Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Voi Airo parkaa :(

Jos Ristintaipaleella kuuluu omituista pöhinää, niin se johtuu ainoastaan siitä, että Aksel Airon tuhka se siellä tykinhylsyssä kiukkuisena pöllyää.

1925 Airo nimettiin Yleisesikunnan operatiivisen toimiston päälliköksi ja sittenpä hän tekikin sellaisen homman, että läksi hevosella pitkälle vaellusretkelle silloiselle itärajalle Karjalasta pohjoiseen. Retken ja suunnittelun päätteeksi syntyi Suomelle alueellinen puolustusjärjestelmä. Aiemmin järjestelmän tarkoituksena oli pysäyttää maahamme laajamittaisesti hyökkäävät vihollisjoukot, mutta yhä enemmän on alettu uhkana näkemään se, että vain Helsinkiin kohdistuisi jonkinlainen strateginen isku.

Mallia tuohon strategisen iskun uhkakuvaan on otettu Ruotsista, jossa onkin puolustusbudjetista siirrytty ohjaamaan 50% hankintoihin mm. supistamalla sitä määrää, jolle annetaan aseellinen koulutus sekä lakkauttelemalla mm. jalkaväkiprikaateja ja kenttätykistökoulutusta.

Ruotsin on ollut varmasti helppoa toimia niin, koska (vaikken Venäjää nyt minään suurena uhkana pidä) idän ja Ruotsin välissä on aina ollut Suomi. Näin ollen on varmaankin helppoa ruotsalaisena uskoa huomattavasti enemmän siihen, että tulee joku strateginen isku Tukholmaan kuin että ruotsalaiset koskaan taistelisivat hyökkääjää vastaan jossain ihan oikeasti rintamalla.

Kysymys kuuluukin, onko tuo ajatusmaailma sopiva Suomeen?

Hyvin monet ovat nyt huolissaan siitä, että selkeästi Puolustusvoimat keskittyvät entistä enemmän siihen Helsingin puolustamiseen. Periaatteessa siis jos tänne hyökkäisi joku, niin ihan saisi rauhassa ja vihellellen marssia Etelä-Suomeen tekemään sitä strategista iskua.

Käsitykseni mukaan viime vuosina Venäjä on jälleen innostunut varustautumaan sotilaallisesti. Tuskin heillä nyt mitään sen kummempaa ajatusta hyökkäyksestä Suomeen on, mutta jos tuossa itärajan toisella puolella on laajennettu rajavyöhyke ja sinne kuskaillaan aseita ja miehiä ja samaan aikaan Suomessa tuhotaan alueellista puolustusjärjestelmää ja sodan aikaisia joukkoja supistetaan huomattavasti, niin eikö jo olisi ihan sama lähettää Moskovaan sähke, että tervetuloa nyt, jos intoa on ja kun ei aikaisemmin onnistunut.

Siinä olisi sekin hyvä puoli, että Venäjä voisi supistaa omia asemenojaan ja suunnata säästyviä rahoja vaikkapa niihin jätepuhdistamoihin ym. suomalaisrahoilla rakennettaviin juttuihin.

 

Kuten eilen kirjoitin, on suomalaisten nuorten miesten maanpuolustusinto kova. Miksi ihmeessä sekin täytyy sössiä lakkauttamalla varuskunnat ja tuhoamalla se aito nuoren miehen tunne, että jos tulisi sota, niin hän puolustaisi toki paitsi isänmaataan niin myöskin omaa kotiseutuaan?

 

Helena

 

Ps. Pyydän jo valmiiksi anteeksi mahdollisia asiavirheitä. En todellakaan tunne sen kummemmin puolustuslaitostamme :D

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän Enologi kuva

Helena, tässä on aika paljon problematiikkaa ja osa on ihan järkevää. Koulutuksellisesti kannattaa yhdistää resursseja. Toisaalta yllätyshyökkäyksen sattuessa kulloinkin kasarmilla olevat asevelvolliset ovat puolustuksen ensi linja ja silloin hyvä olla riittävä kasarmiverkosto pääkaupunkiseudun lisäksi etelä- ja lounaisrannikolla sekä itärajan tuntumassa - isompia muita väestökeskittymiä lukuun ottamatta.

