Kummalla on vähemmän ärsyttävät kannattajat?
No niin, nyt sitten olisi valittava kahdesta varsin samantyylisestä Euro-myönteisestä ehdokkaasta se uusi presidentti meille tänne syrjäiseen ja kolkkoon Suomeemme. Mietin tuossa hetken tätä juttua ja tulin seuraavaan lopputulemaan:
Olisi tavallaan helppoa valita Haavisto siksi, että hän on sympaattinen ja mukava tyyppi. Ongelma on hänen kannattajansa. Jo nyt alkoi syljeskely Perussuomalaisten suuntaan siitäkin huolimatta, että hyvin moni Perussuomalaisia kannattava on jo ilmoittanut äänestävänsä Haavistoa toisella kierroksella.
Sauli Niinistö on oikea eurojuippareiden eurojuippari, siis niin emäeurojuippari kun olla ja voi. Kuitenkin kaikki tuttavapiirini yrittäjät ovat häntä äänestämässä ja koska arvostan jokaista ihmistä, joka viitsii Suomessa enää yrittäjänä toimia, on heidän mielipiteillään minulle suuri painoarvo.
Luultavasti käyn juuri siksi (jos äänestän) äänestämässä Niinistöä, koska en halua presidentiksi miestä, jonka taustalla vellovat ilkeyden ja omahyväisyyden pimeät voimat. Haavisto on varmasti ihana tyyppi, mutta hänen kannattajansa eivät. Minä en kestäisi kuutta vuotta haavistolaisten itserakkautta ja vastajytkyilyä, sori nyt vaan.
Paljastettakoon nyt sekin, että jätin ekalla kierroksella äänestämättä. Joo, olen huono ihminen, mutta en halunnut antaa ääntäni kenellekään. Soinille meinasin myötätuntoäänen käydä antamassa, mutta mielestäni Suomen kansa tarvitsee Soinia eduskunnassa, sillä presidentillähän ei oikeastaan virkaa juurikaan nykyään ole, ja siksi koin, etten halua olla tekemässä hänestä presidenttiä.
Eipä muuta. Tylsät vaalit. Toistan itseäni.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Täysin samaa mieltä. Mua kuvotti myös MTV3:n vaalilähetys, jonka toimittajat eivät juuri peitelleet puolueellisuuttaan Haavistoa kohtaan.
Jos presidentillä todella on auktoriteettiä, niin hän osaa kyllä laittaa omatkin kannattajansa ruotuun.
Niinistö taas on puoluekantaansa verrattuna varsin pidättyväinen EU:n suhteen, toisin kuin vaikkapa Jykä ja Stubing.
Mutta kyllä, oikeassa olet. Paskamyrsky perussuomalaisia vastaan lienee edessä, kun jotkut vihreät kannattajat eivät osaa pitää fanaattisuuttaan kurissa. Joskin ehkä se on aiemman jytkyn jälkeen nyt heidän vuoronsa - mielestäni perussuomalaisten kovimmat kannattajat eivät käyttäytyneet jytkyn jälkeen kovinkaan asiallisesti.
Mutta vastakkainasetteluhan on vasta alkamassa. Joku totesikin ääntenlaskennan aikaan, että oikeisto/vasemmisto-jakaminen on muuttumassa suvaitsevaisiin ja konservatiivisiin. Ei voi siis oikeastaan odottaakaan muuta kuin likaista peliä.
Mitäs sä oikeen horiset? Vihreät eivät mielestäni käyttäytyneet EK vaalien jälkeen asiallisesti kun marssivat Persuja ja demokratiaa vastaan Helsingissä.
En voi koskaan äänestää vihreitä, äänestämättä voin aina jättää. Äänestin Soinia ensimmäisellä kierroksella , nyt joko äänestän Niinistöä (kuten tein 6 vuotta sitten) tai jätän kokonaan äänestämättä.
Perussuomalaisten vastainen mielenosoitus Helsinki 28.4.2011
http://www.youtube.com/watch?v=zvWdsov-WU4&feature=related
Olisiko nyt aika järjestää homojen ja vihreiden vastainen marssi ?
"Olisiko nyt aika järjestää homojen ja vihreiden vastainen marssi ?"
Järjestä ihmeessä! Ei siinä mitään ainakaan voi hävitäkään?
Citycani *
""Olisiko nyt aika järjestää homojen ja vihreiden vastainen marssi ?"
Järjestä ihmeessä! Ei siinä mitään ainakaan voi hävitäkään?"
No haloo, en mä mikään vihreä aktivisti ole =)
Enhän minä väittänytkään mitään vihreiden asiallisuudesta eduskuntavaalien jälkeen. Lokaa lensi vaikka kuinka puolin ja toisin (ja lentää vieläkin). Sanoin vain, että koska persut tanssivat vihreiden naamoilla EK-vaalien jytkyineen, on todennäköistä, että vihreät yrittävät tehdä samaa näiden vaalien tuloksen perusteella - joka tietenkin on tällä kertaa perusteetonta, koska kyseessä on henkilövaalit.
Jos samanlaisen "mielipide-marssin" järjestää Perussuomalaisten puolelta, niin lopputulos on se, että olemme olemme kaikki rasisteja, syväisemättömiä ja koko porukka putkaan! Vähintään organisoijat! Ja juuri tämä on niin ärsyttävää... Vihreät ja homot saavat järjestää PS:ää vastaan ihan mitä vain, mutta herranjessus jos teemme saman niin käräjät kutsuvat?! Demokratiaako... Ei ainakaan täällä näy?
Itse en huomannut mitään erikoista Persujen vaalivoiton jälkeen, muutakuin vihreiden marssi persuja vastaan ja Suomen median kova persuvastaisuus joka huipentui näihin presidentinvaaleihin. Haavistoa ja Niinistöä kohdeltiin toimittajien puolelta silkkihansikkain.
Soinia tentattiin rasismista, abortista ja uskonnosta .
Olen kuitenkin varma, että euro on tuhoontuomittu ja vielä koittaa aika kun suomenkin media lopettaa EUn tukemisen. Mitään työvoimapulaa ei tule, työpaikat ovat jossain muualla kuin Euroopassa nykyään. Maailama ei ole enään sama kuin Usa ja Länsi-Eurooppa.
Taidan äänestää Niinistöä ihan vaan siksi että vältettäisiin maailmaasyleilevät lööpit mediassa - myös sosiaalisessa.
Tässä on kyl ideaa. Itellekin Pekan vihreys ollut kynnys.
