Jos eka kokeiltaisiin säästää ja sitten vasta nostaa veroja?
Tarja Halonen vietti helmikuussa viisi päivää eteläisessä Afrikassa. Luonnollisestikaan lentolippuja ei mistään supersaverista hankittu, vaan jostain tilattiin kokonainen lentokone. Halosen lento Suomi-Afrikka-Suomi maksoi vaivaiset puoli miljoonaa euroa, muista kuluista ei ole tietoa.
Mitä Tarja Halonen teki Afrikassa ja kuinka se liittyi suomalaisten etujen ajamiseen, siitä minulla ei ole mitään tietoa, mutta villi veikkaukseni on, ettei liittynyt mitenkään mihinkään muuhun kuin Halosen omiin pyrkimyksiin ja tavoitteisiin.
Paljon puhutaan siitä, että tulisiko presidentin valtaa leikata vaiko ei, mutta yllättävän vähän puhutaan siitä, tarvitsemmeko me oikeastaan enää presidenttiä. Mikä on presidentin merkitys ja tehtävä nykypäivän Suomessa?
Viime vuoden puolella uutinen kertoi, että Suomen presidentti-instituutio imee vuodessa rahaa huomattavasti enemmän kuin mitä Ruotisin koko kuningasperhe imee ruotsalaisten rahoja. Jos sitten presidentin merkitys on lähinnä se, että hän käy edustamassa Suomea jossain Afrikassa tai pitää juhlia linnassaan, niin itselleni herää kysymys siitä, mitä merkitystä sillä Suomelle on?
Eilen Ylen vaalikeskustelussa Muutos 2011:n puheenjohtaja Jiri Keronen nosti yhtenä hyvänä säästökohteena esiin turhan byrokratian ja virkamiehistön purkamisen. Siinä sitten tulikin mieleen erään virolaisen ministeriön virkamiehen ihmettely koskien Suomen ylimitoitettua virkamiehistöä. Tämä virolainen kertoi, että kun hän menee esimerkiksi Brysseliin hoitamaan jotain ministeriönsä asiaa, niin samaa hommaa, jonka hän hoitaa yksin, on Suomesta hoitamassa neljä tai viisi virkamiestä.
Miksi ja missä vaiheessa suomalaisesta tuhlailevasta virkamiehistöstä ja byrokratiasta on tullut pyhä lehmä, jota ei kukaan edes halua ryhtyä purkamaan? Miksi on ihan hyväksyttävää, että presidentti lentelee jossain toisella puolella maailmaa tilauskoneella, jonka kyyti maksaa puoli miljoonaa euroa?
Kun nyt vaalien alla keskitytään puhumaan säästökohteiden sijaan siitä, että kenen pussista verottajan tulisi käydä nyysimässä enemmän, niin toivoisin kyllä jotain näkemystä keskusteluun siltäkin kantilta, että mihin ne verotetut rahat käytetään. Että kumpikohan se olisi suomalaisten kannalta parempi: se, että turhat valtion höpövirat, esimerkiksi ylimitoitetut ministeriöiden virat ja vaikka koko presidenttilaitos, lakkautettaisiin ja vasta sitten alettaisiin miettiä veronkorotuksia vai sekö, että korotetaan veroja, jotta seuraavakin presidentti voi hurkasta maailmalla yksityislentsikalla ja yhden virkamiehen hommia voi hoita viisi?
Suomen tulisi olla valtio kansalle, ei mikään turhakkeiden jättimäinen suojatyöpaikka ja uskon, että suurin osa Suomen kansasta on kanssani asiasta samaa mieltä. Miksi mitään ei tapahdu?
Helena
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Joku sanoi: "Onhan meillä varaa"
Olihan se sentään Afrikaan! Hienooo....Ja tietysti hyödyllistä.
Persidentti-instituutiota kunnioittakaamme, vaikka tällä hartaushetkellä:
Puolimilliä ja Halonen seurueineen Etelä-Afrikkaan. Halpa homma.
Uskoneeko joku sihen, että Suomen presidentti-instituutio maksaa enemmän kuin Ruotsin kuningasperhe? Tai olisivatko laskentaperusteet hieman toisitaan eroavia? Yksi ero on ainakin, että kuninkaalla on omaa omaisuutta sekä tuloja ja paljon. Sijoituksia on suuresti ym. Linnojakin on useampia. Vickanille peruskorjattiin juuri kämpäksi kohtalainen asunto.
Puretaan turha byrokratia ja virkamiehistö. Aika hyvä idea, mutta keitä he mahtavatkaan olla nuo turhat? Valtion tuottavuusohjelma vähentää väkeä juustohöylällä ja paljon.
Suomi voisi korvata presidentti-instituution tuolla halvemmalla kuningaskunnalla. Tuo Ruotsin Madde voisi tulla kuningattareksi meille ja olla Halosta halvemoi. Ainakin Madde on Halosta ja Vickania paremman näköinen.
Ruotsin hovin kulut
http://www.royalcourt.se/hovstaterna/ekonomi.4.7c4...
Vuonna 2010 kulut olivat noin 120 miljoonaa kruunua. Kunkullekin maksetaan palkkaa ja hän on aivan normaali verovelvollinen.
PR:n hyötyä Ruotsille on yritetty arvailla ja luvut liikkuvat useissa miljardeissa kruunuissa. Prinsessa-häistä tuli ja tulee hyvät tulot myös.
Mielenkiintoinen aihe eli kaikkea se Helena keksiikin. :)
"Puretaan turha byrokratia ja virkamiehistö. Aika hyvä idea, mutta keitä he mahtavatkaan olla nuo turhat? Valtion tuottavuusohjelma vähentää väkeä juustohöylällä ja paljon."
Palkataan vaan lisää höylääjiä, jotta päästään lopustakin suorittavasta portaasta eroon ja pitäähän höylääjille palkata valvojansakin vielä. Kuntiakin yhdistellessä säästöjen nimissä palvelut karkaavat kansalaisilta kauemmaksi ja lakkautettujen kuntien kunnanjohtajille monen vuoden suojatyöpaikat, vaikkeivat edes tiedä mikä on heidän toimenkuvansa.
Kallis lento. Ei ole Halosen vika kuinka paljon laskutetaan.
Kiinnostaisikin tietää lentoyhtiön laskutusperusteet.
Vaikuttaa siltä, että siitä vasta mojova juttu tulisikin, mistä kaikesta kehdataan laskuttaa.
Kuulostaa ylilaskuttamiselta.
Niin, sinä Helenahan sen parhaiten tiiät onko ollut "tähellinenkin meno":)
Voisit varmaan halutessasi tehdä samanlaisia laskelmia ihailemasi Alexander Stubbin "maalla/merellä/ilmassa" tyyppisestä telluksen haltuunotosta jota säännönmukaisesti seuraa messissä toimittajia ja valokuvaajia jotka ikuistavat Stubbin milloin camouflagessa, milloin Saariselän takkatulten äärellä.Tuo "miitinki" nyt Japanin tapahtumien tähden valitettavasti tänä vuonna peruuntui..Luulen että siinä säästyi paljon rahaa!
Kun kuitenkin tässäkin todistamme yhden henkilön eli Stubbin tarkoitushakuista myytinluontia.
Mutta haukutaan toki ennemmin Tarja Halosta vaikka taisi tuo rauhan Nobelkin tulla pitkälti Ahtisaarelle ja Suomeen Namibian kautta.
Onneksi jälkimaailma muistaa enemmän Nobelit kuin jonkun Stubbin harhaiset Georgia 080808 puheet.
""Kallis lento. Ei ole Halosen vika kuinka paljon laskutetaan.""
Tuossa on varmaankin päivän pohjat?!
Vai paneeko joku vielä paremmaksi?
Lasku kokoomuksen piikkiin??
Presidentti-instituutio vei vuonna 2000 n 40 000 000 markkaa.
Vuonna 2011 samaan toimintaan on budjetoitu n 22 000 000 euroa.
Menot ovat siis n 3x n kymmenessä vuodessa.
Tarjaa ei kovin vaatimattomaksi ainakaan voi sanoa...
Ps. mutta katsokaas ihmiset peiliin. Varsinkin te, jotka tuota äänestitte! Sitä saa mitä tilaa.
Oman taustani takia kehottaisin ihmisiä matkustelemaan omalla kustannuksellaan maailmalla ja hankkimaan sieltä omat ideansa loppuelämäksi.
