Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Netissä ihan muuta etsiessäni törmäsin sivustolle, jossa joku onneton tiedusteli, että mitäs kun on muslimi ja haluaisi itselleen koiran. Enpä ole tuotakaan aikaisemmin miettinyt, että ihan tosissaankin islam kieltäisi koiran omistamisen. Mie kun jotenkin traumatisoiduin tästä, onneksi jo rauhoittuneesta, homokirkkokeskustelusta, niin ekana tuosta kyseisen muslimin suuresta ongelmasta tuli...
EU:sta on tullut aika mielenkiintoinen juttu, josta kannattaisi erota nyt kun se vielä on mahdollista. Eilen luin uutisen, joka kertoi, että nyt on Ranska ja Saksa pistämässä Lissabonin sopimusta uusiksi ja äsken luin uutisen, joka kertoo Sauli Niinistön ihmettelevän sitä, mihin on kadonnut euroalueen periaate, jonka mukaan jokainen valtio vastaa ihan itse omasta taloudestaan. ”Saksa ja Ranska...
Wautsiwau. Suomi on jälleen pärjännyt kansainvälisessä vertailussa. Kun kattokaa Suomen hyvinvointi on mualiman kolmanneksi paras. Eli meillä menee hyvin ja tunnen ihteni suoranaiseksi idiootiksi, kun mie jaksan muotoilla itkupotkuraivareita blogitekstien muotoon. Mutta. Kun mie aina vähän nalkutan siitä, että suomalaiset eivät lähe ihan helposti kadulle ja nosta mellakkaa, vaan me kylmän...
Jussi, tuo pohjoisen karppaasi ja blogikirjoitusteni muusa, pisti minulle eilen pari linkkivinkkiä. Ne olivat erittäin mielenkiintoisia ja toivoisin päättäjienkin tutustuvan niihin, sillä viimeisten uutisten mukaan vanhustenhuollon taso on tosi pahasti hakusessa ja nyt mie voin auttaa löytämään tuon tason. Netissä on joidenkin taideopiskelijoiden toimesta rakennettu nettisivusto, jossa...
Ihan on ministeriö tilannut tutkimuksen, joka on todennut, että pitkäaikaistyöttömät ajetaan aktivoimistoimien kierteeseen eivätkä nuo aktivoimistoimet hyödytä juuri ketään, paitsi aktivoimistoimia järjestäviä yrityksiä. No daa-a? Mie oisin voinut kertoa tuon saman asian ministeriölle vaikka ihan ilimaseksi, tai kaljapalkalla, ei olisi tarvinnut kallista tutkimusta mistään tilata... Mutta...
En mie tiijä. Viime aikoina, tai jo jonkin aikaa, tai about aina, ovat vihreät profiloituneet silmissäni vähän semmosten propellipäiden hengelliseksi kodiksi. Mutta äsken lukemani ehdotus 3 euron litrahintaisesta bensasta synnytti aivoissani väkiselläänkin pari teoriaa. Vihreiden puolueessahan yhdistyvät kaikki sellaiset elementit, jotka ovat meille tavissuomalaisille vähän semmosia niinku...
Eilen mie tein sen poikkeuksen, että luin iltapäivälehteä (netissä). En nyt muista enää kumpi oli kyseessä, mutta siellä oli sen puukotetun koripallotytön äiti haastattelussa. Mielestäni kyseessä oli hyvin masentava juttu, joka pisti taas vähän miettimään tätä yhteiskuntamme, mikä sitten pisti lopulta vähän masentamaankin. Kyseinen tapaushan oli lyhykäisyydessään semmonen, että Keravalla 2008...
Mie en voi sanoa olevani maailman kiinnostunein luterilaisen kirkon asioista, mutta muutama asia on pistänyt viime aikoina ihmetyttämään. Ja ei, nyt en hauku Päivi Räsästä enkä luterilaista kirkkoa, vaan nyt mie kyllä vähän ravistelisin suomalaisia joukkohysteriaan vaipuneita pöljiä. Kun te kuulutte kirkkoon, niin mitä se teille merkitsee? Sitä että käytte kerran vuodessa pakollisten sukujuhlien...
Se on semmonen juttu, että Yleisradion pellejohto on taas osoittanut olevansa niin kaukana todellisuudesta, että tulisi mieleen se, oiskohan siellä johtoportaassa aihetta vilkasta peiliin ja pohtia siirtymistä vaikkapa johonkin Tosikot Ry:n toiminnanjohtajaksi tai jotain. Onko käynyt yhtään edes mielessäkään, että tämä Wilskan tapaus Ylen englannin kielisissä uutisissa oli mahtavaa brändäystä...
Eilen kuulin vähän juttua, että EU:ssa ollaan ruvettu miettimään, josko oisi mahollista senkin ryhtyä veroja keräämään. Varsinkin, mikä ei yllättävää ollenkaan ole, EU:n sosialistit ovat innoissaan siitä ajatuksesta, että ihmisten verotaakkaa voitaisiin lisätä entisestään. Sossujen toiveessa onkin, että jo ensi vuonna asiaa saataisiin vietyä eteen päin, sillä EU:n rahakirstu huutaa tyhjyyttä ja...
Helena Eronen
Espoo
Muutos 2011
Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta. http://elostelu.blogspot.fi/
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?