Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Ihan jotenkin skitsofreeninen olo tulee lukiessa uutisista, että Suomessa ruoka-avun tarve on kasvanut ja EU siksi lähettää puoli miljoonaa kiloa aiempaa enemmän ruoka-apua tänne. Tuleepa vaan mieleen, että miksi hyvinvointivaltioon on lähetettävä yhtään kiloa ruoka-apua? Tampereella seurakuntayhtymä on hoitanut EU:n ruoka-avun jakelun ja sieltä kerrotaan, että viime vuonna 13 000...
Yk meinaa sitten nimittää virallisen yhteyshenkilön avaruusolioille. Tuon varsin uniikin viran saa huhujen mukaan malesialainen astrofyysikko, joka tällä hetkellä johtaa YK:n avaruusasiavirastoa Unoosaa. Ihan väkisinkin tulee taas mieleen, että mitäköhän kepulia on meneillään kun viimeisen vuoden aikana on tullut milloin mistäkin vihjailuja siitä, että avaruusoliot olisivat vihdoinkin...
Miksi Vanhanen ja muutkin kohuissa kieriskelevät poliitikot ripottelevat tietoa pikkuhiljaa ja vain sen verran, mitä on pakko? Tämä minua on tässä jonkin aikaa ihmetyttänyt ja samaapa näköjään ihmettelee Jukka Tarkkakin aamutelkkarissa. Keskustalle tuntuu olevan todella hankalaa tulla ihan rehellisesti julkisuuteen puimaan asioita. Hajanaisesti joku selittelee jotain epämääräistä ja kansan...
Hirvittävä itku ja poru noussut Ruotsidemokraattien pärjättyä Ruotsin vaaleissa. No kun ei niin kauhean syväluotaava ole tuo naapurimaan politiikan tuntemus, niin kävin pikkasen tuota asiaa tutkailemassa Wikipedian puolelta ja mielenkiintoni hyrähti nollasta sataseen alta viiden sekunnin. Okei, eli Ruotsidemokraattien puolue perustettiin 1980-luvun lopulla, 2000-luvun alussa puoluetta...
Nälkäpäiväkeräys on veteraanikeräysten lisäksi yksi niistä, joihin vaatimattomia roposiani mielelläni annan. Minun mielestäni monet keräykset ovat hieman kyseenalaisiakin ja niitä kritisoin, mutta kyllä tässä yltäkylläisyyden maailmassa pitäisi jokaiselle ihmiselle ruokaa edes sen verran riittää, ettei kukaan nälkään kuolisi. Tosin nälkäpäiväkeräyksen nimihän on siitä harhaanjohtava, ettei...
Kuka helvetin ääliö saa kiksejä Turun buddhalaisten häiriköimisestä ja heidän temppelirakennustyömaansa tuhoilusta? Millainen ihminen voi moisen vähäjärkisyyden taustalla olla? Buddhalaisuus kun nyt muutenkin on tällä maapallerolla yksi niistä harvoista uskonnoista, jonka edustajat eivät ole uskontonsa nimissä tehneet ristiretkiä, räjäytelleet viattomia ihmisiä tai mitenkään muuten...
Kuten tässä nyt olemme jo todenneet, on kauniissa Suomessamme ihan mahottoman kieroja, ostettavissa olevia poliitikkoja. Vaikka aina puhutaan, kuinka suomalaiset ovat niin rehellistä ja tunnollista kansaa, niin kansanedustajistomme, tuo poikkileikkaus Suomen kansasta, ei tuota toitotettua totuutta tue. Ei siinä mitään, että otetaan lahjuksia eikä siinä mitään, että puoluetukien määrän...
Tänään aamulla Maikkarin aamutelkkarissa Anja Snellman ihmetteli sitä, että miksi kaikenlaiset uskonhihhulit ovat niin järjettömiä hihhuleita. Hän viittasi tapaukseen, jossa Carla Bruni oli yksityishenkilönä kommentoinut maailmalla paljonkin järkyttänyttä iranilaistapausta, kun Sakineh Ashtian, leski ja äiti, tuomittiin kärsimään 99 raipaniskua aviorikoksista syytettynä. No, ne hän kärsi, mutta...
Helena Eronen
Espoo
Muutos 2011
Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta. http://elostelu.blogspot.fi/
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?