Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Katselin tuossa Ajankohtaista kakkosta, jossa kerrottiin rasismista, rasistisesta väkivallasta ja meijän Freddystä. Ihan ensiksi on todettava, että minä järkytyin ohjelman osuudesta, jossa kerrottiin kaikesta siitä rasismista, jota kohdistetaan pieniin lapsiin tai joka purkautuu raakoina, väkivaltaisina hyökkäyksinä toisia ihmisiä kohtaan. Minun mielestäni sellaiset ihmiset, jotka aukovat päätään...
Lapsuudestani on jäänyt mieleen jossain vasemmistohöyröttelykaudessa rypeneen naispuolisen lähisukulaiseni sutkautus ”Jeesus oli historian ensimmäinen hippi”. Tuosta tulee suora ajatusyhteys viimeisiin EU-vaaleihin, kun Mitro Repo perusteli puoluevalintaansa citymaasturinsa rattia kiillotellen ”Jeesuskin olisi demari”. Jottei tässä nyt olisi liian vähän todisteita siitä, että Jeesus oli kaikkea...
Niin se jatkosota sitten alkoi 70 vuotta sitten. Meistä monen isät ja ukit ja isoukit kutsuttiin yleisiin harjoituksiin jo 17.6, pojat varustettiin ja tyrkättiin talvisodan jälkeiselle rajalle odottamaan hyökkäyskäskyä. Suuri osa miehistä varustautui pakkoluovutettujen alueiden rajalle, osa vanhemmille raja-alueille, jonkinlainen takaisinmaksun henki oli varmasti hyvin voimakas ja kansa oli...
Milloin se lutkamarssi olikaan? Ajattelin osallistua siihen, sillä vastustan jyrkästi imaami Taj Aldin al-Hilalin ajatustaan siitä, että jos mies raiskaa hunnuttamattoman naisen, niin se on naisen vika, sillä tilanne on verrattavissa siihen, että kissa hyökkää lihanpalan kimppuun ja syö sen. Ei kissakaan voi vastustaa lihanpalasta, kuten ei mies hunnuttamatonta naista, mutta koska itse en hyväksy...
Helsinki päätti häätää laittomat romanileireilijät häiriköinnin ja sikailun vuoksi ja kerjäläisyyttä hieman hillitäkseen. Paitsi joidenkin suomalaisten, niin myöskin romanien mielestä tuo päätös on kamala ihmisoikeusrikos ja romanit ovat päättäneet nousta kapinaan. MTV3:n haastattelema romani kertoo, etteivät he aio poistua ja jos heidät poistetaan väkisin, niin he siirtyvät nukkumaan...
En yleensä takerru blogitekstieni kommentteihin, koska mielestäni Puheenvuorossa blogikirjoitusten tärkein tehtävä on herättää keskustelua ja tuoda eri näkökulmia esiin, mutta eilisen kirjoitusteni kommenteissa oli jotain sellaista, mikä jäi takaraivoon jyskyttämään ja herätti paljon kysymyksiä. Muutamat kokoomuksen kannattajat nimittäin esittivät, että nykyisenlaista demokratiaa parempi...
Foliohatut ovat kehitelleet jo vuosia teoriaa siitä, kuinka kaikki tämä EU:n sisäinen kriiseily on todellisuudessa vain marssimista kohti liittovaltiota. Kaikki fiksut ovat nauraneet sellaiselle hölmöilylle, eihän se ole totta, ei. Kuitenkin hiljalleen on uutisissa alkanut vilahdella ihan täysjärkistenkin ihmisten kommentteja ja varoituksia siitä, että nyt ollaan suurten muutosten kynnyksellä....
Taas se alkoi, nimittäin jumalaton nillitys ja älämölö koskien sitä, kuinka Perussuomalaiset ovat ihan kamalan kunnottomia luusereita, kun eivät myy mummoaan ja kaiva omaa hautaansa lähtemällä mukaan yhteen ehkäpä historian naurettavimpaan hallituskyhäelmään. Soinille kerrottiin tänään annetun jopa kaksi (2) mahdollisuutta äänestää EU:n tukipaketteja vastaan jos Perussuomalaiset lähtevät...
Eipä minulla tässä mittään sanottavaa oikein ole. Pari päivää tuolla oltiin LuontoÄidin helmoissa (siis kesämökillä, jossa on porealtaista lähtien pelit ja vehkeet. Tosi upea paikka, suosittelen) roikkumassa ja kuikan laulua kuulemassa (ei kuulunut. Tyhmä kuikka), aurinkoa tuli palvottua (sain aurinkoihottaman) ja oluttakin vähän saatettiin maistaa. Mukavaa oli, kiitos Muariziooo ja Suara. Mutta...
Ollaan sitten saatu tänne kylmään ja tylsään pohjolaankin ihan oma terroristihihhulimme, tai ei kai hän fyysisesti täällä ole, mutta henkisesti jollain tasolla kuitenkin. Monikulttuurista väpinää ja tutinaa aiheuttava Abu kannattaa maailmalaajuista jihadia ja hän tuli viikolla tunnetuksi siitä, että hän oli kehottanut veljiään Afganistanissa hyökkäämään suomalaisrauhanturvaajien kimppuun, sillä...
Helena Eronen
Espoo
Muutos 2011
Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta. http://elostelu.blogspot.fi/
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?