Ongelma vain, että naapurin toteuttamasta taktiikasta ei varmuutta (vaikka asevoimien uudistuksen linjat tiedossa) ja aluepuolustus hyvä olemassa varajärjestelmänä kun ei kuitenkaan sotilaallista liittoutumista tahi ylivoimaista tulivoimaa lisäsuojana.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Tulivoimaa ?

Ei ryssäkään sentään niin tyhmä ole että tappaisi lypsävän lehmänsä:
http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_t...
Kaasu-, puu- ja hiilikauppa siihen vielä lisäksi.

Persut ja vihreät löytäneet yhteiset etunsa - turvallisuus ennenkaikkea.

Käyttäjän hemohessu kuva

emme tarvitse enää tulivoimaa vaan tuulivoimaa.

Helena miksi kirjoittaa yhtään mitään asiasta,josta ei ymmärrä eikä
tiedä mitään.Olen kyllä sinänsä samaa mieltä,että rankalla kädellä
vedettiin,mutta vaikka sitoutumattomaksi,vielä itsesi ilmoitatkin,
niin perussuomalainen nuottihan tuossa on.Älä kadota omaa järkeäsi
ja kriittistä ajatteluasi uusissa hommissa.Tietyltä taholta tulevalle
opille kannattaa tehdä se sama,mitä lapset tekevät vanhemilleen..kyseenalaistaa kaikki turha löpinä ja kiihkoilu.Järki ja totuus,kuitenkin voittaa lopuksi.

Käyttäjän ohohupsis kuva

No muutaman vuoden olen jo kirjoitellut asioista, joista en tajua yhtään mitään. Lisäksi tuotan sinulle nyt pettymyksen, mutta ihan itse tuon mielipiteeni keksin ja loin ja sen kirjalliseen muotoon puin ;)

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

Puolustusvoimien toimintaa on hajautettu ympäri Suomea aluepoliittisista syistä. Sitä voidaan keskittää ilman, että maanpuolustuskyky siitä heikkenee.

Jotta sotilaita kannattaa pitää reservissä, on heille oltava asianmukainen aseistus ja kertausharjoituskoulutus. Muuten heistä ei ole mitään todellista hyötyä.
Jos aseistukseen ja kertausharjoituksiin ei haluta osoittaa varoja, silloin on ainoastaan järkevää supistaa reservin määrää.

Reservimme oli vuosituhannen alussa 540 000 miestä, nyt se on 350 000 miestä ja kohta se on enää 230 000 miestä.

Vieläkö koko suomalainen miesikäluokka pitää pakottaa vankilan uhalla palkattomaan palvelukseen?

Jo vuonna 2006 oli tiedossa, että nämä leikkaukset tullaan tekemään. Silloin niistä puhui kepulainen puolustusministeri Kääriäinen:
"Asevelvollisuuteen perustuvan reserviläisarmeijan sodanajan koko varmaankin nykyisestään laskee jonnekin 250 000:n tuntumaan 2010-luvulla."
http://www.defmin.fi/index.phtml?2971_m=2702&s=349

Onko nyt niin, että persut on ainoa puolue, joka ei kannata reservin pienentämistä ja leikkauksia puolustusbudjettiin?

Käyttäjän pekkasaarinen kuva

Puolustusmateriaalihankintarahojen leikkaus tässä se pahin asia koko Suomelle taitaa olla. Mäkinenkin on aika pahalla päällä: http://patriootti.blogspot.com/2012/02/malli-katainen-ja-holmolaisten-ho...

Käyttäjän karjala kuva

Helena, ei näiden päätösten ymmärtämiseen tarvita kuin syvästi suomettunut, finnofobinen mieli ja perisuomalainen (ei perussuomalainen) sodanjälkeinen ajattelu.

Suomettuneisuuden ymmärrämmekin. Sodanjälkeinen ajattelu lähtee aina siitä, mikä miellyttää NL:oa/Venäjää. Tällä hetkellä hallitus on aivan poikkeuksellisen taitava ajattelemaan muita tahoja kuin suomalaisia. En lopulta edes ymmärrä, keille ulkopuolisille se nyt tekee tilaa.

Ei kai tarkoitus ole sen paremmin Helsinkiä puolustaa? Miten sitä puolustaa, jos ei ole hyökkäjää pysäyttäviä joukkoja rajan ja Helsingin välissä?

Suomi, kuten useimmat muutkin "sivistysmaat", on erittäin helppo lamauttaa kyberhyökkäyksillä. Vaikka mitä väitetään, ei Suomi niihin ole valmis. Mutta maata ei miehitetä kuin fyysisellä armeijalla. Virtuaalihemmot eivät miehitä, voivat kylläkin kaapata järjestelmiä haltuunsa.

Olen samaa mieltä, että Airo on ahdistuksessa, Mannerheim järkyttynyt, Ryti huokaa, Kallio on menettämässä toisenkin kätensä, Ehrnrooth kiroaa ruattiksi … Suomalainen katsoo hömönä eli kuin se kuuluisa äimän käki monttu auki.

Minusta hallitus on mennyt täysin hallitsemattomaksi. Ensin jaetaan puoliväkisin lahjoituksia korruptioon - aivan kuin Venäjälle aikanaan, mutta paljon enemmän. Sitten kieltäydytään esim. Petsamossa, mikä merkkaa kymmenien, todennäköisesti satojen miljardien eurojen tuloista ja varallisuudesta luopumista.

Mutta halutaanhan sentään olla sotasyyllisiä, se se kohottaa mieltä ja nostaa kansallistuntoa. Vai kuin?

Helena, tämänkin maan poliittiset päättäjät ovat "hulluja". En oikein tiedä sopivaa termiä. Mutta kunhan kaikki romahtaa, sitten lopuista koetetaan karsia jotain kokooon. Suomalainenkin on sitkeä. Saisi olla vähän kriittinenkin ajoissa.

Käyttäjän andres kuva

Avaahan tietämättömälle/huonomuistiselle tuota Petsamo-juttua, por favor.

Käyttäjän gagarin kuva

"Mutta maata ei miehitetä kuin fyysisellä armeijalla. Virtuaalihemmot eivät miehitä, voivat kylläkin kaapata järjestelmiä haltuunsa."

Tuossa on viisaus, joka jokaisen on syytä takoa kalloonsa. Kyberhyökkäyksiä voi tulla ja strategisia iskuja ym., mutta hyökkäävät jalkaväkijoukot pitää pysäyttää.

Käyttäjän Sweep kuva

Hyvä kirjoitus Helena ja jatka samaan malliin, rehellisesti. Siihen hyvin harva täällä pystyy. Virheetöntä kirjoitusta ei näet ole olemassakaan. Ajatus, on tärkein. Anna pikkupedanttien saivarrella rauhassa.

Korhonen; Perussuomlaiset ovat ainoita - suomalaisia tässä asiassa. Minun on hyvin helppo omaksua nämä asiat. Muistan niin elävästi isoisäni kertomukset ja tosiasiat. Minun ei tarvitse edes väitellä, koska mielipiteeni ei tässä asiassa tule koskaan muuttumaan.
Monen muun muistin lyhyyttä kyllä olen ihmetellyt ja jopa käsityskykyä.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Täsmälleen noin, sillä olen ilolla lukenut Helenaa vain siksi, että sieltä on pulpunnut silkka rehellisyys omille ajatuksille ja sen tuhoaa helposti, jos erehtyy ajattelemaan liian pitkälle sanomistensa sopivuutta.

Helenalle terveisiä, että anna paukkua entiseen tahtiin ja ero entiseen on vain siinä, että nyt eri mieltä olevat käyvät henkilösi kimppuun, kun olet sattuuneesta syystä vapaata riistaa.

Näytä näille.

Käyttäjän andres kuva

Juu, toivotaan että nykyisen raskaan työnsä päälle jaksaa raapustaa meille tarinoitansa edes silloin tällöin.
(en muuten usko, että piittaa pätkääkään "sopivuudesta").

Käyttäjän jukkakuhanen kuva

Aluepuolustusjärjestelmä on ollut maamme puolustuksen tukiranka 1930-luvun puolivälistä saakka. Nyt tämä romutetaan täysin ja maastamme muodostuu käytännössä sotilaallinen tyhjiö. Jotain merkitystä aikanaan oli mm. Salpalinjalla, vaikka sitä ei koskaan käytännössä testattukaan.

