Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Kaikki blogit puheenaiheesta Veikko Vennamo

Paavo Väyrynen kokee olevansa Urho Kekkonen!

Paavo Väyrynen oli Ylen Ykkösaamussa selittämässä syitä pyrkimiselleen Keskustan puheenjohtajaksi Sotkamon puoluekokouksessa kesäkuussa.

Väyrynen toisti mm. jo aiemmin  esillä  olleen sanomansa siitä, ettei hänellä ole saanut tilaisuutta keskustella puoluejohdon kanssa kahteen vuoteen. Miksi ihmeessä hän sitä itkee? Miksi ihmeessä Keskustan johdon tulisi keskustella miehen kanssa, joka juuri oli perustanut itselleen uuden puolueen, kilpailemaan Keskustan kannattajien äänistä?

Rötösherrat kuriin!

Pitkän linjan yrittäjänä kahdella eri alalla, aikuiskouluttajana, projekteissa ja vähän virkamiehenäkin, sitten koko omaisuuteni suomisysteemin monopolin vuoksi menettäneenä, kansanliikkeen perustajana, ”puolueettoman” valtamedian mustalla listalla ilman riviäkään tekemisistäni, ulosotossa kolmen pienen isänä… kansalainen Hirvimäki omassa isänmaassaan Suomessa vuonna 2017… se on minun tarinani, mikä on sinun tarinasi?

Tekikö läheisesi itsemurhan?

Persut Suomen EU-jäsenyyden takuumiehinä

– eli miten opposition rakkikoirasta tuli hallituksen puudelihauva

Timo Soini (ps.) johti puolueensa jyrkällä EU-kriittisyydellä vaalivoittoon eli siihen kuuluisaan jytkyyn, jonka avulla hän kuittasi itselleen ja parille puoluetoverilleen ministerinsalkut.

Sitä saa, mitä tilaa! luvattiin ennen vaaleja (2015).

"Tupakkateollisuuden keinot, liian aikaisin oikeassa"!

Tupakkateollisuuden keinot ja liian aikaisin oikeassa”

Puoli vuosisataa sitten olin lukenut luultavasti Valitut Palat lehdestä artikkelin, jossa yhdysvaltalaiset tutkijat väittivät, että tupakointi on terveydelle tuhoisaa. Artikkelissa väitettiin, että tupakan savu sisältää lukemattomia kemiallista yhdistettä, joista monet ovat vaarallisia karsinogeeneja ja aiheuttavat mm. syöpää.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Tämän tarinan alkupiste on tämän päivän Hesarissa. Siellä eduskunnan kahvilan pitkäaikainen työntekijä muistelee Veikko Vennamoa arvioiden, että "hän oli todella kiva ja inhimillinen". Kuva on siis aivan erilainen kuin minkä media ja kilpailevien puolueiden edustajat ovat luoneet.

Viime keväänä keskustelin erään eduskunnan siivoojan kanssa. Hän tiesi, että olin jäämässä eduskunnasta pois. Siksi hän halusi kiittää niin minua kuin muitakin perussuomalaisia, koska tervehdimme heitä ja juttelemme heidän kanssa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä