*

Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Jussi Halla-aho tappoi Winehousen?

Viimeisten päivien pahat ja surkeat uutiset huipentuivat sitten siihen, että laulaja Amy Winehousekin kuoli. Olen siitä aidosti pahoillani, sillä maailma menetti jälleen yhden lahjakkaan nuoren ihmisen.

Nämä tapahumat ovat saaneet miettimään syntyjä syviä, esimerkiksi omaa suhtautumista moniin asioihin. Itse olin ensin varma, että Oslon pommin räjäyttivät joko muslimit tai vasurit, joiden tyyliin moinen kuuluu, mutta saarella ammuskeluhan oli selvä merkki siitä, että kyse ei ollut tavis ählämiterroristeista.

Mikä mielestäni on mielenkiintoista, niin se, että tätä tuhmaa viikinkiä on kuvailtu sekä äärimmäisen juutalaismyönteiseksi että äärioikeistolaiseksi. Outoa, sillä käsitykseni mukaan äärioikeistolaiset uusnatsit ovat Euroopassa jopa liittoutuneet muslimien kanssa tuhotakseen juutalaiset. Omien tietojeni perusteella tyyppi on nimenomaan antifasisti, mikä onkin huomattavasti loogisempaa. Kuinka sitten on mahdollista, että on äärioikeistolainen antifasisti? Breivikin tuttavat ovat kuvanneet häntä vasemmistolaiseksi. Toisaalta sitten mietin, että mitä ihmeen merkitystä sillä on mitä äärilaitaa edustaa. Ääripäät ovat aina kuitenkin hanurista. Breivikin motiivit olivat mitä ilmeisimmin poliittisia ja uskonnollisia ja hänen elämässään politiikka ja uskonto olivat pikkasen menneet sekaisin, mikä teki hänestä idiootin (kuten poliittisella uskonnollisuudella JA uskonnollisella politiikalla on tapana tehdä) joten minusta on melkoisen outoa ja turhaa, jos syitä hirmuteolle etsitään vielä tietokonepeleistä, Winston Churchillin ihailusta tai siitä, että arvostelee islamia.

Breivikissä yhdistyi niin täydellisesti kaikki maahanmuuttokriittisyyteen liitetyt stereotypiat, että melkein voisi kuvitella että jos Breivik ei olisi olemassa, niin hänet olisi pakko jonkun keksiä. Nyt saivat kukkikset uuden aseen, jolla lyödä nuivia päähän ja mikä parasta, Breivikin manifestissa mainitaan itse pääpiru, Jussi Halla-aho, jolla on takuulla pakko olla jotain tekemistä tuon koko kamalan tapauksen kanssa. Uskonkin, että Norjan verilöyly on saanut tietyissä porukoissa pöksyt kostumaan, sillä niin paljon pahaa voidaan nyt liittää Perussuomalaisiin ja Homma Forumiin ja jopa itse ex-pressamme Ahtisaaren Martti on kiirehtinyt kertomaan, että " Norjan traagisten tapahtumien takia hyvien ja suvaitsevaisten ihmisten pitää nyt rohkaista mielensä" , oh my fucking god, sanon minä, sillä yleensä ne "suvaitsevaiset ihmiset", joita minä tiedän, eivät ole hyviä. He ovat lähinnä katkeria ja kiukkuisia akkoja eikä mielestäni ole mitään syytä yhden seonneen norjalaisen takia antaa omia traumojaan rappioromanttisella humanismillaan paikkaaville huuhakkeille yhtään enempää valtaa.

Tavallaan tajuan sen logiikan, jolla nyt kiimassa kiljutaan, että maahanmuuttokriittiset persukristityt ovat pahoja, mutta toisaalta taas se, että meistä jokainen paheksuu tuollaisia tekoja, mutta jossain toisessa yhteiskunnassa tuota jätkää voisi pitää suurena sankarina, on se mikä meidät erottaa aavikkojen villeistä ja heidän uskoistaan ja aavikkouskoihin lasken muuten kuuluvaksi muitakin kuin islamin.

Tämän tapauksen seuraukset tulevat olemaan merkittävät, veikkaan minä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän tahaislam kuva
Taha Islam

"...mutta toisaalta taas se, että meistä jokainen paheksuu tuollaisia tekoja..."

Joko teitte gallupin?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Minkä gallupin? Joka tuollaista tekoa ei paheksu, niin hällä muumit naantalista katosalla.

Käyttäjän tahaislam kuva
Taha Islam

Viittasit "meihin". Keitä ensinnäkin olette ja mistä tiedät, että kaikki teistä paheksuvat tekoa? Paheksuiko ampuja tekoaan vai eikö hän kuulu teihin?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Tahna, tarkoitin, että ME NORMAALIT TAVIKSET EMME TUOLLAISTA MURHAAMISTA HYVÄKSY. Sori jos säikähdit että lasken sinut mukaan.

Käyttäjän tahaislam kuva
Taha Islam

"Tahna, tarkoitin, että ME NORMAALIT TAVIKSET..."

Ketkä te? Onko teitä siellä montakin?

Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu

Nimimerkinsä takaa huuteleva Taha Islam laskekoon minut mukaan niihin, jotka paheksuvat. Voit liittyä seuraavaan jankkaukseen.

Käyttäjän JohannesAaltonen kuva
Johannes Aaltonen

Paheksun myös. Paheksuisin, vaikka kyseessä olisi ollut aito Allahin muslimi tai Paavin veljenpoika.

Myös hommalaiset, persnuoret ja me muut paheksumme eikä tuo jamppa ole mikään uskonsankari, toisin kuin joissain muissa uskonnoissa uskonsankareina pidetään niitä, jotka viattomia tappavat uskontonsa nimissä.

Käyttäjän mauro kuva
Mauro Malossi

Soininvaara kuvaili ABB:tä "perusnorjalaiseksi hommafoorumilaiseksi." Hiukan läpinäkyvää poliittisten irtopisteiden hakua...

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Aivan ja tämä on vasta alkua. Jatkossa nimittäin Breivikillä ihan varmasti mäjäytellään jokaista mamu-kriittistä ja hommalaista ja perussuomalaista takaraivoon niin että lätisee.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Niin ihminen toimii, osa mamu-kriittisistä, hommalaisista ja muista tekisivät ja tekevätkin aivan samoin kunhan saavat tilaisuudeen.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Veikko, olet aivan oikeassa. Tampereen pitseriapalon ympärillä käyty keskustelu oli hyvä esimerkki siitä.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Veikko, olet aivan oikeassa. Tampereen pitseriapalon ympärillä käyty keskustelu oli hyvä esimerkki siitä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

"Mäjäyttely" on jotenkin sisäänrakennettua. Joutuu tässä itsekin olemaan varuillaan, ettei mäjäyttele suuntaan tai toiseen.

Aapo Pekkanen

Valitettavasti politiikka on sellaista.

Vihreitä tässä maassa murjotaan samantasoisilla argumenteillä jatkuvasti.

Susanna Heikkinen

Sinä kannustat itse tällä kirjoitusellasi yleistämään yhdeksi ja samaksi kaikki muslimit ja ja kaikki maahanmuuttokriitikot. Jos ihmiset ymmärtäisivät, että kaikki muslimit eivät todellakaan hurraa äärityyppien iskuille, saattaisi olla jotain mahkuja siihenkin, että kaikkia hommalaisia ei pidettäisi seuraavana potentiaalisena massamurhaajana, mutta tämmöistä tämä nyt vaan on. Kaikki kun on kaikki, niin minkäs sille voi. Näillä mennään.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

No höpö höpö ja huomenna lissee :D Kukaan ei ole niputtanut kaikkia muslimeja samaan nippuun ja jos olisikin, niin silloinhan viisaampana muut voisivat esimerkillään toimia niin, etteivät niputtaisi ihmisiä samaan nippuun massamurhaajan kanssa :D

Käyttäjän e7hlindf kuva
Heikki Lindfors

Moniko muslimiterroristi on maininnut Soininvaaran inspiraationsa lähteeksi?

