On ilo olla oikeassa
Just kun heitin blogistin hanskani tiskiin, aloin lueskelemaan Fatbardhe Hetemajn ympärillä käytävää keskustelua. Kun oli plärännyt kaikki ne ”onhan Hetemaj ihan nätti tyttö...” ja ”ei siellä eduskunnassa pelkällä kauneudella pärjää” -kommentit läpi, muistin oman blogikirjoitukseni, jonka aiheena oli naisen ulkonäön vaikutus siihen, kuinka häneen suhtaudutaan. Nätti ihminen kun ei voi olla uskottava. Paitsi kosmetologina.
Okei, minä en esimerkiksi ymmärrä Hetemajn suhtautumista pakkoruotsiin. Varsinkin Ylen pakkoruotsi-illassa hänen esittämänsä näkemys siitä, että ruotsia oppimattomat ovat tyhmiä ja laiskoja, oli mielestäni mauton. Kuitenkin hänen suorapuheinen tyylinsä ymmärtäminen ehkä hieman pehmentää hänen mielipiteitään. Tunnen monia, jostain syystä just ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, joiden töksäyttelevä tyyli ymmärretään väärin ja töykeytenä. Eräs ystäväni häkellyttää ihmisiä vastaamalla näiden "onkos sinulla viime aikoina ollut töitä" kysymyksiin vastakysymyksen "miksi se sinua kiinnostaa" :D Eikä hän tarkoita sillä mitään pahaa. Kyse on jostain kulttuurierosta.
Minä en tajua sitä, että mikä se itse ongelma Hetemajn kohdalla oikein on. Hän on integroitunut, korkeasti koulutettu, ahkera, fiksu ja kiinnostunut kehittämään suomalaista yhteiskuntaa. Okei, hän on tullut joskus 20 vuotta sitten pakolaisena maahan, mutta lie tuo nyt suurin synti tässä maailmassa.
Vaikka itsekin olen maahanmuuttokriittinen, niin järki se siinäkin hommassa olisi hyvä näpissä pitää. Ei Suomella ole mitään tarvetta jokaista ulkomailla syntynyttä pitää potentiaalisena kusipäänä enkä minä ainakaan halua sellaista Suomea, joka on täysin irrallaan muusta maailmasta ja muista kansoista.
Mielestäni siis myöskin kaikki kommentit, jotka ovat tyyliin ”millon muutat takas Kosovoon” ovat ihan hanurista ja olen pahoillani jos tällä näkemykselläni loukkaan jotain blogiystävääni. Mielestäni se on typerää ja lapsellista ja sillä sipuli.
Suomalaisissakin olisi niitä rajan yli heitettäviä, joten jospas nyt annettaisiin yhden pienikokoisen ja koulutetun kosovolaisen asustella täällä ihan rauhassa, eiks jee? Plus mielestäni Hetemajn vaaliteemat ovat hyviä.
Fatbardhe, toivon kaikkea hyvää vuodelle 2011 :)
Ja kaikille muillekin teille mussukoille pusi pusi.
Terkkulein,
Helena 
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Helena!
Olethan Sinäkin ihana kuin sokeripala.
Olen ihan samaa mieltä tässä asiassa Helena. Aloin lukemaan Hetemaj`n blogikirjoitusta ja suunnilleen kolmannessa kommentissa häntä kehotettiin majuskulikirjaimin lähtemään Suomesta. Kehottaja esiintyi omalla nimellään ja on vieläpä KD:n ehdokas?? Asiasta saa olla eri mieltä mutta toi oli ihan asiaton kommentti.
Eiköhän tuo Hetemay ole otettavissa ihan samanlaisena puolueensa ehdokkaana mielipiteineen kuin kaikki muutkin. Tosin onhan hän kauniimman näköinen kuin Tiku ja Taku eli Kimmo Sasi ja Ben Zyskovits yhteensä.
Hetemajesta en ota kantaa, mutta otsikosta kyllä. Tuohan vaatii selvästi vastaotsikon ja sille perustelut.
Otsikkosi "On ilo olla oikeassa" sisältää selitysodotuksen, samoin tuosta johdettava "Vituttaa olla väärässä"
Kumpi kirjoittaa seliteosan?
Kyllä minullakin esimerkkejä riittäisi, mutta tarjoan tätä vastaotsikkoa ensiksi sinulle.
Tätä minä pelkäsinkin, et tarttunut otsikkoon ja nyt täytyy sitten itse kirjoittaa siitä blogi.