Eurovastakkainasettelun jääminen pois oli kyllä tappio. Pelkkä keskustelu eri laidoilta olisi ollut eri tärkeää.
Tuo keskustelu aiheesta on tärkeää ainoastaan ajankohdan vuoksi. Sanovat, jotta pankkimaailmassa rytinäsyklit toistuvat n. 40 vuoden välein, kun uusi innokas business-sukupolvi tulee sisään ja vanhat, aiemman rytinän kokeneet jäävät opetuksineen sivuun.
Suomessa tätä ryskettä on luvassa 20 vuoden välein.
"Sanovat, jotta pankkimaailmassa rytinäsyklit toistuvat n. 40 vuoden välein"
Siitähän Mike Maloney on viimiset vuodet puhunut, että fiat- raha systeemi uusiutuu joka 40. vuosi. Ron Paul haluaisi palauttaa Usan takaisin kultakantaan. Ongelma usassa ja euroopassa on liiallinen velka ja rikki olevat pankit. Nythän rahaa taijotaan tyhjästä. U$ dollari ja €uro ovat kummatkin väärennettyjä valuuttoja.
Ron Paul & Mike Maloney Hit It Out Of The Park - Gold, Silver & Debt Based Monetary System
http://www.youtube.com/watch?v=E-ShSGz89mA&list=FLaKGb41fksU5d94-dAZBuYA...
Minä äänestin Soinia, koska tiedän, ihan varmasti, että tuleva jytky, elikkä pääministeriys, rakennetaan näistä palikoista, juuri näistä. Ja nyt se rakentaminen ei ole ihan kirkossa kuulutettu. Minä uskoin ja toivoin, että perussuomalaiset lähtevät tähän täysillä mukaan, mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy.
Pääministeriys kyllä rakennetaan näistä palikoista, mutta Soinilla meni legot hukkaan. Löytyisikö uutta puoluejohtajaa?
Kattellaan =) Eka kuntavaalit ja EU vaalit. Euron kriisi se vaan tulee pahenemaan. Velaksi eläminen on turmion tie.
Ranskassa ei ole enään demokratiaa tai vaihtoehtoja, sama pätee Suomessa. Liittovaltiota pukkaa.
'France robbed of choice and sovereignty'
http://www.youtube.com/watch?v=e6HmWr7DEXc&list=FLaKGb41fksU5d94-dAZBuYA...
"Löytyisikö uutta puoluejohtajaa?"
Miksi ei löytyisi? Jollen aivan väärin muista, niin Soini vahvasti vihjaisi edellisessä puoluekokouksessa, että tämä nykyinen kausi on hänen viimeisensä puolueen johdossa.
Aika moni persu ilmoitti myös äänestävänsä Väyrystä. No nythän hänestäkin päästiin eroon kuten pööstä.
Olen hyvin suvaitsevainen, mutta mielestäni homo-ylioppilas ei sovi Suomen presidentiksi. Homoissa ja ylioppilaissa ei mitään vikaa, mutta arvostan perhearvoja ja koulutusta.
Helena taisi osua naulan kantaan. Hyvin upposi.
Turha on pyristellä vastaan. Ihmiset haluavat kovia arvoja ja eriarvoisuutta. Pitää sopeutua muuttuvaan maailmaan ja voin sanoa, että kiva se ei tule olemaan, ei edes niile, jotka äänestävät EU:lle ja Globaalille ihqulle maailmalle.
Joten ääni Niinistölle täältä. Kuulun ilmeisesti nyt siihen tyypilliseen sterotyyppiseen ihmisryhmään, joka seuraa sopulin lailla joukkoa.
Onhan tämä hullua.
Kepun ja persujen äänestäjät tulevat ratkaisemaan vaalit toisella kierroksella. Useista samankaltaisuuksista huolimatta onhan näillä kahdella paljon eroakin kolutuksensa ja kokemuksensa puolesta. Vaikka olen itse arvoliberaali, uskoisin äänestäjäkunnan konservatiivisuuden sittenkin vetävän pidemmän korren toisella kierroksella. Ninistöllä ei tosin ole yhtään varaa ylimielisyydelle, ettei käy kuin Elisabeth Rehnille aikanaan.
Hyvä kommentti Viktorilta. Valitettavasti Niinistöllä ei ole kykyä ilmaista ajatuksiaan selkeästi joten ainakin minulle on hämärän peitossa, mitä mieltä hän oikeastaan on asioista. Joka toisessa lauseessa hän näkyy käyttävän konditionaali-muotoa...
Verrattuna kahdeksan ehdokkaan paneeleihin, Niinistö oli selkeästi parempi - terävä, reipas, ytimekäs - one-to-one haastatteluissa sekä televisiossa että radiossa. Tämä on helppo toistaa kaksintaisteluissa.
Flinkkilä, toitpa mielenkiintoisen muistelon vuodelta 1994. On ollut toistaiseksi ainoa taktikointiin perustunut äänestykseni silloin 1. kierroksella.
Näyttää nyt siltä, että tuplaan taktikoinnit. Huvittavinta on, että tätä tapahtuu ainoastaan presidentinvaaleissa.
Samaa mieltä. Niinistö on ollut viimeiset 6 vuotta varma seuraava presidentti, mutta ihmisten äänestyskäytös voi olla pienestä kiinni. 6 vuotta sitten Niinistön hieman huonosti muotoiltu NATO-kommentti saattoi maksaa presidentinviran. Ahtisaari puolestaan saattoi voittaa 12 vuotta aiemmin lupaamalla puolittaa työttömyyden, mutta varmasti Rehnin ylimielisyydellä oli oma osansa lopputuloksessa.
Ylimielisyys luultavasti maksoi Väyrysellekin paikan finaalissa. Siis oikeasti, kuka haluaa äänestää ehdokasta joka näkee itsensä tällaisena?
http://is13.snstatic.fi/kuvat/04/img-1288660455293.jpeg
lähde:
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/ehdokkaat-piirsivat-itsensa-...
Enköhän äänestä Niinistöä joka tapauksessa ja syy ei nyt varsinaisesti ole kannattajakunnissa mutta silti Haaviston fanien logiikka ihmetyttää minua välillä. Toisaalta sanotaan että seksuaalinen suuntautumisella ei voi olla merkitystä kun äänestämää mutta kun Haavisto menestyy, se onkin osoitus suvaitsevaisuudesta = avarakatseiset ihmiset ovat äänestäneet homoa.
Siis jos ihmiset ovat oikeasti avarakatseisia niin eihän Haaviston äänestäminen todista mistään mitään, koska seksuaalisella suuntautumisella ei ole merkitystä.