Käyttäjän jukka kuva
Jukka Poikela

Kyllä se muslimien inspiraatio lähtee sieltä koraanista ja suurimman kamelipaimenen esimerkistä. Suosittelen tutustumista noihin sinullekin. Sitäpaitsi ei ole Osmon vika, jos hän ei osaa kirjoittaa...

Käyttäjän anniloren kuva
Anni Loren

Mauro Malossi: Miten niin poliittisten irtopisteiden hakua? Etkö tiedä että kaikki mikä millään mittarilla voidaan tuomita perussuomalaisten kritiikiksi "sataa taas persujen laariin". Tää on kuin siitä vanhasta Eppu Normaalin biisistä, mitä enemmän vihaatte mua sitä enemmän lapsenne rakastaa mua,jotain..

Käyttäjän mauro kuva
Mauro Malossi

Ymmärtääkseni Norjassa ei ole Hommafoorumia. Miksi hän ei kuvannut ABB:tä perusnorjalaiseksi kasvissyöjäksi? Se väite olisi pitänyt paikkaansa.

Käyttäjän 05071953 kuva
Vilho Juntunen

Helena! Miksi Jussi Halla-aho tappoi Winehousen?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

En tiedä. Joku yhteys Winehousen kuoleman ja Halla-ahon välillä varmasti on. Ihan varmasti on. Pakko olla.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Veikkaan, että Halla-aho on saattanut kuulla Winehousea, mutta Winehouse tuskin Halla-ahoa. Siinä mielessä outoa että Halla-aho on näistä kahdesta se joka elää.

Käyttäjän JormaVesa kuva
Jorma Vesa

Rohkenisinko kysyä myös: "Miten Halla-aho tappoi Winehousen?" Jos siis Halla-aho oleskeli Suomessa Winehousen kuoleman aikaan, niin miten ihmeessä...?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Luultavasti kirjoittamalla jotain sopimatonta.

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha

"Breivikin motiivit olivat mitä ilmeisimmin poliittisia ja uskonnollisia ja hänen elämässään politiikka ja uskonto olivat pikkasen menneet sekaisin, mikä teki hänestä idiootin (kuten poliittisella uskonnollisuudella JA uskonnollisella politiikalla on tapana tehdä)..."

Juuri näin.

Ja mikä ihme siinä on, että maailmassa uskonnollisen tahi uskonnollisvaikutteisen terrorin kolmen kärki on nimenomaan abrahamilaisen jumalan antama lohtu maailmantuskaan? Sisarurkonnot juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat kolmen kärki kun pitää etsiä aseiden ja räjähteiden kanssa heiluvien ihmisten uskonnollista mielenmaisemaa. Juu, onhan niitä hinduterroristejakin jms., mutta...

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

"Sisarurkonnot juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat kolmen kärki kun pitää etsiä aseiden ja räjähteiden kanssa heiluvien ihmisten uskonnollista mielenmaisemaa"

Aivan. Syytä olisikin miettiä näiden uskontojen tarpeellisuutta ja mahdollista lakkauttamista ja ehkäpä jopa kieltämistä.

Käyttäjän anniloren kuva
Anni Loren

Miika Vanhapiika uskonnon lumoissa:)

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha

Sukunimi oli Vanhapiha.

Juutalaisuus, kristinusko, islam... Koko abrahamilainen uskontoperhe on aina osannut siittää änkyräfundamentalismia, jonka piiristä on sitten myös aina noussut uskonnolla, jumalsuhteella tai jumalallisella oikeutuksella perusteltua terroria (olivat todelliset syyt väkivaltaan sitten mitä hyvänsä).

On myös jonkin verran hinduterrorismia, ekoterrorismia jne., mutta tuhon kärkikolmikko on ollut jo pitkään sama; "jukrislam".

Ehdotan abrahamilaisten uskontojen kieltämistä lailla, kunnes vahvasti parrakas, ekumeeninen ja outoja hattuja päässään pitävä abrahamilainen valtuuskunta kykenee vakuuttamaan Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa, että he osaavat nyt käyttäytyä kuten keskimäärin muutkin.

Samalla toivon kleptokraattisen supereliitin vangitsemista, niin että kovin monella jukrislamilaisella ei olisi niin paljon niin hyviä syitä symmetriseen tai epäsymmetriseen sodankäyntiin kuviteltujen tai todellisten epäkohtien vuoksi.

Käyttäjän 05071953 kuva
Vilho Juntunen

Helena! Miksi sinäkin yrität tehdä Inkeri Pellisen tavoin Breivikistä
poliittisen epäsikiön? Pellinen ei anna sitä kysyä mutta voihan hän
vastata tähänkin.

Omituinen Höpöttäjä

Tarkoititko minua Orvokki Pellinen? Poistin vahingossa kommentointi mahdollisuuden, enkä saa sitä takaisin vaikka olen yrittänyt, voisko joku auttaa, olen kyllä mielestäni laittanut rukstit oikeaan paikkaan, mutta senään jälkeenkään kommentointi ei ole mahdollistunut.

Käyttäjän anniloren kuva
Anni Loren

Orvokki, se naisen logiikka:)

Omituinen Höpöttäjä

Nyt voi kommentoida, onnistuin laittamaan rukstit oikeaan paikkaa, ;)

Käyttäjän 05071953 kuva
Vilho Juntunen

Kyllä tarkoitin. Vastaa nyt kysymykseeni miksi halusit tehdä Breivikistä
poliittisen epäsikiön?

Omituinen Höpöttäjä

Mielestäni Breivik ei ole epäsikiö( ruumiillisessa mielessä), ihan tavallisen näköinen nuori mies.
Mutta jos ihminen suunnittelee 9 vuotta massamurhaa, niin hän ei voi mieleltään olla terve, jossain on pitänyt naksahtaa ja todella pahasti. Mielestäni tällainen ihminen on todella sairaalollinen narsisti, joka vihaa itseään ja samalla myös muita. Breivik on myös käyttänyt viimeisen 10 vuotta kaikenlaisia mömmöjä(steroideja) ja on tunnettu tosiasia että mömmöt ovat sekoittaneet monen urheilijankin pään totaalisesti, siitä on monta esimerkkiä. Ja ei montakaan viikkoa viimeisestä esimerkistä.
Breivik on viihtynyt nuoruudessaan äärivasemmiston piireissä ja nyt myös hänet luokitellaan äärioikeistolaiseksi. Mielestäni ääripäät aina kohtaavat toisensa.
Jos Breivik olisi terve, hänen olisi pitänyt viimeiset yhdeksän vuotta laittaa tarmonsa johonkin positiiviseen toimintaan, vaikka auttamaan vapaaehtoistyössä vähempiosaisia tai olla mukana kehitysyhteistyössä, niin olisi varmaankin jäänyt murha-ajatukset vähemmälle.
Pyöriä yksin sairaalollisten ajatusten kanssa ei ole terveellistä.

Markku Kanniainen

Ei ihmisen tarvitse hullu olla kyetäkseen tappamaan. Kaveri on ilmeisesti tutkinut Euroopan maahanmuuttopolitiikkaa ja demografista kehitystä, vetänyt johtopäätöksen että vasemmisto on pilaamassa hänen kotimaataan ja menettänyt uskonsa demokraattiseen prosessiin. Koska ei ollut taloudellisia resursseja toteuttaa laajamittaista "vastarintaliikettä" nopeasti ja väkivallatta, niin hän päätti sitten tiputtaa yhdellä kivellä kaksi lintua eli tappaa poliittisia vihollisia ja järjestää mainostempaus "liikkeelleen".

Käyttäjän mikaelkuunwalo kuva
Mika Kuusela

"Breivikissä yhdistyi niin täydellisesti kaikki maahanmuuttokriittisyyteen liitetyt stereotypiat, että melkein voisi kuvitella että jos Breivik ei olisi olemassa, niin hänet olisi pakko jonkun keksiä."

Jung loi erittäin mielenkiintoisen teorian tai uskonnon (riippuu siitä, miten siihen suhtautuu) kollektiivisesta alitajunnasta. Psykologian perusteissa ihmisen tajuntaa kuvataan usein ns. jäävuorimallilla, jossa meren yläpuolella oleva pieni osa on se, jonka ihmisyksilö tiedostaa ja pinnan alla suuri tiedostamaton. Jokainen ihmisyksilö olisi siis tässä teoriassa yksi vuori ja meren pinnan taso olisi ns. tiedostamisen taso.

Jos piirrämme Jungin mukaan tuohon kuvioon, niin syvällä pinnan alla jokaisen alitajunta lopulta kasvaa Yhdeksi kollektiiviseksi alitajunnaksi. Syvällä ei siis ole kuin yksi vuori, josta kaikki ovat osaliset. Kollektiivinen alitajunta saattaisi siis olla eräänlainen psyykkinen alkumeri tai helvetin kone, josta irronneet kipinät ovat yksilöitä ja heidän psyykeitään.

Esim. jos työpaikalla voidaan huonosti, on siis huono työilmapiiri, niin kuka tahansa siellä voi räjähtää lopulta. Hän on ikään kuin venttiili painekattilassa. Tämä on siis pienemmässä mittakaavassa. No, nämä nyt on tällaisia teorioita.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Tämä Breivik oli suunnitellut tekoaan monta vuotta ja kuluttanut rahaakin monta miljoonaa kruunua siihen. Tuntia aikaisemmin hän oli lähettänyt manifestinsa useille henkilöille mutta kellään eivät hälytyskellot olleet soineet, johtuen ehkä sen pituudesta (1500 sivua). YouTube:ssa on myös ollut jokin esitys.
Breivik ei ole katunut tekoaan. Huomenna hän kertoo motiiveistaan poliisille.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Käsi sydämelle:

Jos tekijäksi olisi paljastunut muslimiterroristi, niin millaisen vuodatuksen sitten olisit kirjoittanut?

Nyt annat ymmärtää, että "suvaitsevaiset" hyödyntävät tätä terroritekoa.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

"Suvaitsevaisten" olisi nyt hyvä mennä itseensä (sitä niittää, mitä kylvää).

SVT1 lähettää muistojumalanpalveluksen Oslosta klo 12. Paikalla kuningashuone, poliittista eliittiä sekä eloonjääneitä.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

""Suvaitsevaisten" olisi nyt hyvä mennä itseensä (sitä niittää, mitä kylvää)."

Mitä tarkoitat tuolla, kun niitoksen satona oli työväenliiton nuoriso-osastoa? En aatemaailmaltani lukeudu siihen porukkaan, mutta eiköhän heikäläisiä sentään ole syytä jossain määrin suvaita. Ei ainakaan ihan kylmiltään ampua.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Gagarin: tämä B-vik oli saanut tarpeekseen norjalaisesta sosialismista sosiaalidemokraatteineen ja muslimien hyysääjineen ja päässänsä alkoi viritä suunnitelma...

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

En edelleenkään osaa vetää muslimiasiaa tähän tapaukseen, koska kyseessä oli nimenomaan sosiaalidemokraatteja vastaan suoritettu isku.

Olen valmis taistelemaan hengen asein ja sanan säilin demarien kanssa heidän politiikkansa sisältöä vastaan, mutta kun kyseessä on demokratia, jossa heidän kannatuksensa muodostuu vapaiden vaalien tuloksen perusteella, niin katson kuitenkin asialliseksi olla siinä mielessä suvaitsevainen, ettei heitä saisi ampua.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Gagarin: vaikea tätä tekoa on selittää, kenties mahdotontakin. Toivottavasti murhamies itse kertoo, mitä päässä on liikkunut. Jokatapauksessa tämä oli erittäin suunniteltu teko ja tuo kesäleiri on jokavuotinen tapahtuma, joten aika ja paikka olivat tiedossa.
Kyseessä ei ollut vihateko. Päinvastoin, silminnäkijöiden mukaan hän naureskeli ampuessaan...huhhuh!

Enni Kulovaara

Mauro.

"32-vuotias Breivik on sanonut olevansa halukas selittämään tekojaan ja motiiviaan huomenna oikeudessa. Hän voi saada teoistaan enintään 21 vuoden tuomion."

- Onpas siellä omituinen laki. Eikö siellä ole murhasta ollenkaan elinkautista lainsäädännössä?

Käyttäjän mauro kuva
Mauro Malossi

En minä tiedä norjalaisesta rikoslainsäädännöstä mitään, mutta toi 21 vuotta ollut julkisuudessa alusta lähtien. Toisaalta ei se Suomen elinkautinen ole elinkautinen, vaan jotain tollasta käytännössä maksimissaan.

Enni Kulovaara

Mauro.

"En minä tiedä norjalaisesta rikoslainsäädännöstä mitään, mutta toi 21 vuotta ollut julkisuudessa alusta lähtien. Toisaalta ei se Suomen elinkautinen ole elinkautinen, vaan jotain tollasta käytännössä maksimissaan."

- Suomessa elinkautinen tarkoittaa elinkautista, mutta siitä voi saada armahduksen. Se, mitä se käytännössä on, ei poista sitä, että Suomen lainsäädäntöön on kirjattu elinkautinen tuomio.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Aivan, tuotapa olen pohtinutkin. Toisaalta en itse tykkää kauheasti elostella näillä tapahtumilla olipa kyse sitten muslimeista tai muista sekopäistä.
Kuitenkin pointtini on se, että kun nämä kouluammuskelut ja nyt Norjassa tehdyt veriteot ovat yksittäisten hullujen tekosia, jotka ihmiset tuomitsevat, niin miksi siihen tarvitsee vetää mukaan ja osasyyllisiksi jotain sellaisia tahoja tai ilmiöitä, joilla ei ole sen teon kanssa mitään tekemistä? Siis kun mielestäni jos on sekaisin, niin silloin voi perustella sekopäisiä tekojaan vaikka joulupukilla ja Leningradin piirrityksellä, mutta ei niillä asioilla todella ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä niiden nimissä tehdään.
Jos sitä vertaa sitten muslimiterroristien takoihin, niin heillähän se yhteisö ja oppi kunnioittaa terroristeja ja jopa kannustaa tekemään niin.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että hommaforumilaisten keskuudessa on frustroiduttu siitä, että kyseessä ei ollutkaan islamisti ja toisaalta alettu kova suvaitsevaisten parjauskampanja väitteellä, että he tulevat hyödyntämään tätä tapahtumaa. Tuota hyödyntämistä olen tähän mennessä havainnut paljon vähemmän kuin syytöksiä siitä.

Muslimiterroristien yhteisö kannustaa terroritekoihin samalla tavalla kuin minkä tahansa terroriorganisaation yhteisö. Ei siinä ole mitään eroa. Pointti on kuitenkin siinä, että muslimien valtavirta (=lähes kaikki) tuomitsevat terrorismin yhtä painokkaasti kuin kaikkien muidenkin uskontojen edustajat. Eniten voimavaroja islamterrorismin vastaiseen taisteluun on panostettu islamilaisissa maissa heidän omien hallitustensa toimesta.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Enpä lue hommafoorumia. Kerran luin ja sekos piä.
Mutta minä ainakin olen törmännyt jo ihan tympäännykseen asti näihin "perussuomalaiset on lailla kiellettävä"-kommentteihin :C

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Ihan nyt en sanoisi elostelemiseksi (tarkoitat kai mässäilyä?) sitä, jos tätä kamalaa tapahtumaa yrittää pohtia eri kanteilta. Ruotsin televisio on "elostellut" asialla suorilla lähetyksillä nyt 1½ vuorokautta yhdessä NRK1:n kanssa. Kymmeniä eri alojen asiantuntijoita ja tragediassa mukanaolleita on haastateltu. Mielenkiintoista.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

"Muslimiterroristien yhteisö kannustaa terroritekoihin samalla tavalla kuin minkä tahansa terroriorganisaation yhteisö. Ei siinä ole mitään eroa. Pointti on kuitenkin siinä, että muslimien valtavirta (=lähes kaikki) tuomitsevat terrorismin yhtä painokkaasti kuin kaikkien muidenkin uskontojen edustajat."

Tulee kuitenkin mieleen tv-kuvat 11.9.2001, joissa mm. New Yorkin tapahtumista kuulleet palestiinalaiset tavikset kokoontuivat riemuiten kaduilleen hurraamaan terroristimarttyyreja :)

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

"Tulee kuitenkin mieleen tv-kuvat 11.9.2001, joissa mm. New Yorkin tapahtumista kuulleet palestiinalaiset tavikset kokoontuivat riemuiten kaduilleen hurraamaan terroristimarttyyreja :)"

Osa epäilemättä hurrasikin marttyyreille. Jälkeen päin selvisi, että ainakin yksi uutispätkä jossa näytettiin ilotsevia ihmisiä oli toisesta yhteydestä. Siinä ilon aiheena oli joku muu kuin isku, mutta tv-kuvaa kuitenkin käytettiin 9/11 -uutisoinnissa.

Häiritseviä olivat muuten nekin kuvat, missä Bin Ladenin tappamisen jälkeen amerikkalaiset kokoontuivat Valkoisen talon eteen huutamaan: jyyy-esss-ei!

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

"Häiritseviä olivat muuten nekin kuvat, missä Bin Ladenin tappamisen jälkeen amerikkalaiset kokoontuivat Valkoisen talon eteen huutamaan: jyyy-esss-ei!"

Olen samaa mieltä.

Käyttäjän jukka kuva
Jukka Poikela

24.7.2011 11:35 # J. Gagarin uusi

"Muslimiterroristien yhteisö kannustaa terroritekoihin samalla tavalla kuin minkä tahansa terroriorganisaation yhteisö. Ei siinä ole mitään eroa. Pointti on kuitenkin siinä, että muslimien valtavirta (=lähes kaikki) tuomitsevat terrorismin yhtä painokkaasti kuin kaikkien muidenkin uskontojen edustajat."

Valitettavasti tuo väitteesi on sitä silkkaa itseään. Muslimit eivät todellakaan tuomitse yhtenä miehenä terroritekoja. Kuinka he voisivatkaan, koska heidän pyhä kirjansa ja profeetan esimerkki suoraan velvoittavat moiseen toimintaan. Jos he tuomitsisivat kyseisen toiminnan, samalla he kyseenalaistaisivat oman uskontonsa perustan.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"Muslimit eivät todellakaan tuomitse yhtenä miehenä terroritekoja. Kuinka he voisivatkaan, koska heidän pyhä kirjansa ja profeetan esimerkki suoraan velvoittavat moiseen toimintaan. Jos he tuomitsisivat kyseisen toiminnan, samalla he kyseenalaistaisivat oman uskontonsa perustan."

On yhtä hölmöä ajatella, että "muslimit yhtenä miehenä" sitä tai tätä kuin vastaavasti olisi ajatella, että "kristityt yhtenä miehenä" sitä tai tätä.

Olen keskustellut lukemattomien muslimien kanssa elämässäni ja osa heistä on ollut hyviä ystäviäni tai kollegojani. En ole tavannut yhtäkään, joka olisi hurrannut terroriteoille.

Koraanista voidaan tietysti ottaa kaikenlaisia osasia irti ja niiden perusteella väittää islamia vihauskonnoksi, mutta saman voi tehdä Raamatustakin. Itse asiassa perusmuslimin käsitys omasta uskonnostaan on juuri rauhan uskonto. He eivät esimerkiksi monetkaan uskoneet 9/11 iskun olleen muslimien tekemä, koska he sanovat, että islamin opetukseen kuuluu ihmiselämän kunnioittaminen.

Oletko sitä mieltä, että niiden muuslimimaiden hallitukset toimivat islamin vastaisesti, jotka taistelevat terrorismia vastaan?

juri g.

Ne jotka käytävät tälläisiä traagisia ulkomaiden tapahtumia Suomen sisäpoliittisen vihan nostamiseksi, ajavat maatamme tarkoituksella v. 1918 uusintaotteluun.

Jäitä hattuun! Aloittaja hävisi silloinkin ja loppuratkaisuja voi kerrata vaikka Koivusalon Pohjantähden 1. osan loppumetreiltä.

Rauha ja demokratia on parempi, suora demokratia paras.

krista virta

Helenalle Breivik liippaa liian läheltä... Ja defenssikeinona huumori taitaa olla se paras keino (edelliseen postaukseen viittaan). Joskus on ihan oikeasti myös aika hävetä.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Siis hävetä mitä? Sitäkö, että epäilin ensiksi Oslon terrori-iskun olevan muslimiterroristien tekemä. Siinä vaiheessa niin epäilivät asiantuntijat, Osmo Soinivaara ja, käsi sydämellä, myöskin sinä. Lisäksi jotkut jihad-hihhulit itse ilmottautuivat sen teon tekijöiksi, joten arvaanpa 9,5/10 suomalaisista uskoneen alkuun, että kyse oli ählämeistä. Mitä hävettävää siinä on? En tajua.

Mutta kertoisitko vielä, että millä tavalla Breivik liippaa liian lähelle?

krista virta

Amy Winehouse ja Rehab -biisi, Helenan postaus, Norja, ABB. Joku aasinsilta äkkiä... Ollaanko me liian kilttejä kivittämään? Ettei sitä juuri saisi mitä tilaa?

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Minä eppäilin ihan ensteks Libyan Al Qaedaa tai Qaddafin agentteja. Jotkut epäilivät CIA:ta ja/tai Mossadia. Norjalainen miesblondi ei käynyt mielessä kertaakaan.

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha

Rehellisesti sanottun minun foliohattuinen ensireaktioni oli ns. ´sisäpiirin juttu´ eli jokin USA/NWO/NATO/CIA/Bank/jne -vetoinen mukaterrori, joka on siis kuitenkin oikeaa terroria - tietysti.

Sitten tuli mieleen islamismi, varsinkin Ansarin ilmoituksen jälkeen. Tämän jälkeen olinkin ulalla kun Ansarin ilmoitus osoittautui huijaukseksi.

Kun ensimmäiset äärioikeisto-kristitty -linjat tulivat tutkimuksissa esiin, olin hämmästyttävän ei-hämmästynyt.

Käyttäjän Balderis kuva
Keijo Räävi

Maahanmuuttokriitikot ovat monesti fanaatikkoja itsekin joten norjalaisen terroristin kanssa löytyy aivan tarpeeksi yhtymäkohtia.