Vituttaa olla aavistuksissaan oikeassa.
Okei, mutta sanojen mittainen pitää olla. Seuraava blogini, kun se joskus tulee on otsikoltaan "vituttaa olla väärässä"
Se voi olla sitten tavanomaista pitempi.
Selitän.
Otsikkosi "on ilo olla oikeassa" saa lukijan odottamaan selitystä, missä asiassa kirjoittaja on ollut oikeassa. Mieleeni tuli vastakohtainen otsikko, ( vituttaa olla väärässä) jossa lukija haluaa kuulla missä asiassa blogikirjoittaja on ollut väärässä.
Hetemajen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, paitsi nyt siinä, että sinä kirjoitit hänestä "on ilo olla oikeassa"-otsikon alla.
Ei tämä nyt näin vaikeatajuista voinut olla. Näinkö väärin meitä miehiä ymmärretään?
Äiti kyllä aina varoitti tästä.
En ole viitsinyt avata sitä blogia, koska yli neljäsataa kommenttia pelotti minut lukutyömäärällään.
Uskon kuitenkin tietäväni millaisia kommentteja sinne on pukattu.
Hetemajlla lienee kanttia sanoa, että ruotsia oppimattomat ovat laiskoja. Eivät kaikki mamut ole Svenska Handelshögskolanin kasvatteja.
Kauhistelin kyllä myös Richart Järnefeltin blogia, jossa hän on muiluttamassa Hetemajta takaisin Kosovoon siksi, että tämä on tohtinut avata sanaisen arkkunsa sukupuolineutraalia avioliittoa koskien. Kaikenmaailman mamut eivät saa härmän poikia neuvoa, tuntuu olevan se yleisasenne. Samaa asennetta ei kuitenkaan noudateta belgialaisen Freddyn kohdalla, joka myös on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen debattiin.
Onko kyse sukupuolierosta vai uskontoerosta vai jostain muusta?
Eipäs nyt liioitella, minun mielestäni Hetemaj ei ole mikään kaunis nainen. Kun nyt kerran ulkoisiakin aavuja täällä blogissa arvioidaan.
Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan, mutta kauneuskin pitää myös osata suhteuttaa. Autiolla saarella, jossa ei ole muita naisia, kolmen kuukauden jälkeen Hetemaj voi alkaa näyttää kauniilta, mutta tiukempien kriteerien mukaan esimerkiksi Frostell olisi kaunis nainen jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien siellä saarella.
Tulipas sovinistinen kommentti kirjoitettua, mutta toisaalta, jos kirjoittaja on sovinisti, niin sitten se menee ihan ymmärrettävästi.
Valitettavasti äärisuvaitsevaiset ja äärikriittiset huutelevat sen kuilun yli.
Objektiivinen keskustelu aiheesta on lähes mahdoton, useimmiten asiallinen keskusteluyritys torpedoidaan jommankumman äärilaidan toimesta.
US blogi pitää vain muuttamia muualta muuttaneita, jotkut kommentoijat jaksavat inttää samat asiat viikosta toiseen, oli sitten blogin aihe mitä tahansa, kommentit liittyvät useimmiten henkilöön ei asiaan.
Asia voisi veratta jos ammatiltaan kokki kirjoittaisi samasta aiheesta kun Hetemaj, kommentoijat lähettävät hänet ensimmäisiksi takaisin patojen ääreen sotkemasta valtakunnan asioita.
Muu kommentointi liittyisi ruoanlaittoon
.
Helena,
nyt taas minä en ymmärtänyt, mutta anyway, Hetemaj ei ole minusta nätti sanoo hän vaikka kuinka ikäviä tai ihania asioita. Hänen ulkonäkönsä minun silmissäni ei muutu hänen suustaan pääsevien kommenttien mukaan.
Silmäni ovat sen verran raadolliset ja itsenäiset, ettei niitä voi manipuloida.
No mietihän Helena, mitä suuri epäsuhta maailmassa, jos yhdellä ihmisellä olisi sekä paljon seksuaalista valtaa, että älyllistä ja poliittista valtaa. Sellainenhan olisi uhka.
Heh, PUSIPUSI sinnekin myös, mutta neiti Hetemajsta sen verran, että kyllä kauneus on aina katsojan silmässä. Hän ei ole sellainen klassisen kaunis tyyppi, vaan vaatii oikean kulman, oikean meikin ja oikean katsojan.
Eli ihan riippumatta hänen ulkonäöstään arvostelen hänen politiikkaansa, jonka uskon tulleen keksityksi Kokoomuksen puoluetoimistossa.
