Joulurauha ei ole ostettavissa

Pakko myöntää, että eilinen Vantaan perhetragedia vei minulta joulumielen ainakin hetkeksi. En ole muutenkaan mikään jouluihminen, mutta esitän olevani, koska jossain vaiheessa tajusin, että se marina ”ei se Jeesuskaan oikeasti jouluna syntynyt” oli aika tylsää muiden mielestä.

Minulle joulussa tärkeintä on se, että saa viettää hyvän tunnelman keskellä aikaa rakkaimpien kanssa. Lapset, Hilima-mummo ja muu perhe ovat yhdessä, joululaulut soivat, syömme hyvin, käymme saunassa ja ihastelemme joulukuusta, olipa se sitten millainen karahka tahansa. Vaikka vietän muutenkin paljon aikaa tuon saman porukan kanssa (enkä kai koskaan heidän seuraansa kyllästy), niin jouluna siinä on jotain erityistä.

Meidän perheessä ei osteta kalliita lahjoja eikä meillä ole sellaista lahjojen toivomisen perinnettä, että lahjatoiveet pitäisi toteuttaa, vaan tärkeintä on se, että joku on hankkinut lahjan, jotain sellaista, mitä haluaa tai voi antaa, ja se on paitsi lahja, niin myöskin tietynlainen rakkaudenosoitus. Tavallaan se, mitä antaa lahjaksi, ei ole tärkeää, vaan tärkeää on lahjan antaminen.

Lapsena meillä meni niin, että vanhempani ostivat jokaiselle penskalle (meitä on kolme) yhden lahjan per nuppi ja sitten yhden yhteisen lahjan, joka oli yleensä aina lautapeli. Toki saimme lahjoja kummeilta ja isovanhemmiltakin, mutta joulunpyhät menivätkin lautapeliä pelatessa, mihin mummo ja ukki osallistuivat aina. He tykkäsivät lautapeleistä.

Vuosiin en ole joulupukilta lautapeliä enää saanut, mutta tänä jouluna taisinkin jo saada, mistä kiitokset pukille.

Edesmenneelle ukilleni ja vielä elossa olevalle mummolleni joulu on aina ollut tärkeä juhla. Ukkini oli syntynyt vuonna 1916 hyvin köyhiin olosuhteisiin, eikä tuohon aikaan lahjaperinnettä nykyisenlaisena edes ollut olemassa, ainakaan Pielisjärven saloilla. Mummoni on kertonut, että heidän lapsuudessakin jokainen toki sai lahjan, mutta se tarkoitti yleensä villasukkia tai vastaavaa. Kuitenkin lahjoja odotettiin ja niistä oltiin innoissaan.

Ukkini taisi kuitenkin elää vanhana menetettyjä lapsuuden jouluja, sillä hän jännitti joulua kuin pieni lapsi ja vielä todella huonossa kunnossa ollessaankin viimeisenä joulunaan hän oli ihan itse käynyt ostamassa lapsenlapsenlapselleen lahjan. Se lahja oli valokuvakehys, jossa oli hänen oma kuvansa. Tuo lahja aiheutti lapsessa suurta riemua silloin ja uskon, että se tulee aiheuttamaan riemua vielä puolen vuosisadankin päästä.

Ukki viettää joulunsa nykyään pilven reunalta meidän touhujamme seuraten, mutta vieläkin kaipaan niitä edellisjouluisiin lahjapapereihin (ukki viikkasi joulupukin käytyä lahjapapereita talteen) pakattuja lahjoja, jotka hän vapisevin käsin oli kötöstellyt teipillä niin tiukkaan, ettei niitä tahtonut edes saada auki.

En tiedä, mikä on ollut Vantaan perhesurman motiivi, mutta pari viikkoa sitten luin jutun, jossa kerrottiin, että aikuiset ihmiset varastelevat kaupoista lasten leluja, ilmeisesti joululahjaksi.

Hyvin monet lapsiperheet sinnittelevät aivan älyttömän pienillä tuloilla ja joulu on taloudellisesti raskasta aikaa. Kun joulua määrittelee hyvin pitkälle se, että mitä saa lahjaksi ja mitä voi antaa, niin ne perheet, joilla ei ole senttiäkään ylimääräistä rahaa, viettävät takuulla unettomia öitä joulun alla.

Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka joululahjoiksi toivotaan ja annetaan tuhannen euron televisioita tai satojen eurojen älypuhelimia, kun aika harvalla kuitenkaan on sellaiseen varaa.

Luultavasti tuollaisten lahjojen antaminen onkin markkinamiesten kehittelemä kikka, jolla luodaan mielikuva siitä, että on ihan okei maksella joululahjoja läpi vuoden luottokorttilaskun muodossa. Itse hieman toivoisin, että joulun suhteen tulisi muotiin sellainen paluu perusjuttuihin, että unohdettaisiin ne törkeän kalliit lahjat ja valtavat lahjavuoret ja lapsetkin opetettaisiin olemaan iloisia siitä, että joku antaa lahjan, ja toisaalta mietin sitäkin, että miksi joulun edes pitäisi olla lahjojen juhla.

Uskon, että nykypäivän maailmassa lapsillekin olisi tärkeintä se rauhallinen tunnelma ja aika, jolloin voi olla vanhempien, isovanhempien ja hyvässä lykyssä isoisovanhempien seurassa ilman mitään kiirettä. Lapsille voisi kertoa, mitä joulu oikeastaan tarkoittaa ja kuinka typeriä ovat sellaiset lahjat, joiden antaminen tarkoittaa vanhemmille suurta taloudellista tuskaa. Toisaalta ne perheet, joilla on varaa ostaa hyvin kalliita lahjoja, voisivat jouluna pysähtyä kertomaan lapsilleen, ettei kaikissa perheissä ole sellaisiin varaa, mutta myöskin pienituloisten vanhempien lapset ovat aivan yhtä hyviä kuin muutkin, ja että jokainen hankittu lahja on hankittu rakkaudella ja siksi, että haluaa antaa jotain, eikä siinä asiassa ole hintalapulla mitään väliä.

Toivotan nyt jokaiselle oikein rauhallista ja kaunista joulua. Älkää ryypätkö, älkää riehuko, älkää olko känniääliöitä, vaan antakaa perheenne lapsille ja vanhuksille ihana joulujuhla, ottakaa rennosti ja arvostakaa niitä, joiden joulupöytään menette syömään.

Mikään ei vedä vertoja lapsuuteni jouluille

mutta kun näen tyttäreni jännityksestä kiiluvat silmät

minä ymmärrän, että nyt on hänen lapsuutensa ainutlaatuinen joulu.

Rakkaudella,

Helena