Tuota pro-homo-ajatusta vahvistaa sekin, että Helsingissä Haavisto kuulema (Gagarin toisessa bloggauksessa) keräsi 40% äänistä.
Niin, siis varsinaisena vaalipäivänä annetuista äänistä.
Hauska tappa hyvä juttu faktalla:
http://192.49.229.35/TP2012K1/s/tulos/kutulos_helsinki.html
Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä
Lkm Pros Lkm Pros Lkm Pros
Haavisto, Pekka 43006 28,4 80094 39,0 123100 34,5
Siis tarkistettu tulos olikin 39% eikä 40%. Sorry tästä anteeksiantamattomasta virheestä!
Ilkka Järvelän huomio logiikan kuperkeikasta on tasan paikallaan.
Oudoksuttavaa oli myös vaali-illan kiljunta Hämiksellä. Itsekeskeinen kiljunta kertoo enemmänkin lyttäämismentaliteetista kuin suvaitsevaisuudesta. Mihin unohtui kuuntelu? Pelottavaa.
Jännä juttu tuo, että Haaviston kannattajat ärsyttävät. Panin samaa merkille myös itse. Minuakin ärsytti. Mutta Haaviston taakse menen nyt niin, että heilahtaa - hänen muista anarko-viher-faneistaan välittämättä.
Siis äänestät kannattajia etkä ehdokasta..?
Melko erikoinen tapa katsoa asioita, mutt... kukin toki edelleen tyylillään...
Haaviston tukijat ovat vielä vereslihalla Jytkystä.
heidän mielissään kosto tulee olemaan suloista.
Erikoinen on ajattelumaailmasi, mutta itse toki sen valitset.
Toisaalta, loogisuuden nimissä, tämän jälkeen ei liene kovin kummallinen juttu sekään, jos Soinia ei äänestetä siksi, millaisia porukoita hänen ympärilleen on kasautunut..?
No katotaan nyt sitt (taas kerran) sekin, millaisia porukoita Niinistönkin ympärille on kertynyt ja kertyy varmaan edelleen...
Melko mielenkiintoiseksi tämä toka kiekka joka tapauksessa menee.
Hyvä niin.
Niinistön lähijoukkona toimivat suurliikemiehet sekä euro- ja Natokiimaiset heebot siis eivät liikauta sinua Helena pätkääkään?
Olet puhunut yrittäjyyden puolesta, mutta väitänpä että pien- ja suuryrittäjät ovat toistensa vastakohta ja näiden edut ovat vastakkaiset.
Saulin piirit muodostuvat noista jälkimmäisistä. Mielestäni edellisten ei kannata lähteä heidän kelkkaansa.
Helena Erosta kiinnostaa kovasti "porukat, joissa ehdokas pyörii". Haaviston porukat on nyt esitelty, voisikohan Eronen eritellä Niinistön porukoita?
Katsotaan kaksi viikkoa kumman ehdokkaan kannattajilta tulee vähemmän v..uilua perussuomalaisia äänestäjiä kohtaan. Haavistoa mielummin äänestäisin, mutta "sitä saa mitä tilaa" ja "vastajytky" -kommentteja kun rupee tarpeeksi tuolta vihreästä leiristä kuulumaan, niin sitten Saulia.
Jos demarit,vassarit ja muut oikeamieliset häviäjät ovat Jaakonsaaren linjoilla, että pääasia, että perussuomalisten voittokulku katkaistiin ja sitten ruvetaan testamenttaamaan ääniä "vastajytkylle" niin se on varma ääni Saulille.
Ville Niinistön sanoin: "meillä vihreillä on paljon oppimista Pekka Haavistolta juuri suvaitsevaisuudesta ja erilaisten mielipiteiden hyväksymisestä."
Arvostan toki Pekkaa ja hänen hyviä käytöstapoja, mutta kuten Helena sanoi sieltä olan takaa näkyy sinnemäen ja satu hassin naamat, jotka kyllä pelottavat äänestäjät pois.
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että kyllä kataisen ja stubbin naamat ja ajatukset ärsyttävät.
MTV3:n kommenttaattoreista jaakonsaari alitti kaiken arvostelun.
Kun puhuttiin Soinin äänimäärästä niin puhuttiin PERUSSUOMALAISTEN äänistä ja puolueen kannatuksesta.
Sitten kun toimittaja vähän ovelasti kysyi mitäs mieltä olet demareiden kannatuksesta jaakonsaari alkoi puhumaan HENKILÖVAALEISTA.
Moniko muu kiinnitti huomiota tähän epäloogisuuteen liisan ajattelussa.?
Liisan on samaa ehtoopuolen 70-luvun sosialistia kuin Lipponen. On se kumma, että demarit ei tajua, että nämä vanhat änkyräsosialistit eivät edusta tätä päivää. Jussi Niinistön kommenttiin vastajytkyn- kannattajien kannatuslukuihin Jaakonsaari ei tietenkään vastannut. Miettii varmaan vielä tänäänkin, että mitähän se rasisti oikein tarkoitti ?
En tiedä oliko Liisa vähän kännissä eilen vai onko hän muuten vain ruvennut puhisemaan ja sössöttämään kuin Lipponen ?
Jaakonsaarin blogit ovat olleet täällä Usarissa aika heppoista tavaraa, useampi
vastaaja on jauhanut ne useampaan kertaan logiikan silppurista läpi eikä paljoa jäljelle ole jäänyt.
Helena, lähdepä itsekin mukaan sinne perussuomalaisten kunnallisvaalikentille, perussuomalaiset tarvitsevat erityisesti nuorekkaita ja älykkäitä naisehdokkaita, joka antaa jatkossa enemmän mahdollisuuksia (laajemman kannatuspohjan).
Itse olen kummallinen konservaali-libetiivi sekasikiö, mutta yhdestä asiasta olen varma. Paikoilleen jämähtäneet ja ylimieliset änkyrädemarit saavat sapen leimahtamaan. Siksi oksettavasti talousliberaalin Lipposen lukemat aiheuttivat suurta ja lapsekasta nautintoa.
Niinistön rooli sosiaalisesti vastuuttomana finanssikleptokratian juoksupoikana pelottaa, samoin harmittaa Haaviston salonkikelpoinen viheroikeistoliberaalinen kritiikittömyys EU:ta ja osin NATOakin kohtaan.
Ei ollu mun vaalit, ei.
"...mutta kuten Helena sanoi sieltä olan takaa näkyy sinnemäen ja satu hassin naamat, jotka kyllä pelottavat äänestäjät pois."
Huh, olisit säästänyt minut alkavan yön painajaisilta.
Kyllä huomattiin miten persuja pidetään sdpn, vihreiden, rkpn piirissä täysin kelvottomana vaihtoehtona. Lipponenkin oli kuin olisi tullut voitto persuvoimista vaikka Lipposen oma kannatus oli surkea.
Veikkaan että SDPlle käy huonosti ,kun lähti Kokoomuksen kanssa hallitukseen ja Jutta on jo laittanut nimensä liian moneen euro vekseliin.
Helena, et sitten nähnyt Väyrystä mahdollisena presidenttinä?
Itse teen päinvastoin kuin sinä. Äänestin ensimmäisellä kierroksella tuota ovelaa kehäkettua, joka on myös siinä keskellä. Toisella kierroksella en äänestä - aina olen äänestänyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin - kahdesta totaalisen mahdottomasta on mahdoton valita.
Yhtäällä suhteellisuudentajuttomat, pseudotiedostavat mukakivat.
Toisaalla suuryritykset, Bilderberg ja verovarojemme heittäminen ylikansallisille pankeille.
Mikä vika oli niissä, jotka kasvattavat possut ja viljan ja ajattelevat maanläheisesti.
Täysin samoilla argumenteilla meni ääni täältäkin Väyryselle ja toinen kierros huilataan...
"Jytkyn" jälkeen "suvaitsevaiset" uhkailivat maasta pois muutolla. Onko nyt toisten vuoro?
Ai niin , sehän olisi suvaitsematonta...
Pekka Haavisto on ilmiselvä media-, viihde- ja kulttuuriväen suosikki. Varsinkin median rooli tekee 2. kierroksesta arvaamattoman ja äänestäjien on oltava valppaana. Haaviston taakse ryhmittyvät vihreät ja punavihreät arvot, joita en halua olla äänelläni tukemassa.
Toimittaja Jussi Niinistölle (PS): "Miten kommentoitte Soinin vain 9,5% kannatusta, joka on Jaakonsaaren mukaan antijytky?"
Jussi Niinistö sai vastakysymyksellään toimittajan konseptit sekaisin:
"No mitä Jaakonsaari kommentoi Lipposen menestyksestä?"
:D
Jussi Niinistö viittasi myös persujen pahimpiin mollaajiin (Biaudet, Arhinmäki ja Lipponen) ja näiden saamaan vaatimattomaan äänisaaliiseen. Eli se siitä anti-jytkystä.
Itsekin vähän pelkään, että yltiösuvaitsevaiset eivät nyt tahdo pysyä liiveissään vaan loanheitto sieltä käsin jatkuu.
Helenan käsityksen tilanteesta jaan täysin.
Äänestät Niinistöä, koska et pidä Haaviston äänestäjistä? No joo, mikäs sen parempi perustelu olisikaan.
Et myöskään äänestänyt ekalla kierroksella, koska presidenttiä ei mielestäsi tarvita, mutta toisella kierroksella kuitenkin äänestät, koska et pidä Haaviston äänestäjistä.
Onnitteluni Hirvisaari...
Nyt jos koskaan perussuomalaisten kansanedustajien kannattaisi nukkua yön yli, mieluummin kahden yön yli.
Kun vaihtoehtoina presidentinvaalien toisella kierroksella ovat rutto ja kolera, niin ei kannattaisi kovin innokkaasti ryhtyä kertomaan, ketä kannattaa äänestää.
Perussuomalaisten kannattaisi käyttää rahojaan kansanedustajiensa, eritoten uusien, julkisuuden hallintaan. Pelkästään siksi, että he miettisivät lausuntojaan tulevien kuntavaalien, puolueen ja ihan oman itsensä kannalta.
Suut suppuun, huulet huppuun niin kuin nuppuun.
Onnistuit tuomaan yhden mielenkiintoisen näkökulman lisää. Eurovastaisuus tai -myönteisyys yhdellä Suomen tasavallan presidentillä ei ole validi valintakriteeri, kun sadat miljardit ovat tuolla pelipöydissä niin tällä tundraisella periferialla ei ole mitään painoarvoa, vielä vähemmän alueen presidentillä. Jos nyt vertailun vuoksi katsotaan, mitenkä naurunalaiseksi jopa "presidentti" Herman Van Rompuy on joutunut änkyttäessään eurobondeja niin siitä saanee hieman käsityskykyä. Ja saman kaverin maantiedon oppitunnit, jossa "Italia ei ole Kreikka, Espanja ei ole Irlanti ja Portugali ei ole Ranska" on jo kuuntelijan älykkyyden aliarviointia. Ne pelimiehet kuuntelevat enempi sijoitusneuvojaansa kuin näitä sirkustirehtöörejä.
Sen sijaan ääni Niinistölle voidaan tulkita tueksi Kokoomuksen europolitiikalle enempi kuin ehkä ääni Haavistolle. Ja kuten kirjoitit: ääni Haavistolle voi olla ääni joillekin kannattajille.
Onneksi 2. kierros ei ole heti aamusta.
Eurovastaisuus tai -myönteisyys oli mielestäni monille yksi tärkein valintakriteeri. Jos Väyrynen ei olisi ollut niin eurovastainen niin hän olisi voittanut Haaviston... näin uskon. Epävarmuus ja pelko tulevasta talouden alamäestä ilman EU:n suojaa pitkällä tähtäyksellä oli liian peloittava.
Nyt Niinistö-Haavisto asetelma on asiakysymyksissä varsin samankaltaiset, joten jäljelle jää muut mielikuvat henkilöiden osaamisesta ja muuten sopivuudesta pressan tehtävään.
Vaikea uskoa, että Soinin kannattajat ryhtyisivät äänestämään Haavistoa. Sama juttu Väyrysen kohdalla. Pelkillä Helsingin vihreillä ja koulutetuilla naisilla tuskin vaaleja ratkaistaan, joten oletan Niinistön saavan varsinaisen jytkyn.
Veikkaanpa että nimenomaan eurovastaisuudellaan Väyrynen sai niin paljon ääniä. Luulen että ne perussuomalaiset, jotka eivät äänestäneet Soinia, äänestivät Väyrystä. Valitettavasti tässä kävi vaan niin, että kaksi eurokriittistä ehdokasta tuhosivat keskinäisellä kilpailullaan toisensa, ja toiselle kierrokselle pääsi kaksi euromyönteistä.
Miinuksena asiassa voi käydä niin, että äänestysprosentti tulee jäämään ennätysalhaiseksi. Alle 60?
"Haavisto on varmasti ihana tyyppi, mutta hänen kannattajansa eivät. Minä en kestäisi kuutta vuotta haavistolaisten itserakkautta ja vastajytkyilyä, sori nyt vaan."
Panu Laturi.
Minä odotan hetken ja katselen mitä mielipiteitä ihmiset esittävät.
Jos seksuaalinen suuntautuminen nousee vaalien pääteemaksi niin menen äänestämään haavistoa, koska se tarkoittaisi että suomalaiset tarvitsevat siedätyshoitoa ja tällöin homo arvojohtajana on ihan hyvä työkalu siihen hommaan.
Vihaan teitä kaikkia, jonkin verran.
Kävipä toisella kierroksella miten tahansa, niin puheet suomalaisten ennakkoluuloisuudesta voitaneen haudata...ai niin, paitsi eihän niitä voida. Vaikka Haavisto voittaisi ja tylyillä luvuilla, niin seuraavaksi ruoska heilahtaisi siitä että VASTA 2012 "uskalsi" homo lähteä yrittämään Presidentiksi. Jos Haavistoa ei valita, niin se taas kertoo suvaitsevaisuuskäyrän laskusta sekin ja ettei "Suomi ollut valmis" tai jotain vastaavaa. Koska suvaitsevaiset toimittajat ovat sitä mieltä ettei seksuaalisella suuntautumisella ole merkitystä, niin he tulkitsevat poikkeuksetta Haaviston menestystä juuri tätä kautta. Heitetään pieni ajatusleikki: on olemassa viisikymppinen, parikymmentä vuotta ikäistään nuoremman ulkomaalaisen naisen kanssa seurusteleva Pekka Haavisto joka on käynyt armeijan, luennoinut NATO:n akatemiassa, osallistunut rauhanneuvotteluihin ja saanut sotilasansiomitalin työstään. Osaatko kuvitella Anssi Kelan, Anna Puun, koko HS:n toimittajakunnan sekä suuren määrän eri alojen julkkiksia ryhmittyvän tällaisen henkilön taakse? Entä osaatko kuvitella että hän tulisi valituksi Vihreiden Presidenttiehdokkaaksi?
Olen kanssasi siinä samaa mieltä, etten minäkään pidä tästä "homo-hypetyksestä" jota jotkut Haaviston kannattajat harrastavat. En myöskään pidä yhtään siitä, että tässä toiset naureskelevat tai lällättelevät Soinin porukoille.
Jotenkin kun mä kuitenkin ajattelen sitä, että Suomelle valitaan päämiestä, niin en antaisi Haaviston ärsyttävien kannattajien sanella omaa äänestyskäyttäytymistäni. Omat perusteeni Haaviston äänestämiselle eivät perustu "suvaitsevuuteen" tai muuhunkaan triviaaliin vaan ihan siihen, että mielestäni Haavisto on paras ja diplomaattisin kaveri ulkopoliittisiin tehtäviin. Tässä ekan rundin aikana olen arvellut äänestäväni sitä Niinistöäkin ja jossain vaiheessa leikittelin jopa ajatuksella, että äänestäisin Soinia. Päädyin kuitenkin Haavistoon.
Ja noin niinkuin sidenotena, meillähän tuo huonompi puolisko kävi äänestämässä Soinia kun minä äänestin Haavistoa. Sovussa mentiin äänestyspaikalle, sovussa sieltä tultiin ja sovussa katseltiin illalla tuloslähetys. Ei tarvinnut hieroa "vastajytkyä" kenenkaan naamavärkkiin =)
Niinistö on tehnyt oman näköisensä, aidon kampanjan - ilman toisten panettelua tai vastakkainasettelua. Uskon, että hänen koulutuksensa ja kokemuksensa tulevat näkymään siinä vaiheessa, kun Niinistö ja Haavisto ottavat yhteen ulkopolitiikasta. Ja juuri siihen tehtävään Suomen presidentti valitaan.
Näissä vaaleissa päätetään palvotaanko Suomessa Jumalaa vai saatanaa. Niin yksinkertaista se on.
Paras valhe tulee aina valepuvussa. Ja kerrotaanhan Jumalan Sanassa että valheen täydellä voimalla.
Nyt saamme nähdä kumartaako Suomi perkelettä vai ei.
Niin ja en minäkään äänestänyt ekalla kierroksella koska media on tehnyt näistä vaalitouhuista täydellistä häpäisyä ja pilkkaa. Pilannut kaiken asiallisuuden ja arvokkuuden. Hyi helvetti.
Mutta nyt menen tietenkin äänestämään etten joudu helvettiin.
Taitavat kyllä Ryhänen uurnat jo olla kiinni, että saatoit myöhästyä... Kertoisitko vielä että kuka ehdokkaista on saatana, että tiedämme pitää varamme... :o
Anus Harras,
Homous on hulluutta. En valitettavasti voi auttaa sinua. Käänny manaajan puoleen.
Ryhänen taitaa itse olla matkalla kadotukseen kun jakelee tuontasoisia vääriä todistuksia. Olet kolminkertaisesti väärässä, nimittäin Anis ei ole näissä vaaleissa ehdokkaana, lihan heikottaessa preferoi naissukupuolta ja manaajaa taitaa kipeämmin tarvita joku muu. Nimittäin demonien manaamiseen jonkin verran perehtyneissä piireissä tiedetään pakonomaisten törkeyksien latelun, panettelun ja kiroamisen kuuluvan oireisiin.
Jumalalla on luultavasti meidän ihmisten kanssa paljon pahempiakin päänsärkyjä kuin muutaman prosentin epätavallisella tavalla suuntautunut sukupuolivietti, joka on kuten kaikki lihan heikkoudet hallittavissa ja suunnattavissa kunniallisesti, kunhan siitä ei tee itselleen tekosyytä riettaaseen elämään. Sen sijaan monia muinaisia partasuita tämä aihe tuntuu kiihottaneen epäilyttävän paljon ja modernien uskonkiihkoilijoiden parissa perinne jatkuu.
Oma rektumini on varattu exit-toimintoihin, mutta paljon luovien alojen piirissä liikkuvana olen oppinut mielestäni aika luontevasti ymmärtämään että meitä on kaikenlaisia, kullakin omat erikoisuutensa. Jos ulkomuotoni tai sieluni kauneus miellyttää jotakuta miespuolista, miksi saisin siitä raivarin tai trauman, kunhan hänkin ymmärtää kunnioittaa sitä etteivät muut ole välttämättä kuten hän. Kaikilla on omat heikkoutensa ja erikoisuutensa ja kunniallisessa elämässä on kyse siitä pystyykö elämään muita kunnioittavasti vai onko kaiken maailman impulssiensa, vihojensa ja primitiivireaktioidensa vietävänä.