Hän itse taas serbimielipiteillään ja pakkoruotsia-rakastamattomat-ovat-sivistymättömiä - mielipiteillään on aivan riittävästi paljastanut oman sivistyksensä tason, joten toivottavast äänestäjät tajuavat, että tarjolla on vielä pitkään kehittyvän kulttuurin tyttö, jonka osaamista ei mitenkään voi verrata sivistyneessä Suomessa kasvaneeseen, samanikäiseen naiseen.
Eli valitkaa mieluummin joku sellainen.
"Hän itse taas serbimielipiteillään ja pakkoruotsia-rakastamattomat-ovat-sivistymättömiä - mielipiteillään on aivan riittävästi paljastanut oman sivistyksensä tason, joten toivottavast äänestäjät tajuavat, että tarjolla on vielä pitkään kehittyvän kulttuurin tyttö, jonka osaamista ei mitenkään voi verrata sivistyneessä Suomessa kasvaneeseen, samanikäiseen naiseen."
Niitä sivistyneessä Suomessa kasvaneita samanikäisiä naisia löytyy kyllä aika laidasta laitaan. Enpä aivan ensi-istumalta Hetemajta siihen kaikkein sivistymättömimpään sektoriin luokittelisi. Mutta kun itse katselet asiaa Bättre Folk aatelin herraperspektiivistä, niin toki joku vuoristopakolaisten penikka joutaisi mennä sinne mistä on tullutkin.
Esittämäsi mielipiteet ovat sangen pelkistettyjä ja miltei avoimen rasistisia. Toiset vastaavan arvomaailman omaavat pyrkivät edes jotenkin peittelemään todellisia ajatuksiaan. Mutta oma peittely-yrityksesi rajautuu tuohon pakkoruotsin vastustamiseen, mikä lienee tulkittavissa pikkurillin ojennuksena sivistymättömän rahvaan suuntaan.
Vesilintu Gagarin sukelsi rasistikortin esille!
Kansa hurraa.
Itse asiassa totuus ei edellyttänyt minun esiin tuomistani. Tässä hiljattain yksi Richardin blogi suljettiin kokonaan vastaavasta syystä US:n toimituksen toimesta enkä ollut siihen mitenkään osallinen. Tämä toteamukseni edellisessä kommentissanihan koski kaikkea sitä, mitä olen havainnut hänen viestinnästään nyt sekä aiemmin.
"Plus mielestäni Hetemajn vaaliteemat ovat hyviä."
Lukuunottamatta hänen mielipidettään pakkoruotsista.
Eihän pakkoruotsia tarvitse mitenkään erityisesti ajaa, koska meillä on se jo vallitsevana asiantilana. Pakkoruotsin poistamista sen sijaan pitää ajaa aktiivisesti, jos haluaa sen joskus toteutuvan. Pakkoruotsin kannattamiseksi riittää yksi napinpainallus eduskunnassa, jos sen vastustajat nyt ikinä sitä edes äänestykseen saavat. Pakkoruotsin suhteen ei ole oleellista, onko Hetemaj itse valinnut sitä omaksi vaaliteemakseen, vaan on hänen äänestämistään harkitsevan asia päättää, onko Hetemajn (miten tuo nimi taipuu genetiivissä?) pakkoruotsikanta oleellinen asia vai ei.
Hetemajn pakkoruotsalaistamisinto on oksettavaa.
Minusta Hetamaj on ontto orvelo, ei siihen vaikuta hänen rumuutensa tai kauneutensa. Minusta hän on ulkonaisesti asteikolla "tavis".
Pitäisikö ihailla lesbomaisesti jonkun ns. kauneutta, ja välttää siksi sanomasta mielipidettään. Hetamaj on kannsanedustajaehdokas, ei mikään missikilpailuun osallinen.
Minä olen täti tuhat kertaa kauniimille ja fiksummille naisille. Niin, että lässynlässyn vaan...
Helena > " Tunnen monia, jostain syystä just ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, joiden töksäyttelevä tyyli ymmärretään väärin ja töykeytenä. Eräs ystäväni häkellyttää ihmisiä vastaamalla näiden "onkos sinulla viime aikoina ollut töitä" kysymyksiin vastakysymyksen "miksi se sinua kiinnostaa" :D Eikä hän tarkoita sillä mitään pahaa. Kyse on jostain kulttuurierosta.",
- just nämä kulttuurierot tuovat useimmiten väärinymmärryksiä ja siitä seurauksena törmäyksiä.Maahanmuuttajalta ja vieraan kielen sävyllä puhuvalta odotetaan tai ainakin toivotaan nöyryyttä, kaiken tyytyväisyyttä ja "hiljaisuutta". Maahanmuuttajan rohkeutta, kriittisyyttä ei suvaita..
