Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Suomalaisetkin ovat pelastaneet jo vuosia maapalloa maksamalla ilmasto-, haitta-, tuotanto-, younameitveroja niin, että pienituloisintakin jo hirvittää. Sitä voisi tyhmempi kuvitella, että jopas nyt äiti maa kiittää ja ilmaston lämpeneminen loppuu ja maailma pelastuu, mutta eipäs niin ole käynytkään. IEA on kertonut, että nyt onkin hiilidioksidipäästöt ennätyskorkealla, niin korkealla, että sillä...
Muutama kuukausi sitten bongasin netistä ilmoituksen, jossa uutta kotia etsi kaksi parivuotiasta cavalier kingcharlesinspanielia. Koska olen vuosia sellaisen hankinnasta haaveillut, mutta pitänyt jotenkin tyhmänä maksaa ihan vain lenkkikaveriksi ja juttuseuraksi tulevasta koirasta paria tonnia rahaa, ja nyt tarjolla olikin cavalieri parilla sadalla eurolla, niin pakkohan sitä oli sitten lähteä...
On ihan pakko kirjoittaa Hakkaraisen Teuvosta, sillä kyseessä on luultavasti mielenkiintoisin poliittinen nousukas tyyliin ikinä. Jännittävää on se, ettei puhutuin uusi kansanedustaja tullutkaan entisten missien tai hömppähomojen joukosta, vaan hän tuli sieltä kansan syvistä riveistä, valitettavasti ehkä jopa odotetustikin. Hakkaraisen Teuvon elämä on yhtä suurta jännitysnäytelmää, tai...
Tuossa tuhat vuotta sitten alkoi Länsi-Suomeen siirtyä uusia asukkaita Ruotsista. Ensin otettiin Ahvenanmaa ja länsirannikko, jotka muuten ”virallisen” historiankirjoituksen mukaan olivat ihan ylläripylläri tuosta vaan tyhjentyneet sopivasti ruotsalaisten maahanmuuttajien asutettavaksi, ja sitten sitä porukkaa alkoi levitä sisämaahan. Kyseisistä ajoista kertoo tarinaansa esimerkiksi...
Antakaa hullulle kynä, niin sehän piirtää ;) Mukavaa lauantaita, Helena
Everybody Draw Mohammed Day:n kunniaksi piirsin minäkin kuvan Muhamedista sellaisena, jona hän minulle avautuu ja haluaisin kuvallani muistuttaa naisten ja tyttöjen asemasta islaminuskoisessa maailmassa. Helena
Kun nyt näyttäisi siltä, että saamme hallituksen, jonka kokoonpanoa on helpompi kuvailla lausumalla ne puolueet, jotka eivät siihen kuulu, niin nimittelyä ja kaikenlaista pilkkaamista helpottaakseni päätin nimetä hallituksen sekahedelmäsopaksi eli läpäkäksi. Itse asiassa tuo nimitys olisikin aika sopiva. Tiedättehän mitä tapahtuu kun ottaa punaista, sinistä, vihreää, kusenkeltaista ja...
Tapsa ”Karvaturri” Äyräväinen eilen veikkaili, että kyllä sitä vielä jonkinlainen keskustelu rasismista saadaan jääkiekon MM-kullankin jälkimainingeissa aikaan. Ja oikeassapa hän olikin. Siitä pienestä ja hyväntahtoisesta keljuilusta, jolla on yhtä pitkät perinteet kuin juhannuskokolla tai juhannuskokkoon sammumisella, on tullut nykypäivän Suomessa rasismia. Kun mikään ei näille...
Puheenjohtaja Urpilainen päätti viedä puolueensa hallitukseen ”periaatteista välittämättä”. Hädässä olevia EU-maita ei hänen vaalien alla antamiensa vaalikonevastausten mukaan pitänyt lähteä tukemaan, mutta valta sokaisee ja kiima on kova. Ja toisaalta, 200 euroa per autettava maa per suomalainen ei ole hinta eikä mikään. Jos poistetaan maksajien luvusta vanhukset, lapset, pakolaiset ja työttömät...
Vihdin kunta jätti säästösyistä nostamatta veteraanipäivänä lippuja salkoon. Viime viikolla radiossa tuohtunut mieshenkilö kertoi, että veteraanijuhlassa tarjoiltiin veteraaneille hernesoppaa muovikipoista, kun samaan aikaan eduskunnassa naposteltiin leikkeleitä ja täytekakkua. Herää kysymys, mihin on kadonnut sotaveteraaniemme, joita ilmeisen leikkimielisesti kunniakansalaisiksi joskus on...
Helena Eronen
Espoo
Muutos 2011
Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta. http://elostelu.blogspot.fi/
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?