Nukkuvista tulee Niinistölle toisella kierroksella iso potti, samoin Väyrysen ja Soinin ensimmäisen kierroksen kannattajista suurempi osa siirtyy kaikella todennäköisyydellä Niinistön äänestäjiksi. Vasemmisto varmaankin äänestää enemmistön osalta Haavistoa, mutta 60/40 on varmaan aika lähellä lopputulosta, ellei toiselta ehdokkaalta löydy isoja luurankoja kaapista. Kumpikaan ehdokkaista ei lähtökohtaisesti ärsytä suurta massaa, Niinistön vahvempi konservatiivisuus on kuitenkin lähempänä keskivertoäänestäjää.
Hihihi, en tiedä pitäisikö lollottaa vai vollottaa tätä häviäjien kieriskelyä katsellessa. Ja kaiken huipuksi et edes käynyt äänestämässä?! Onneksi imuroin matot niin voi vaikka roflata.
No, voinpa todeta, että minusta päivä oli oikein mukava! Ykkösehdokkaani ja kakkosehdokkaani menivät molemmat läpi, kaikki inhokkini putosivat, ja lopuilla ei ollut koskaan realistista mahdollisuutta muutenkaan. :D
Taidan palkita rouva Fortunan huomenna jollain ihmeellisellä kulttuurituotteella koskapa hän tykkää kulkea minun mieleisiä polkuja, ja koska maailma on kaikkine ongelmineenkin aina varsin mielenkiintoinen ja kiva paikka, jossa riittää tehtävää, ihasteltavaa, valloitettavaa ja voitettavaa niille jotka katselevat avoimin silmin eteenpäin eivätkä vain sulkeudu purnaamaan sitä että totuus on väärin.
Ok , nyt sen päätin en sitten äänestä kumpaakaan. Kumpikaan ei ole ääneni arvoinen. Seuraavissa vaaleissa sitten.
EU on fasistinen illuminaatti . Suomessa rehoittaa rappio ja darvinismi.
Tsihi.. mitäpä tuohon enää sanoisi? xp
Jos haluat niin voin päättää muitakin asioita puolestasi! Rappio ja darwinismi ovat nimittäin toisilleen vastakkaisia voimia.
"Tsihi.. mitäpä tuohon enää sanoisi? xp
Jos haluat niin voin päättää muitakin asioita puolestasi! Rappio ja darwinismi ovat nimittäin toisilleen vastakkaisia voimia."
Minulle rappio ja darwinismi ovat sama asia. Ihan itse osaan päättää ja todellakin inhoan sekä vihreitä että kokoomusta , heille annettu ääni on ääni kadotukselle =)
Helena, darwinismia tietysti. Kannatan aina sitä että paras ja sopivin voittaa. Niin se maailma elää eloaan.
Voipi olla Helena, mutta se johtuisi vain siitä miten olet itse profiloitunut. Luonto ei ole rasistinen, vaan perustuu kilpailuun ="darwinismiin" ja sitä myöten diversifikaatioon. Jos ei pärjää metsällä voi erikoistua kalaan jne. Monokulttuuri on epäluonnollista, pakkokeinoin aiheutettua, kilpailulle vahingollista ja yhteiskuntaa rappeuttavaa. Sveitsi, Singapore ja Amerikka ovat kukin eri tavoin ja monin tavoin kukoistaneet, kun taas Pohjois-Koreassa nähdään nälkää.
En suinkaan kannata. Ikävä kyllä luonnonmukainen rappio etenee ikääntymisen myötä omalla painollaan, ja monenmoiset vastatoimeni vain hidastavat sitä, ja älyllisellä puolella kompensoivat ennen pitkää heikentyvää oppimiskapasiteettia omaksutulla tiedolla ja kokemuksella. Onneksi rappioni on vasta alkanut ja uskon siipien kantavan varsin pitkälle ellei sitten jokin vähemmän luonnollinen syy lopeta lentoani lyhyeen, mihin siihenkin olen asianmukaisesti varautunut. ;)
Tosiaan, on syytä kuunnella. Etenkin ottaen huomioon mitä säveltäjä lähipiirissä olleiden todistajien mukaan oli halunnut sanoa:
"And then Shostakovich said meditatively: of course, it's about fascism, but music, real music is never literally tied to a theme. Fascism is not simply National Socialism, and this is music about terror, slavery, and oppression of the spirit. Later, when Shostakovich got used to me and came to trust me, he said openly that the Seventh (and the Fifth as well) was not only about fascism but about our country and generally about all tyranny and totalitarianism."
DAVID ICKE - Symbolism within the EU, NWO and illuminati
http://www.youtube.com/watch?v=a3dj8b8aoCY&list=FLaKGb41fksU5d94-dAZBuYA...
En voi äänestää EUn puolesta .
Äänestin vihreitä kerran, noin 20 vuotta sitten, ja vieläkin hävettää. Ei siksi ääntä Pekalle täältä, mutta tuskin Saulillekaan.
Hesari voitti: Sauli sai läpihuutopohjalta kaadettavan vastustajan.
Niinistö kruunataan ylipäälliköksi yleisen hymistelyn säestyksellä. Ja niin saa taas jokunen Opium Fleur Imperialelle tuoksuva surusilmäinen marimekkotyttö vuodattaa kyyneleen jos toisenkin, syystä tai toisesta.
Arrogantimpia ja omahyväisempiä uusrikkaita kannattajia kuin Salella on voi etsiä. Muistan edelliset vaalit: lisäksi osa kannattajista katosi äkkiä häviön jälkeen.
Sale ansaitsisi parempaa, niin tosin Haavistokin.
Toivottavasti kansasta vieraantuneet kannattajat pysyvät aisoissa.
Samaa mieltä Helenan kanssa. Viherstalinistien pahuutta on ilkeä katsella, vaikka Pekka Haavisto puolueen cityliberaaliin osaan kuuluukin. Se ekologinen siipihän vihreistä on jo kuollut.
Itselläni äänestäminen taitaa mennä samoin kuin v. 2006. Ensimmäisellä kierroksella Timo Soini, toisella Sauli Niinistö.
Jos tässä jotain masentavaa on, niin se on se, että fiksut ihmiset eivät näe metsää puilta ja tekevät kompromisseja oman äänestämisensä suhteen siksi, ”kun ne kannattajat ovat sellaisia” - Mut hei, onhan tässä vielä kaks viikkoa aikaa katsoa tilannetta.
Haaviston kannatushan oli paljon enemmän kuin Vihreiden kannatus on koskaan ollut. Minäkin äänestin Haavistoa, vaikka en ole Vihreä. Hän itse uskoi, että häntä on äänestänyt paljon samoja ihmisiä, jotka äänestivät Persuja viime keväänä. Samoja ihmisiä, jotka ovat kokeneet, että heidän äänensä ei kuulu.
Olen aina hämmästellyt ihmisten äänestyskriteereitä ja hämmästelen tämän ketjun luettuani vielä enemmän. Enää ei valita kohdetta edes kohteen villapaidan värin mukaan, kuten on kuullut tapahtuvan vaan kohteen kannattajien villapaidan värin mukaan.
En äänestä siksi, että joku on kiva ja symppis enkä jätä äänestämättä siksi, että jonkun kannattajat suhtautuisi minuun halveksuvasti. Nuo ovat pelkkiä tunneperäisiä syitä äänestää, mutta jos noin tapahtuisi niin olen sen verran pirullinen nainen, että hehkuttaisin halveksiville kannattajille aivan varmasti kuuluvani heidän kanssaan samaan kastiin. Saisivatpahan ajattelemisen aihetta.
Yksi merkittävä elementti Haaviston kannatuksessa oli/on nuorten tuki. Eihän hänkään nyt mikään teinipoika itse ole, mutta kaikista tarjolla olleista ehdokkaista hän kuitenkin profiloitui nuorten ja jonkinlaisten "vaihtoehtoihmisten" kanavaksi. Tämä kävi hyvin ilmi jo TV:n vaaliohjelmasta, josta näkyi millainen yleisö oli Tavastialla ja toisaalta vaikkapa Väyrysen Scandicissa.
Mites selität nuorisovaaleissa tapahtuneen Soinin 20% kannatuksen? Hän oli kakkonen.
Oletko Helena Eronen todellakin sitä mieltä, että maan laiskimmin äänestävälle Pohjois-Karjalan maakunnalle kokoomuslainen politiikka on parasta?
Siellä asuu paljon ilman omaa syytään työttömiksi joutuneita, ja Niinistö jo vihjasi eilen tulevista vaikeista päätöksistä. (leikkaukset) Ne koskevat vahvasti juuri Pohjois-Karjalaa,- ja tullee passivoimaan entistä enemmän väestöä siellä.
Perussuomalaisista ette enää apua saa. Toista tilaisuutta ei tule.
Lisätkää kurjuuttanne siis,- ja äänestäkää kokoomusta.
Oletko koskaan Helena ajatellut, mitä symboliikkaa on sanonnassa: "Kehäkolmosen takana?"
Sillä ei tarkoiteta Hyvinkäätä, Pohjanmaata, Hämeenlinnaa, Turkua, tai Tamperetta.
Sillä tarkoitetaan Pohjois-Karjalaa, ja muuta keskisen suomen yläpuolista Suomea.
Ja, te luotatte kokoomukselaisiin......Käsittämätöntä.
No ryömihän se Tyrykin vihdoin luolastaan. Miten menee?
Leikkaukset muuten eivät passivoi - ne aktivoivat, kun ihmisille ei passiivisesti syydetä etuuksia eikä heitä paapota ilman omaa panostusta.
Siksi leikkaukset ovat Pohjois-Karjalan etu siinä kuin muidenkin maakuntien.
Muuten olisin voinut ajatella äänestää Niinistöä, mutta Ossi Mäntylahden kirjoitukset ratkaisivat asian Haaviston hyväksi.
Jotenkin potuttaa tämä ketju. Jokaisen ehdokkaan kannattajakunnassa tapahtuu ylilyöntejä, niin myös tapahtui Soinin ja Väyrysen kannattajissa.
Media näyttää ottaneen vastajytkyn suosikkisanakseen, mutta suurin osa Haaviston kannattajista unohtaisi mielellään koko sanan. Haavisto pyrkii aidosti sovittelemaan ja korjaamaan rikki menneitä välejä suomalaisessa politiikassa, mutta kaikki mitä haluatte nähdä on muutama intoilija. Haaviston kannattajissa on moneksi. Minä olen yksi, enkä tunnista itseäni esittämästänne kuvasta, en itse asiassa tunnista juuri ketään tuntemaani Haaviston kannattajaa, mutta ehkä tuollaisiakin mahtuu joukkoon.
Kyllähän viherfanaatikkoja tuntuu olevan melko paljonkin liikkellä - ei sillä etteikö vastaavalla mellastuskyvyllä varustettuja löytyisi vastarannaltakin.
On sääli jos Eronenkin liittyy ammattiloukkaantujien mittavaan kaartiin, etenkin kun normaali logiikka sanelisi aiheen siten, että mitä enemmän Pekka on rauhallisine ja sovittelevine mielipiteineen julkisuudessa, eli vaikkapa presidenttinä, sitä todennäköisemmin hänen asiallinen toimintatapansa juurtuu myös kaikkiin hänen kannattajiinsa.
"Jotenkin potuttaa tämä ketju."
Niin, tuolta se tuntuu tulla leimatuksi aiheetta. Ei varmaan suurin osa perussuomalaisten kannattajiakaan tunne itseään rasisteiksi tai suvaitsemattomiksi, mutta sellaiseksi heitä väsymättä koko ajan leimataan.
Äh, ei minua niinkään häiritse se että joku leimaa, vaan se kuinka pahaa tekopyhyyttä kirjoittaja osoittaa:
"Ongelma on hänen kannattajansa. Jo nyt alkoi syljeskely Perussuomalaisten suuntaan..."
"...koska en halua presidentiksi miestä, jonka taustalla vellovat ilkeyden ja omahyväisyyden pimeät voimat."
Itse en ole nähnyt vähään aikaan mitään näin törkeää väitettä perussuomalaisista, mutta voi olla, että sellaisiakin on. Kummallista kuitenkin on että joku kehtaa valittaa toisten harjoittamasta nimittelystä ja sitten itse katsoo olevansa oikeutettu todella törkeään nimittelyyn...
Olen aistivani sen pahamaineisen kaksoisstandardin käyttöä... Helena siis sanoo, että heitä ei saa haukkua, mutta he saavat haukkua ketä tahansa. Ja lukijat ottavat tekstin vastaan hurraten huomaamatta ristiriitaa, tai välittämättä siitä.
"Pimeyden voimiksi" taidettiin sanoa perussuomalaisia viime eduskuntavaalien aikoihin. Mutta niin... ongelmana tuossa on päättymätön kierre. Kun perussuomalaisia on kerran haukuttu pimeyden voimiksi, niin he katsovat olevansa oikeutettuja haukkumaan niitä haukkujia vaikka he eivät enää haukkuisikaan. Sitten taas alkuperäiset haukkujat suuttuvat, ja alkavat haukkua uudestaan, ja sitten taas...
Kierteen lopettaminen vaatisi, että jonkun puolueen kannattajat pidättäytyisivät mustamaalaamisesta kaksien peräkkäisten vaalien ajan. Se taas ei vaikuta kovin mahdolliselta. Aina joku menettää hermonsa, ja avautuu.
Suomessa on jo kansan kerroksien välissä niin syvä railo, ettei Haavistokaan niitä voisi korjata.
Niin,- ja se on rikkaiden suomalaisten,- ja itä/pohjoissuomen välinen railo.
Ja, Helena Eronen päättää kannattaa kehäkolmosen sisäpuolta, äänestämällä Niinistöä.
Outoa.
Perussuomalaisena äänestäisin Haavistoa, koska häntä on helpompi arvostella kuin Niinistöä. Jos Niinistö valitaan niin se istuu takuulla kaksi kautta. Haavisto olisi helpompi syrjäyttää seuraavissa vaaleissa ja korvata vaikka Helena Erosella.
Molempien joukoissa on ärsyttäviä ihmisiä enemmän kuin tarpeeksi, mutta ei-vihreillä Haaviston kannattajilla on hienommat parrat ja paremmat jutut kuin Saulin siloposkilla.
Ensimmäisellä kierroksella ääni Haavistolle oli torjuntavoitto Väyrysestä. Toisella kierroksella ei ole enää Väyrysvaaraa, joten äänestysprosentti tulee olemaan ennätysalhainen ja Niinistö pokkaa voiton selvääkin selvemmin 70-30.
Tulkoon nyt selväksi että:
a) JOS äänestän Haavistoa, en millään tavalla anna tukeni vihreiden liberaaliselle, luonnonvieraiselle ja vihamieliselle politiikalle.
b) JOS äänestän Niinistöä, en missään nimessä hyväksy kokoomuksen ylimielistä, heikompia ja köyhiä sorrettavaa ja rahaa palvelevaa politiikka.
c) JOS kirjoitan äänestyslipukkeeseen "Jumala, armahtakaa meitä" tekisin kuin tuntuu. Ainakin taidan niin rukoilla.
Kiperä paikka.
Vihreä aatemaailma yhdistettynä tasavallan presidentin nimitysoikeuteen. Kiitos mutta ei kiitos.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tasavallan_presidentti#Nimitysoikeus...
"Luultavasti käyn juuri siksi (jos äänestän) äänestämässä Niinistöä, koska en halua presidentiksi miestä, jonka taustalla vellovat ilkeyden ja omahyväisyyden pimeät voimat. Haavisto on varmasti ihana tyyppi, mutta hänen kannattajansa eivät. Minä en kestäisi kuutta vuotta haavistolaisten itserakkautta ja vastajytkyilyä, sori nyt vaan."
Voiko tuota enää paremmin sanoa?
Vihreät ovat perinteisesti aivan järkyttävän kammottavaa sakkia mutta ei kokoomuslaisetkaan sen parempia ole vaikka ovattenkin hiljempaa. Ne on erilaisia, mutta yhtä ällöttäviä.. ellei ällöttävämpiäkin.
Kannattajien perusteella äänestäisi kumpaakaan, mutta kun ignooraa ne niin haaviin tarttuu Haavisto <3
"...kaikki tuttavapiirini yrittäjät ovat häntä äänestämässä..."
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Suurpääoman etuja ajava Niinistö kerää ääniä jopa pienyrittäjiltä. (En tiedä ovatko ystäviesi yritykset monikansallisia jättifirmoja) Vaikka luulisi pienyrittäjien ymmärtävän, että heidän suurin uhkansa ei ole verotuksen kiristyminen puolella prosenttiyksiköllä, vaan se että joka alalla toimintakenttä muuttuu jatkuvasti suurempia yksiköitä suosivaan suuntaan.
Juuri näin. Itse olen pienyrittäjä ja aina ihmetellyt kun kaltaiseni menevät ja äänestävät Kokoomusta. Niitä ei kiinnosta pätkääkään pienyrittäjät. Juhlapuheissa kyllä arvostetaan uutteria pienyrittäjiä, mutta teot puhuvat suurpääoman puolesta.
Tuolla ylempänä Eronen määritteli pyynnöstä myös kokoomuksen porukat:
"No Niinistön porukat:
Kokoomusmummothan ovat sellaisia, että heidän kanssa tulee toimeen kun heille hymyilee nätisti ja tavatessa niijata nirskkauttaa. Kokoomuslaiset miehet iästä huolimatta ovat juotettavissa mukaviksi."
Eiköhän näillä määrittelyillä Erosen voi jättää rauhaan jorisemaan omiaan?
Noon nää luonnonlait kuiteskii niitä lopullisia lakeja, jotka saletisti natsaa ja toimii kuin aurinko.
Vasemmiston sortuminen eka rundilla äänestämään Haaviston puolesta, mutta vain Soinia ja Väyrystä vastaan, toimi just kuten halusivatkin. Eivät harrastajina kuitenkaan hokanneet, että itelle voi käydä yhtä ohrasesti niinku mehiläiselle. Kun hanakasti pistää niin kynsi kylmenee.
Moni onkin nyt aisassaan roikkumassa, tervattuna ja höyhennettynä matkalla nahkurin orsille.
Monella vihreällä valekristuksella vaikuttaa olevan samat vatsanväänteet. Haavistoa kyllä jotenkin sietäisi, mutta nämä mökeltävät koston ituhipit, ei helevata.
Mutta Niinistö, oli mies mikä oli, nyt on Suomen työväen presidentin vuoro. Kamreeria tarvitaan. Soon loppupeleissä kuisteski niitä harvoja, jolla on kykyä, halua ja tietoa veeduilla Kataisen kivireki-orkesterille. Upseerin näkönen miäs, jolla on pallot ja luistimet pussukoissa tämmingissä.
Vaikea erottaa hyvyyttänsä.Toinen haluaa rakentaa radan Turusta Helsinkiin, toinen Helsingistä Turkuun. En ole vielä päättänyt kumpaa kannattaisin.Ehkä sitä ,kumpi ensin ennättää ehdottaa raidetta luotijunalle ja toista raidetta lättähatulle.Paikallisjuna strong buy.

Kommentoi 128 kommenttia