Käyttäjän jarmonieminen kuva

1930-luvulla valmistauduttii kahden perusvaihtoehdon mukaan joko hyökkäämään tai puolustamaan Karjalan kannaksella. Kyseessä ei ollut aluepuolustusjärjestelmä, vaan 1. ms periytyinen lineaarisempi puolusjärjestelmä yhtenäisine linjoineen ja niiden takana olevinen reserveineen, jossa suojajoukot viivyttivät edessä hetken aikaan.

Olen Jukka Kuhasen kanssa hyvin erimieltä. Hajautetun alueellisten joukkojen taistelutavan omaksuminen ja varustaminen on kaikkea muuta kuin tyhjiön luomista.

Kommentoin, kun pyydettiin: http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97045-merivoimien-koulutus...

Käyttäjän jukkakuhanen kuva

Käsittääkseni Aksel Airo loi vuosina 1928-29 alueellisen maanpuolustusjärjestelmän kattamaan koko maan tarkoituksenaan korvata ns. kaaderijärjestelmään perustuva malli. Ja sitten vuonna 1933 tultuaan nimitetyksi puolustusneuvoston sihteeriksi ja käytännössä neuvoston puheenjohtajana toimineen Mannerheimin oikeaksi kädeksi Airon johdolla ryhdyttiin viimeistään viemään käytäntöön pitkälti Airon itsensä suunnittelemaa ja mm. Enckellin vastustamaa aluueellista maanpuolustusjärjestelmää.

Kyseessä ei ollut - edelleenkään ymmärtääkseni - järjestelmä, jolla turvattiin joukkojen nopea liikekannallepano pelkästään Karjalan kannakselle vaan koko sille maarajalle, jota maamme puolustusvoimien ja sen reservin tuli tuolloin puolustaa. Tällä järjestelmällä Airo nimenomaan loi järjestelmän, joka oli aiempaa kaaderijärjestelmää huomattavasti nopeammin liikekannallepantavissa, koottavissa ja johdettavuudeltaan aivan toista luokkaa. Jälkimmäinen seikka johtui siitä, että nämä joukot olivat käytännössä muutakin kuin pelkästään papereilla olevia nimiä ja nurmeroita eli niitä harjoitettiin noissa kokoonpanoissa.

Se muutos, mikä järjestelmään tehtiin käytännön kokemusten pohjalta oli se, että kyläkunnittain koottuja joukkoja hajoitettiin komppanioiden kesken. Tällä pyrittiin välttämään se, että yksittäiseen perheeseen, kylään tai pitäjään ei olisi kohdistunut niin suuria menetyksiä kuin mitä talvisodan yksittäisissä taisteluissa koettiin yksittäin perheen, kylän tai pitäjän kohdalla.

Oletukseni on ollut se, että tätä Airon luomaa mallia on pyritty käyttämään hyvin pitkälti vielä sotien jälkeisinä vuosikymmeninä ihan näihin vuosiin saakka. Toki saatan olla täysin väärässä ja olen valmis antamaan tässä asiassa periksi. Sen kuitenkin sanon, että Airon kaltaiset sotilasjohtajat eivät strategiselta kannalta ymmärtäisi tätä nyt tehtyä puolustuspoliittista ratkaisua.

Käyttäjän veikkoluomi kuva

Alueellinen puolustus (ALPU) luotiin pakon edessä, kun muita vaihtoehtoja ei oikein ollut. Eräs "pakko" oli suhteemme Neuvostoliittoon; emme voineet poliittisista syistä luoda puolustusjärjestelmää, joka olisi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla toiminut todennäköisintä vihollista - muodollista ystävää - vastaan.

ALPUssa on yksi erittäin huono piirre: se siirtää ratkaisutaistelut käytäviksi syvällä Suomessa, Etelä-Suomen osalta Kymijoen länsipuolelle. Tällaisesta on tietysti syytä pyrkiä eroon, jos vain mahdollista.

Alueellinen puolustus lanseerattiin siten, että syntyi käsitys siitä, että ALPU tarkoittaa joukkojen tasajakoa valtakuntaan (siis noin sotilas neliökilometriä kohti), mikä ei tietenkään ole realistista.