Aivan niin Viola, maahanmuutajan on oltava kiitollinen kaikenlaisille juopoille turhakkeillekin, nöyrä, alistuva tyytyväinen eikä hän saa koskaan missään osoittautua kantasuomalaista älykkäämmäksi. Sen lääketieteen tohtoritutkijankin on kiltisti noudatettava kenen tahansa suomalaisen neuvoja siitä pitääkö hänen ottaa asperiini vai parasetamoolia.
Minä näen asian aivan päinvastoin. Sitä ulkolaista on kuunneltava, ajteltava hänen mielipiteitään, sillä hän saattaa nähdä asiat toisin, tavalla, jota me emme huomaa, koska olemme niin tottuneita siihen.
Meidän ei tarvitse kuitenkaan tehdä niin kuin ulkomaalainen ehdottaa tai tekee. Itse valitsemme, mistä heidän ruuastaan pidämme, mistä emme tai menemmekö bussiin etu- vai takaovesta. Mutta kun aina olemme menneet bussiin etuovesta, emme edes huomaa mahdollisuutta mennä takaovesta. Joissain tilanteissa tai paikoissa se saattaisi olla parempi ratkaisu.
Timo Elonen,
-ensiksi oikein hyvää alkanutta vuotta!
Jotenkin tulet paremmalle tuulelle, jos joku kertoo ymmärtävään maahanmuuttajaa. Tavat, kulttuuri ja entisen kotimaan kieli tulevat mukanamme ja meidän on vaikea irtautuva niistä ja samaan tien pitäisi ymmärtää uuden maan tavat, kulttuuri ja kieli. Minä tulin suomenkielisenä sen olisi pitänyt helpottaa huomattavasti integroitumista, ja varmaan auttoikin hieman, mutta aktiivisuus osallistua yhteiskunnan asioihin kun asioihin alkoi kovasti useimmiten ärsyttää kantasuomalaisia..
Kielivaikeudet ovat vielä nytkin minulle vaikein juttu, koska en ole "irrottautunut" venäjänkielestä ja suomen kielioppia en ole saanut, joten ilmaisussani ( taidan ajatella vieläkin enemmän venäjänkielellä, jota käännään sitten suomeksi) tulee vieläkin väärinymmärryksiä ja siitä törmäyksiä. Kiitos komenttistasi.
Fatbardhe Hetemaj on kiinnostava tapaus. Ensiksikin hänen nimensä on niin vaikea suomalaisen suuhun (tai kynään) että rupeanpa käyttämään hänen verkkosivultaan löytynyttä Fade-lempinimeä ihan vain käytännöllisistä syitä. Fade taipunee samoin kuin suomenkielen sade.
Kiinnostusta lisää hänen pakolaiseksi erinomaiset opintosuoritukset. Julkisuutta hän on saanut mm. sillä, että hänet nimitettiin vuonna 2009 Vuoden pakolaisnaiseksi. En nyt tiedä mitkä on tuon tunnustuksen edellytykset, mutta minulle oli kyllä yllätys, että hän oli saanut Suomen kansalaisuuden jo paljon aiemmin, vuonna 2004. Tästä jälkimmäisestä asiasta ei niin paljoa näykkään verkosta löytyvän tavanomaisilla hakuohjelmilla. Pahantahtoiset voisivat puhua imagonrakennusprojektista ja ehkä kansalaisuuden vähäisestä merkityksestäkin?
Minulle Suomen kansalaisuus on sen verran pyhä asia, ettei sen saavuttanutta voi käskeä maasta pois, ainakaan suomalaisen tappoa vähemmin perustein. Toki Suomen kansalaisuudesta voitaisiin tehdä merkittävämpi asia, niin että sen haltijat mainitsisivat sen aina ensimmäisenä itseään esitellessään.
Fateella on kärkkäitä mielipiteitä, joita ei voi ainakaan suurimmalta osalta sanoa ääri-islamilaisiksi. Islamilaisuus olisi toinen oja muslimimaahanmuuttajan poliittisella uralla ja sen Fade nyt näyttäisi näissä vaaleissa välttävän.
Enpä Fadetta äänestäisi. Väärä puolue, väärä avioliittokäsitys, väärä asenne ruotsin kieleen Suomessa. Mutta jos hän pääsee eduskuntaan, niin tuskinpa tuo RKP:tä suurempi monikulttuurisuuden aiheuttama vahinko maassamme on.
Piti ihan tarkistaa tuo tieto kansalaisuuden löytymisen vaikeudesta. Googlaus nimellä, esimmäinen linkki wikiin ja sieltä löytyi.
Meiltä unohtuu helposti, että valtaosa muslimeista on maallistuneita ihan niin kuin kristityistäkin.
Miten lie olin alkanut tältä sivulta:
http://www.hetemaj.fi/fi/
Mutta onhan se Wikipediassakin. Eli ei nyt mitenkään varsinaisesti piilossa, vaikka olisinkin kuvitellut, että pakolaispalkinnon saaja on pakolainen eikä kansalainen.
"Fade taipunee samoin kuin suomenkielen sade."
Ei taivu.
Fateella on kärkkäitä...> Fadella on...
Enpä Fadetta äänestäisi. >Enpä Fadea äänestäisi
Erisnimi taipuu erilailla kuin tavalliset sanat.
Voipi olla. Eli lempparikin oli liian epäsuomalainen, että sitä olisi osannut syntyperäinen suomalainen käyttää.
Fade englanninkielestä:
heikentyä, kuihtua, häipyä, häivyttää, haalistua, haihtua, kaikota, lakastua, hiipua, haaleta, haalistaa, vaaleta, kauhtua, haalentua, haalentaa, kadota
Kuinka kuvaavaa.
http://img.photobucket.com/albums/v403/MrDelicious...
Lisää
“Fades are Trolloc spawn, throwbacks almost to the human stock the Dreadlords used to make the Trollocs. Almost. But if the human strain is made stronger, so is the taint that twists the Trollocs. Halfmen have powers of a kind, the sort that stem from the Dark One.”
—Lan Mandragoran
Fade tiesi varsin hyvin mitä tapahtuu, kun kertoo avoimesti mielipiteensä snavioliitosta ja puolustaa ruotsin opetusta pakollisena. Hän teki sen silti, virkistävää.
Minulla on semmoinen käsitys, että hän on varsin suoraselkäinen ja suorapuheinen. Kansanedustajana hän aiheuttaisi jonkin verran harmaita hiuksia piiskurille.
Mielenkiinnolla odotan tulevia blogeja, joissa päästään talouspolitiikkaan. Syöksyvätkö sudet samalla lailla kimppuun.
Hauskinta tässä on se, että hän on Halla-Ahon ihanne pakolainen. Integroitunut yhteiskuntaan, koulutettu ja älykäs. Silti monelta näytti menevän kuppi täysin nurin.
Yhteiskunnallinen kiinnostus pakolaistaustaisille sallitaan, jos kuikuilevat sivusta, osallistua ei saisi, se tulkitaan "oikeiden suomalaisten" ylimieliseksi neuvomiseksi.
Fadessa kiteytyy kauan kadoksissa ollut suomalainen sisu. Se on jotain arvokasta, jotain sellaista mitä suurin osa häntä "kritisoineista" ei omaa. Kommentit jotka hyökkäsivät hänen hänen sukupuoltansa, ikäänsä, etnistä taustaansa sekä uskontoansa vastaan olivat pelkurimaisia. Kommentoivia kansanedustajaehdokkaita Fatbardhe Hetemaj pelottaa, heille Hetemaj on uhka, koska hän kykenee muuhunkin kuin läpinäkyvään mielistelyyn tai lupauksiin vailla kosketusta todellisuuteen.
Olen ylpeä, että maastamme vielä löytyy Fatbardhe Hetemajin tapaisia sisukkaita ihmisiä.
"Fadea" voi kai tietyllä tavalla pitää pioneerina. Kyseiseen ryhmään kuuluvalla ihmisellä on aina vaikeampaa, enkä usko että hänellä on illuusioita asiasta.
"Minä en tajua sitä, että mikä se itse ongelma Hetemajn kohdalla oikein on."
Usein tyhmät mielipiteet.
Hyvä Viola, sanot että maahanmuuttajalta odotetaan nöyryyttä, kaikkeen tyytyväisyyttä ja "hiljaisuutta".