Sen sijaan valtion varoja ei tulisi haaskata ulkomaille. Ja kun meillä kuitenkin on näitä suurlähetystöjä, niiden tehtäviksi tulisi määritellä ennen muuta:
- suomalaisen kaupan eli vientiteollisuuden edistäminen
- maailmalla reissaavien suomalaisten palveleminen
- sekä kaikki normaalit paikallisväestön palvelemiset tiedonjakelusta viisumien myöntämiseen
Kokemuksieni mukaan suurlähetystöt pitävät Suomen kansalaisia lähinnä harmina ja vaivana ja kustannuseränä, joita ei auteta millään tavalla, ja jos autetaan, kaikki tapahtuu suomalaisen omalla kustannuksella, periaatteella: omaiset maksavat ensin suomessa rahat UM:n tilille, ja sitten voidaan auttaa.
Eli: Suomen instituutiot suomalaisia varten, ja rahan haaskaaminen muukalaisille lopetettava.
Suomessahan vähennetään koko ajan virkamiehiä. Mutta nämä vähennykset koskevat vain virkamiehiä, jotka tekevät oikeata pienipalkkaista työtä. Esim. opettajia, rajavartijoita ym. Sen sijaan papereita pyöritteleviin byrokraatteihin leikkaukset eivät ylety. Nämä virkamiehet onkin palkattu usein poliittisin perustein. Tämä meno on vain pahentunut Kataisen ollessa VM:ssä.
Minua kiinnostaa aina näissä se, että mitä läppää se Tartsi on heittänyt siellä. Jotenkin tuo Hifikepunyekaan ei vaikuta sellaiselta presidenttimme sielunkumppanilta jonka kanssa kauhistellaan naisten asemaa nyky-yhteiskunnassa.
Virkamiehet ovat kovia keskustelemaan työtehtävistään. Mistä se johtuu. Koska virkamiehet matkustavat aina pareittain tai kolmistaan esimerkiksi kotimaan lennoilla. Sen sijaan muiden firmojen henkilöt kulkevat yksin lennoilla, joten he eivät voi kenenkään kanssa puhua työasioista.
Valtiontalouden tarkastajat voisivat kyllä chekata tuon lentolaskutusperusteen. Siihen kantaa ottamatta olisiko Halosen pitänyt Namibiassa käydä vai ei, on tuo charterkustannus aivan tolkuton. Ainakin viisinkertainen minkäänlaiseen normaaliin referenssiin verrattuna. Herää kysymys onko kyseinen pulju maksanut kick backejä lennon tilaajille.
Mika. H
""Kallis lento. Ei ole Halosen vika kuinka paljon laskutetaan.""
"Tuossa on varmaankin päivän pohjat?!
Vai paneeko joku vielä paremmaksi?
Lasku kokoomuksen piikkiin??"
Voidaan olettaa presidentti Niinistön aikana lentokulujenkin tuplaantuvan moninkertaisiksi.
"Sitä saa, mitä tilaa," on hyvä slogan.
Mutta, me emme ole vielä tilanneet. Pyydänkin harkintaa, kun teette presidenttitilausta.
Kyse ei ole siitä kuinka paljon tasavallan presidentillä vuodessa on lentokuluja - toki nekin pitää budjetoida ja budjettia pyrkiä noudattamaan.
Vaan kyse on siitä, että nyt on ilmiselvästi maksettu ylihintaa charteryhtiölle. Tuo ilmeinen ylihinta on niin posketon, että asia pitää tutkia sen vuoksi.
Tuosta tuli mieleen Ruotsin kuninkaanlinnan kunniavartion kulut, jotka pomppasivat taivaaseen kun varusmiehiä ei enää ole siihen hommaan. Kyse on kymmenistä miljoonista kruunuita per vuosi. :)
Formulakausi alkaa ja siitä tuli mieleen Niki Lauda joka taatusti kuskaisi Tarjaa porukoineen edullisemmin kuin tämä nykyinen firma.
"Ja mitä taas tulee virkamiehistöön, niin kerrohan sinä, että miksi yksi virolainen voi tehdä itse ja yksin samat työt, joiden tekemiseen Suomessa tarvitaan viisi?"
Oletko aivan varma, että yksi virolainen tekee "samat työt" kuin viisi suomalaista? Töitä taitaa olla aika vaikea verrata keskenään. Siis niitä, mitä kullakin on tehtävänä.

Kommentoi 29 kommenttia