Tämän vuoksi hommafoorumissa on urakalla pesty verisiä käsiä.

krista virta

Niin minäkin epäilin. Hommalla en pyöri, mutta mielipiteet muslimeista eivät ole kovin korkealla. Mitä enemmän asiaan tutustuu, sitä tutummalta tämä alkaa kuulostaa suomalaisille. Mitta on täynnä joillain, sanat johtavat tekoihin, teot tekevät ihmisen ym. Ehkä kuulun niihin, jotka yrittävät tasapainottaa venettä, kun Jussi Allah-oho heittää ylimääräisiä yli laidan. No niin, kivitys alkakoon. Silti tuntuu, että jotkut pääsevät kuin koira verajästä...

Vanha viisaus:“Watch your thoughts, for they become words.
Watch your words, for they become actions.
Watch your actions, for they become habits.
Watch your habits, for they become character.
Watch your character, for it becomes your destiny.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Mielenkiintoista olisi tietää, millä lailla tällaisia tekoja voisi estää?
Tiukempi aselaki ei ainakaan ole ratkaisu; itseasiassa päinvastoin, sillä jos edes jollain tuolla saarella olisi ollut pyssy, olisivat vahingot voineet jäädä pienemmiksi tai monimurhaaja olisi harkinnut kannattaako saarelle lähteäkään.
Internetin sensurointi taas on yhtä tyhjän kanssa.

krista virta

Helena, myönnä että nyt omat koirat purivat... Sitä ajoin takaa. Oma koira, vain yksi jne, mutta silti.

krista virta

Maahanmuuttokriittinen sielunveli siis. Ryhtyi sanoista tekoihin. Sama kivitys tapahtuu joissain persuja kritisoivissa blogeissa, missä tahansa. Tuo jako vain uskonnon/ihonvärin mukaan on liian karkea ja tekee niin monesta hyvästä ihmisestä pahiksen pintaan päin. Mielummin annan kaikkien kukkien kukkia, kuin ammun ensin ja kyselen sitten...Vihapuheet nostavat vihaa, viha tekee pahan olon, joku ei sitä kestä, ymmärtää kaiken väärin tms.ja jälki on sen mukaista. Ajan kysymys koska sisällissota riehuu Skandinaviassa, missä ja kenen aloittamana paremminkin.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

No en kyllä kovinkaan syvää sielunveljeittä koe intouskonnollisen sarjamurhaajan kanssa, mutta juuri tuosta asenteesta, joka kaataa Breivikin teot yhteisesti kaikkien maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivien niskaan, olen huolissani.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Breivik vihasi naisiakin. Helenan oma koira Sampo jumaloi Helenaa ja päinvastoin. :)

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Ruotsin Sverigedemokraterna on Persuja paljon maahanmuuttokriittisempi puolue mutta heilläkään ei ole mitään yhteyksiä tähän kahjoon.(lähde: Säpo)

Käyttäjän Rosenrot kuva
Peter Rumjantzeff

Miksi islamin kritiikki on "islamofobiaa", mutta kristinuskon kritiikki ateismia? Eikös korrekti ilmaisu tällöin ole "kristinuskon-fobia"?
Kristinfobia? Aika luo uusia käsitteitä.

Käyttäjän mauro kuva
Mauro Malossi

Suvikset muuttaa kaikki heidän agendaansa sopimattomat mielipiteet sairauksiksi, mitä ne ei ole. Vrt. homofobia.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Nyt menivät käsitteesi hiukan sekaisin.

Ei kristinuskon kritiikki ole ateismia. Ateismia on jumalan kieltäminen.

Islamilaisissa maissa esiintyy jossain päin jonkin verran ilmiötä, jota voitaisiin nimittää kristinfobiaksi.

Islamfobia ei käsitteenä kuitenkaan pidä sisällään niinkään paljoa kritiikkiä itse uskontoa kohtaan, vaan niitä ihmisiä kohtaan, jotka kyseistä uskoa harjoittavat.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Ateismi ymmärretään aina väärin - tai siitä väänneteään itselle mieluinen käsite.

Hauskin käsitys mihin olen törmännyt oli minulle lähetetyssä sähköpostissa jossa kerrottin, että olen ateistina saatananpalvoja ja Lusiferin seuraaja. Jep, kun ei usko jumaliin niin uskoo saatanaan ja yhteen enkeliin, jonka jumala on potkinut pois taivaasta.

Käyttäjän Rosenrot kuva
Peter Rumjantzeff

Gagarin,
Mutta kun kovin monet silti kutsuvat islamin kritiikkiä islamfobiaksi. Tällöinhän kristinuskon kritiikki on luonnollisesti kristinfobiaa. Se on löysä heitto, mutta niin on vastapuolellakin usein.
Logiiikallasi nimenomaan kristityn, ei kristinuskon, kritiikki olisi kristinfobiaa. Kuten nyt vaikka kritiikki Päivi Räsästä kohtaan. Selvää kristinfobiaa. Olen vain kiinnostunut retorisesta tasa-arvosta tässä.

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha

Abrahamilaisuuden intomielisenä kriitikkona itse puhun jukrislamista - termi joka niputtaa kaikki hyvät ja pahat aavikkouskonnot samaan epäilyttävään nippuun. Mutta niin se änkyräfundamentalistinen (ja usein arkisempikin) jukrislamkin niputtaa kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin... Sieltä se mekanistinen, ideologinen, mustavalkoinen terrori valtaosin tässä maailmassa sikiää.

Käyttäjän mymmelintytar kuva
Kaarina P.

Ollaanko me suomalaiset kollektiivisesti syyllisiä kaikkeen mitä maailmalla tapahtuu? Kulkeeko se syyllisyys monen sadan vuoden ajan syyllistettynä oleminen jo geeneissä?

Anders Behring Breivikin teko on kyllä hyvin julma, mutta vain hän itse on siitä vastuussa. Teko on surullista nuorten omaisille ja myös tekijän äidille. En ainakaan voi muuta johtopäätöstä tehdä, että hän ei ollut mieleltään aivan tasapainoinen. Halla-Ahon ja tai muiden syyksi sitä ei voi laittaa.

Martti Lutherhan kirjoitti aikanaan juutalaisvastaisen kirjan, josta sitten Hitler sai syyn juutalaisten joukkotuhoon.

http://www.concordia.fi/lehti/2006/32006/4.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Luther

Tästä Norjan tapahtumasta varmaan monet saavat aihetta kritisoida niitä, jotka kritisoivat Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Tämäkin on väärää syyllistämistä.

Onkohan odotettavissa tämän tapahtuman jälkeen jonkun järjestön taholta vastaisku vai jääkö se vain yksittäiseksi tapaukseksi?

Käyttäjän riku03 kuva
Risto Laine

Sairaaksi on mennyt näiden monikultturistien fanaattinen käyttäytyminen, niin mediassa, politiikassa ja näillä keskustelu foorumeilla. Nähdään asioista hyvin kapea sektori ja ei tunnusteta tosiasioita. Kriitikot leimataan uskonto kirveellä tai jollain ääriliikkeellä, kun ovat itse pahempia roistoja. Ilmeisesti tulemme korjaamaan tämän Poliittisen ideologian karmivia jälkiä tulevaisuudessa. Pakolla ei saada mitään ideologisia tavoittetita läpi, sen jo historia opettaa.

Niin. Winehousen kuoleman aiheutti Timo Soini porukoineen :D

Käyttäjän e7hlindf kuva
Heikki Lindfors

Monikulttuurisuuskritikko tappaa 92 ja siksi monikulttuurisilla on sairaan fanaattinen asenne? Aika heikko yritys.

