Oho, hupsista Kaikkee ne saksalaiset kekssii, sano akka ku apinan näki

Kaikki blogit puheenaiheesta Saksa

Annegret Kramp-Karrenbauer valittu Saksan CDU-johtajaksi

Angela Merkel on saanut seuraajakseen CDU:n puheenjohtajaksi suosikkinsa Annegret Kramp-Karrenbauerin (AKK). Äänet jakautuivat äärimmäisen tasaisesti puheenjohtajavaalin  toisella kierroksella. AKK sai 517 ääntä vastaehdokkaansa Friedrich Merzin saadessa 482 ääntä.

Tulos ei lupaa hyvää CDU:n, Saksan johtavan Unionipuolueen, yhtenäisyydelle ja tulevaisuudelle.

Isojen silmäterältä pakoon Harjavaltaan

Entiset kummun ja rikin työntekijät ja omaiset olivat hiljan tulleet Harjavallan Cedercreutzin museolle. Insinööri Tauno Pihlava luennoi kahden harjavaltalaisen tehdasyhteisön ihmisistä ja historiasta. Mutta oli siellä muitakin kuin työntekijöitä. Yleisön puheenvuorossa muisteltiin, että kyllä me muut olimme kateellisia kun kumpulaiset pääsivät Vaskirantaan ja rikkiläiset taas lähtivät kesällä omaan kesänviettopaikkaansa Sääksjärvelle. 

Herääkö Saksa vihdoinkin?

Lokakuun loppuvaiheessa monet saksalaiset hieraisivat silmiään kun huomasivat Münchenin Marienplatz:illa Nuclear Pride Party-tapahtuman, jossa esiintyi myös Melty-niminen jääkarhumaskotti. Juuri Saksan kannattaisi harrastaa voimakasta itsekritiikkiä, koska sen hiilidioksidipäästöt ovat peräti 8-kertaiset (muuten leväperäiseen) Ranskaan verrattuna.

Suvaitsevaisuutta Saksassa

Saksassa suvaitsevaisto on enemmän huolissaan Alternative für Deutschland-puolueen (AfD) "hyötymisestä" raiskaustapauksessa kuin itse raiskauksesta. Saksan Freiburgissa tapahtui 18-vuotiaan naisen raiskaus 13.10-14.10.2018 välisenä ajanjaksona.  Miesten epäillään laittaneen naisen juomaan yökerhossa huumaavaa ainetta, jonka jälkeen hänet puskaraiskattiin ja hakattiin. Seitsemän raiskausepäillyistä on syyrialaisia ja yksi saksalainen. Bild-lehden mukaan tekijöitä on saattanut olla jopa 15.

Hessenin osavaltion vaalit toivat Merkelille lisää paineita


Saksan viimeisimpien osavaltio vaalien tulokset näyttävät asettuvan ennakkoon tehtyjen gallup kyselyiden kaltaiseksi: CDU ja SPD häviävät ja Saksan vihreät sekä AFD saavat kummatkin vaalijytkynsä.

 

CDU 27,8, (-10,5-yksikköä)

SPD 19,5 (-11,2 %-yksikköä)

Vihreät 19,5 (+8,4)

AfD 12,5 (+8,4)

 

Suurin häviäjä on SPD joka menettää jopa 11.2 prosenttiyksikköä edellisiin osavaltiovaaleihin nähden.  Ja samalla suurin voittaja näissä vaaleissa on AfD joka nousee Hessenin osavaltion parlamenttiin. 

 

Hessenin maapäivävaalit sunnuntaina

Ylihuomenna Saksan Hessenissä jatkuu maapäivävaalien sarja Saksassa. Mielipidemittausten mukaan Saksan GroKo-puolueille (CDU/CSU ja SPD) on tulossa vastaavanlainen rökäletappio, kuin joku viikko sitten Baijerissa. Tämä toinen perättäinen maapäivätulos tulee heiluttamaan nykyisen liittohallituksen ja kansleri Merkelin asemaa.

Gallupien mukaan molemmat Hessenin mahtipuolueet sekä CDU että SPD menettävät kannatuksestaan noin 10 %-yksikköä ja vastaavasti Vihreät lähes kaksinkertaistavat äänimääränsä. Myös AfD nostaa kannatustaan neljän prosentin tasosta 12%:iin.

Saksa kyllästynyt CDU/CSU:n ja SPD:n liittohallitukseen (GroKo)?

Saksan puolueitten kannatuksissa on tapahtunut suuri muutos lyhyessä ajassa. Liittohallituksessa istuvat unionipuolueet ovat menettäneet viime vaaleista kannatuksestaan runsaassa vuodessa yli 20% sekä SPD puolestaan lähes 30%. Tällä hetkellä nykyistä GroKo-enemmistöhallitusta ei enää saataisi aikaan. Niiden yhteinen kannatus on enää karvan yli 40%. Oppositiopuolueista Vihreät on samassa ajassa yli kaksinkertaistanut oman kannatuksensa jo oikeistopopulistisen AfD:n kannatus on kasvanut yli 20%.

Made in Germany voisi olla laadun merkki - lääkekannabis

Saksasta seuraava toimija  lääkekannabismarkkinoille?

Koska Suomi herää todellisuuteen kannabispsykoosistaan?

Suomesta löytyy tietotaitoa ja tilaa kannabiksen viljelyyn. Maaseudulla on paljon tyhjiä rakennuksia jotka voidaan muokata sisäviljelyyn sopiviksi.

Varmasti löytyy ihmisiä joilla on intohimoa alaa kohtaa ja sellaista tietoa jota siihen tarvitaan. 

Koska poliitikot oikeasti heräävät kannabisbisneksen tuomiin hyötyihin? 

Nukkuuko Suomi onnensa ohi? 

Baijerin osavaltiovaalit näyttävät suuntaa uudenlaiselle Saksalle

CSU ja SPD näyttävät menettävän asemiaan Saksan vihreille ja ennenkaikkia AFD:lle joka nousee rytinällä sekä Baijerin sekä Hessenin osavaltioiden parlamentteihin. Vaaleissa näyttää muodostuvan selvä viesti valtapuolueille siitä että Saksassa harjoitetulle politiikalle halutaan muutosta ja nämä eivät ole kykeneviä taikka halukkaita ratkomaan äänestäjien ongelmia. 

 

Chemnitzissä kuohuu edelleen

Chemnitzissä elokuun lopulla tapahtunut saksalaismiehen puukous sai aikaan massamielenosoituksen, joka johti rajuun mellakointiin. Sekä mielenosoittajia että poliiseja loukaantui  yhteenotossa. Tapahtumat Chemnitzissä heiluttivat jopa Saksan liittohallitusta.

https://yle.fi/uutiset/3-10378399

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä