Suomen infrastruktuurin tila on naurettava
Meidän telkkaristamme näkyi viikonloppuna pelkkää pikselimössöä. Vika palasi tänään. Kävin Digitan sivuilla ja siellä oli selitetty jostain korkeapaineen ja naapurivaltioiden pitkien radiosignaalien aiheuttamasta ilmiöstä, mikä heikentää tv-mastojen lähettämää signaalia.
Tänään olivat menneet sähköt kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta lumen vuoksi. Sama kummallinen luonnonilmiö on myöskin jälleen jättänyt junat raiteille möllöttämään.
Pankeilla on ollut monenmoisia ongelmia pitkin kulunutta talvea ja mennyttä syksyä, jostain syystä juuri perjantaisin on monesti uutisissa ollut maininta, että nytpäs eivät ole palkat eivätkä eläkkeet tilille siirtyneet, koska tietotekninen vika. Sori vaan, odotelkaa rahojanne maanantaiksi. Mutta kuten nyt saimme OP:n ongelmien vuoksi huomata, myöskin alkuviikosta voi pimahtaa pankin tietokoneet.
Me elämme 2010-luvun Suomessa, maassa, jossa on talvia pakkasineen ja luminietoksineen ollut vuodesta keppi ja kivi. Ankara ilmasto ja vaikeat elinolosuhteet ovat kasvattaneet suomalaisesta ihmisestä sitkeän keksijäluonteen, teknisesti taitavan sissin.
Ja paskat. Suomessa ei toimi mikään. Jos on korkeapainetta, niin ei näy telkkari. Jos on matalapainetta, niin ei kulje juna. Jos on kaunis talvinen sää ja puita koristaa paksu tykky, niin eipä ole sähköä.
Sähköongelmat ovat ainoita, joiden korjaamiseen voi luottaa. Jos junat eivät kulje tai telkkarista ei näy, niin siitä ei kenenkään tarvitse vastuuta ottaa. VR:llä on toki oikeus kieltäytyä jopa kuluttajasuojaviranomaisten kehotuksia uhmaten korvaamasta aiheuttamaansa vahinkoa, mutta asiakas ei voi kieltäytyä maksamasta tv-lupamaksua edes sillä verukkeella, ettei huonosti järjestetyn palvelun vuoksi voi edes käyttää sitä palvelua josta maksaa.
Mistä nämä ongelmat johtuvat? Miten minusta tuntuu, ettei näitä ongelmia ollut näin paljon esim. 10 vuotta sitten? Onko tekniikka sittenkin ajanut ohi ihmisen älyn vai kompastuiko se ihminen nyt lopulta omaan näppäryyteensä?
VR:n ongelmista on puhuttu paljon ja joku oli sitä mieltä syksyllä, että ongelman ydin on se, ettei nykyään enää ole siellä ratojen varsilla tyyppejä pitämässä raiteita kunnossa. Syksyltä jäi myöskin mieleen VR:n tiedote, jonka mukaan he potkivat pois osan huoltopuolen henkilökuntaa tarpeettomana. No, jokainen voi toki mielessään pohtia sitä, että näinköhän tuo huoltohenkilöstö sitä VR:n turhinta sakkia on...
Mitä sitten tulee Digitaan, niin tuskinpa heitä edes kiinnostaa kuinka palvelut toimii. Digita on ranskalaisten ja joidenkin kasvottomien monikansallisten sijoitusyhtiöiden omista pulju ja heidän ”halvalla saa lähes priimaa”-periaatteen lopputulos on katvealueita, heikkoja signaaleja ja palvelu, joka tekisi mieli käydä työntämässä jonnekin sellaiseen koloon, johon ei aurinko paista edes sinä kaikkein komeimpana korkeapaineisena kesäpäivänä.
Onkohan nyt yleensäkään mitään tietoa kenelläkään siitä, että kuinka Suomessa ihan sellainen perusinfra kestäisi jotain poikkeuksellista tapahtumaa, esim. suurta purkausta auringossa tai vaikkapa sotatilaa? Itse en henkilökohtaisesti ehkä henkiriepuani ainakaan sen varaan jättäisi, että muka hommat hoituisivat kuten niiden olettaisi hoituvan. Evakkojunan vaihteet jäätyisivät ennen Pieksämäkeä tai sitten se hieno hätätiedote jäisi telkkarista näkemättä, kun olisi vähän liian pitkät radiosignaalit venäläisillä.
Ihan naurettavaahan tämä on, mistä tulikin mieleen, että ehkäpä brändityöryhmällä olisi jokin nerokas näkemys siitä, kuinka tämä naurettavuus käännetään eduksemme. Suomi – tekninen ihme, jossa suurin ihme on se jos jokin ihan oikeasti toimii.
Helena 
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Juuri sopivasti, eilen tuli Wallander sarja, joka käsitteli uhkaa, joka kaataisi pankkien toimintajärjestelmän.
No, onneksi toimelias Wallander sai estettyä moisen hankkeen Ruotsissa, mutta täällä näköjään saivatkin uhutettua kyseisen haitan op-pankkijärjestelmään?
Ciao Helena!
Pitkästä aikaa ...
Olet oikeassa siinä, ettei ennen ollut tällaisia ongelmia tässä laajuudessa. En muista talvien tai kesämyrskyjen aiheuttaneen sellaisia pitkiä sähkökatkoksia kuin nykypäivänä tapahtuu, jolloin vain tiedotetaan kuinka monta kymmentätuhatta taloutta milloinkin on missä päin ilman sähköä.
Vielä 80-luvulla VR mainosti: "Raiteilla on aina kesäkeli!"
No, internetpankkiyhteyksien kohdalla ei ole vertailukohtaa kovin kauaa aikaa taaksepäin, mutta kuitenkin.
Tänä talvena olen kiinnittänyt huomiota, että teitä ei aurata, hiekoteta eikä suolata. Siksi ne ovat liukkaita tai lumipöllyisiä.
Ilmeisesti kyse on lisääntyneestä laiskuudesta, jota nimitetään säästämiseksi. Ja sitten myös kaiken toiminnon kaavamaistamisesta.
Jos käytäntö ei sovi prosessiin, niin sitten kaikki pettää. Vähän sama kuin jos yrittää soittaa vaikkapa Soneralle selvittääkseen jotain asiaa, niin sieltä vastaa puherobotti, jolle pitää vastata selvästi kyllä tai ei ja sitten selittää ongelmansa aihe. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ongelma jää ratkaisematta, koska robotti sanoo jossain vaiheessa: "En ymmärrä, voitko toistaa!" Kun taas yrittää netin kautta varata soittoaikaa asiakaspalveluun, jonne Sonera ystävällisesti on suostunut laatimaan varausprosessin, niin lopputuloksena on, että "aikoja ei ole saatavilla". Firma on siis täysin tavoittamaton.
Olemme siirtyneet teollisesta yhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan!
"Me elämme 2010-luvun Suomessa, maassa, jossa on talvia pakkasineen ja luminietoksineen ollut vuodesta keppi ja kivi. Ankara ilmasto ja vaikeat elinolosuhteet ovat kasvattaneet suomalaisesta ihmisestä sitkeän keksijäluonteen, teknisesti taitavan sissin."
Eilen luin jonkun Vihreän (De Gröna) selittävän, että mitä enempi lunta sataa ja mitä kovemmat pakkaset, sitä varmempi todiste se on ilmaston lämpenemisestä.
Minä tyhmä en tietysti ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään...
Ja sitten meillä oli tämä sattumapääministeri, joka lupaa 1.000.000.000 euroa verovaroja TULEVAISUUDEN ilmasto-ongelmille KEHITYSMAISSA.
Siksi meillä ei ole rahaa, koska ne on maksettu korruptoituneille kehitysmaadiktaattoreille, koska joskus 50 vuoden kuluttua on tuulia ja tuiskuja.
Vanhanen on asetettava syytteeseen miljardin euron KAVALLUKSESTA suomalaista verovaroin kerättyä kansallisomaisuutta!
Lisäys: PER VUOSI ! Miljardi egee per vuosi!
Enpä kantaisi noista asioista turhaa huolta. Suomen yhteiskunta toimii koko ajan juuri ja juuri niillä rajoilla, että hommat pelaavat.
Minkäänlaisia välyksiä ei ole yhtään missään siltä varalta, että jotain odottamatonta tapahtuisi. Sehän maksaisi RAHAA ja sitähän ei mikään toimija siedä.
Ensi vuonna auringonpilkut ovat maksimissaan ja kosmiset myrskyt myös. Se tietää ongelmia sekä sähkönjakelussa että tietoliikenteessä. Yritysten selitykset ovat tyyliä "aivan yllättäen ennakoimattomasti".
Varatkaa puuta joilla on takat tai vastaavat.
Me sähkölämmittäjät emme voi muuta kuin ostaa lisää huopia ja Koskenkorvaa sekä spriikeittimiä.
Oon nyt kuukauden päivät ja risat seurannut mielenkiinnolla, kuinka Jarmo Nieminen taistelee Helsingin byrokratiaa ja lunta vastaan:
http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/asia...
Tästä vekottimesta voisi olla apua VR:lle
http://www.youtube.com/watch?v=_XP7H15toN4
Asiaa pitkästä aikaa:)
90-luvun lamaan loppui hyvinvointiyhteiskunta. Siitä lähtien alimmat tuloluokat köyhtyneet, veronalennuksia ja verovähennyksiä rikkaimmille eniten, verotus muutettu regressiiviseksi, yksityistetty lähinnä ajatellen sijoittajia ja kansa maksanut. Rikkaimpien ohella ainoat voittajat lie olleet paperinpyörittäjät, joita lisätty palvelemaan toisia paperinpyörittäjiä näiden kamppaillessa lisääntyneiden rajoitusten, asetusten ja lakien viidakossa.. Hehän sitten rapsuttavat mielellään toisten selkää ja oikeita töitä tekevät alaiset lähtevät ennemmin kilometritehtaalle "tehostustoimien" myötä. Paljon olisi muutettavaa Suomessa, mutta kansa tuntee olonsa vielä siedettäväksi ja puristaa nyrkkiä taskussa.

Kommentoi 15 kommenttia