Käyttäjän riku03 kuva
Risto Laine

Aivan.. tälläinen ääriliikkeen edustaja tappaa 92, mikä on tuomittava. Mutta mistä tämä johtuu?? se onkin seuraava kysymys. Veikkaan, että globaalimaailman yhdentyminen, johon kansakunnat eivät kaikilta osin ole valmiita, johtuen kulttuurien erilaisuudesta ja uskonnosta. On helppoa syyttää ihmisiä siitä, kun eivät alistu monikultturistien maailman katsomukseen, joka sikiää vasemmistosta ja vihreistä. Ei se kaikki totuus ole niin yksinkertaista.

Käyttäjän e7hlindf kuva
Heikki Lindfors

"On helppoa syyttää ihmisiä siitä, kun eivät alistu monikultturistien maailman katsomukseen, joka sikiää vasemmistosta ja vihreistä."

Tuo on myös Breivikin 1500-sivuisen manifestin ensimmäisen osion pointti (The rise of cultural Marxism/multiculturalism in Western Europe). Tuetko myös hänen muita mielipiteitään/toimintaa?

Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu

Hirmuinen juoksukilpailu käynnissä: mikä onkaan se IDEOLOGIA, joka voidaan massamurhan jälkeen demonisoida, ja KENEN KIMPPUUN voidaan sen jälkee hyökätä, ja mitkä NIMET voidaan listata tämän ideologian alle?

Lisäbonuksena tämän keksityn ideologian vastapuoli voi KERÄTÄ IRTOPISTEITÄ ja kiillottaa kilpeään, tulevia vaaleja varten, ja sitä kautta hankkia VALTAA, rahaa ja kunniaa.

Huomio, pahvit! Kyseessä oli yhden IHMISEN, yksilön, rikos ihmisyyttä vastaan, ja hänet tulee tuomita kovimmalla mahdollisella tuomiolla. Sen jälkeen, surutyön ja siivoustyön lisäksi, ei meillä muilla ole mitään asiaa enää.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Totta. Ja jos osoittautuu, että tappajalla oli sama poliittinen ideologia kuin itsellä niin sitten syytetään vastapuolta siitä, että se on toimillaan synnyttänyt tämän vastavoiman.

Ihminen voi olla paha. Ei se tarvitse siihen erillisiä ideologioita tai aatteita.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Markuksen ja Veikon kanssa samaa mieltä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Ihmisen pahuus on vain niin vaikea myötää, että se pitää laittaa milloin minkäkin syyksi. Nytkin syytä tähän tapahtumaan etsitään politiikasta, uskonnosta, kirjallisuudesta, kasvissyönnistä, tyttöystävän puutteesta, tietokonepeleistä ja kunhan Breivikin levyhyllistä löytyy Iron Maidenin levy niin syy on hevimusiikin.

Ihmisen pahuus tavallaan ulkoistetaan.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Näinhän se on. Ehkäpä ihminen tarvitsee jonkun muun syyn kuin sen, että meistä joillakin on pahuutta jota ei kukaan voi ymmärtää.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

32+21 vuotta linnaa eli 53-vuotiaana vapaa mies.

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha
Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Kirjoitin epäselvästi: hän on nyt 32 vee. Maksimirangaistus Norjassa on 21 vuotta linnaa. 32+21=53

krista virta

Mulla oli lähisukulainen Oslossa perjantaina. Pisti miettimään ketä syyttää/mitä sanoa/tehdä ja tarkastelemaan omia reaktioita. Yhteyttä ei heti saanut ym.ja ajattelin ihan kuten muutkin, että taas ne muslimit prkl... Niin monia asioita tuli mieleen, mutta ne tärkeimmät eli miten tälläinen voitaisiin välttää? Onko xxxx kunnossa ja missä, onko tää edes totta ym. Pahin pelästys tuli jälkikäteen, Tukholman pommi ja tää tapaus, yleinen ilmapiiri ja mikä tähän johti? Iskua oli suunniteltu monta vuotta, hengenheimolaisia löytyy ja vihaa on ruokittu jatkuvasti. Seurauksena 95 kuollutta Norjassa,lapsia suurin osa, Tukholmassa menehtyi vain pommittaja itse.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Eräässä toisessa plokissa sain tietää syylliset: Kokoomus/Höyre

siviili tarkkailija

Kymmenen vuoden kuluttua tuolla murhaajalla on vankilavaimo ja sen kanssa kakara. Sanokaan mun sanoneen...

Käyttäjän tahaislam kuva
Taha Islam

Ensikertalaisena pääsee puolella.

Käyttäjän 05071953 kuva
Vilho Juntunen
Käyttäjän munkisto kuva
lauri munkisto

"Itse olin ensin varma, että Oslon pommin räjäyttivät joko muslimit tai vasurit, joiden tyyliin moinen kuuluu"

lmao! Ihan tosissasiko uskot, että esim. Suomessa Arhinmäen tai Saramon kannattajien tekemä näyttävä väkivallanteko olisi todennäköisempi kuin Halla-ahoa kannattavien hommalaisten? :D

"Outoa, sillä käsitykseni mukaan äärioikeistolaiset uusnatsit ovat Euroopassa jopa liittoutuneet muslimien kanssa tuhotakseen juutalaiset."

Sinulla on turhan suppea käsitys äärioikeistoista. Asiat eivät ole noin yhteen pakettiin niputettavissa eikä vailla eri variaatioita ja sivupolkuja. Hullujen ryhmittymissä riittää monenlaisia miksauksia ja kakofoniaa. Esim. Jitzhak Rabinin murhaajaa luonnehdittiin aikoinaan äärioikeistolaiseksi, mahdollisesti omankin luonnehdintansa mukaan (vastusti mm. Norjan demareiden välittämää rauhansuunnitelmaa), vaikka hän oli itse juutalainen.

"Omien tietojeni perusteella tyyppi on nimenomaan antifasisti. Breivikin tuttavat ovat kuvanneet häntä vasemmistolaiseksi."

"Omat tietosi" lienevät yhtä kuin iltasanomien juorut ja Breivikin manifestivideo, jossa yhden kerran käytetään EU:sta termiä fasismi? Sivuutat kätevästi, niin kuin koko mediakin, sen että manifestin ensimmäinen pääotsikko on "marxismin vastustaminen".
Sen mukaan "kulttuurimarxismi" = "monikulttuurisuus" = "poliittinen korrektius" joka on riivannut Eurooppaa II maailmansodan päättymisestä asti ja erityisesti vuosina 1968-2011.

Kuulostaako tutulta? Aivan. Tuohan on täsmälleen sitä samaa mitä nettikaverisi Halla-ahon lauma on horissut jo vuosikausia.

Breivikin "tuttavat" eivät ole kuvanneet häntä vasemmistolaiseksi, vaan sanoneet että hän on joskus lapsena "hengannut" joidenkin kanssa jotka saattoivat olla vaikkapa vasemmistolaisia. Breivik liittyi Norjan persuihin v.1997 eli 18-vuotiaana, eli tuo mahdollinen "vasemmistolaisuus" sijoittuu ajallisesti jonnekin yläasteikään.

"Nyt saivat kukkikset uuden aseen, jolla lyödä nuivia päähän ja mikä parasta, Breivikin manifestissa mainitaan itse pääpiru, Jussi Halla-aho, jolla on takuulla pakko olla jotain tekemistä tuon koko kamalan tapauksen kanssa. Uskonkin, että Norjan verilöyly on saanut tietyissä porukoissa pöksyt kostumaan"

Omat housusihan pysyisivät toki rutikuivina, jos Breivik olisikin vihreä joka mainitsee tekstissään Anni Sinnemäen? Ja hommalla pysyisi juttujen taso hienosti kohtuudessa..

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

"lmao! Ihan tosissasiko uskot, että esim. Suomessa Arhinmäen tai Saramon kannattajien tekemä näyttävä väkivallanteko olisi todennäköisempi kuin Halla-ahoa kannattavien hommalaisten? :D"

Ööööh, esim. Saksassa äärivasurit hakkaavat enemmän äärioikeistolaisia kuin äärioikeistolaiset äärivasureita. Terroriteot ovat perinteisesti äärivasureiden tekemiä. Tämä on fakta eikä muutu miksikään, vaikka kuinka Halla-aho olisi tuhma poika.

""Omat tietosi" lienevät yhtä kuin iltasanomien juorut ja Breivikin manifestivideo"

Hah, oletpas väärässä ja väheksyt minua. En suosittele tekemään niin.

"Kuulostaako tutulta? Aivan. Tuohan on täsmälleen sitä samaa mitä nettikaverisi Halla-ahon lauma on horissut jo vuosikausia."

Ööööh, siis juuri tuotahan minä vähän jo varoittelinkin, että maahanmuuttokriittisyys yhdistetään jatkossa tähän tapaukseen, vaikka aivan samalla tavalla voitaisiin yhdistää vaikka kristinusko tai puutarha-ala.

"Omat housusihan pysyisivät toki rutikuivina, jos Breivik olisikin vihreä joka mainitsee tekstissään Anni Sinnemäen? Ja hommalla pysyisi juttujen taso hienosti kohtuudessa."

Spekulointia, jolle ei ole mitään todisteita ja joka on tahallista toisen ihmisen mustamaalaamista :D

Käyttäjän munkisto kuva
lauri munkisto

"Saksassa äärivasurit hakkaavat enemmän äärioikeistolaisia kuin äärioikeistolaiset äärivasureita"

OK. Luulin että puhuit pommiräjäytyksistä etkä kaljaveikkojen nyrkkinahisteluista. En tiennytkään että niistä on olemassa noin tarkat "kuka löi ketäkin ja kuinka monta kertaa"-tilastot.

"Terroriteot ovat perinteisesti äärivasureiden tekemiä."

Tämäkin tilasto olisi hauska nähdä. Jos muistelet 70-luvun baadermeinhofeja (jotka eivät muuten koskaan tehneet mitään Norjan hommalaiseen verrattavaa), niin kehotan siirtymään 2011-luvulle.

"aivan samalla tavalla voitaisiin yhdistää vaikka kristinusko tai puutarha-ala"

Kristittyjen puutarhureiden nettijuttuja on harvemmin näkynyt, ne eivät taida olla ihan Anders-tasoa. Kunpa hommalaisten jutuista voisi sanoa samaa.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Punaisen armeijakunnan toiminta:

11. toukokuuta 1972

Frankfurt am Main

USA:n armeijan varuskunnan pommitus

1 kuoli, 13 haavoittui

12. toukokuuta 1972

Augsburg ja München

Baijerin osavaltion poliisivoimien pommitus Augsburgissa ja Münchenissa

5 poliisia haavoittui

16. toukokuuta 1972

Karlsruhe

Liittovaltion tuomarin Buddenbergin auton pommittaminen

Tuomari Buddenberg ja tämän vaimo ja autonkuljettaja haavoittuivat

19. toukokuuta 1972

Hampuri

Axel Springerin mediakonsernin päämajan pommitus

17 loukkaantui

24. toukokuuta 1972

Heidelberg

USA:n armeijan Euroopan osaston päämajan pommi-isku

3 kuoli, 5 loukkaantui

27. helmikuuta 1975

Länsi-Berliini

CDU poliitikon Peter Lorenzin kidnappaus

Lorenz vapautettiin ennen liittotasavallan vaaleja

24. huhtikuuta 1975

Tukholma

Länsi-Saksan suurlähetystön kaappaus. Suurlähettiläs murhattiin. Terroristit räjäyttivät lähetystön ennen kuin antautuivat Ruotsin poliisille.

4 kuollutta joista 2 terroristia

7. huhtikuuta 1977

Karlsruhe

Liittovaltion tuomarin Siegfried Bubackan murhaaminen

Autonkuljettaja ja toinen matkustaja saivat surmansa

30. heinäkuuta 1977

Oberursel (Taunus)

Dresdner pankin pääjohtajan, Jürgen Ponton murha tämän kotona

1977

Palma de Mallorca ja Mogadishu, Somalia.

Lufthansan lennon kaappaus

Kaappaajat ampuivat lentokoneen kapteenin, panttivangit vapautettiin GSG-9-kommandoryhmän johdolla, jolloin kolme neljästä kaappaajasta kuoli

5. syyskuuta 1977
18. lokakuuta 1977

Köln ja.
Mulhouse

Työnantajaliittojen puheenjohtaja Hanns Martin Schleyerin kidnappaus ja murha

3 poliisia ja Schleyerin autonkuljettaja kuolivat

25. kesäkuuta, 1979

Mons, Belgia

NATO:n komentajan murhayritys Alexander Haig

epäonnistui

9. heinäkuuta 1986

Straßlach (lähellä Müncheniä)

Siemensin johtajan Karl Heinz Beckurtsin ja tämän autonkuljettajan Eckhard Gropplerin murhat

30. marraskuuta 1989

Bad Homburg v. d. Höhe

Pankinjohtaja Alfred Herrhausenin murha

Tapaus selvittämätön

1. huhtikuuta 1991

Düsseldorf

Detlev Karsten Rohwedderin murha tämän kodissaan, Treuhandanstaltin johtaja

Tapaus selvittämätön

27. maaliskuuta 1993

Weiterstadt

Isku uuden vankilan työmaalle

Tapaus selvittämätön. Ei kuolonuhreja. Aineelliset vahingot 123 miljoonaa Saksan markkaa (50 miljoonaa euroa)

(Juu, ei tehnyt täsmälleen samanlaista, ei.)

Käyttäjän munkisto kuva
lauri munkisto

"Punaisen armeijakunnan toiminta:"

pyh, alle 20 kuollutta yli 20 vuodessa, suuri osa sotilaita.

harrastelijoiden puuhastelua hommahenkiseen norskiin verrattuna, norski veti yhdessä päivässä raf:n sadan vuoden kiintiön (jos raf olisi jatkanut sata vuotta voimansa päivien tahdilla).

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Hirmuista tilastotietoa oikeistoterrorista!

5. Islamist terrorism
- 3 Islamist terrorist attacks carried out in the Member States
-179 individuals arrested for Islamist terrorist offences
- 89 individuals arrested for the preparation of attacks in the EU

6. Separatist terrorism
- 160 separatist attacks occurred in 2010, mainly in France and Spain
- A police officer was killed by ETA in France
- 349 individuals arrested for separatist terrorist related offences

7. Left-wing and anarchist terrorism
- 45 left- wing and anarchist terrorist attacks occurred in 2010
- 6 fatalities including 1 Greek police officer
- 34 individuals arrested for left-wing and anarchist terrorist activities

8. Right-wing terrorism
-No right-wing terrorist attacks occurred in the EU in 2010

Lähde: TE-SAT 2011 EU TERRORISM SITUATION AND TREND REPORT

Käyttäjän mikaelkuunwalo kuva
Mika Kuusela

Kakkariini lähti puolustelemaan "veljensä" tekosia vetämällä esiin tuon Punaisen armeijakunnan jutut, jotka ovat ihan eri sarjassa.

juri g.