Itse muutin Faden ikäisenä Suomeen, tosin aika oli toinen. Elettiin Noottikriisin vuotta 1964, ryssäviha ja neukkuhyssyttely oli ajan henki, mitään kotoutumisohjelmia tahi sosiaaliturvaa ei ollut. Kaupungin asuntojonoon ei päästy, "koska olette lähtenyt NL:sta". Samasta syystä faija ei menannut saada töitä, vaikka sähköasentajista oli pula. Mutsi sai töitä heti, syystä ettei osannut suomea, venäläisestä tarhasta. Faijalle lopulta tarjosi töitä ryssäkoneita alasampunut hävittäjälentäjä.
Minulle sopeutuminen oli vaikeaa kunnes opin suomen, sitä ennen ryssiteltiin, aikuiset naapurit sylkivät päin, muttei koskaan äitiäni tai isääni, joka oli suomalainen, vaikka puhui aksentilla suomea. Itse opin varovaiseksi seurassa, opin kuuntelemaan "hiljaa" ja tarkkailemaan ympäristöä, mikä on ollut elämässäni vain hyödyksi. Donin Rostovissa olin aina suuna päänä, joten nöyryys kasvatti luonnetta. Tyytyväisyyttä meidän perheeltä ei tarvinnut edellyttää - olimme mielettömän tyytyväisiä että pääsimme vapaaseen maahan, olimme kuin paratiisissa.
Tuntuu kuin tämä epäoikeudenmukainen mamujen positiivinen syrjintä niin asuntojonoissa kuin kaupungin työpaikkoja täytettäessä ja lopulta halpatyövoiman tuonti on aiheuttanut täysin ymmärrettävää katkeruutta syrjäytetyssä kantaväestössä. Varsinkin vuositolkulla sossulla elävät turvapaikkalaiset, jotka lintsaavat kielikursseilta, kieltäytyvät tarjotuista työpaikoista, jokaisella vaimolla oma kämppä joiden väliä mies risteilee sekä ylimielinen käytös. Tämän kaiken naapurit havainnoivat, sana kulkee ja ihmiset kokevat vääryydeksi.
Kun vielä valtiovalta ja media syyllistävät suomalaisia (miehiä) väkivaltaisiksi juopoikisi, rasisteiksi ja viimeisimpänä trendinä laiskoiksi työmarkkinatuella loisijoiksi, asetelma on selvä. Ihmiset purkavat tyytymättömyytensä syyttömiin maahanmuuttajiin jotka eivät ole vastuussa politiikkojen ajattelemattomasta toiminnasta jossa nämä eivät katso peiliin ja näe syitä ja seurauksia, vaan suoranaisesti peittelevät ilmiselviä asioita ja valehtelevat, sellainen ei jää huomaamatta.
Halusin siis sanoa, 46 vuoden kokemuksella, että mielestäni suomalaiset ovat kilttejä, avuliaita ja ystävällisiä, joskin hieman ujoja (juroja), mutta älyttömän luotettavia ja uskollisia ystäviä kun päästävät lähelle. Minua pidettiin nuorena (kielen opittuani, korostuksellakin) eksoottisena ja sain helpommin ystäviä, niin kummalta kuin se kuulostaakin, juuri ryssätaustani takia. Yhden käden sormilla voin laskea ne kerrat, jolloin minulle oltiin töykeitä ryssyyteni vuoksi. Enkä ole ainoa joka on viihtynyt tässä maassa. Minulla on paljon eri värisiä ystäviä, jotka kokevat samoin. Huom. kukaan heistä ei ollut koskaan kotoutettavana.
Ja onnittelut blogin emännälle! Helena, sinut on valittu US:n vuoden blogistiksi. Ja kaikkea hyvää vuonna 2011, sekä tulevina vuosina!
Siitä Helenan oikeassa olosta. Viime blogissaan hän ylisti yhtä missiä niin kovin älykkääksi. Käytti siis todistusaineistona siitä että kaunis nainen voi olla älykäskin. Sattuipa siinä seuraavana päivänä silmiini jompikumpi iltapäivälehdistämme, jossa kerrattiin puolentoista vuoden takainen kahden missin, joista toinen oli kyseinen älykkö, yleistietotesti. Kovin hapuilevia ja epävarmoja vastauksia kummaltakin. Testin vaikein kysymys oli varmaan: mitä on inflaatio. Esimerkkitapauksemme osasi liittää sen lamaan, muttei tiennyt muuta. Toinen oli sikäli parempi, että tiesi kyseessä olevan rahanarvon muutoksen, mutta kuvaili sensijaan deflaatiota.
Nuori tyttö ja puolitoista vuotta kulunut. Jos kansanedustajaehdokas ei vuosi sitten tiennyt, mitä inflaatio on, niin jossain on mätää.
Kysykääpä Hetemajlta. Häneltä voitte kysyä mitä hallitus voi tehdä hidastaakseen inflaatiota. Saatte täydellisen vastauksen siihenkin.
Miss US Helena Eronen antaa ymmärrettävästi lausuntoja kaikkien naisten älyllisestä kapasiteetista, kun hänet on tähän tehtävään asetettu. Hänen sopii ladella viisauksiaan, vähän puolisivistyneeseen tapaansa.
Vuosikin vaihtui mutta sanallinen jonninjoutavuus jatkuu. Suurin osa kommentoijista on äijiä. Helenalla on kai niin hyvä pylly. Ja tissitkin isot, kun kerran ite sanoo.
Kyllä niiden varassa sana painaa!
Maahanmuuttokysymykset eivät vain nyt satu olemaan Fatbardhe Hetemajn, eikä kenekään muunkaan yksittäisen ihmisen tai valtion asia. Ne eivät ole mielipiteiden varassa ratkaistavia juttuja, eikä niissä ole oikeata ja väärää, on vain näkemyksiä. Täällä Suomessa toimitaan aivan kahjosti: jos et ”sopeudu”, olet sosiaalipummi, jos ”sopeudut”, viet meidän työpaikat. Eivätkä nämä maahanmuuttokriitikot, kuten Miss US, erota eri muuttolaisryhmiä toisistaan. Ei erota, vaikka on Eronen.
Varsinkin, kun jollakulla on kauniit silimät. Hyvä kun ei pepusta puhu.
- Tämän eduskuntavaaliehdokkaan puoluekannan, sukupuolen tai kansallisuuden - eikä varsinkaan ulkonäön tai oletetun älykkyyden - pitäisi merkitä hiilenpalasen vertaa siihen, mitä hän sanoo.
Meillä Suomessa on ikävän yleistä se, että korostetaan sitä, kuka sanoo, eikä mitä sanoo.
Sukupuolineutraali avioliitto on mielestäni kömpelö ilmaisu. En tiedä vielä, mikä olisi parempi, mutta se tapa, jolla Fatbardhe Hetemaj tätä aihetta käsittelee, on hyvin perusteltu ja fiksu. Pelkästään liitto?
Päätäntävalta on eduskunnalla, eikä kenenkään, minkäänmaalaisen tarvitse sen takia muuttaa maahan tai maasta. Eikä kenenkään tarvitse olla Helenan mielestä kaunis tai ruma ollakseen oikeassa tai väärässä.
"Mielestäni siis myöskin kaikki kommentit, jotka ovat tyyliin ”millon muutat takas Kosovoon” ovat ihan hanurista ja olen pahoillani jos tällä näkemykselläni loukkaan jotain blogiystävääni. Mielestäni se on typerää ja lapsellista ja sillä sipuli."
Siis onhan täällä Suomessa ja varsinkin suomalaisia em. tavalla örveltäviä poloisia. Mutta aivan samalla tavalla noita joutuu itsekkin kestämään, ei siinä erilaista hipiää tarvita. Kaikkea mikä liikkuu heillä on mielestään oikeus arvostella ja korvanjuuressa söplöttää. Parhaiten niistä selviää, kun nostaa ne raivelista yksin kappalein pihalle. Joskus ei muuta ehdi tekemäänkään.
Sympatiani olisi täysillä mukana, jos mamukin loihe lausumaan näille kusipäille: 'minä otta niska perse kiini ja heittä ovi ulos'.
"Suomalaisissakin olisi niitä rajan yli heitettäviä, joten jospas nyt annettaisiin yhden pienikokoisen ja koulutetun kosovolaisen asustella täällä ihan rauhassa, eiks jee? Plus mielestäni Hetemajn vaaliteemat ovat hyviä."
Ongelma näissä asioissa lienee ainoastaan nämä neutrit kukkahattutädit ja heidän käsittämättömät paapomisensa. Kyllä he osaavat suomalaisia kusipäitäkin hoivata aivan samalla tavalla, että oikein karvat nousee pystyyn sitä sivusta seuratessa.
Kaikki eivät vain enää ymmärrä miten paljon erilaista suomalaiseen kulttuuriin kuuluu. Myös sitä pitäisi arvostaa, rikkauttahan se sellainenki erilaisuus on.....tana...rrrke... tyyliin: 'kyllä mää sitten ilimootan, jahka lakkaan rakastamasta'... rrkele
Äläkä siä Helena heti ala iholle käymään... pusi pusi ja sillee ;-) ...tana
Hei Helena,
Kyllä nykypäivänä on vähissä ne henkilöt, jotka arvostavat toisen menestymistä tai onnistumista. Itse olen koko ikäni kouluttautunut ja halunnut kehittää itseäni ihmisenä. Kyllä alkuun otti koville, teki mieli heittää hanskat tiskiin, mutta kuitenkin, onnistuminen siivittää uusiin ulottuvuuksiin.
Toivon Sinulle onnea, menestystä ja hyvää uutta vuotta!
Sirkein terveisin,
Fatbardhe
Ihmisen aivot ei ole kuin tietokoneen kovalevy, jonka voi vaihtaa ja uusi kovalevy ei muista mitään edellisen sisällöstä. Ihmisellä aina menneisyys vaikuttaa omaan ajatteluun.
Tämän kyseisen naisen tapauksessa tulee mieleeni minun ajatukseni kansalaisuudesta sillä mielestäni kansalaisuus on pyhä asia eikä sitä tulisi koskaan jakaa kevytmielisesti eikä koskaan minään kannustina integraatioon vaan palkintona siitä.
Sitten kun kansalaisuus on ansaittu niin kuulut tasa-arvoisena jäsenenä yhteiskuntaan vaikka olisitkin muualla syntynyt. Sen takia minua hieman häiritsee nämä "mene takaisin Kosovoon"-kehotukset ko naiselle sillä tuohan tarkoittaa että vaikka oletkin kansalainen niin joidenkin silmissä et koskaan ole tasa-arvoinen vaan aina ensimmäisen erimielisyyden tullessa vedetään esiin se "sinähän et ole syntynyt täällä"-kortti.
Älkää sitten korostako ulkonäköä tässäkään puheenvuorossa.
Voi siitä olla toistakin mieltä- ja minä olen.
Pääsisinkö muuten tällä suorapuheisuudellani kokoomuksen ehdokkaaksi?
Miksi SUomalainen ei voisi sanoa "Nyt suksi sinne mistä tulit?". KEnellä muulla tässä maassa on oikeus sanoa niin?
Fatbardeilla ja shukpoleilla jotka ovat "muka" pakolaisia? Serbit tilalle kiitos.
Hyvä kysymys aloittaa tässä osiossa tekstisi. Mutta voisiko ajatella niin, että noudatetaan jonkinasteista vastavuoroisuutta? USAssa on ollut moni suomalainen vaihto-oppilas, puhumattakaan siitä, että Suomesta on mennyt satojatuhansi siirtolaisia jenkkeihin. Paljonkos niitä on Kosovossa/Serbiassa, Somaliassa HAA!
(tämä Hetemai tarvitaan viisauksineen omassa maassaan heti ja kiireesti)
Maahanmuutoon on tehtävä selvät säännöt; etusija annettava paluumuuttajille ja heidän jälkeläisilleen. Anteeksipyyntöjen ja korvausten kera tuettava paluuta takaisin omaan maahan, mistä he ovat olojen vuoksi joutuneet lähtemään ilman omaa syytä.
Suomessa on pian tilaa, kun Karjala palautetaan ja EVAKOT = Suomen pakolaiset palaavat omille asuinsijoilleen.
Tapauskohtaisesti asiat, kysehän oli fatbardesta?
Onko tämä usalainen opiskelija samoilla linjoilla kuin fatbarde?
Jos usalainen vie vaikka jonkun Suomalaisen työpaikan, silloin suhtaudun kielteisesti usalaisen jäämiseen. Jos hän luo oman työpaikklansa ja vaikka firman joka työllistää Suomalaisia niin tervetuloa.
Tuure Junnila: "Oikeassa olin"
Ja miten oikeassa olikaan Kauko Kare!
Siihen aikaan, kun kun kommarit olivat "oikeassa" ja Kekkonen luuli Europan (maailman) punastuvan sekä suurin osa suomen kansaa rähmällään.
"Vaikka itsekin olen maahanmuuttokriittinen, niin järki se siinäkin hommassa olisi hyvä näpissä pitää. Ei Suomella ole mitään tarvetta jokaista ulkomailla syntynyttä pitää potentiaalisena kusipäänä enkä minä ainakaan halua sellaista Suomea, joka on täysin irrallaan muusta maailmasta ja muista kansoista."
Tästä olemme erittäin samaa mieltä. Hyvää uutta vuotta sinullekin.

Kommentoi 68 kommenttia