen kuuluu, että kaikki on kaupan. Myös perseet.
Ihmisenä olemiseen kuuluu, että käyttää joskus vähän harkintaa.
Anarkismiin kuuluu, ettei mikään ole pyhää.
Kun itse olen kirjoittanut blogeja, olen tehnyt huomion, että aina kun otsikossa mainitsee jonkin alapään asian, niin huomiota saa ja kommentteja sataa.
Kaija Irmeli Olin-Arvola,
-sananvapaudesta ihan OK!, mutta minusta tuntuu lähes inhottavalta kun koko maailmalle mennään "kertomaan" niin kuin "paljastamaan" itseään lukijoitten edessä. Ehkä olen tullut toisenlaisesta kulttuurista ja aikakaudeltakin ja en ymmärrä nykymenoa, mutta se on minun mielipide, johon myös on oikeus.
Totta ihmeessä myös sinulla on oikeus.
Kyllä nykyään tv:tä katsoessa saa tämän tästä kylpeä myötähäpeän hiessä ja siksi minä en juuri sitä katsokaan paitsi silloin, kun se on kiinni.
Googlasin eilen illalla Helena Eronen Lieksa,
mielenkiintoista, mielenkiintoista, naiset ne osaa käsitellä nuo mieslukijat...
Ystävällisesti Jaakko

Kommentoi 131 kommenttia