Yksi ABB:n esikuvista/sankareista on norjalainen vastarintamies, siis natsimiehityksen vastainen. Hän on myös voimakkaan Israel-myönteinen.
Ääri-ihminen joo, mutta ei natsifasisti, vaan anti-sellainen.

JA ON MUUTEN TÖRKEÄ LOUKKAUS YHDISTÄÄ JOITAIN MALTILLISIA SUOMALAISIA BLOGGAAJIA TUOLLAISEEN MEGALUOKAN MASSAMURHAAN! IKIBÄNNIN PAIKKA, SANON MINÄ!

Käyttäjän mikaelkuunwalo kuva
Mika Kuusela

"lmao! Ihan tosissasiko uskot, että esim. Suomessa Arhinmäen tai Saramon kannattajien tekemä näyttävä väkivallanteko olisi todennäköisempi kuin Halla-ahoa kannattavien hommalaisten? :D"

Aika hyvä pointti! Itse kannatan molemmissa jotakin...tai en kannata...vaan näen asiat samalla tavalla.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Juuri tuossa lueskellaan sitä Breivikin kirjaa ja naurattaa se, että esim. hän oli jo varma, että ihmiset tulevat syyttämään häntä uusnatsiksi tai äärioikeistolaiseksi ja hän halusi mm. kuntoilla ja panostaa ulkonäköönsä näyttääkseen mahdollisimman hyvältä ja "myyvältä" tämän tapauksen yhteydessä. Tyyppi ei ole mikään tyhmä ja hän on selvästi tiennyt jo etukäteen, että kuinka media tulee reagoimaan ja kuinka hän voi ohjailla mediaa.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Asianajajansa mukaan tyyppi ei kadu, mutta myöntää tekojensa karmeuden mutta ääni päänsä sisällä on nyt vaiennut = mies on tyytyväinen.

Käyttäjän mikaelkuunwalo kuva
Mika Kuusela

"Tyyppi ei ole mikään tyhmä..."

No, eihän tyhmä nyt lähes sataa tappaisi :).

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Tarkoitin siis sitä, että minusta hän vaikuttaa just sellaiselta tyypiltä, jolla on äly luiskahtanut hulluuden puolelle.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

"He ovat lähinnä katkeria ja kiukkuisia akkoja..."

No mutta etkös sinä fanita sellaisia? :-)

Hyvä kirjoitus taas jälleen kerran. Tässä menee herkästi asioiden edelle, mutta minustakin tuntuu siltä, että anti-persut ovat nyt enemmän kuin haltioissaan saatuaan kauan kaipaamansa ennakkotapauksen varoittavaksi esimerkiksi siitä, millaisia aineksia siellä Hommafoorumilla oikein liikkuukaan.

Erityisplussa hienosta otsikosta, Helena.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Uskoisin muuten, että katkerien ja kiukkuisten akkojen piirissä on enemmän mamuvastaisuutta kuin hyvin koulutettujen akateemisten kaupunkilaisten miesten keskuudessa.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Jos olisin Tahna, vaatisin oitis todisteita tuosta väittämästä, mutta kun en ole, yhdyn kommentoijaan. Sehän tässä harmittaakin, että suhteellisen pieni joukko katkeria ja kiukkuisia akkoja saa niin paljon pahaa aikaan.

Käyttäjän ReiskaRopponen kuva
reino ropponen

"Breivikissä yhdistyi niin täydellisesti kaikki maahanmuuttokriittisyyteen liitetyt stereotypiat, että melkein voisi kuvitella että jos Breivik ei olisi olemassa, niin hänet olisi pakko jonkun keksiä."

Nimenomaan näin. Teko itsessään olisi ollut jo riittävän oksettava.

Nyt lammaslaumat lisäksi suorastaan innosta määkien kilvan ryntäävät luopumaan oikeuksistaan. Eipä tarvitse todennäköisesti juuri kansalaiskeskustelua käydä kun aseet lähtevät ja tilalle saadaan sensuuri, patriot act mallia EU ja varmaan lopulta kamera jokaisen olohuoneen nurkkaankin.

Kunnon kansalaisellahan ei ole mitään salattavaa.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi
juri g.

??

http://translate.google.com/translate?js=n&prev=_t...

Murhaaja on aina syyllinen, uhriä ei saa koskaan syyllistää. Mutta lasten vanhempana en painostaisi alaikäisiä tuollaisiin mielenosoituksiin osallistumaan, vaikka asian ymmärränkin.

Käyttäjän retku83 kuva
Mikko Saari

Olisiko asia muuttunut miksikään jos uhrit olisivat olleet pari kolme vuotta vanhempia, tai mielenosoituksen aiheena palestiinalaisten raketti-iskujen ja kivityksen vähentäminen?

Käyttäjän PetriF kuva
Petri Flander

Mikäs 'Sleeper cell' tämä 'Jaakko Virtanen' sitten on?

Yksi kirjoitus vaalien aikaan, ja nyt tulee agitaatiota kuin turkin hihasta. Ja kohteena ei suinkaan hommafoorumi vaan KPS. Varsin kätevästi linkittävä viisikymppinen. Ja Taha sattumalta hyvin peesissä.
Mitähän maanantaina?

Käyttäjän Merimnerya kuva
Merimnerya Leppänen

Otsikko pisti niin nasevana silmään,joten oli pakko kommentoida. Kuka ja mikä tappoi Amy Winehousen 27 vuotiaana, siinä kuuluisassa iässä, minä moni muukin rokkari on nukkunut pois tästä maailmasta mm,Janis Joplin, Jim Morrison, Brian Jones, Kurt Copain. Itsetuhoisuus, huumeet..ken tietää, ei edes ruumiin avaus sitä tuonut selville. Tuskimpa Jussi Halla-aholla oli asian kans mitään tekemistä. R.I.P Amy. Levoton elämä sai vihdoin rauhan.

Käyttäjän Merimnerya kuva
Merimnerya Leppänen

Mikä oikeuttaa lahdata lapsia politiikan varjolla.
Breivik teki sen yksilönä, omien arvojensa ja ajatusmaailmansa mukaisesti.
Silloin ei vintissä ole kaikki kotona.
Esim. heitän kysymyksen Kuka järkevä lahtaa naapurinsa lapsen jos hän on poliittisesti eri mieltä,kuin esim. sinä lukija.
Jokaisella meistä on sanavapaus ja aatevapaus, riippuu kuitenkin maasta ja kulttuurista. Valitettavasti emme kaikki ole aina tasa-arvoisia toistemme kanssa. Mutta ei se oikeuta murhaan vaikka sitä tapahtuukin joka puolella maapalloa joka sekunti,ja varsinkaan massamurhaan. Skitsofreenisesti ajatteleva pitää tekoaan oikeudenmukaisena ja hymyilevanä vastaanottaa median antaman julkisuuden ja on tyytyväinen kun nimi jää historian kirjoihin. Tuomio pitäisi myös olla sen mukainen että se jää historiaan eikä murhaaja voi hyvällä mielellä ratsastaa enään kuuluisuuden valossa, hirmutekojensa ansiosta.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Pidätysoikeudenkäynti oli salainen ja nähtäväksi jää pidetäänkö myös varsinainen raastupa suljettuna.

Käyttäjän Merimnerya kuva
Merimnerya Leppänen

Oikeus tapahtukoon ja rangaistus senmukainen.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Tämä Jannu ei piittaa rangaistuksesta olkoon se millainen tahansa. Samanlaisia tyyppejä on Eurooppa täynnänsä, Suomi mukaanlukien eikä niitä hillitse mikään muu kuin järjettömän maahanmuuttopolitiikan selvä järkeistäminen.