Toinen ALPUun liittyvä väärinkäsitys on sen sekoittaminen "aluejärjestelmään" à la Airo & Grandell, joka puolestaan oli lähinnä joukkojen perustamisen ja varustamisen (ns. liikekannallepano) toteuttamistapa.

Lisää asiasta mm. Helsingin Reservin Sanomissa 10/2011´sivulla 16 ja 17

http://issuu.com/marsk1/docs/reservinsanomat_2011_10_web

Käyttäjän jukkakuhanen kuva

Henkilökohtaisesti näen, että kyseessä ei ole väärinkäsityksestä mainitsemasi "aluejärjestelmän" ja alueellisen puolustusjärjestelmän kesken. Näin siksi, että aluejärjestelmä on oleellinen osa alueellista puolustusjärjestelmää. Siinähän joukkojen perustaminen pohjautui alueellisen varusmiesyksikön ympärille. Näin meneteltiin mm. täällä Pohjois-Karjalassa jatkosodan alla, kun JP9:n I pataljoonan ja II pataljoonan yhteyteen koottiin ympäristön reserviläisistä III pataljoona Ylämyllyn Paloaukealle. Siinä yhdistyivät joukkojen koulutus-, varustus- ja johtamisjärjestelmien tehokas ja pitkäjänteinen rakentaminen. Ja tämä todettiin käytännössä erittäin toimivaksi ratkaisuksi todellisessa sotatilanteessa.

Käyttäjän andres kuva

Ollaanpas täällä oltu herkkiä ja vieraskoreita. Vaan kyllä ne Neuvostoliitossa ja nyt Venäjällä ovat olleet ja ovat tietoisia ketä vastaan Suomi pitää yllä puolustusvalmiuttaan.

Käyttäjän veikkoluomi kuva

Totta kai Venäjällä asia on tiedetty. Siksikin erityisesti neuvostoaikana Venäjä pyrki vaikuttamaan Suomen päätöksiin myös monenlaisella painostuksella.

Venäjän pyrkimys yhteisiin esikunta- ja sotaharjoituksiin oli osaltaan myös yritys päästä selville ja vaikuttamaan suomalaissuunnitelmiin. Vastaava järjestelyhän toteutettiin hyvin suoraviivaisesti ns. Varsovan liiton maissa ottamalla niiden sotavoima suoraan Moskovan kontrolliin ja määräysvaltaan.

Venäläisten kyky psykologisiin operaatioihin oli [ja on yhä] hyvä, osa suomalaisista saatiin valvomaan ja ilmiantamaan "neuvostovastaista" toimintaa niin maanpuolustuksessamme kuin muutoinkin. Maanpuolustuksen osalta Suomi piti kylläkin pintansa paremmin kuin monella muulla alalla.

Nyky-Suomessakin on osoitus Venäjän PSYOPS:in erinomaisesta onnistumisesta; suuri osa kansalaisistamme näkee Naton kavahdettavana militaarimörkönä.

Käyttäjän veikkoluomi kuva

Poistin kahteen kertaan lähettämäni.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Von Döbeln ratsastaisi raukkoja katsellen ja Cajander myhäilisi omaa tollouttaan peitellen, kun nämä nykyidiootit panevat paremmaksi tässä maailman tilanteessa. Mutta sivistysvaltioissa ei ole aseita kuin vain viranomaisilla ja tästä on meillä jo monta Erkki Tuomiojan hyväksymää esimerkkiä. Lähinnä nyt tulee mieleen Syyria, mutta muitakin on kyllä.

Käyttäjän Sweep kuva

En ota sen enempää kantaa, mutta totean olevani sotilasjohdonkin kanssa eri linjoilla niissä yhteyksissä jolloin olen osallistunut strategisen suunnittelun seminaareihin. Napit ovat olleet vastakkain. Mielestäni minulla pitäisi olla kotonani kaapissa taisteluvarustus.
Anekdootti; minulla on lattiaan pultattu asekaappi.

Illuusioita ei pidä uskoa. Ala-Kurtin kopterit olivatkin vain kuoria.
Viimevuonna naapuri tilasi runsaan määrän helikopterilaivoja. Kaavan ymmärtääkseen ei tarvitse olla Clausewitz.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja