Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Tässä on viime päivinä tuntunut vähän siltä, että kaikenlainen vihapuhe, järkytys, loukkaantuminen ym. ovat saavuttaneet jonkinlaisen kulminaatiopisteen. Luulin sen tapahtuneen jo aikaisemmin, mutta nyt se ehkä vasta saavuttikin sen. Minullekin taas toimittajat soittaa rällyyttelivät, koska postasin Facebookissa seinälleni kuvan, jossa nuoret miehet etsivät ystäväänsä Kallea. Jouduin jälleen...
Osmo Soininvaara (vihr.) kirjoittaa blogissaan EVM:n ensisijaisesta asemasta velkojana (heti IMF:n jälkeen). Tuostahan nousi nyt pienehkö kohu, kun joidenkin mielestä EVM-sopimuksen johdannossa oleva maininta EVM:n ensisijaisesta velkojan asemasta ei ole sitova, koska sitä ei itse sopimustekstistä sanota löytyvän (en sano varmaksi, että ei löytyisi, sillä en usko enää näissä asioissa mihinkään...
Minua jaksaa ihmetyttää se, miksi juuri itseään erittäin vapaamielisinä ja suvaitsevaisina markkinoivat ihmiset tuntuvat olevan kaikista, siis jopa äärikonservatiiveja, innokkaimpia kieltämään prostituution. Olen todella pahoillani, mutta tuo nyt lähinnä vahvistaa minun käsitystäni näistä nk. arvoliberaaleista tyypeistä: jos jokin asia ei ole omaan agendaan sopiva, se halutaan kieltää. Ja mikäpä...
Hitto. Nyt ne löysivät Mona Lisan oletetun mallin luurangon. Meinaavat tehdä rekonstruktion kasvoista ja verrata sitä da Vincin kuuluisaan maalaukseen. Pöh, sanon minä. Maailma on niin paljon jännempi paikka, kun ihan kaikkea ei tiedetä. Totuus kun on yleensä paljon tylsempi kuin huhut, tarut ja legendat, joissa asioilla voi olla täysin todellisuudesta irrallaan olevia versioita asioista ja...
Enkeli-Elisa on saanut ihmiset pohtimaan sitä, missä määrin on oikein ”ihan pikkiriikkisen juksata”, jos päämäärä on hyvä. Eilinen Ville Similän (HS) kolumni aiheesta herätti lähinnä lisää kysymyksiä eikä tilannetta helpotta yhtään tieto siitä, että mahdolliset Espanjan vakuussopimuksen yksityiskohdat tulevat ilmeisesti jäämään salaisiksi. Mitä yhteistä on Enkeli-Elisalla, eurokriisin hoidolla...
Helsingin Sanomat tarttui Kuukausiliitteessään jonkinlaiseksi netti-ilmiöksi kehittyneeseen Enkeli-Elisaan siitä näkökulmasta, että onko koko Enkeli-Elisa sittenkin kirjailija Minttu Vettenterän mielikuvituksen tuote. En ole itse vielä Kuukausiliitteen juttua lukenut, mutta siihen on käsitykseni mukaan kerätty todisteita tuosta järkyttävästä huijauksesta. Enkeli-Elisahan on tarina nuoresta,...
Saksa taipui, koska saksalaisten rahoituslaitosten rahoja on kiinni kriisimaissa. Suomi taipui, koska Suomen päättäjät ovat idiootteja, sillä suomalaisilla ei vastaavia paineita ole. Saksalaiset antoivat Kataiselle yhden mitalin ja Katainen on nyt niin Saksan suuntaan kumarassa, että kehui oikein lyöneensä EM-jalkapallossakin vetoa Saksan puolesta. Onneksi Saksa hävisi eilen. Tuki tullaan...
Voi voi ja kyynelkanavat sentään, että sitä nyt taas ollaan niin kauhean järkyttyneitä, kun kansanedustaja sanoo mielipiteensä. Onhan se kertakaikkisen järkyttävää, kun Eduskunnassa on demokraattisesti valittuina henkilöitä, jotka katselevat asioita sen vettyneen ja ureankatkuisen laatikon, jota myöskin vakiintuneeksi tavaksi voisi kutsua, ulkopuolelta. Antakaas kun selitän teille jotakin....
Sain eilen työsähköpostiini kolme eri päätöstä, joissa todettiin, että en ollut turhan tuhma kirjoittaessani hihamerkeistä eikä minua haluta siis rankaista hihamerkkikirjoittelustani. Koska en anna enää yhtään lausuntoa yhdellekään toimittajalle, kirjoitan tässä nyt tuntemuksistani, jotka ovat seuraavanlaiset: Tämä oli odotettavissa. Kikkeliskokkelis, harmittaako dosentti Bäckmannia ...
Trendikkään natsahtavasti Korkein oikeus tuomitsi Jussi Halla-ahon sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kouvolan hovioikeus tuomitsi esimieheni ja hyvän ystäväni James Hirvisaaren viime talvena sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. James on valittanut tuomiostaan Korkeimpaan oikeuteen. Itse odottelen puolestani tietoa siitä, aloittaako poliisi...
Kuolema on ollut viimepäivinä tapetilla. Millainen on arvokas kuolema, milloin ihmisen voidaan antaa kuolla ja kuinka kauhan on järkevää pitkittää elämää. Kuten nykyään ihan kaikki muutkin keskustelut, myöskin keskustelu kuoleman ympärillä on mennyt väittelyksi, jossa juut ja eit taistelevat siitä, kenellä on kovin ääni. Olisin kovin onnellinen, jos omaisin aiheesta mielipiteen, jolla voisin...
EVM eli Euroopan vakausmekanismi perustetaan reilun kuukauden kuluttua, heinäkuun 2012 alussa. Myöskin Suomi on menossa mukaan, jos eduskunta antaa jäsenyydelle siunauksen (ja kun kyse on hallituksen esityksestä, niin toki eduskunta silloin siunauksensa antaa, koska ryhmäkuri menee kaiken muun yli). Valitettavasti EVM ei ole saanut mediassa sitä näkyvyyttä, jonka se ansaitsisi ja kun...
Katselin tornin sortumista kädet värähdellen, mutta entuntenut enää yhtään mitään. Tornia, jonka perusta oli ollut vankka, vaikkakinulkomuoto rujo ja arkinen, oli ryhdytty rakentamaan tarmokkaasti korkeammaksija kauniimmaksi. Säihkyvin korulausein ja meripihkalla verhotuin tiilin Valtakehotti sitä rakentamaan ja ideologiansa sokaisemat arkkitehdit saivatkansalaiset uskomaan, että se oli oikein ja...
Kun Kreikan parlamenttivaaleissa äärioikeisto sai ennätyksellisen paljon ääniä, ollaan Suomea myöten huolestuneita äärioikeiston noususta Euroopassa. Kuten Suomenkin viimeisten eduskuntavaalien ja Perussuomalaisten huiman menestyksen jälkeen, taivastellaan nytkin seurausta, ei syytä.Pelkästään Ateenassa kerrotaan asuvan noin puoli miljoonaa maahanmuuttajaa, 10 miljoonan asukkaan Kreikassa...
Helena Eronen
Espoo
Muutos 2011
Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta. http://elostelu.blogspot.fi/
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?